Tunkeutuminen viidakkojoille vieden elämää antavaa sanomaa

Herätkää!-lehden Perun-kirjeenvaihtajalta

HALUAISITKO tehdä matkan isolla moottoriveneellä halki viidakon, joka on täynnä jättimäisiä puita, runsasta kasvillisuutta, hyvin monenlaisten lintujen eksoottista laulua, lukemattomien hyönteisten surinaa ja villieläinten huutoja? Varmasti pitäisit sellaista jännittävänä elämyksenä.

Alue jossa ”hyvä uutinen” täytyy julistaa

Perun viidakko tarjoaa runsaasti sellaisia elämyksiä, sillä se käsittää yli 747000 neliökilometrin laajuisen alueen eli lähes kolme viidesosaa maasta. Lännessä sen rajana on korkea Andien vuorijono. Tämän suunnattoman trooppisen viidakon tiheässä kasvustossa kuhisee tuhansittain hyönteisiä, niiden joukossa joitakin vahingollisia hyönteisiä, kuten esimerkiksi sääskiä, mäkäräisiä ja isangoja (eräänlaisia pieniä hyönteisiä, jotka pääsevät ihon huokosiin erityisesti nilkoissa ja aiheuttavat sietämätöntä kipua). Lisäksi siellä on runsaasti erilaisia villieläimiä, kuten esimerkiksi jaguaareja, alligaattoreja ja guangana-eläimiä (viidakon villisikoja). Joki on ainoa käytettävissä oleva yhteys varsinkin alavilla mailla.

Vesiteitä on tuhansia, ja jotkin niistä ovat suuria ja niissä on paljon vettä. Viidakkoaluetta halkoo ristiin rastiin kolme suurta jokea, Ucayali ja Marañón, jotka yhtyvät kolmanneksi joeksi – mahtavaksi Amazonvirraksi. Kaikenkokoiset purot laskevat näihin kolmeen suureen jokeen muodostaen ihmisruumiin valtimoita ja laskimoita muistuttavan liikenneyhteysverkoston. Tämä vesien muodostama verkosto ulottuu karuimmallekin seudulle.

Tällä laajalla alueella ihmiset asuvat kylissä, ja he viljelevät maata tiettyinä aikoina vuodesta. Sen lisäksi hyvin monet intiaaniheimot, kuten esimerkiksi cashibo-, shipibo-, campa- ja machiguengaintiaanit, muuttavat alituisesti paikasta toiseen tässä laajassa viidakossa.

Syventykäämme hieman tarkemmin Ucayalijokeen. Se on (yhdessä pisimmän sivujokensa Apurímacin kanssa) 2700 kilometriä pitkä. Sen rannoilla sijaitsee suuria kaupunkeja, kuten esimerkiksi Pucallpa, Contamana ja muita. Nämä kaupungit kukoistavat nykyään, ja kaupallinen toimeliaisuus ja jokipurjehdus kasvavat päivittäin öljy- ja sahateollisuudessa viime vuosina tapahtuneen kehityksen ansiosta.

Kun Jehovan todistajat alkoivat julistaa Raamatun elämää antavaa sanomaa perulaisille, rannikolla ja vuoristossa asuvat ihmiset tavoitettiin helposti. Mutta miten tämän viidakkoalueen ihmisille voitaisiin antaa tilaisuus kuulla ”hyvää uutista”?

Ratkaisu löytyy

Jehovan todistajat, jotka halusivat innokkaasti laajentaa kristillistä opetuslasten tekemisen työtään, ottivat halukkaasti vastaan tämän vaikeapääsyisen alueen tarjoaman haasteen. He saivat ajatuksen rakentaa asuntovene, joka voisi liikkua jokia pitkin. Rohkea ja innokas avustaja Walter Akin, ensimmäisiä (1940-luvun puolivälissä) Peruun saapuneita Jehovan todistajain lähetystyöntekijöitä, kannusti heitä. Hän oli mukana viemässä hanketta loppuun asti.

Veneen piti olla niin vankka, että se kestäisi joella liikennöimistä, ja niin suuri, että siinä olisi oleskelutilat kuudelle ihmiselle. Hanke esiteltiin ryhmälle insinöörejä, ja he suunnittelivat veneen sellaiseksi, että siihen tuli yhdeksän metriä pitkä ja kolme metriä leveä kokonaan teräksestä valmistettu 4,5 tonnin painoinen runko ja erikoisesti joella liikennöimistä varten suunniteltu 50-hevosvoimainen dieselmoottori. Veneeseen rakennettiin riittävät nukkuma- ja ruokailutilat, keittiö ja kylpyhuone.

Rakennustyöt alkoivat Callaossa erään todistajan verstaassa. Callao on Perun tärkein satama, joka ei kuitenkaan sijaitse Atlantin, vaan Tyynenmeren rannikolla. Näin jouduttiin todellisen ongelman eteen: miten saada 13,5 tonnin painoinen teräsvene Tyynenmeren rannalta Andien vuoriston yli menemällä 4815 metrin korkeudella merenpinnasta olevan solan läpi ja sen jälkeen alas viidakkoon. Ainoa ratkaisu oli rakentaa vene kahdeksi kappaleeksi ja koota se vuoriston toisella puolella suoraa viidakossa.

Asuntovene koottiin uudelleen Pucallpassa, Ucayalijoen rannalla olevassa satamassa. Mikä nimi tälle ”elämää pelastavalle” veneelle pitäisi antaa? El Refugio (Turvapaikka) tuntui sopivimmalta.

Tämänkokoinen vene saattoi liikkua vain suuremmilla joilla. Miten voitaisiin näihin jokiin laskevien kulkukelvottomien sivujokien ja kaikkien matalien järvien rannalla asuvat ihmiset tavoittaa? Rakennettiin pequepeque eli pieni vene, jossa oli ulkolaitamoottori. El Refugio pystyisi liikkumaan suurilla joilla, ja pequepeque voisi pitää huolta pienistä joista ja järvistä. Muu alue voitaisiin käydä jalkaisin.

Pucallpassa oli nyt kaikki valmista. Tarvittiin erikoismiehistö. Vartiotorni-seuran Liman haaratoimisto etsi kuusi sellaista ihmistä, jotka voisivat käyttää koko aikansa tässä vaativassa, mutta mielenkiintoisessa työssä mahdollisimman monien viidakossa asuvien ihmisten tavoittamiseksi. Se oli todellinen urakka, sillä kyläläisten ja heimojen tavat ja murteet vaihtelevat suuresti.

Francisco Echegaraysta, eräässä perulaisessa seurakunnassa toimineesta kokeneesta valvojasta, tehtiin veneen päällikkö. Hän oli viettänyt monia vuosia kokoajan saarnaamistyössä, ja koska hän oli ollut merimies, hän osasi purjehtia. Sen jälkeen valittiin viisi muuta miehistön jäsentä. Silloin tällöin joitakuita on vaihdettu, koska heidän oli vaikea tottua ilmaston ja ympäristön muutokseen.

Näillä ”tienraivaajilla” oli kaksi tärkeää tavoitetta, nimittäin viedä mahdollisimman monille ihmisille elämää pelastavaa sanomaa ja samalla säilyttää hengellisyys korkealla tasolla omassa joukossaan. Siksi El Refugio alkoi toimia pienenä seurakuntana, niin että se hyötyi jopa kierrosvalvojan vierailusta.

Miehistölle laadittiin säännöllinen päiväohjelma. Miehistön oli huolehdittava vuorotellen keittiövelvollisuudesta ja muista tarpeellisista palveluksista ”kodinvalvojaksi” määrätyn henkilön valvonnassa. Tätä järjestelyä on kehitelty ja hiottu niin, että päiväjärjestys voidaan kuvailla seuraavanlaiseksi: Ylösnousu tapahtuu kello neljä, jolloin ensin peseydytään ripeästi joessa – ripeästi siksi, että jos lakkaat liikehtimästä, kalat, piraijat mukaan luettuina (vaikka nämä eivät ole yhtä ahnaita kuin kaukaisemmilla alueilla tavattavat piraijat), alkavat näykkiä sinua. Kun kello soi, kaikki istuutuvat heti pöydän ääreen tarkastelemaan raamatullista tekstiä, jonka jälkeen palvelusvuorossa oleva kokki tarjoilee aamiaisen. Pääruokalajina tällä aterialla on tacacho, joka valmistetaan banaaneista, kaurapuurosta ja paistetusta kalasta.

Sen jälkeen ryhmä siirtyy kello kuusi pieneen ulkolaitamoottorilla varustettuun veneeseen, pequepequeensa, joka on lastattu täyteen kirjallisuutta päivän palveluksen aloittamiseksi. On havaittu tarkoituksenmukaiseksi aloittaa varhain, koska siihen mennessä useimmat ihmiset ovat jo aloittaneet päivän askareensa, ja kun illalla kello 19:n tai 20:n tienoilla tulee pimeä, kaikki elämä hiljenee.

Kokemuksia

Mitä on saatu aikaan saarnaamalla elämän sanomaa tämän jokiveneen avulla? Pucallpan eteläpuolella sijaitsevaa Uuden San Juanin kylää käytettiin keskuspaikkana syyskuusta 1976 heinäkuuhun 1977. Miehistö matkusti Ucayalijokea ja sen haaroja ylös ja alas ja kävi molemmilla puolilla olevissa kaupungeissa ja kylissä. He menivät jopa Sepajoen harvaan asutulle alueelle asti. Kun ”purjehtivat lähetystyöntekijät” saapuivat yhteen tällaiseen paikkaan, he keskustelivat paikallisten viranomaisten kanssa sellaisen ajan järjestämisestä, jolloin kyläläiset voisivat kokoontua yhteen kuulemaan yleisöpuhetta. Puheen jälkeen raamatullista kirjallisuutta jaettiin ihmisille, jotka ilmaisivat kiinnostusta. Tällaisia kokouksia pidettiin luokkahuoneissa, yksityiskodeissa, hotellien aulassa ja muissa paikoissa.

Suurin osa Uuden San Juanin asutuskeskuksen 500 asukkaasta on protestantteja. Veljien saapuessa ihmiset olivat varmoja siitä, että he voisivat käännyttää nämä tulokkaat omaan uskontoonsa. Mutta lyhyessä ajassa kävi täysin päinvastoin. El Refugion merimiehet aloittivat monia raamatuntutkisteluja kiinnostuneille ihmisille, ja pian keskimäärin 23 ihmistä kävi pidetyissä kokouksissa.

Shipibo- ja coniboheimot asuvat tällä alueella, ja ”purjehtivat lähetystyöntekijät” ovat kyenneet käymään eriskummallista kauppaa näiden alkuasukkaiden kanssa. He ovat käyneet vaihtokauppaa kielillä. Alkuasukkaat opettavat lähetystyöntekijöilleen murrettaan ja lähetystyöntekijät opettavat alkuasukkaille espanjaa käyttämällä Vartiotorni-seuran julkaisuja.

Elokuussa 1977 asuntovene siirtyi pohjoiseen ja saapui Contamanaan, jonne perustettiin uusi keskuspaikka. Ihmiset siellä olivat hyvin kiinnostuneita Raamatusta. Päivin ja öin ihmiset etsivät käsiinsä lähetystyöntekijöitä tehdäkseen kysymyksiä ja hankkiakseen raamatullista kirjallisuutta. Raamatuntutkisteluja aloitettiin. Ne edistyivät siinä määrin, että tutkisteluryhmät voitiin koota seurakunnankokouksiksi. Täällä Contamanassa apostoli Paavalin sanat olemisesta ”vaaroissa virtojen tähden” palautuivat elävästi kuuden lähetystyöntekijän muodostaman ryhmän mieleen. (2. Kor. 11:26) Miten niin?

Yhtäkkiä ankarat myrskytuulet pyyhkivät alueen yli, ja joki paisui nopeasti. Kohoavat vedet katkoivat veneen kiinnitysköydet, ja vartiossa ollut miehistön jäsen meni rannalle ja koetti kiinnittää niitä. Mutta luonnonvoimat katkoivat kaikki köydet, ja El Refugio ajelehti joella. Ne kolme, jotka nukkuivat veneessä, heräsivät ja yrittivät käynnistää moottoria saadakseen veneen hallintaansa nopeasti voimistuvassa virrassa. Mutta joki kuljetti heitä rajusti alavirtaan ja painoi heidät altasyöpynyttä rantatörmän kohtaa vasten, joka samalla sortui jokeen. Se sai veneen kallistumaan oikealle, ja veljet jäivät loukkuun sisälle. Muutamassa minuutissa vene oli uppoamassa. Mutta liukuovi oli auki, niin että sisällä olijat kykenivät kapuamaan ulos raivoavaan veteen ja uimaan turvaan rannalle.

Neljä lähetystyöntekijää olivat onnellisia tavatessaan taas toisensa joen rannalla. Muutamien silmissä oli kyyneliä, sillä he olivat pelänneet suuresti työtovereittensa hengen puolesta. Miten kiitollisia he olivatkaan Jehova Jumalalle siitä, ettei kukaan ollut kateissa! Miten El Refugion oli käynyt? Se oli kääntynyt täysin ylösalaisin, ja sen köli osoitti kohti taivasta. Ryhmän johtaja Francisco Echegaray sanoi: ”Luojan kiitos, me voimme pelastaa kotimme.”

Heti kello neljä aamulla ryhdyttiin valmistelemaan moottoriveneen pelastamista, ennen kuin se uppoaisi näkyvistä. Kello seitsemän kahden traktorin avulla, jotka kahden paikallisen puutavarayhtiön omistajat olivat ystävällisesti lainanneet, vene vedettiin joenrantaan. Miehistö yritti yhä uudelleen kääntää asuntoveneen normaaliin asentoonsa, mutta vasta kun lähistöltä tuotiin nosturi, he saattoivat vihdoin nostaa sen pystyyn. Se onnistui kello 16 kahdentoista tunnin uuvuttavan työn jälkeen. Nyt ainakin ryhmä voi levätä hetken ja hankkia jotakin syötävää. Vaikka he olivat menettäneet kaiken omaisuutensa, he olivat uuvuttavan päivän päättyessä onnellisia, sillä he olivat saaneet takaisin kotinsa, asuntoveneen, joka oli korvaamaton heidän toteuttaessaan päämääräänsä. Joidenkin korjausten jälkeen se saattoi olla jälleen se väline, jonka avulla he vievät viidakon asukkaille ”hyvää uutista”, Raamatun elämän sanomaa. Täkäläisten perulaisten Jehovan todistajien antaman taloudellisen avun turvin ja useita kuukausia kestäneiden korjaustöiden jälkeen El Refugio oli valmis purjehtimaan jälleen.

Mitä ”purjehtivilla lähetystyöntekijöillämme” on edessäpäin? Marañónjokea ja sen satoja sivujokia kaikkialta ympäröivä viidakko ja valtavan laaja Amazonin alue ovat odottamassa. Me rukoilemme, että tämä peloton miehistö pystyisi Jehovan siunauksen ja hänen suojeluksensa avulla käymään heille määrätyn alueen ja auttamaan monia Perun viidakoissa asuvia ihmisiä, niin että nämä saavat tilaisuuden palvella Suurenmoista Luojaansa, Jehovaa.