Ovatko ne epäjumalanpalvelukseen liittyviä koristeita?

TOUKOKUUSSA vuonna 1976 eräs newyorkilainen sanomalehti mainosti ’elämäsi naiselle’ lahjaksi kaulakorua, jonka pitäisi osoittaa hänelle, ”että hän on sinun sydäntäsi yhtä lähellä kuin sinä hänen sydäntään”. Hopeaketjussa riippui tuo koru, ”hopeaan upotettu posliinisydän”.

Monilla, jotka näkivät mainoksen, ei ollut mitään riipuksen muotoa vastaan. Mutta jotkut saattavat olla voimakkaasti sitä mieltä, että kristityn naisen ei tulisi käyttää sydämenmuotoista korua. Miksei?

Näin ajattelevat saattavat pitää sydäntä epäjumalanpalvelukseen liittyvänä koristeena, koska he ovat kuulleet, että sitä on aikaisemmin käytetty ei-kristillisessä palvonnassa. He saattavat haluta vilpittömästi noudattaa seuraavaa Raamatun neuvoa: ”Miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? . . . ’Lähtekää siksi ulos heidän keskuudestaan ja erottautukaa’, sanoo Jehova, ’ja lakatkaa koskemasta epäpuhtaaseen’; ’ja minä otan teidät vastaan.’” – 2. Kor. 6:15–17.

Suoraan sanoen tämä liittyy laajempaan ja perustavampaa laatua olevaan kysymykseen, joka saattaa monien muotojen ja koristeaiheiden yhteydestä herätä, nimittäin: miten kristityn tulisi suhtautua muotoihin ja kuvioihin, jotka jolloinkin ja jollakin paikkakunnalla ovat liittyneet väärään uskontoon?

Tämä kysymys saattaa tulla eteesi, kun valitset tapettia kotiisi tai solmiosi tai pukusi kuviota tai kun ostat koruja, kuten mansettinappeja, ranneketjua tai kaulakorua. Se saattaa tulla esiin jopa valaisimia tai astioita valittaessa. Saatat miettiä: ’Liittyyköhän tämä aihe jotenkin epäjumalanpalvontaan?’ Tai joku tuttavasi saattaa panna sinut ajattelemaan esittämällä tuon kysymyksen. Haluat toimia oikein, mutta mikä sitten on oikein?

Tarkastelkaamme muutamia esimerkkejä tällaisista koristeista. Alexander Hislopin kirja The Two Babylons osoittaa:

”’Sydän’ oli yksi [egyptiläisen jumalan] Osiriksen pyhistä symboleista, kun hän syntyi uudelleen ja näyttäytyi Harpokrateena eli lapsijumalana . . . ’Pyhän sydämen’ syvä kunnioitus näyttää levinneen myös Intiaan, koska siellä Višnulla . . . kuvataan olevan rinnan päällä riippuva sydän . . . ’Pyhän sydämen’ palvonta merkitsi todellisuudessa ’Pyhälle Belille’, mahtavalle babylonialaiselle, symbolin avulla suoritettua palvontaa.”

Samoin Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten Uuden maailman käännöksen ensimmäinen painos (engl.) esitti tämän tekstillä varustetun piirroksen:

Muinaiset kansat käyttivät monia muita uskonnollisia vertauskuvia. Esimerkiksi siivekästä maapalloa tai siivekästä auringonkiekkoa käytettiin monissa muodoissa foinikialaisten, assyrialaisten ja muiden kansojen keskuudessa. G. d’Alviella sanoo kuitenkin kirjassaan The Migration of Symbols (Vertauskuvien vaellus): ”On hyvällä syyllä sanottu, että siivekäs maapallo on ennen kaikkea egyptiläinen symboli.” Olet todennäköisesti nähnyt sen egyptiläisen taiteen koristeaiheena.

Egyptiläiset käyttivät myös ympärillään olevia luontokappaleita uskonnollisina symboleina. The World Book Encyclopedia sanoo pyhästä pillerinpyörittäjästä: ”Egyptiläisille pyhä pillerinpyörittäjä vertauskuvasi myös ylösnousemusta ja kuolemattomuutta. He veistivät näiden hyönteisten kuvia kivestä tai metallista ja käyttivät niitä taikakaluina.”

Joitakin kasveja on myös pidetty uskonnollisina symboleina. Monilla kansoilla oli mytologiassaan tai uskonnossaan Pyhä puu, kuten ”palmu, granaattiomenapuu, sypressi, viinipuu jne.” Fleur-de-lis (”liljan kukka”) on tuoreempi esimerkki tästä. Tämä koristeaihe, jota käytettiin muinaisessa Intiassa ja Egyptissä, tuli osaksi Ranskan kuningashuoneen vaakunakilven heraldista sommittelua. ”Vuonna 1376 Ranskan Kaarle V rajoitti liljojen lukumäärän kolmeen Pyhän kolminaisuuden kunniaksi.” – Encyclopædia Britannica, vuoden 1976 painos, IV osa, s. 182.

Apilanlehtikuvio saattaa myös herättää ajatuksen sen liittymisestä uskontoon. Eräs tietosanakirja kertoo tästä kasvista tai koristeaiheesta:

”Apilanlehti valittiin alun perin Irlannin kansallistunnukseksi, koska legendan mukaan pyhä Patrik käytti tätä kasvia havainnollistaakseen kolminaisuusoppia. Useimpia apilanlehtiä . . . irlantilaiset ovat pitäneet onnea tuottavina symboleina varhaisimmista ajoista lähtien, ja tämä taikausko on säilynyt nykyaikaan asti moniin kansallisuuksiin kuuluvien ihmisten keskuudessa.”

Ratkaisun tarpeellisuus

Käärmeitä, ristejä, tähtiä, lintuja, kukkia . . . on todellakin melkein lukematon määrä kuvioita ja symboleja, joita on jolloinkin käytetty epäjumalanpalvonnan yhteydessä. Miten vilpitön kristitty voi sitten tietää, mitä niistä hänen tulisi välttää ja mitkä sivuuttaa vähäpätöisinä?

Varmasti sillä on väliä, millaisia koristeita kristitty pitää kotonaan tai käyttää koruina. Tätä valaisee hyvin Jehova Jumalan Israelin kansalle antama laki siitä, ettei heidän pitänyt keritä tukkaansa päälaen ympäriltä eikä leikata partansa reunaa. (3. Moos. 19:27) Ilmeisesti joillakin heitä ympäröivillä pakanakansoilla oli siihen aikaan tapana leikata partansa tietyn muotoiseksi jumaliensa palvonnan vuoksi. (Jer. 9:26; 25:23) Jos joku israelilainen olisi omaksunut samanlaisen tyylin, niin tarkkailijat olisivat saattaneet pitää sitä merkkinä hänen uskonnollisista käsityksistään ja ajatella, että hänkin kannatti pakanallista palvontaa. Jehovan kansa vältti tottelevaisesti tällaista hiusmuotia ja itsensä koristelua. On siis sopivaa välttää sellaisia koristeita, jotka yhdistäisivät henkilön epäjumalanpalvontaan.

Toisaalta se, että epäjumalanpalvelijat saattavat joskus jossakin käyttää jotakin kuviota, ei välttämättä merkitse, että tosi palvojien pitäisi aina karttaa sitä. Esimerkiksi palmupuiden, granaattiomenien ja sonnien kuvia käytettiin Jerusalemissa sijaitsevan Jehovan temppelin koristeluun. (1. Kun. 6:29–35; 7:15–18, 23–25) Se, että toisiin uskontoihin kuuluvat saattoivat ottaa näitä Jumalan luomia epäjumalanpalvonnan vertauskuviksi, ei tehnyt vääräksi sitä, että tosi palvojat käyttivät niitä koristeina. Kuka tahansa, joka meni temppeliin, saattoi havaita, että Jumalan kansa ei palvonut näitä koristeita eikä kunnioittanut niitä pyhinä vertauskuvana.

Toinen harkittava seikka on se, mitä jokin kuvio merkitsee ihmisille siellä missä asut.

Olosuhteet muuttuvat

Kuvion merkitys voi usein vaihdella ajan ja paikan mukaan. Jollakin kuviolla saattaa olla tarkkailijalle tietty merkitys jonakin aikakautena jossakin paikassa, mutta erilainen merkitys toisessa paikassa ja toisena aikakautena. Huomaa tämä esimerkki:

Mitä tämä kuvio tuo mieleesi? Oikeastaan hakaristi eli svastika on vanha uskonnollinen symboli, jota kansat ovat käyttäneet kaikkialla maailmassa. The World Book Encyclopedia -tietosanakirja sanoo siitä:

”Muinainen vertauskuva, jota usein käytettiin ornamenttina tai uskonnollisena merkkinä. . . . Hakaristejä on löydetty bysanttilaisista rakennuksista, buddhalaisista piirtokirjoituksista, kelttiläisistä monumenteista ja kreikkalaisista rahoista. Hakaristit olivat laajalti käytettyjä symboleja Pohjois-Amerikan ja Etelä-Amerikan intiaanien keskuudessa.”

Kuitenkin siksi, että hakaristiä myöhemmin käytettiin symbolina natsi-Saksassa, sen aikaisemmat uskonnolliset merkitykset eivät tule helposti meidän päiviemme tarkkailijan mieleen. Aivan kuten tämä sanakirja selittää, nykyään hakaristi on alkanut ”merkitä kaikkea sitä pahaa, mikä liittyy natseihin, kun he saivat Euroopan valvontaansa”.

Vertauskuvan merkityksen vaihtuminen voi tapahtua myös toisella tavalla. Pakanallinen uskonnollinen vertauskuva voi menettää uskonnollisen merkityksensä. Kirja The Migration of Symbols (Vertauskuvien vaellus) selittääkin:

”Usein käy niin, että vertauskuva muuttaa merkitystään siirtyessään maasta toiseen. Tällä tavoin vertauskuva voi aivan hyvin muuttua pelkäksi koristeeksi, kun taiteilijat, jotka eivät tunne sen alkuperäistä merkitystä, ottavat sen uudelleen käyttöön sen esteettisen arvon tai pelkästään sen omaperäisyyden takia.”

Nimenomaisen kuvion merkitys voi myös vaihdella paikkakunnalta toiselle. Apilanlehtikuvio on hyvä esimerkki tästä. Joillakin paikkakunnilla sitä saatetaan vieläkin pitää yleisesti epäraamatullisen kolminaisuusopin vertauskuvana. Toisilla alueilla tämä yhteys saattaa olla suhteellisen tuntematon, mutta ihmiset saattavat usein pitää apilanlehteä rannerenkaassaan tai solmiossaan ”hyvän onnen” vertauskuvana. (Vrt. Jes. 65:11, 12, UM) Toisilla alueilla ei ehkä kumpikaan merkitys ole yleinen. Jos kolmilehtinen apila olisi osa tapetin tai vaatteiden kuviointia, niin useimmat ihmiset ehkä pitäisivät sitä pelkästään miellyttävänä luonnonaiheisena koristeluna, samoin kuin kukkia, värillisiä puun lehtiä ja muita kauniita kasveja käytetään koristeina.

Mistä kristityn siis tulisi olla ensi sijassa huolissaan? Ei siitä, mitä jokin vertauskuva tai kuvio ehkä merkitsi tuhansia vuosia sitten, tai siitä, mitä siitä ajatellaan toisessa osassa maailmaa, vaan siitä, mitä se merkitsee nykyään useimmille ihmisille siellä, missä hän asuu.

Käytännössä

Mitä kaikki tämä merkitsee käytännössä? Ilmeisesti joitakin muinaisia uskonnollisia vertauskuvia kunnioitetaan vieläkin ja niillä ajatellaan olevan uskonnollista merkitystä joko samassa uskonnossa tai jossakin toisessa. Risti on siitä esimerkki.

Encyclopædia Britannica -tietosanakirja (1976) mainitsee: ”Ristin muotoja käytettiin uskonnollisina tai muunlaisina vertauskuvina kauan ennen kristillistä aikakautta melkein kaikissa osissa maailmaa.” Lisäksi d’Alviella kertoo: ”Kun espanjalaiset ottivat haltuunsa Keski-Amerikan, he löysivät alkuasukkaiden temppeleistä todellisia ristejä, joita pidettiin . . . samalla kertaa hirvittävän ja hyvää tekevän jumaluuden vertauskuvana.”

Jehovan todistajat ovat usein esittäneet sitä koskevat raamatulliset todisteet, että Jeesus ei kuollut poikkipuulla varustetussa paalussa (ks. s. 21). Tämän mukaan he eivät yhdistä ristiä Jeesuksen kuolemaan. Siitä huolimatta ristillä on yhä uskonnollinen merkitys suurimmassa osassa maailmaa. Jos siis todistaja käyttäisi ristiä ajatellen sen olevan pelkkä koriste, niin tarkkailijat ymmärrettävästi ajattelisivat toisin. Todennäköisimmin he tekisivät sen johtopäätöksen, että kristitty käyttäisi ristiä sen nykyisen uskonnollisen merkityksen takia. Näin ollen todistaja välttää käyttämästä tätä uskonnollista vertauskuvaa.

Mutta palatkaamme toiseen esimerkkiin: sydämenmuotoon. Vaikka sydän oli uskonnollinen vertauskuva muinaisessa Babyloniassa, onko sillä nykyään sellainen merkitys siellä missä asut? Todennäköisimmin ei. Se saattaa olla pelkkä koriste, joka tuo mieleen ihmisen sydämen tai ”rakkauden” ominaisuuden. Siinä tapauksessa jotkut kristityt saattavat tuntea olevansa vapaat käyttämään sydämenkuviota pelkkänä koristeena.

Harkitse kuitenkin toista piirrettä: Vaikka sydän ei olekaan nykyään uskonnollinen vertauskuva monissa osissa maailmaa, niin se saattaa olla sellainen siellä, missä sinä asut. Tai ehkä jonkin pyhäpäivän vieton, kuten Valentinuksen päivän, aikoihin kortit tai korut, joissa esiintyy sydämen muoto, antaisivat toisten ymmärtää, että sinä osallistut tämän uskonnollisen juhlan viettoon. Saatat siis tulla siihen tulokseen, että vaikka kristityt muualla tai muina aikoina voisivat käyttää vapaasti tätä koristetta, niin sinun tilanteessasi olisi parempi välttää sitä tai välttää sitä ainakin siihen aikaan vuodesta.

Mihin tulisi keskittyä?

Koska niin monia eri kuvioita on käytetty väärässä palvonnassa, niin jos joku näkisi vaivaa ja käyttäisi aikaa asian tutkimiseen, hän saattaisi havaita, että melkein jokaiseen hänen näkemäänsä kuvioon voi liittyä jotakin kielteistä. Mutta miksi tehdä niin? Eikö se olisi tarpeettoman hermostuttavaa? Onko se lisäksi paras tapa käyttää aikaansa ja paras aihe, johon kohdistaa huomionsa?

Jos jotakin kuviota tai muotoa yleisesti pidetään uskonnollisena vertauskuvana siellä missä asut, niin on hyvä välttää sitä. Tai jos monet paikalliset ihmiset ovat tulleet erikoisen herkiksi jonkin kuvion tai koristeaiheen suhteen, niin kypsä kristitty saattaa päättää karttaa sitä välttyäkseen aiheuttamasta tarpeetonta häiriötä tai kompastumista. Apostoli Paavali kirjoitti viisaasti: ”Pyrkikäämme siihen, mikä edistää rauhaa ja mikä on rakentavaa toisillemme. On hyvä olla syömättä lihaa tai juomatta viiniä tai tekemättä mitään, mihin veljesi kompastuu.” – Room. 14:19, 21.

Paavali osoitti kuitenkin myös tärkeisiin asioihin keskittymisen arvon, sen sijaan että sekaannuttaisiin kiistelyihin vähäpätöisistä asioista tai mahdollisista yhtymäkohdista, joilla ei ole sanottavaa merkitystä. (1. Kor. 10:25, 26; 2. Tim. 2:14, 23) Tällä tavalla kristitty voi keskittyä ”vanhurskauteen ja rauhaan ja iloon pyhän hengen ohella”, mikä auttaa häntä pääsemään selville siitä, mitä Jumalan valtakunta todella merkitsee. – Room. 14:17.

[Kuva s. 16]

Babylonialaisen Bel-jumalan sydän