Monipuolinen kasvillisuus
Herätkää!-lehden Sambian-kirjeenvaihtajalta
KASVILLISUUDEN kauneus herättää monissa ihmisissä suurta kunnioitusta. Jopa eräs runoilija epäili, onko olemassa ”niin viehättävää runoa kuin puu”. Toisaalta on ihmisiä, jotka värähtävät innosta kuullessaan huudon ”Kaatuu!” ja seuratessaan yhden metsän jättiläisen kaatumista, jonka kohtalona on joutua sahan ruoaksi tai paperin valmistajan raaka-aineeksi.
Maanläheisten ihmisten näkemys kasvillisuudesta sijoittuu jonnekin näiden äärimmäisyyksien välille. He saattavat elää Amazonin laakson metsissä, Aasian vuoriston asuttavissa osissa tai Afrikan tiheikköjen kylissä.
Nämä ihmiset arvostavat syvästi kasvien ja puiden monipuolisuutta. Samalla kun ”kehittyneiden” maiden asukkaat käyvät ahkerasti apteekissa hankkimassa tautien oireiden torjuntaan tarvittavia valmisteita, ihmiset, jotka elävät lähellä maata, löytävät usein luonnosta samanvaikutteisia lääkkeitä.
”Mikä vaivaa pientä lapsirukkaani tänä aamuna?” kysyy sambialainen äiti tuudittaessaan hampaita saavaa lasta, jota hän kantaa selässään. ”Luulen, että hänen hampaansa vaivaavat häntä jälleen.” Hän lähettää vanhemman pojan hakemaan kuorta muSompa-puusta (jota kasvitieteilijät kutsuvat nimellä Brachysteria floribunda). Aivan yhtä nopeasti kuin sinä löydät aspiriinipakkauksen, poika löytää oikean puun, jonka tumman ruskea kuori on halkeilevaa ja suomuista. Hän kiiruhtaa kotiin mukanaan kourallinen kuoren suomuja ja seuraa kiinnostuneena, kun äiti tekee itkevän lapsen ikeniä lievittävän sekoituksen.
Lasten ripuli on yleistä alkeellisissa oloissa elävissä perheissä. Monet ovat oppineet myös tässä suhteessa arvostamaan monipuolista kasvillisuutta. Pieni aprikoosia muistuttavia hedelmiä kantava metsäpuu on osoittautunut hyödylliseksi tämän taudin hoidossa. Tämän puun eräät sambialaiset heimot tuntevat muBangalumena, ja sen kuori ja juuret sisältävät suolistoa puhdistavaa ainetta.
Jos vaivojen luettelo on huiman pitkä, on niiden hoidossa hyödyllisten lääkekasvien luettelokin samanlainen. Esimerkiksi eräät jauhetut juuret helpottavat hammas- ja korvasärkyä. Sambialaisen lozi-kansan mWangulana ja tonga-kansan muKambana tunteman puun kuoresta tehty valmiste vaikuttaa suotuisasti naarmuihin ja haavoihin. Trooppisessa Afrikassa yleisestä apinanleipäpuusta on myös hyötyä. Siitä saadaan viinikiveä ja pektiiniä, ja sen kuivatun hedelmälihan C-vitamiinipitoisuus on korkein, mitä tunnetaan. Tästä hedelmälihasta saadaan veteen sekoitettuna virkistävää juomaa.
Olisiko jonkun kokemattoman viisasta kokeilla kasveja sairauksien hoidossa? Sitä sietää varoa! Sellaisetkin kasvit, joilla on lääkinnällisiä ominaisuuksia, voivat väärin annosteltuina vahingoittaa ihmisiä. Aiemmin mainitun muBangalumepuun kuori on yksi esimerkki. Vaikka tämä kuori pieninä annoksina parantaa lasten ripulin, sen sanotaan johtavan liika-annostuksena munuaistulehdukseen ja voivan aiheuttaa lopulta kuoleman.
Jotkut kasvit ovat kuolettavia, vaikka niillä saattaa olla viattomat nimet. Esimerkiksi Länsi-Afrikassa ”kirsikkapiiraana” tunnetun pensasaitakasvin lehdissä on kiniinin tapaista alkaloidia. Se voi herkistää eläimet ultraviolettivalolle sekä aiheuttaa ihottumaa ja verenvuotoa suolistossa. Harvat pitäisivät papua vaarallisena. Kuitenkin sen siemenet ja lehdet (ei itse papu) sisältävät aineita, jotka voivat tappaa eläimen tunnin kuluessa niiden saapumisesta vatsaan. Makean villiherneen siemenet ovat myös vaarallisia. Jos lapset syövät niitä, niiden tiedetään oksenteluna, ripulina ja jäsenten nykimisenä ilmenevien oireiden jälkeen johtaneen kuolemaan.
Kasvitieteilijöiden Capparis tormentosana tuntema pensas on epätavallinen. Apinat ja linnut syövät ahnaasti sen hedelmiä, mutta ihmisille ne ovat myrkyllisiä. MuWa, jolla on purppuraiset terälehdet, on toinen myrkyllinen kasvi. Eikä luettelomme olisi täydellinen, jos jättäisimme mainitsematta kasvin, jota täällä sanotaan fwakaksi. Se on Keski-Afrikassa laajalti viljelty tupakkakasvi. Lehti sisältää nikotiinia, erittäin myrkyllistä nestemäistä alkaloidia, joka aiheuttaa kuoleman halvaannuttamalla hengityselimistön. Raa’assa muodossaan nautittuna nikotiinin aiheuttama reaktio on äärettömän nopea.
Mutta luonnon myrkyt voivat palvella myös hyödyllisiä tarkoituksia. Matalaa Scilla hyacinthina -nimistä sipulikasvia, jolla on purppurapilkulliset lehdet ja purppuranvihreät kukat, käytetään Sambiassa rotanmyrkkynä. Luonnonvaraisen syreenin kuorta ja hedelmäkotia, luonnonvaraisen melonin siemeniä ja muKwapuun kuorta ja punaista mahlaa käytetään kalojen huumaamiseksi, jotta ne olisi helppo pyydystää. Näin pyydetyt kalat täytyy kuitenkin keittää ennen syömistä.
Kasveja on todella monenlaisia, ja niitä käytetään vaihtelevalla tavalla. Sen ajatteleminen saa meidät huudahtamaan psalmistan tavalla: ”Kuinka moninaiset ovat sinun tekosi, Herra! Sinä olet ne kaikki viisaasti tehnyt, maa on täynnä sinun luotujasi.” – Ps. 104:24.