Tasadait – ”kivikauden” ihmisiäkö?
Herätkää!-lehden Filippiinien-kirjeenvaihtajalta
”NYKYAIKAINEN kivikauden jäännös”, ”Alkukantaisimmat ihmiset mitä tähän asti on löydetty”, ”Ensimmäiset tunnetut elossa olevat ’luolaihmiset’”. Tällaisten sanomalehtiotsikoitten välityksellä maailman huomio kiinnitettiin Etelä-Filippiineillä Mindanaon saaren tiheässä viidakossa asuvaan kaksikymmentäviisijäseniseen heimoon. Heidän löytämisensä johti useiden retkikuntien järjestämiseen. Niihin kuului filippiiniläisiä ja amerikkalaisia antropologeja, uutiskirjeenvaihtajia, Yhdysvaltain maantieteellisen seuran (National Geographic Society) televisiointityöryhmät, Filippiinien hallituksen kabinettiministeri ja amerikkalainen luonnonsuojelija, edesmennyt Charles A. Lindbergh.
Miksi tasadaitten kaltaisen pienen ihmisryhmän pitäisi herättää tällaista ennenkuulumatonta mielenkiintoa ja huomiota? Mikä tekee heistä niin erikoisia? Voiko nykyaikainen, sivistynyt yhteiskunta oppia mitään tältä pikkuruiselta alkuasukasjoukolta?
Metsäkansan löytäminen
Tasadaitten löytäminen oli aivan sattuma. Jolloinkin vuonna 1966 eräs metsäalueen laitamilta olevasta kaupungista lähtenyt metsästäjä törmäsi heihin ollessaan asettamassa villisianpyydyksiä syvällä eteläisen Cotabaton vuoristossa. Seuratessaan outoja jalanjälkiä hän tuli kolmen pienen ruskean miehen luo, joilla oli yllään vain lehdistä valmistetut lannesuojat. He olivat kaivamassa terävillä kepeillä suurta juurta ylös. He säikähtivät ja pakenivat. Mutta metsästäjä ryhtyi takaa-ajoon ja huusi: ”Olen hyvä! Olen hyvä!” Lopulta miehet pysähtyivät vapisten joen uomaan.
Vaikka metsästäjän puhuma kieli oli sukua tasadaitten puhumalle kielelle, hän turvautui viittomakieleen, koska heillä oli vaikeuksia toistensa ymmärtämisessä. Metsästäjän heimo asuu melkein tasadaitten vieressä, mutta heidän kieltensä erilaisuutta voidaan verrata muinaissaksan ja nykyenglannin väliseen eroon. Tiedemiehet ovat päätelleet, että tämä viittaa noin tuhannen vuoden eristyneisyyteen. Nimi tasadai muodostuukin malaijilaisesta sanasta sadai (’hylätty’) ja malaijilais-polynesialaisesta sanasta tao (’mies’). Tasadai on myös sen metsäisen vuorenhuipun nimi, joka kohoaa heidän piilolaaksonsa vieressä. Heidän eristyneisyytensä on ollut niin täydellinen, että kun heihin ensimmäisen kerran oltiin kosketuksissa, niin he eivät tienneet mitään Filippiinien kansakunnasta.
Tämän heimon olemassaolo tuli ulkopuolisille tunnetuksi panaminin, Filippiinin kulttuurivähemmistöjen hyväksi toimivan hallituselimen, ponnistelujen välityksellä. Kun metsästäjä ja heimon jäsenet ensimmäisiä kertoja tapasivat metsäalueen laitamilla, ei tiedetty, että he elivät luolissa, eikä silloin heti yritetty mennä syvälle sademetsään. Lopullinen päätös käydä luolissa tehtiin tasadaitten suojelemiseksi metsätyömiehiltä, maanviljelijöiltä, karjatilallisilta ja kaivostyöläisiltä, jotka olivat nakertamassa pois heidän kutistuvaa aluettaan. Pian sen jälkeen Filippiinien presidentti allekirjoitti julistuksen, joka varasi heille noin 2000 neliökilometriä maata.
Tasadaitten maailmassa
23. maaliskuuta 1972 merkitsi ensimmäisten ulkopuolisten – ja 20. vuosisadan – tunkeutumista tasadaitten maailmaan. Helikopteri oli ainoa kulkuneuvo, joka saattoi kätevästi tuoda retkikunnan kävelymatkan päähän luolista. Koska tiheä viidakko teki maahan laskeutumisen mahdottomaksi, puinen lava sidottiin puun latvaan. Retkikunnan jäsenten oli hypättävä paikallaan leijailevasta helikopterista huojuvalle laskeutumisalustalle, joka keinui roottorin siipien puhalluksessa kuin kanootti korkeassa aallokossa. Lindbergh sanoi, että hänen hyppynsä oli ”kuin olisi mennyt peilin läpi” nykyajasta muinaisuuteen.
Ryhmä laskeutui puunlatvasta 23 metriä alapuolella olevaan maahan. Siellä he tapasivat nuoren tasadai-miehen, jolla oli yllään vain lehdistä tehty lannevaate. Tunnin jalkamatka harjua alas ja pitkin kimmeltävän joen vartta toi seurueen tasadaitten kotiin: kolme kalkkikiviluolaa, jotka sijaitsivat viiden metrin korkeudella maasta 1370 metrin korkeudessa. Nyt he olivat perillä, syvällä trooppisen – kostean ja kasvillisuutta täpötäynnä olevan – sademetsän keskellä. Kaikkialla ympärillä oli jättiläissaniaisia ja orkideoja, rottinkipalmuja, kiipeileviä bambuja, luonnonvaraisia banaanipuita ja palmuja sekä valtavia, jättiläismäisiä Dipterocarpaceae-heimoon kuuluvia puita, jotka työntyivät taivasta kohti levittäen lehvistökatoksensa 30 metriä tai enemmänkin laakson viettävien rinteiden yläpuolelle.
Uteliaita päitä pisti esiin luolien ulkonemilta silmien tutkiessa tarkkaan ensimmäisiä vieraita, jotka olivat koskaan astuneet jalallaan tähän salaiseen laaksoon. Eräs pojista lähti yhdestä luolasta, kietoi käsivartensa ja säärensä solakan, valkorunkoisen puun ympärille ja liukui 5 metriä maahan. Hän liittyi toisiin, jotka huusivat ja hyppivät alas pölyistä polkua kerääntyäkseen vierailijoiden ympärille. Ulkopuoliset olivat sanattomia eteensä avautuvan näyn johdosta! Oli miehiä, naisia ja lapsia, joilla oli yllään vain korvarenkaat ja orkidean lehdistä tehdyt lannevaatteet ja hameet; kauniita ihmisiä, joilla oli ruskettunut iho ja pehmyt tumma tukka. He olivat kaukana niistä karvaisista, kömpeloistä apinan kaltaisista luomuksista, joita kehitysoppia kannattavat taiteilijat ovat piirtäneet. Ei, miehet eivät lyö vaimojaan nuijilla eivätkä vedä heitä tukasta. Nämä ovat luultavasti hyväntahtoisin kansa maan päällä.
Tasadaitten elämäntapa
Kun heimo löydettiin, se koostui viidestä perheestä, joilla oli kolmetoista lasta. Tasadait elävät yksiavioisuudessa. Heillä ei ole ajatustakaan avioerosta eikä minkäänlaisia suunnitelmia sen varalta. Pariskunnat elävät yhdessä – ”kunnes kaikki hiuksemme muuttuvat valkoisiksi”, kuten Kulataw ja Sikal, eräs tasadaipariskunta, sanoi. Vihkimiset toimittaa lähinnä heimokokous heidän pääluolansa suulla, jossa ryhmä asettuu uuden pariskunnan ympärille ja sanoo yksinkertaisesti: ”Mafeon, mafeon” (’hyvä, hyvä’). Morsiamia on otettu myös Tasafangin ja Sandukan vuoristoryhmistä, joiden kanssa tasadait ovat olleet jossain määrin tekemisissä.
Lähisilmäys luoliin, joista suurin oli yhdeksän metriä syvä ja yksitoista metriä leveä, oli paljastava. Seinissä ei ole mitään piirroksia tai merkkejä, ja lattia lakaistaan puhtaaksi oksilla jättämättä yhtään roskia. Huonekaluja ei ole lainkaan lukuun ottamatta joitakin kaarnamattoja. Saatavilla on myös kuivattuja polttopuun palasia ja joitakin bambusta tehtyjä, puisia ja kivisiä työkaluja. Luolan seinät kiiltävät kuin lakattu kivihiili, sillä ne ovat vuosien mittaan nokeentuneet poltettaessa puita joko ruoan laittamista varten tai luolien lämmittämiseksi kylminä iltoina.
Ruoan kerääminen muodostaa päivän pääasiallisen toiminnan, ja se vaatii ryhmätyötä. Tavallisesti käytetään kolme tuntia etsimiseen, ja ruokalista riippuu siitä, mitä he saavat koottua: rapuja, kaloja ja sammakonpoikasia, joita tasadait pyydystävät yksinkertaisesti tunnustelemalla paljain käsin joessa olevien kivien alapuolelta ja ympäriltä. Heillä ei ole minkäänlaista käsitystä maanviljelyksestä. He keräävät vain sen, mitä he tarvitsevat, kun sitä on saatavissa. Heidän ruokavalionsa sisältää hedelmiä, marjoja, kukkia, bambun versoja, jamssia ja luonnonvaraisen palmun ydintä, josta valmistetaan tärkkelyspitoista kakkua nimeltään natak. Ruoka keitetään bambuputkien sisällä tai lehtikääröissä, jotka asetetaan aivan hehkuvien hiilien päälle. Sivumennen sanoen tuli tehdään pyörittämällä puupuikkoa kämmenten välissä, kunnes kitka saa sen alustan kytemään. Sitten kuivasta sammaleesta tehty taula asetetaan sen päälle, ja kun se alkaa kyteä, se puhalletaan liekkiin. Koko tapahtumasarja kestää noin viisi minuuttia.
Koska ruokaa on runsaasti, tasadait eivät muuta asuinpaikkaansa, kuten paimentolaisheimot, jotka muuttavat majaa, kun ruoka loppuu. Koko metsä on tasadaitten ”valintamyymälää”. Sanotaan, että he eivät ole uskaltautuneet kahdeksaa kilometriä kauemmaksi kodistaan. Eräs heistä sanoi: ”Isämme ja esi-isämme sanoivat, että voisimme mennä metsään päiväsaikaan, mutta että täytyy aina palata luoliin yöksi.” Arvellaan, että mahdollisesti väärinkäsitys, sota tai isorokkoepidemian (fugu) pelko sai tasadait katkaisemaan yhteyden muiden manobo-heimojen kanssa, joista he ovat lähtöisin.
Keskipäivän aterian jälkeen iltapäivä vietetään lepäämällä, nukkumalla tai poistamalla toistensa hiuksista kuivia lehtiä, varpuja tai täitä. Erään leikkivän pojan nähtiin lennättävän lemmikkiperhosta langassa aivan kuin joku lennättäisi leijaa. Heidän tarpeensa ovat yksinkertaisia, eikä heillä ole sanoja riisille, suolalle, sokerille, neulalle tai tupakalle. Vaikka tasadaitten päivittäisessä ruokavaliossa on vähän kaloreita (1000–1500), niin heidän keskuudessaan ei ole vajaaravitsemusta, hammasmätää, malariaa eikä tuberkuloosia. Vierailijoiden kysyessä heiltä, mitä he halusivat, he vastasivat: ”Mitä te tarkoitatte ’haluamisella’?”
Tasadaitten sanoma
Tasadaitten kielessä ei ole myöskään sanaa taistelemiselle. Heillä ei ole minkäänlaista sotakäsitettä eikä mitään ajatusta väkivallasta. Ministeri Manuel Elizalde, panaminin ja retkikunnan johtaja, sanoi: ”He eivät tunne ollenkaan niitä ongelmia, joiden tähden ihmiset joutuvat mieIisairaaloihin, ongelmia jotka aikaansaavat sotia ja riitoja jne. Kaikki nämä ovat heille vieraita.”
Kehitysopin kannattajat luulivat, että tasadaitten löytäminen olisi ”piristysruiske” heidän murenevalle teorialleen. Mutta vaikka tasadait ovat olleet vuosisatojen ajan itse asiassa erossa sivistyneestä maailmasta, niin heidän kurinsa ja oikeamielisyytensä osoittavat, ettei ihminen ole ainoastaan eläimen korkeampi muoto. Toisin kuin eläimillä hänellä on omantunnon kyky ja myöskin sisäinen halu palvoa. Tämä palvonnan tarve tuli mielenkiintoisesti ilmi siinä, minä tasadait pitivät ministeri Elizaldea. He uskoivat, että hän oli ”valkoinen jumala”, jonka oli määrä jonakin päivänä tulla alas heidän kotiseudulleen ja käydä tervehtimässä heitä.
On merkittävää, että nykyaikaisesta teknologiasta ja kaikista sen mukavuuksista erossa ollut kansa saattoi siitä huolimatta sukeltautua esiin eristyksestään hyvässä henkisessä ja ruumiillisessa terveydessä ja moraaliarvoiltaan erinomaisessa kunnossa, kun taas nykyajan ”sivistynyttä” ihmistä vaivaavat henkisten ja ruumiillisten sairauksien ongelmat, maailmanlaajuinen saastuminen, moraalin luhistuminen ja alituinen sodan pelko.
Jotkut säälivät tasadai-heimoon kuuluvia, koska heiltä puuttuu maailmallisia mukavuuksia ja maailmallista oppineisuutta. Mutta ajattelevat ihmiset saattavat kadehtia heitä heidän mutkattoman elämäntapansa takia, sillä se tuo heidän mieleensä sen, mitä Jumalan sana, Raamattu, sanoo: ”Emme näet ole tuoneet maailmaan mitään emmekä voi mitään viedä pois. Kun meillä siis on elatus ja vaatteet, me tyydymme näihin.” – 1. Tim. 6:7, 8.