Mitä riippuvaisuus alkoholista aiheuttaa
SELLAINEN, joka juo vain silloin tällöin ja kohtuullisesti, tulee harvoin riippuvaiseksi alkoholista. Vain hyvin harvat ihmiset eivät siedä lainkaan alkoholia.
Ihmiset alkoholisoituvat eli tulevat alkoholisteiksi etupäässä siksi, että he juovat liian paljon pitkän ajan kuluessa. Ei ole epäilystäkään siitä, että mitä runsaammin joku juo, sitä suuremmassa vaarassa hän on tulla riippuvaiseksi alkoholista.
Monenlaista riippuvaisuutta
Alkoholista voi olla riippuvainen eri tavoin. Psykologinen riippuvaisuus on yksi muoto. Se on henkistä eli tunneperäistä riippuvaisuutta.
Psykologisesti riippuvainen henkilö tuntee pakottavaa tarvetta saada alkoholia tunneperäisten vaikeuksiensa lievitykseksi. Hän ei halua kohdata elämää ja sen ongelmia käyttämättä alkoholia kainalosauvana. Hän ei ole kuitenkaan vielä ruumiillisesti riippuvainen siitä.
Mutta usein psykologinen riippuvaisuus muuttuu suoranaiseksi ruumiilliseksi riippuvaisuudeksi. Tällöin myös ruumis vaatii mielen ja tunteiden ohella alkoholia.
Pitkällinen alkoholin väärinkäyttö aiheuttaa ruumiissa kemiallisia muutoksia. Solut ja kudokset tulevat kirjaimellisesti riippuvaisiksi alkoholista, ja ennen pitkää ne eivät toimi kunnolla ilman sitä. Nämä ruumiissa tapahtuneet muutokset heikentävät henkilön itsehillintää niin, että hän kaipaa alkoholia entistä enemmän.
Vaikka hän luuleekin tyydyttävänsä ruumiinsa tarpeita juomalla runsaasti, niin todellisuudessa hän on saattamassa sitä romahduksen partaalle. Ennemmin tai myöhemmin jatkuva riippuvaisuus vaurioittaa vakavasti hänen sisäelimiään ja hänen elinikänsä lyhenee.
Sitä, miksi ruumis tulee fyysisesti riippuvaiseksi alkoholista, ei varmasti tiedetä. Seuraavassa joitakin olettamuksia syistä: yliherkkyys alkoholille; epänormaali sokeriaineenvaihdunta; kilpirauhasen, aivolisäkkeen tai lisämunuaisen vajaatoiminta; vitamiinien, kivennäisaineiden, entsyymien tai muiden ravinteiden puuttuminen ruokavaliosta tai elimistön kykenemättömyys käyttää niitä; maksan häiriintynyt toiminta; ja vioittunut hypotalamus, joka aiheuttaa hillitöntä alkoholin himoa.
Kuinka kauan kestää, ennen kuin aloitteleva juomari tulee ruumiillisesti riippuvaiseksi alkoholista? Useimmilta henkilöiltä siihen kuluu muutamia vuosia. Jotkut juovat runsaasti 20–30 vuoden ajan, ennen kuin he alkoholisoituvat; toiset alkoholisoituvat 10 vuodessa, toiset taas 3–5 vuodessa, ja hyvin harvat tulevat riippuvaisiksi melkein heti.
Erityisesti ruumiillisen riippuvaisuuden vakiintuminen vaikuttaa yhä enemmän alkoholistin elämään. Hänen tehokkuutensa laskee, ja se pannaan merkille hänen työssään. ”Sairaudesta” johtuvat poissaolot työstä lisääntyvät. Hänen itsekunnioituksensa kärsii samoin kuin hänen ihmissuhteensakin.
Hän voi yrittää paikata näitä seikkoja olemalla ylenpalttisen antelias, kuluttamalla suruttomasti rahaa, jopa velkaantumalla korviaan myöten. Mutta hän huomaa eristäytyvänsä yhä enemmän ympäristöstään, koska hänestä tulee pahantuulinen ja toisten on vaikea tulla toimeen hänen kanssaan.
Viimein hän saattaa menettää työpaikkansa, ystävänsä ja perheensä. Mikään ei ole hänelle enää niin tärkeää kuin juominen, ei edes syöminen. Hän ei piittaa ulkonäöstään, terveydestään eikä vastuistaan.
World Health -lehti sanoo: ”Juomistaan jatkava alkoholista riippuvainen henkilö tulee yhä kyvyttömämmäksi . . . ja hänen todennäköinen elinikänsä varmasti lyhenee.”
Elimistölle aiheutuva vahinko
Alkoholi ei sisällä vitamiineja, kivennäisaineita eikä valkuaisaineita, vaikka siinä onkin kaloreita. Näin ollen ne, jotka juovat paljon, tuntevat ehkä itsensä kylläisiksi ja heidän painonsa nousee, mutta he eivät saa ravintoa. Ja koska alkoholisti usein menettää ruokahalunsa, niin hänen ruumiinsa on alttiimpi sairastumaan aliravitsemuksen takia.
Alkoholijuomien liiallinen käyttö voi vaurioittaa mahan ja ohutsuolen limakalvoa aiheuttaen tulehduksia sekä haavaumia. Vatsalihakset saattavat höltyä, ja pahoinvointia voi esiintyä ruoansulatuksen vaikeutuessa.
Physician’s Alcohol Newsletter -lehden mukaan Bahamasaarilla, jossa ”alkoholismi on terveysongelma numero yksi”, monet kärsivät ”alkoholijalkana” tunnetusta vaivasta. Se on jalan pitkäaikainen haavauma ja kuolio, mikä vaatii toisinaan amputoimista.
Maksakirroosi eli maksankovettuma on erittäin vaarallinen liiallisen juomisen seuraus. Tämä sairaus on yleisimpiä kuolinsyitä nuorten ja keski-ikäisten aikuisten keskuudessa. Ranskassa hallituksen antamien tietojen mukaan kirroosiin kuoli yhdessä vuodessa yli 22000 ihmistä. Yhdysvalloissa tähän sairauteen menehtyi viime vuosikymmenellä kaksi kertaa niin paljon ihmisiä kuin edellisellä vuosikymmenellä, ja se on suuressa määrin väestön keskuudessa lisääntyneen alkoholinkulutuksen seurausta. Tanskassa kirroosiin kuolleiden määrä kasvoi 40 prosenttia kolmessa vuodessa kasvaneen juomisen takia. Italiassa tällaiset kuolemantapaukset kaksinkertaistuivat yhdessätoista vuodessa.
Amerikan alkoholismia tutkivan kansallisen neuvoston lääketieteen osaston johtaja tri Frank A. Seixas sanoo: ”Ensi kerran meillä on sellaista lääketieteellistä todistusaineistoa, joka vahvistaa lääkärien jo vuosia sitten havaitseman – ja tarkkaileman – seikan: alkoholismilla ja kirroosilla on hyvin läheinen yhteys.”
Tri Charles Lieber New Yorkin Mt. Sinain lääketieteellisestä oppilaitoksesta antoi eräässä kokeessa vapaaehtoiselle ryhmälle ravinto-opillisesti ensiluokkaista ruokaa 18 päivän ajan. Sinä aikana kukin heistä nautti kuusi ryyppyä päivässä, mikä oli yhteensä noin 300 grammaa 43 prosenttista viskiä päivässä. Vaikka heidän saattoikin huomata olevan alkoholin vaikutuksen alaisia, kukaan heistä ei ollut humaltunut siinä määrin, että hän olisi menettänyt tyystin aistiensa hallinnan. Kaikilla heillä oli kuitenkin jo muutaman päivän kuluttua selvästi havaittavia merkkejä vahingollisista maksan muutoksista.
Pitkäaikainen runsas juominen edistää myös erilaisia sydäntauteja, jotka ovat yleisin kuolinsyy joissakin maissa. Kohtuuton määrä alkoholia voi jopa aiheuttaa sydänhalvauksen lamaannuttamalla sydänhermot. Se saattaa lisäksi lamaannuttaa aivojen hengitystäsäätelevän keskuksen siten, että hengitys käy harvaksi tai mahdollisesti pysähtyy kokonaan.
Aivovauriot
Pitkällinen runsas juominen tuhoaa aivosoluja. Ja ruumis ei pysty korvaamaan niitä uusilla soluilla niin kuin muita ruumiin soluja.
Pitkäaikaisalkoholistien ruumiinavauksissa on paljastunut valtavia määriä tuhoutuneita aivosoluja. Tällainen aivojen vaurioituminen voi aiheuttaa tai pahentaa erilaisia mielisairauksia, kuten paranoiaa, erästä mielenhäiriön muotoa, jolle on tunnusomaista vainoharhaisuus, ja skitsofreniaa, persoonallisuuden ”jakautumista”. Esimerkiksi Ranskassa kerrotaan joka kolmannen mielisairaaloitten vuodepaikan olevan alkoholin uhrien hallussa.
Pitkälle kehittyneessä alkoholismissa voi ilmetä juoppohulluutta. Sellaista sattuu alkoholin päästessä äkisti loppumaan, tai kun sitä on saatavilla hyvin pieniä määriä. Näin saattaa käydä myös pitkän juomiskauden jälkeen. Ensin kaikkialla ruumiissa esiintyy vapinaa tai väristyksiä. Ruokahalu häviää, ja tilalle tulee pahoinvointi. Uhri tulee kuumeiseksi ja siirtyilee paikasta toiseen sattumanvaraisesti. Seuraa aistiharhoja. Hän näkee sellaista, mitä ei todellisuudessa ole, kuten hämähäkkien, rottien tai kärpästen ilmestyvän seinistä tai lattiasta.
Tällaisen hourailun eli ”hulluuden” kauheus saattaa johtaa itsemurhaan. Se voi myös aiheuttaa pysyvää vajaamielisyyttä – tai kuoleman, sillä todennäköisyys, että tällainen tila johtaa kuolemaan, on 20 prosenttia.
Jos pitkällisen alkoholinkäytön uhri haluaa väittää ennenaikaisen kuoleman, niin hänet täytyy vapauttaa ”myrkyn” vaikutuksesta. Hänen pitää olla ilman alkoholia niin kauan, että hänen elimistöstään poistuvat kaikki alkoholin vaikutukset ja että elimistö korjaa itsensä lähelle normaalia tilaa. Mutta siihen voi kulua viikkoja tai kuukausia. Ja sellaiset kuin maksa- tai aivovauriot saattavat olla parantumattomia.
Nuorilla terveydelliset haitat ilmenevät nopeammin. Heidän elimistönsä ei ole täysin kehittynyt ja on kooltaan pienempi kuin aikuisen, joten se ei pysty käsittelemään alkoholia samalla tavoin kuin aikuisten elimistö.
Viattomat uhrit
Vauvat ovat kaikkein viattomimpia alkoholismin uhreja. Jos äiti on käyttänyt runsaasti alkoholia raskauden aikana, hänelle voi syntyä lapsi, joka kärsii henkisestä tai ruumiillisesta vajavuudesta – tai molemmista.
Tri Jaime Frias, Floridan yliopiston vajavaisina syntyneiden hoitokeskuksen johtaja, sanoo: ”Nyt koottujen kliinisten tietojen valossa voidaan varmasti sanoa, että sellaisella naisella, joka käyttää alkoholia pitkän ajan raskauden aikana, on 50 prosentin mahdollisuus saada jossakin määrin henkisesti vajaa lapsi ja 30 prosentin mahdollisuus saada lapsi, joka lisäksi kärsii monenlaisesta epämuotoisuudesta.”
Tri David W. Smith, Washingtonin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan lastentautiopin professori, sanoo: ”Kehittyvissä ihmissikiöissä esiintyvien elimellisten vajavuuksien pääsyy on nykyään alkoholi.”
Tutkijat ilmoittavat, että on syntynyt ”humalatilassa” olevia lapsia. Heidän verensä alkoholipitoisuus oli suurempi kuin se määrä, jonka laki asettaa rajaksi juoppoudelle monin paikoin. Syntymän jälkeen joidenkin lasten on havaittu kärsineen vieroitusoireista.
Lapsille koituneista vaurioista Detroit News -lehti ilmoittaa: ”Lääkärit ovat yhtä mieltä siitä, että tällaisen oireyhtymän vaikutuksia ei voida korjata ja että monet uhrit tarvitsevat erityistä koti- tai laitoshoitoa läpi koko elämänsä.”
Mitä pidetään odottavan äidin ”runsaana juomisena”? Mielipiteet vaihtelevat. Tri Smith pitää viittä ryyppyä päivässä runsaana juomisena. Ja ryypyllä tarkoitetaan väkevistä alkoholijuomista puhuttaessa yleensä ravintola-annosta eli neljää senttilitraa. Tri Smith varoittaa, että raskauden aikana ahkeralla oluen ja viinin käytöllä voi olla samat seuraukset.
Medical World News -lehti sanoi kuitenkin äskettäin: ”Niiden nopeasti kasaantuvien todisteitten hälyttämänä, että kohtuullinenkin alkoholin käyttö voi olla vaaraksi kehittyvälle sikiölle, Alkoholin väärinkäytön ja alkoholismin kansallinen tutkimuslaitos kehottaa voimakkaasti, että hallitus varoittaisi virallisesti kaikkia raskaana olevia naisia nauttimasta enempää kuin kaksi ryyppyä päivässä.” Lehti lisäsi todisteitten olevan ”hyvin vakuuttavia, ja se on hyvin huolestuttavaa”.
Näin ollen alkoholin väärinkäytöstä maksetaan joka tavalla suunnaton hinta. Ja ongelma vain pahenee, kun yhä useammat ihmiset juovat kohtuuttomasti.
Mutta miten alkoholisoituminen voidaan välttää? Kuinka voidaan auttaa sellaista, joka on jo riippuvainen alkoholista?
[Huomioteksti s. 11]
Jos raskaana oleva nainen käyttää runsaasti alkoholia pitkän ajan, hän saattaa vahingoittaa vakavasti lastaan