Levytähti löytää parempaa
Epäjumaloitu rock-musiikkitähti on lukemattomille nuorille ympäri maailman menestyksen lopullinen symboli. Rock-muusikoilla ja rock-yhtyeillä on tästä syystä ollut suuri osuus ihailijoittensa elämänasenteitten muovaamisessa. Herätkää!-lehden kirjeenvaihtajan kanssa käydyssä haastattelusarjassa eräs entinen rock-tähti, jonka levyjä on myyty miljoonittain, kertoi siitä, mitä todellinen menestys merkitsee hänelle. Seuraava tiivistelmä näiden haastattelujen kohokohdista voi osoittautua hyödylliseksi jokaiselle, joka pyrkii menestymään elämässä. Se voi auttaa myös nuoria arvioimaan uudelleen omia asenteitaan.
Kysymys: Millaisen kasvatuksen vanhempasi antoivat sinulle?
Vastaus: Eipä oikeastaan mitään perusteellista. Kun olin kuusivuotias, niin äitini ja isäni, jotka olivat varakkaita ihmisiä, erosivat. Koska asuin äitini luona, niin isälläni ei ollut paljonkaan sanottavaa kasvatukseni suhteen. Äitini oli kohtalaisen ankara, mutta kun olin yhdentoista vuoden ikäinen, minut lähetettiin Neitsytsaarilta, jossa me asuimme, erääseen sisäoppilaitokseen Uuteen-Englantiin. Koska olin kaiken aikaa omissa oloissani, en saanut paljonkaan kasvatusta perheeltäni.
Kysymys: Tarkoitatko moraalista kasvatusta?
Vastaus: Niin. Tarkoitan, että kun myöhemmin elämässäni tein jotakin väärää, niin tiesin sen olevan väärin, mutta minulla ei ollut mitään syytä tehdä oikein. Muutkin tekivät väärää ja näyttivät menestyvän. Miksen minäkin voinut menetellä samoin? Kenelläkään ei ollut aikaa opettaa minulle mitään muuta.
Kysymys: Oliko vanhemmillasi mitään suunnitelmia tulevaisuutesi suhteen – toisin sanoen miten he halusivat sinun menestyvän elämässä?
Vastaus: Kyllä vanhempani halusivat minun menevän joko Annapolikseen [Yhdysvaltain laivastoakatemiaan] tai West Pointiin [Yhdysvaltain sotilasakatemiaan]. Niinpä kun minut oli erotettu eräästä Uuden-Englannin sisäoppilaitoksesta, he lähettivät minut erääseen Annapoliksen sisäoppilaitokseen New Jerseyyn. Isäni ja hänen veljensä järjestivät minulle pääsyn sinne Neitsytsaarten kuvernöörin avulla. Oltuani pari vuotta siinä sisäoppilaitoksessa päätin, etten halunnut laivastoa elämänurakseni. Niinpä setäni suunnitteli, että menisin Syracusen yliopistoon lukemaan kauppatieteiden maisteriksi ja ryhtyisin sitten liiketoimiin Wall Streetillä. Mutta minä halusin muuta. Olin jo näet 9-vuotiaasta saakka ollut kiinnostunut musiikista. Neljäntoista ikäisenä soitin ensi kerran ammattimaisesti Puerto Ricossa. Oli siis aivan luonnollista, että päästyäni oppikoulusta menin asumaan Greenwich Villageen New Yorkin kaupunkiin. Siihen aikaan, 1960-luvun alussa, näytti siltä kuin jokainen siellä olisi ollut kuvaamataiteilija, muusikko, runoilija tai šakinpelaaja – ja elänyt todellista boheemielämää.
Kysymys: Kuinka onnellinen olit siellä?
Vastaus: Enpä kovinkaan onnellinen. Meitä oli siellä viisi tai kuusi samassa huoneistossa. Yhtye ansaitsi kaksi dollaria illassa – ja me olimme shown tähtiä kahvilassa, jossa soitimme! Richie Haven, Bill Cosby, Richard Pryor ja Peter, Paul ja Mary soittelivat siellä tuohon aikaan. Toisinaan Bob Dylan tuli vierailemaan.
Kysymys: Millainen moraalinen ilmapiiri siellä vallitsi?
Vastaus: Toiminta oli moraalitonta – enempää en välitä sanoa.
Kysymys: Sinähän jätit Tommy Rayn ja hänen Carib Steel Bandinsä ja menit T-Bonesiin, eikö niin?
Vastaus: Aivan. T-Bones oli kalifornialainen levytysyhtye, joka teki Alka Seltzerin mainospalasta ”No Matter What Shape Your Stomach’s In” miljoona-artikkelin. He näkivät minut New Yorkissa ja pyysivät minua liittymään yhtyeeseen. Niin minä sitten päädyin Kaliforniaan.
Me kiersimme Japania noin vuonna 1965. T-Bones oli saanut siellä aika suurta suosiota. Tuo matka sai minut todella ajattelemaan. Aloin nähdä kuinka mieletön maailma oli – kuinka sodan aikana jokin kansa oli oppinut vihaamaan toista kansaa; kuitenkin me kaikki olemme vain ihmisiä – yhtä ihmissukua. Lisäksi ihmiset suhtautuvat poptähteen ihan eri lailla – ikään kuin hän ei olisikaan ihminen. Kaikki se pani minut joka tapauksessa ajattelemaan vakavasti.
Kysymys: Johtiko se mihinkään muutoksiin elämässäsi?
Vastaus: Ei mihinkään syvällisiin, mutta ammatissa kyllä tapahtui minulle joitakin muutoksia. T-Bones hajosi ja minä liityin yhtyeeseen, jota kutsuttiin Shangoksi. Me sepitimme huviksemme laulun Kalifornian maanjäristyspelosta. Sen nimenä oli ”Day after Day”, ja se nousi levikkitilaston kärkeen [Yhdysvaltain] länsirannikolla. Se sai minut vakuuttuneeksi siitä, että nyt aloin todella menestyä. Siihen aikaan tapasin tulevan vaimoni Las Vegasissa. Mentyämme naimisiin ostimme pienen farmin Kalifornian Palmdalesta, jossa saatoin kirjoittaa ja valmistella albumiani.
Me saimme farmiltamme kaikki omat elintarpeemme ja meistä alkoi tulla sisäänpäin kääntyneitä – emme seurustelleet kenenkään kanssa. Sitten eräänä päivänä vanhan T-Bones-yhtyeen kaksi jäsentä tuli käymään. He soittivat eräässä klubissa ja kysyivät, haluaisinko soittaa heidän kanssaan. Ja niin me muodostimme yhtyeen, vaikka en unohtanutkaan suunnitelmiani olla soolotaiteilija. Ensimmäistä laulua, jonka levytimme vuonna 1971, myytiin lähes kaksi miljoonaa kappaletta puolessa vuodessa.
Kysymys: Eikö tyttäresi Daisy syntynytkin samaan aikaan kun ensimmäinen levysi tässä uudessa yhtyeessä ilmestyi?
Vastaus: Kyllä, Daisy syntyi lokakuussa 1971. Lähdin viisiviikkoiselle kiertueelle, kun hän oli vasta kymmenen päivän vanha. Ollessani kiertueella menestyvänä miehenä – tarkoitan maailman mittapuitten mukaan, sillä ansaitsin jopa 4000 dollaria illassa – minulle tarjoutui monia tilaisuuksia ryhtyä moraalittomiin toimiin. Koska olin melkoisessa paineessa, matkustin paljon ja minun oli uhrattava aikaa pysyäkseni huipulla – mitä olin aina halunnut – niin vaimoni ja minun välinen suhde joutui kovalle koetukselle. Tilanne kävi niin vakavaksi, että me otimme asumuseron. Hän lähti kotiinsa Texasiin ja minä jäin Los Angelesiin.
Lisäsyynä eroon oli se, etten ollutkaan löytänyt sitä onnea ja rauhaa, jota menestykseltä odotin, ja olin alkanut etsiä Jumalaa. Olin nähnyt kristikunnan kirkkojen tekopyhyyden, joten käännyin Idän uskontojen puoleen. Minusta vuorenrinteellä mietiskelemässä istuva guru oli paljon rauhallisempi näky kuin saarnastuolissa oleva Cadillacin ajaja. Sellainen mielikuva minulla papeista joka tapauksessa oli.
Tällä välin olin vihdoinkin saanut sen taloudellisen tuen, jota tarvitsin sooloalbumini tekemiseen, mikä oli ollut lopullinen päämääräni kaikkina noina vuosina. Minä sepitin sen, lauloin sen ja levytin sen. Se oli minusta hyvä albumi. Mutta äkkiä koko elämäni muuttui odottamatta ja perinpohjaisesti.
Minut johti tähän muutokseen rumpalimme, joka oli ollut myös Janis Joplinin rumpalina tämän kuolemaan saakka. Olin aina kunnioittanut häntä. Hän ei ollut ainoastaan fantastinen rumpali; hän oli myös aina tunnollinen. Hän ei koskaan valehdellut, ja se oli epätavallista useimmissa tuntemissani ihmisissä. Hänen vaimonsa tutki Jehovan todistajien kanssa. Niinpä hän eräänä päivänä pyysi minua tulemaan yhteen heidän kokouksistaan. En ollut koskaan kuullut Jehovan nimeä aikaisemmin. Koska rumpali oli kotoisin Louisianasta, niin ajattelin hänen kuuluvan johonkin sen alueen rämeitten uskontoihin tai jotakin sinne päin.
Sanoin: ”Minä tulen.” Koska olin tutkinut paljon Idän uskontoja, niin ajattelin silloin, että lähtisin pelastamaan hänet paljastamalla tämän ”älyttömän” uskonnon.
Lähdin erääseen tiistai-iltana pidettyyn Raamatun ryhmätutkisteluun, joka oli jonkun kotona Burbankissa Kaliforniassa. He käyttivät Raamatun tutkimisen opasta, jonka nimenä oli ”Paratiisi ennallistetaan ihmiskunnalle – teokratian toimesta!” Tutkistelu käsitteli Jumalan temppelin jälleenrakentamista Jerusalemiin ja Haggain ja Sakarjan profetioita. Ajattelin: ”Kuka ihme välittää jostakin rakennustyöstä, joka suoritettiin vuonna 520 ennen ajanlaskumme alkua?” Mutta tarkkailin sikäläisiä ihmisiä. Jotkut antoivat vääriä vastauksia, mutta kukaan ei sanonut: ”Senkin tyhmyri! Mikset pidä suutasi kiinni?” Siellä oli kaikenlaisia ihmisiä: mustia, valkoisia, espanjalaisia, nuoria ja vanhoja. Jokainen toimi rakkaudellisella tavalla. Siellä ei ollut itsekeskeisyyden ongelmaa – minkä varsinkin pop-yhtyeestä tuleva panee merkille. Ennen kaikkea nämä ihmiset näyttivät minusta onnellisilta. Minä en ollut.
Kirjantutkistelunjohtaja oli nuori mies. Ajattelin: ”Olen ollut kaikkialla maailmassa. Miten hän voi tietää elämästä enempää kuin minäkään?” Silti hän esitti vastauksensa tyynesti ja varmasti puhuessaan Jumalasta. Tutkistelun jälkeen rumpalia ja minua pyydettiin jäämään kahville. Me jäimme sinne neljään saakka aamulla. Tein joka ainoan kysymyksen, jonka saatoin keksiä, ja tutkistelunjohtaja vastasi jokaiseen suoraan Raamatusta. Silloin tulin vakuuttuneeksi, että tämä oli totuus.
Kysyin: ”Mitä minun on tehtävä liittyäkseni teihin?” Hän sanoi: ”Jehovan todistajien ei liitytä. Jehovan todistajiksi tullaan.” Tämä tapahtui tiistai-iltana 6. helmikuuta 1973. Minulle pidettiin ensimmäinen Raamatun kotitutkisteluni keskiviikkona. Torstaina leikkautin tukkani ja muutin ulkoasuani ollakseni paremmin vaatimattoman Jumalan palvelijan näköinen. Koska olin jo luopunut huumeista ja kaikista epäpuhtauden muodoista yrittäessäni oppia enemmän Jumalasta, niin minun sallittiin olla joidenkuiden todistajien seurassa heidän opetustyössään perjantaina. Enkä ole koskaan lopettanut sen jälkeen.
Kaikkien niiden vuosien jälkeen, joina olin etsinyt totuutta, tunsin sen heti, kun olin löytänyt sen, enkä aikonut päästää sitä käsistäni.
Kysymys: Entä se sooloalbumi, jonka olit juuri tehnyt?
Vastaus: Olin aina luullut haluavani sooloalbumia. Mutta tiesin, että minun olisi lähdettävä kiertueelle mainostaakseni sitä. Minun oli valittava joko se tai Jumalan sanan totuuden mukaan eläminen. Se oli oma henkilökohtainen ratkaisuni, koska jos olisin lähtenyt takaisin kiertueelle, niin huumeet ja moraalittomuus olisivat olleet osanani joka päivä. Tajusin että lopulta uppoaisin siihen. Tein siksi päätökseni sillä hetkellä: palvelisin Jehovaa.
Kysymys: Lakkasit siis esittämästä musiikkia?
Vastaus: Kyllä ammattimaisesti. Se oli vaikeaa. Ensiksikin minun oli päästävä Jehovan järjestöön. Se merkitsi sitä, että minun oli päästävä eroon kaikenlaisista sopimuksista ja muista velvoitteista, jotka olisivat saattaneet minut vain syvemmälle siihen elämäntapaan, jonka halusin jättää taakseni. Tärkeänä syynä musiikin esittämisen lopettamisen – ja minä rakastan musiikkia ja soitan yhä Jehovan todistajien konventtiorkestereissa – oli se, että halusin olla onnellinen! Kaikissa niissä maailmallisissa henkilöissä, joita olen viihdemaailmassa tuntenut, en ole vielä koskaan nähnyt ketään todella onnellista. Todistajilla on se, mitä nämä ihmiset etsivät: se ”huippuluokan rauha”, se tyydytys, jota maailmalla ei ole. Maailmalla ei ole sitä, ja siksi ihmiset eivät voi saada sitä. Ihmiset eivät käsitä sen totuutta, mitä Jeesus sanoi: ”Tulkaa minun luokseni kaikki, jotka uurastatte ja olette kuormitettuja, niin minä virvoitan teidät.” – Matt. 11:28.
Kysymys: Kun sinulta kysytään: ”Mikset jatka musiikin alalla ja käytä musiikkiasi oman uskontosi edistämiseen?” niin miten vastaat heille?
Vastaus: Ydinasia on: musiikin esittämisessä ei ole mitään väärää. Mutta kun ajattelen sitä tapaa, millä olin siinä mukana, sepittämässä ja esittämässä ja ainaisilla kiertueilla, niin tunnen tarpeeksi Raamatun totuutta tietääkseni, etten voinut jatkaa sen tyyppistä elämää ja palvella samanaikaisesti Luojaani. Tosin olen tavannut monia todistajia, jotka ovat erinomaisia studiomuusikkoja ja ansaitsevat siitä hyvin elatuksensa. He menevät studioon, esittävät musiikkinsa ja palaavat kotiin. He näkevät asian oikeasta perspektiivistä.
Kysymys: Paransiko uusi tietosi millään tavoin avioliittosi huonontunutta tilaa?
Vastaus: Vaimoni ja minä olimme aina rakastaneet toisiamme. Vain minun pyrkimykseni siihen, mitä pidin menestyksenä, oli saattanut kaiken muun toiselle sijalle, avioliittoni mukaan luettuna. Mutta heti kun aloin tutkia Raamattua, soitin vaimolleni kertoakseni hänelle, että olin muuttamassa elämääni. Rukoilin Jehovaa, että hän ja minä ja tyttäremme voisimme päästä jälleen yhteen. Tuohon rukoukseen todella vastattiin. Noin kuukauden kuluttua he olivat kanssani Kaliforniassa. Kolmen viikon kuluttua sen jälkeen vaimoni alkoi käydä kokouksissa valtakunnansalissa minun ja tyttäreni kanssa. Vaikka hän aluksi tuli pääasiassa siksi, ettei halunnut jäädä yksin kotiin, niin eräs seurakunnan jäsenistä alkoi pitää hänelle Raamatun kotitutkistelua, ja pian hänelle tuli sama vakaumus kuin minullekin. Niin perheemme oli jälleen koossa. Olimme onnellisempia kuin koskaan aikaisemmin. Minun oli myönnettävä, että juuri tätä olin kaiken aikaa etsinyt.
Kysymys: Miten vertaisit nykyistä elämääsi aikaisempaan?
Vastaus: Niitä ei voida verrata! Tämä on elämää nykyään. Yritän auttaa nuoria – ja vanhempia myös – tajuamaan sen. Mutta en ole niin varma, haluaako jokainen sitä. Esimerkiksi nuoret tulivat ennen usein luokseni ja pyysivät nimikirjoitustani – todella miellyttävät, vilpittömät nuoret. Jo silloin minulla oli tapana sanoa: ”Miksi haluatte minun nimikirjoitustani? Minähän olen samanlainen ihminen kuin tekin. Minä vain satun olemaan tällä alalla. Älkää huolehtiko nimikirjoitusten saamisesta. Se ei ole oikein.” Ihmiset eivät halunneet kuulla sellaista. On vaikeaa sanoa heille, kun on tehnyt sitä, mitä he haluavat tehdä, että heidän ei tulisi tehdä sitä. Sellaista he eivät halua kuulla. Se on ainakin minun kokemukseni.
Kysymys: Eikö se maine ja raha, jonka maailma pyrkii samastamaan menestyksen kanssa, vedä yhä puoleensa lukuisia ihmisiä?
Vastaus: Ehkäpä tällaisten ihmisten tulisi ajatella hieman, jottei heidän tarvitsisi oppia kokemuksesta sitä mitä minä opin. Ajattele: Jokainen haluaa, että häntä rakastetaan siitä syystä mikä hän on ihmisenä. Viihdemaailmassa on helppo todeta, että jostakusta tähdestä pidetään vain siksi, että hän on saanut rahaa, suhteita ja menestystä. Minä puolestani en voinut rakastaa Jumalaa ja lähimmäistäni ja elää sellaista elämää, koska siinä ei ole todellista rakkautta ja ihmisystävällisyyttä.
Kysymys: Mitä menestys on?
Vastaus: Minulle menestys on sitä, että totean palvelevani Jehova Jumalaa. Vaimoni ja minä olemme saaneet nauttia kuuden muun henkilön auttamisesta Raamatun totuuksien oppimiseen. Heidät on kastettu vertauskuvaksi heidän antautumisestaan Jehova Jumalalle, ja he palvelevat nyt häntä meidän kanssamme. Se on todellista menestystä.
On kiinnostavaa mitä Jeesus sanoi menestykseen johtavasta tiestä. Hän sanoi: ”Se portti on kapea ja tie ahdas, joka vie elämään.” Mutta se on menestyksen tie, ainoa menestyksen tie. Vaimoni ja minä rukoilemme, että Jehova pitäisi edelleenkin meidät ja kaikki kristityt veljemme ja sisaremme sillä tiellä! – Matt. 7:14.
[Kuva s. 18]
”Olin nähnyt kristikunnan kirkkojen tekopyhyyden, joten käännyin Idän uskontojen puoleen.”