Uskonnollinen suvaitsemattomuus voimistuu
AIKA: 9. heinäkuuta 1976. Paikka: pieni koillisargentiinalainen maalaiskoulu. Tapahtuma: eräs Argentiinan kansallinen juhlapäivä.
Gente-nimisen viikkolehden toimittajia vieraili tässä koulussa. Miksi? Heitä kiinnostivat tämän koulun vaaralliset olosuhteet etenkin siksi, että se sijaitsi Brasilian rajan läheisyydessä. Toimittajat olivat kirjoittaneet, kuinka monet ihmiset saapuivat maahan laittomasti. Niinpä he vierailivat koulussa nähdäkseen, millainen todellinen tilanne oli.
Toimittajat olivat kuitenkin sitä mieltä, että heidän tarvitsi saada artikkelinsa sensaatiomaisemmaksi. Mitä he siksi tekivät? He sijoittivat muutamia lapsia selin lippuun päin, samalla kun muut oppilaat osallistuivat lipuntervehtimisseremoniaan. Toimittajat ottivat valokuvia lasten seistessä tällä tavalla.
Heidän artikkelinsa julkaistiin 15. heinäkuuta. Siinä sanottiin, että lippuun päin selin olleet lapset olivat Jehovan todistajia! Pitikö se paikkansa? Ehdottomasti ei! Neljä todistajien lasta olivat jääneet tuona päivänä pois koulusta. Ja vaikka he olisivatkin olleet siellä, tällainen maan lipun halveksunta olisi ollut vastoin heidän kristillistä valmennustaan.
Niinpä lehdistössä ilmestyi tällainen vääristelty kertomus Jehovan todistajien näennäisestä kunnioituksen puutteesta lippua kohtaan. Ja se tuli nopeasti tunnetuksi koko maassa.
Ketjureaktio
Samassa Misionesin maakunnassa sattui seuraavassa kuussa toinen välikohtaus. Siellä kaksi oppilasta, opettaja sekä oppilaiden vanhemmat pidätettiin ja vangittiin 16 vuorokaudeksi. Heitä syytettiin maan vertauskuvien ”[ylenkatseellisesta] vähättelystä”.
Miksi tällainen syytös esitettiin? Koska oppilaat olivat kieltäytyneet laulamasta kansallishymniä ja myös Pyhän Martinin marssia. Noita todistajia alettiin heti puolustaa laillisessa järjestyksessä.
Sillä välin monet heidän julkisista kokouspaikoistaan Misionesin, Entre Ríosin ja Formosan provinsseissa suljettiin väkivalloin. Tämä tapahtui liittovaltion ja provinssien viranomaisten toimesta.
Todistajat taistelivat tällaista palvontavapauden avointa estämistä vastaan. He tekivät 23. elokuuta kanteen Buenos Airesin liittotuomioistuimelle.
Oikeus voittaa – hetkeksi
Muutaman päivän kuluttua, 27. elokuuta, liittovaltion tuomari Francisco Kalicz julkisti tuomioistuimen päätöksen. Hän määräsi kansallisten vertauskuvien ”vähättelystä” syytetyt Misionesin todistajat vapautettavaksi vankilasta. Lisäksi hän määräsi, että heidät vapautetaan kaikista heitä vastaan nostetuista syytteistä!
Tuomari huomautti ’ylenkatseellisen vähättelyn edellyttävän konkreettisia tekoja’, kuten esimerkiksi jonkin tuhoamista, polttamista, särkemistä, kappaleiksi leikkaamista, tahrimista, jonkin päälle sylkemistä, jonkin repimistä tai jalkoihinsa tallaamista. Hän totesi edelleen, että tällaista ylenkatseellista vähättelyä suoritetaan ”suullisesti (viheltämällä) tai kirjoittamalla ja jopa loukkaavilla eleillä”.
Olivatko todistajat syyllistyneet mihinkään tällaiseen? Tuomarin mukaan ”oikeuskäsittelyssä ei ilmene mitään todisteita siitä, että kenelläkään syytetyistä olisi saattanut olla sellaisia aikeita”. Hän jatkoi: ”Päinvastoin kaikki ovat vakuuttaneet yksimielisesti kunnioittavansa kaikkia kansallisia vertauskuvia ja kaikkia lakeja.”
Oikeus voitti varmasti tuona päivänä. Mutta voitto oli lyhyt – hyvin lyhyt. Se kesti vain neljä päivää!
Voimakas isku
Hallitus antoi 31. elokuuta 1976 viimeisen iskunsa. Se julkaisi presidentin antaman säädöksen n:o 1867.
Tässä säädöksessä sanotaan muun muassa: ”Kansakunnan perustuslain 14. ja 20. artiklassa pyhitetty uskonnonvapaus on tietenkin siinä merkityksessä rajoitettua, että uskonnollisten aatteiden ei edellytetä rikkovan lakeja tai hyökkäävän yleistä järjestystä, kansallista turvallisuutta, moraalia tai hyviä tapoja vastaan.”
Kuitenkaan Jehovan todistajia vastaan ei ollut milloinkaan käytetty mitään tuollaisia syytöksiä, kuten tuomari Francisco Kalicz osoitti päätöksessään.
Siitä huolimatta säädöksessä sanottiin edelleen: ”Tästä syystä . . . ARGENTIINAN KANSAN PRESIDENTTI ON PÄÄTTÄNYT SEURAAVASTI:
”1. ARTIKLA: ’JEHOVAN TODISTAJINA’ tunnetun uskonnollisen yhteisön eli ’VARTIOTORNIN RAAMATTU- JA TRAKTAATTISEURAN’ ja kaikkien siihen suoraan tai epäsuorasti yhteydessä olevien ryhmien, juridisten henkilöiden tai yhdistysten toiminta kielletään koko maassa.
”2. ARTIKLA: Samoin kielletään a) lehdet, aikakauslehdet ja kaikki julkaisut, jotka julkisesti tai muutoin edistävät edellä mainittua oppia; b) yritykset käännyttää ihmisiä ja opettaa tätä oppia.
”3. ARTIKLA: Kaikki sellaiset paikat, joissa edellä mainittu yhteisö pitää kokouksia, ja paikat, joissa painetaan, levitetään tai myydään 2. artiklassa mainittua aineistoa, suljetaan.
”4. ARTIKLA: Sisäministeriö viimeistelee toimenpiteet ja antaa tämän säädöksen toteuttamiseksi tarvittavat ohjeet.”
Sisäministeriön alaisen oikeusasiain ylihallituksen antamassa hallituksen toimenpiteisiin liittyvässä kirjelmässä väitettiin: ”Ei ole todistettu . . . että lahko on omistautunut uskonnolliseen palvontaan, että sellainen palvonta on moraalimme ja hyvien tapojemme mukaista.”
Tosiasiat osoittavat tietenkin aivan toista. On selvästi todistettu kautta koko tämän vuosisadan, että Jehovan todistajat ovat innokkaasti omistautuneet uskonnolliseen palvontaan. Ja tämä palvonta on korkeimman moraalimittapuun mukaista palvontaa. Eikä se puutu siihen, millaisen palvonnan kuka tahansa muu valitsee ja millaisia tapoja hän saattaa haluta harjoittaa. Viranomaiset kaikkialla maailmassa, Yhdysvaltain korkein oikeus mukaan luettuna, ovat kauan sitten vahvistaneet näiden totuuksien paikkansapitävyyden.
Kirjelmä sisälsi myös seuraavan hämmästyttävän lausunnon: ”Vapautta ei voida ajatella sellaisen uskonnon tapauksessa, joka sallii ihmissyöntiä, rituaalimurhan tai moniavioisuuden, ja sen vuoksi esimerkiksi tässä mainittua uskontoa ei voida hyväksyä, esiintyköönpä se missä muodossa tahansa.”
Tietämättömät ihmiset saattaisivat tehdä tuon lausunnon sanamuodosta sen johtopäätöksen, että Jehovan todistajat ovat jotenkin tekemisissä esimerkiksi ihmissyönnin, rituaalimurhien tai moniavioisuuden kanssa. Se on kuitenkin täysin perätöntä. Mutta tällaisista vihjailuistakin on vahinkoa, sillä monien mielestä, jotka eivät tunne Jehovan todistajia, näissä vihjailuissa voi olla jotakin perää.
Oikeustaistelu jatkuu
Jehovan todistajien käynnistämä oikeudenkäyntiprosessi jatkui oikeusistuimissa. Liittovaltion tuomari tri Jorge E. Cermesoni esitti päätöksen 10. maaliskuuta 1977. Hän julisti kiellon ensimmäisen artiklan laittomaksi. Hän osoitti viranomaisten ylittäneen toimivaltansa julkaisemalla säädöksen. Mutta hän myös julisti, että ”lahko on jo kielletty . . . koska sitä ei ole merkitty uskonnolliseen rekisteriin”.
Sisäministeriö valitti päätöksestä, ja Jehovan todistajat tekivät samoin. Ministeriö väitti, että viranomaisilla on oikeus säädellä perustuslain takaamia asioita. Jehovan todistajat valittivat päätöksestä siksi, että se ei ollut poistanut heitä vastaan olevaa kieltoa.
Asia vietiin valitustuomioistuimeen. Liittovaltion tuomarit, Alberto Azcona, Juan Carlos Béccar Varela ja Valerio R. Pico, muuttivat 23. kesäkuuta alemman oikeuden tekemän päätöksen. He julistivat presidentin antaman säädöksen pätemättömäksi!
La Nación -lehti selosti kesäkuun 24. päivän numerossaan näiden tuomarien esittämiä perusteita seuraavasti: ”Uskonnonvapaus on tärkeimpiä ihmisoikeuksia . . . niin muodoin Jehovan todistajien tapauksessa heidän kultilleen . . . ei voida asettaa päteviä rajoituksia, paitsi jos sen harjoittaminen vaikuttaa moraaliin tai yleiseen järjestykseen.” Tuomarit totesivat, että ”[Jehovan todistajien] ohjesäännön mukaan heidän tarkoituksensa on ’Korkeimman Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen julkinen kristillinen palvonta’”.
Näin Argentiinan perustuslaissa ilmaistuja jaloja aatteita kunnioitettiin ja sovellettiin! Mutta lain mukaan päätöksestä voi valittaa kymmenen päivän kuluessa. Kysymys oli: hakisiko valtio muutosta?
Korkeimpaan oikeuteen
Juuri ennen määräajan umpeutumista hallitus esitti valituksen korkeimmalle oikeudelle. Asia kiinnosti kovasti vapaudesta ja ihmisoikeuksista huolestuneita ihmisiä sekä Argentiinassa että ulkomailla. Tällaiset ihmiset luottivat siihen, että maan korkein oikeus puolustaisi perustuslaillista vapautta.
Korkeimman oikeuden viisi tuomaria julkistivat päätöksensä 8. helmikuuta 1978. He kieltäytyivät kumoamasta kieltoa!
Tuomion sanamuoto oli niin lainopillisesti sommiteltu, että maallikosta se tuntui monin paikoin ristiriitaiselta. Tuomarit väittivät: ’Säädöksessä n:o 1867 ei ilmene mielivaltaisuutta eikä selvää lainvastaisuutta.’ Kuitenkin säädös oli mielivaltainen ja lainvastainen, koska se oli täysin ristiriidassa perustuslain kanssa.
Tuomarien mukaan ’todistajat voivat puolustaa oikeuksiaan muita hallinnollisia ja laillisia kanavia pitkin, nimittäin rekisteröimällä itsensä uskonnolliseksi yhdyskunnaksi’. Mutta Jehovan todistajat olivat anoneet hallitukselta jo yhdeksän kertaa pääsyä tähän uskontojen rekisteriin, ja se oli evätty heiltä!
Lisäksi tuomarit väittivät, etteivät he ’lausuneet tuomiota todistajien esittämien vaatimusten laillisuudesta eivätkä heidät kieltävän säädöksen soveltamisessa omaksuttujen toimenpiteiden laillisuudesta; oikeus vain julisti, että heidän on mahdotonta hyväksyä todistajien käyttämää oikeustietä’! Ja kuitenkin oikeusistuimet ovat Jehovan todistajien asianmukaisesti käyttämä oikeustie!
Miksi korkein oikeus turvautui tällaiseen todisteluun? Valtion lainopilliset asiantuntijat, yleinen syyttäjä ja juttua kuulevat liittovaltion tuomarit mukaan luettuina, olivat tutkineet juttua tarkkaan viisitoista kuukautta. Silti todistajien oikeusapuun turvautumista EI KERTAAKAAN asetettu kyseenalaiseksi!
Pesikö korkein oikeus vain kätensä, kuten Pontius Pilatus Jeesuksen Kristuksen tapauksessa? Pyrkikö se välttämään vastuutaan perustuslaillisen kiistakysymyksen ratkaisemisessa?
Kuinka erilaista asennetta ilmaisikaan tunnettu argentiinalainen kasvattaja ja valtiomies Domingo F. Sarmiento noin sata vuotta sitten. Hän oli sanonut: ”Jos kansassa on sellainen vähemmistö tai sanokaamme edes yksi ihminen, joka on rehellisesti ja vilpittömästi eri mieltä enemmistön käsityksistä, laki suojelee häntä, jos hän ei yritä rikkoa lakeja.” Sarmiento selitti edelleen: ”Perustuslaki on laadittu . . . suojelemaan hänen mielipidettään.”
Vastuutaan pakoileva korkein oikeus oli siis antanut raskaan iskun vapaudelle ja Jehovan todistajille. Se antoi hyväksymyksensä sinetin monille jo esiintyneille suvaitsemattomuuden ilmauksille siitä pitäen, kun kielto määrättiin ensi kerran syyskuussa 1976, ja niille suvaitsemattomuuden ilmauksille, joita vielä esiintyisi. Millaisia jotkin noista teoista olivat?