Tarkkailemme maailmaa
Kiinalaisten ”lentävän veitsen” kirurgia
◆ Missä määrin hyvin taitavan kirurgin täytyy työssään turvautua verensiirtoihin? Lontoon Times-lehden terveydenhoito-osaston kirjeenvaihtajan John Roperin selostus esittää valaisevan näkemyksen. Palattuaan matkaltaan Kiinan kansantasavaltaan hän kirjoittaa: ”Kiinalaisten lääkäreiden käyttämä ’lentävän veitsen’ tekniikka teki syvän vaikutuksen ryhmäämme kuuluviin kirurgeihin: toimenpiteiden nopeus ja kätevyys sekä verenvuodon vähäisyys olivat ilmeiset varsinkin mahahaavapotilaiden kohdalla.
”Tämä näyttää soveltuvan suurimpaan osaan kiinalaisten kirurgiaa. Vaikka verensiirtoja varten onkin saatavissa verta, siellä ei ole lainkaan veripankkeja tai meidän tuntemaamme verenluovutusjärjestelmää, koska veren tarve on ilmeisesti pieni.”
Aristoteles ja kehitysoppi
◆ Athens Daily Post -lehden mukaan Thessalonikessa Kreikassa pidettiin vuoden 1978 elokuussa kansainvälinen kongressi sen merkiksi, että Aristoteleen kuolemasta oli kulunut 2300 vuotta. Ateenan yliopiston professori John N. Theodorakopoulos kuvaili tätä kuuluisaa kreikkalaista ”ensimmäiseksi huomattavaksi systemaattiseksi filosofiksi”. Kuitenkin hän oli edeltäjiensä, filosofien Anaksimandroksen, Anaksagoraan ja Empedokleen tavoin ihmisviisauden kahlehtima. Tämä sai hänetkin lankeamaan kehitysteorian mukaiseen ajatteluun. Aristoteles kirjoitti: ”Luonto etenee vähä vähältä elottomista eläinelämään sellaisella tavalla, että on mahdotonta määritellä tarkkaa rajalinjaa.”
Munkit piilottelevat käsikirjoituksia
◆ Äskettäin kävi ilmi, että Siinainvuoren luostarin kreikkalaisortodoksiset munkit löysivät kaksi vuotta sitten tuhansia varhaiskristilliseltä ajalta olevia tekstikatkelmia. Näihin pergamentin ja papyruksen palasiin sisältyy kahdeksan kadoksissa ollutta sivua arvokkaasta Codex Sinaiticus -käsikirjoituksesta, 300-luvulta peräisin olevasta kreikankielisestä Raamatun käsikirjoituksesta, jota säilytetään British Museumissa. ”Munkit ovat pitäneet löytönsä salassa ja ovat sallineet suhteellisen harvojen palasten mikrofilmaamisen”, kertoo Christianity Today -lehti. Miksi? Lehden mukaan ”osasyynä vitkasteluun on ollut oppineiden, kirkollisten ryhmien sekä hallitusten keskinäinen kilpailuhenki”.
Maailman meluisin kaupunki
◆ Hongkongissa kello kuudesta aamulla keskiyöhön vallitsevan keskimääräisen melutason kerrotaan olevan verrattavissa muutaman sadan metrin korkeudessa lentävän suihkukoneen synnyttämään ääneen. Arvion on esittänyt muuan Hongkongin yliopistossa työskentelevä tutkija, joka pitää Hongkongia ”maailman meluisimpana kaupunkina”. Äskettäin päätökseen saadun tutkimuksen mukaan kaupungin rakennettujen osien keskimääräinen melutaso on 76 desibeliä. Vastaava äänen voimakkuuden taso New Yorkin kaupungissa on 66 desibeliä, ja vain keskikaupungilla, Manhattanilla, se nousee 75 desibeliin. Koko kaupungin rakennetun alueen melutasoa ilmaisevat vastaavat keskiarvolukemat ovat Lontoossa 62, Düsseldorfissa 63, Tokiossa 57 ja Helsingin kantakaupungissa päiväsaikaan 63 desibeliä. Vilkasliikenteisellä Helsingin Mannerheimintiellä keskiarvo on päivällä noin 75 desibeliä. Kolmen desibelin nousu merkitsee äänen voimakkuuden kaksinkertaistumista.
Väki hupenee Lontoosta
◆ Väestötilastollisen viraston mukaan Lontoon väkiluku on nyt alhaisempi kuin se on ollut 70 vuoteen – alle seitsemän miljoonaa. Ennen toista maailmansotaa tässä suurkaupungissa oli yli kahdeksan ja puoli miljoonaa asukasta, ja yhteen aikaan Lontoo oli maailman suurin kaupunki.
Petollista timanttikauppaa
◆ Suurin osa Etelä-Afrikan tuottamista timanteista on värisävyltään valjun kellertäviä. Tämän johdosta syvän keltaiset ja säkenöivät, sinertävänvalkoiset jalokivet ovat huomattavasti kalliimpia. Vilpilliset keinottelijat ovat kuitenkin havainneet, että jos tavallisia timantteja pommitetaan neutroneilla ja sen jälkeen kuumennetaan, tuloksena on värisävyn muuttuminen arvostetuksi syvänkeltaiseksi – ja näin voidaan saada jopa 400 prosentin voitto! Englantilaisen New Scientist -lehden mukaan gemmologit eli jalokivialan asiantuntijat ovat luottaneet petoksen paljastamisessa siihen neutronipommituksen aikaansaamaan sivuvaikutukseen, että näin käsitellyt jalokivet imevät itseensä eli absorboivat joitakin valon aallonpituuksia paljon tehokkaammin kuin värisävyltään aidot timantit. Nyt on kuitenkin havaittu, että timanttien vielä voimakkaampi lämmittäminen poistaa tämän sivuvaikutuksen – petoksen jäljittäjien on siis jatkettava laboratoriotutkimuksiaan.
Eroon tupakasta akupunktion avulla?
◆ Soviet Life -lehti kertoo, että ”refleksiterapian keskustutkimusinstituutin tiedemiehet ovat kehittäneet uusia, akupunktioon perustuvia diagnoosi- ja hoitomenetelmiä”. Lehden mukaan heidän tutkimuksensa ovat osoittaneet, että akupunktioneulojen käyttäminen eräissä korvalehden pisteissä saa ”potilaan tuntemaan vastenmielisyyttä tupakointia kohtaan”. Kirjoituksessa väitetään myös, että ”noin 90 prosenttia [kokeisiin] osallistuneista luopui tästä vahingollisesta tottumuksesta”.
Rein elpymässä
◆ Saksan kuuluisasta Reinjoesta pyydettiin äskettäin ensimmäiset lohet 30 vuoden tauon jälkeen. Ensimmäisen lohen saanut hämmästynyt kalastaja tuli vasta sitten vakuuttuneeksi siitä, ettei hänen saaliinsa ollut vallan ainutlaatuinen, kun seuraavana päivänä toinen kalastaja nosti myös lohen pyydyksistään. Rein on tullut tunnetuksi ’Euroopan suurimpana likaviemärinä’. Saaliiksi saadut lohet, samoin kuin muutamat tavatut taimenet, osoittavat, että yritykset rajoittaa Reinin varrella olevien kaupunkien puhdistamattomien likavesien laskemista ovat alkaneet tuottaa tulosta.
Pankkiireja kavaltajina
◆ Pankki- ja vakuutusalan lähteiden mukaan Yhdysvaltain pankkien kavallusten johdosta kärsimät menetykset ovat kolminkertaistuneet kuuden viime vuoden aikana. Lisäys johtuu ”lähes yksinomaan siitä, että pankinjohtajat ovat suorittaneet ennen kuulumattoman määrän kavalluksia”, sanoi New York Post -lehti. Koska kassanhoitajat eivät pääse käsiksi niin suuriin rahasummiin kuin heidän esimiehensä, heidän kavalluksensa ovat pieniä verrattuna pankkien johtavien toimihenkilöiden kähveltämiin määriin. Pankinjohtajien useiden miljoonien markkojen suuruisista kavalluksista johtuvat vajaukset ovat joissakin tapauksissa uhanneet kaataa joitakin pankkeja. F. Le Munyon, muuan vakuutusalalla toimiva virkailija, sanoo pitävänsä inflaatiota yhtenä syynä kavallusten määrän lisääntymiseen: ”Totutun elintason ylläpitämiseen tarvitaan nyt enemmän rahaa, ja pankkien johtavilla toimihenkilöillä on ainutlaatuinen tilaisuus saada tuo raha haltuunsa.”
Varovaisuutta vasaran käyttöön
◆ Yhden vuoden aikana yli 30000 yhdysvaltalaista joutui turvautumaan sairaaloiden ensiapuun vasaran käytöstä johtuvien tapaturmien vuoksi. Useimmat loukkaantumiset johtuivat siitä, että vasara oli lyötäessä osunut peukaloon tai muihin sormiin ja aiheuttanut haavoja, ruhjevammoja tai luunmurtumia. Tapaturmia aiheuttivat myös vasaranpään irtoaminen varresta ja iskupäästä irronneet metallinsirut. Työturvallisuusalan asiantuntijat kehottavat käyttämään kuhunkin työhön sopivaa vasaraa. He suosittelevat mm. että vasaran lyöntipää olisi aina vasaroitavan kappaleen päätä laajempi. Kun käytetään esimerkiksi sellaista metallivartista lyöntituurnaa tai talttaa, jonka varren läpimitta on puolisentoista senttimetriä, olisi hyvä käyttää vasaraa, jonka lyöntipään läpimitta on ainakin kolme senttimetriä.
Hölkkääjät, pitäkää varanne!
◆ Tri Roger H. Michael yhdysvaltalaisesta urheilulääketieteen laitoksesta (American College of Sports Medicine) sanoo ilmi tulleiden polvi-, sääri-, nilkka- ja jalkaterävaivojen johtuvan hölkkäämisestä useammin kuin mistään muusta liikunnan lajista. Tri Michaelin käsityksen mukaan yhtenä syynä on se, että ”monesti aloittelijat . . . valitsevat parin sopimattomia tennistossuja ja lähtevät juoksemaan kovilla pinnoilla”. Hän sanoo tämän voivan aiheuttaa ikäviä vammoja, jotka ”saattavat vaivata pitkäänkin, jos niitä ei hoideta asianmukaisesti”.
Alkoholismi – ongelmavuori
◆ Niiden amerikkalaisten määrä, jotka myöntävät kärsivänsä alkoholiongelmista, on kaksinkertaistunut muutaman viime vuoden kuluessa. Vuonna 1974 noin 12 prosenttia amerikkalaisista tunnusti, että heillä on alkoholiongelmia. Nyt noin neljännes (24 prosenttia) väestöstä sanoo kärsivänsä alkoholista johtuvista ongelmista. Lisäys on ollut ilmeinen kaikkialla maassa ja lähes kaikkien yhteiskuntaryhmien keskuudessa. Yksi kolmannes niistä, joiden avioliitto kariutui, sanoo erääksi syyksi alkoholijuomien kohtuuttoman käytön. Ja asiantuntijat arvioivat, että tällä hetkellä peräti 6000 lasta vuodessa syntyy vajaaälyisenä siksi, että heidän äitinsä käytti liikaa alkoholia odotusaikana.
Suomessa asunnottomien alkoholistien määräksi arvioidaan 6000–8000. Pitkälle alkoholisoituneita, joilla esiintyy vieroitusoireita alkoholista luovuttaessa, on noin 35000, ja henkilöitä, joilla esiintyy akuutteja alkoholihaittoja, esim. putkaan joutumisia, on noin 200000.
Tappava ameeba
◆ Ameeba, joka tunnetaan nimellä Naegleria fowleri, saattaa tiedemiehet ymmälle. Vaikka tämä mikro-organismi on yleensä vaaraton, se voi tappaa uimareita ”herkuttelemalla heidän aivosoluillaan”, sanoo New York Times -lehti. Tämä ilmeisesti lääkkeille immuuni ameeba elää makeissa vesissä – toisinaan saastuneissa, mutta myös puhtaissa vesissä. Vaikka miljoonat ihmiset uivat vesissä, joista tätä organismia tavataan, kautta maailman on ilmoitettu vain 123 tunnettua tartuntatapausta. Kuitenkin kaikki nämä – kolmea lukuun ottamatta – johtivat kuolemaan. Koska tämä ameeba voi joutua uimarin sieraimiin ja saattaa siirtyä sieltä edelleen hajuhermoa pitkin hänen aivoihinsa, yksi tutkija suosittelee, että he joko suojaisivat sieraimensa tavalla tai toisella tai niistäisivät nenänsä uinnin jälkeen.
Kaupunkien elinkustannukset
◆ Vastikään suoritetussa tutkimuksessa, joka koski 59 kaupungin elinkustannuksia, Tokio osoittautui kalleimmaksi. Siitä seuraavina kymmenen kalleimman ryhmässä ovat Osaka/Kobe, Zürich, Geneve, Tukholma, Wien, Oslo, Lagos, Kööpenhamina ja Frankfurt. New Yorkin kaupunki on kalleusluokituksessa 18. tilalla. Halvimpien kaupunkien joukossa ovat México, Bogotá, Rio de Janeiro, Lissabon, São Paulo, Manila, Johannesburg, Bangkok ja Montevideo. Elinkustannuksiltaan halvimmaksi kaupungiksi arvioitiin Buenos Aires. – Business International, Geneve, Sveitsi.
Intiaaniheimo löydetty
◆ Brasilialainen tutkimusmatkailija on löytänyt tähän saakka tuntemattoman intiaaniheimon, joka elää Simoesjoen varrella lähellä Brasilian ja Kolumbian välistä rajaa. Hän uskoo näiden olevan Keski-Amerikan mayaintiaanien jälkeläisiä. Heimon miehet käyttävät aseinaan yli kolmen metrin mittaisia puhallusputkia.
Laiha vai lihava?
◆ Industry Week -lehti, joka lainaa tietolähteenään Executive Fitness Newsletter -julkaisua, sanoo, että erään tutkimuksen mukaan ”kun perheen tulot kasvavat, miehet lihovat ja naiset laihtuvat”. Jostakin syystä myös enemmän koulutusta saaneet naiset ovat viidenneksen laihempia kuin vähemmän opiskelleet naiset. Miesten keskuudessa taas ne, jotka eivät olleet suorittaneet oppikoulua loppuun, olivat kymmenen prosenttia laihempia kuin ne, jotka olivat saaneet lukion päästötodistuksen.
Rahaa tuova teddykarhu
◆ Lasten niin suosima teddykarhu tuottaa niitä valmistavalle yritykselle noin 240 miljoonaa markkaa vuodessa. Tämä kuuluisa täytetty ”eläin” syntyi 75 vuotta sitten Saksan liittotasavallassa, Giengenissä, suunnilleen Stuttgartin ja Münchenin puolivälissä. To the Point International -lehden mukaan ”karhu” oli ensimmäistä kertaa esillä Leipzigin messuilla vuonna 1903, ja se ”olisi kadonnut näkyvistä, jos muuan amerikkalainen ostaja ei olisi hetken mielijohteesta tilannut 3000 kappaletta, joista muutamat päätyivät pöydän koristeiksi Yhdysvaltain presidentin ’Teddy’ Rooseveltin juhlapäivällisille”. Pian tämän jälkeen teddykarhu saavutti maailmanmaineen.