Historian julmuudet – miten niihin tulisi suhtautua?

ARVIOLTA 80 miljoonaa amerikkalaista kerääntyi televisionsa ympärille katsomaan samaa näytelmää – kahdeksanosaisen ”Juuret”-nimisen sarjaelokuvan viimeistä osaa. Tuolloin 30. tammikuuta 1977 syntyi ennätys yhden televisio-ohjelman katselijoiden määrässä.

”Juuret”-elokuva seuraa Afrikasta lähteneen neekerisuvun vaiheita läpi Amerikassa orjuudessa vietettyjen sukupolvien aina lopulliseen vapautumiseen saakka. Mutta miksi tämä kuviteltu tarina herätti niin monien kiinnostuksen?

Vaikka siihen on epäilemättä monia syitä, niin ehkä pohjimmainen syy on, että sen koko kuva, mitä neekeriorjana oleminen merkitsi, järkytti heitä. Eräs historian suurista julmuuksista oli herätetty henkiin. Muuan nainen sanoikin: ”Jokin sisälläni yritti vakuutella, ettei orjuus ollut niin paha asia, mutta nyt tiedän, että se todella oli paljon pahempi.”

Viime vuosina on ilmestynyt monia sorrettujen vähemmistöjen ahdinkoa käsitteleviä kirjoja ja näytelmiä. On tehty laajoja tutkimuksia niistä olosuhteista, jotka johtivat siihen, että toiset ihmiset surmasivat joukoittain toisia tai saattoivat heidät äärimmäisen alhaiseen asemaan, ja näiden tutkimusten tulokset on koottu.

Tietenkin näillä ’uusilla historioilla’ saattaa olla omat teoriansa ja ennakkokäsityksensä. Mutta suurimmaksi osaksi ne paljastavat menneet tapahtumat selvästi niin hirvittäviksi, että joistakuista on vaikea lukea niistä. Nykyään on ehkä enemmän kuin koskaan tutkittu, miten suuressa määrin ihminen on ilmaissut epäinhimillisyyttä ihmistä kohtaan.

Surullista kyllä historiaa tutkiessa havaitsee pakostakin, että on tapahtunut monia suuria julmuuksia ja monia verilöylyjä. Vangittujen ja laivalla Amerikkaan vietyjen afrikkalaisten kohtelu oli lukumääräisesti yksi suurimmista. Britannica-tietosanakirja sanoo (11. painos, 25. osa, s. 222): ”Jokaisesta sadasta Afrikasta laivatusta kuoli 17 yhdeksässä viikossa ja enintään 50:stä tuli tehokkaita työntekijöitä [Länsi-Intian] saarille.” Koska ”arviot Atlantin yli laivattujen orjien lukumäärästä vaihtelevat 30 miljoonasta 100 miljoonaan”, niin menehtyneiden lukumäärä oli todella valtava. – The New Encyclopædia Britannica, 15. painos, 1. osa, s. 283.

Monien julmuuksien yhteydessä on kuitenkin vaikeata edes arvioida surmansa saaneiden lukumäärää. Kuinka lukuisa oli Antillien ja Amerikan mannerten intiaaniväestö? Joka tapauksessa ajan mittaan ”[Antillien] alkuperäinen intiaaniväestö tuhoutui täydellisesti”. Ajattelehan myös Pohjois-Amerikan intiaaneja. Yleisesti uskotaan, että heidän lukumääränsä laski miljoonista pieneen murto-osaan siitä. Nykyään monia ’intiaaneja vastaan käydyistä taisteluista’ pidetään paremminkin joukkomurhina.

Tarkastellessamme myöhäisempää historiaa havaitsemme, että tunnettujen julmuuksien lukumäärä kasvaa. Voimmeko pitää maailmaa sivistyneempänä meidän vuosisadallamme, kun ajattelemme natsien suorittamia tuhoja? Natsipolitiikan asiakirjat paljastavat laskelmoidun kansanmurhasuunnitelman ei vain juutalaisia vastaan, vaan slaavilaisia kansoja, Jehovan todistajia ja muita vastaan. Uskotaan, että yli miljoona ei-juutalaista puolalaista murhattiin, samoin kuin yli neljännesmiljoona mustalaista. Lisäksi nämä kylmät numerot eivät voi ilmaista keskitysleirien kauheuksien koko laajuutta – nälänhätää, pieksemistä, ”tieteellisiä tutkimuksia” (usein sterilointia) ja monien kaasukammioon joutumista.

Todellakin, kuten Raamattu sanoo, ”ihminen vallitsee toista ihmistä hänen onnettomuudekseen”. (Saarn. 8:9) Koska lisäksi tällaisia julmuuksia on tapahtunut monissa paikoissa maapallolla, se osoittaa, että niitä ei voida pitää minkään nimenomaisen rodun tai kansallisuuden tunnuspiirteenä. Viha ei tunne vain yhtä väriä, kieltä tai lippua.

Tämän ymmärtäminen auttaa meitä välttämään omaksumasta äärimmäistä asennetta, kun saamme tietää tällaisesta rotu- tai kansallisvihaan liittyvästä järkyttävästä historian tapauksesta. Jos jokin kerran vainottu kansa ottaa asenteen ’odottakaahan kunnes me olemme niskan päällä; me kyllä kostamme isiemme puolesta’, niin mitä saadaan aikaan? Vain lisää julmuuksia!

Meidän täytyy sen sijaan yrittää ymmärtää, mitä tapahtui. Esimerkiksi myös Suomen televisiossa viime keväänä nähty englantilainen dokumentaarinen elokuva ”Taistelu orjuutta vastaan” osoitti erään lehden mukaan, ”että orjuus ei ollut rikos pelkästään neekereitä vaan koko ihmisyyttä vastaan. Molempien rotujen täytyy jakaa syyllisyys, koska monet orjanomistajat olivat afrikkalaisia.” – Time, 24.1.1977, s. 52.

Jonkin tapahtuman tai tilanteen yleistäminen on myös vaarallista. Pahimpinakin aikoina ihmisiä kohdeltiin eri tavoilla. Esimerkiksi joitakuita neekeriorjia kohdeltiin hyvin. Toisia taas kahlehdittiin, raiskattiin, ruhjottiin tai erotettiin perheestään pelkästä mielijohteesta. Jäljelle jää kysymys: miten vastuussa olevia voidaan rangaista, kun syylliset ovat kuolleet jo kauan sitten? Jos kaikkia valkoihoisia vainottaisiin, niin monet viattomatkin ihmiset joutuisivat kärsimään.

Toisaalta vastakkainen äärimmäisyys – ’tuo ei kuulu minulle, se on kaikki kuollutta historiaa’ – on myös epäviisas. Täytyykö vainon kohdistua omaan perheeseen, ennen kuin voi tajuta, miten hirvittävää se on? Eikö sen, että vähemmistöt ovat kärsineet, pitäisi auttaa meitä ilmaisemaan sääliä heitä kohtaan? Koska monet julmuudet ovat juontaneet alkunsa rodullista tai yhteiskunnallista alemmuutta korostavista myyteistä, niin onko meillä varaa omaksua tällaista mielikuvitukseen perustuvaa ajattelutapaa?

Menneisyyden rehellisestä tarkastelusta on eräs toinenkin henkilökohtainen hyöty tällaisen itsetutkistelun lisäksi. Luotettava historia osoittaa selvästi: Ihminen ei ole useinkaan rakastanut lähimmäistään tai välittänyt hänestä. Sen sijaan että surisi sitä, mitä on tapahtunut vain yhdelle kansalle, olisi viisaampaa osoittaa välittävänsä kaikista niistä ihmismassoista, jotka ovat kärsineet tyranniasta toisensa jälkeen. Kun Jeesuksen tarkastelun kohteena oli hänen aikansa am haárets (’maan kansa’, rahvas), hän tunsi sääliä, ”koska he olivat kiusattuja ja sysittyjä”. (Matt. 9:36) Meidän on hyvä jäljitellä häntä.

Sellainen huoli saa meidät etsimään muualta todellista ratkaisua niihin ongelmiin, jotka johtuvat ihmishallitusten epäonnistumisesta. Kuka on hallitsija, joka rakastaa kaikkia kansoja? Raamattu vastaa: Jumalan asettama hallitsija, ”Karitsa”, Jeesus Kristus. (Ilm. 7:9, 10, 17) Raamattu lupaa, että pian Jumalan ”valtakunta” tulee tuomaan rauhan ja veljeyden tälle planeetalle. – Matt. 6:9, 10; Ilm. 21:3, 4.

Onko tämän ”Valtakunnan” hallituksen puoleen kääntyminen typerää haihattelua kovan todellisuuden edessä? Onko sitten realistista odottaa ihmisiltä myötätuntoista ohjausta ihmiskunnan historian muistiinmerkittyjen tuhansien vuosien jälkeen? Ei. Ratkaisu on siinä, minkä Jumala on luvannut ainoaksi parannuskeinoksi ihmiskunnan sairauksiin. ”Jokaisessa kansassa se, joka pelkää häntä”, saa mahdollisuuden elää onnellisessa ihmisyhteiskunnassa, uudessa asiainjärjestelmässä, joka on nyt lähellä. – Apt. 10:34, 35.

Onko sitä vaikeata uskoa? Miksi et tutkisi asiaa? Anna Raamatun osoittaa, miten Jumala täydellisesti lopettaa paatuneiden ihmisten julmuudet. Lisäksi Jumala ei tarjoa ainoastaan toivoa nyt eläville, vaan hän lupaa palauttaa ne, jotka ovat kärsineet väkivaltaisen kuoleman, uudestaan elämään rauhallisessa uudessa järjestyksessä. – Joh. 5:28, 29.