Valtakunnan julistajat kertovat
Hyvän uutisen julistaminen ”maan ääriin asti”
”TÄMÄ valtakunnan hyvä uutinen tullaan saarnaamaan koko asutussa maassa todistukseksi kaikille kansoille, ja sitten tulee loppu.” Jeesus sanoi näin opetuslapsilleen vähän ennen kuolemaansa. Pian ylösnousemuksensa jälkeen hän sanoi edelleen: ”Te tulette olemaan todistajiani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin asti.” (Matteus 24:14; Apostolien teot 1:8) Nykyään nämä ennustukset täyttyvät yli 200 maassa, myös Etelä-Amerikassa sijaitsevassa Perussa.
Yli 32 000 Jehovan todistajaa saarnaa hyvää uutista tässä kauniissa maassa, ja heidän alueenaan on myös varmasti maan ääriä: korkeat Andit, jotka nousevat 4 000–4 500 metrin korkeuteen, ja lisäksi kuuma Amazonin viidakko, jossa ihmiset voidaan tavoittaa vain jokilaivoilla. Perun haaratoimisto raportoi:
◻ ”Viidakkoalueella meillä on kahdeksan erikoistienraivaajaa ja heidän tehtävänsä on liikkua kahdella jokiveneellä, joita kutsutaan nimellä lanchas. Koska näiden veneiden syväys on vain kolmisenkymmentä senttimetriä, hyvän uutisen julistaminen on voitu ulottaa monille pienempien jokien varsilla sijaitseville uusille alueille. Tähän mennessä näitä veneitä käyttävät veljet ovat levittäneet satojatuhansia lehtiä, kirjoja ja Raamattuja kaikkialle Perun puolella olevaan Amazoninlaaksoon. Siitä suoranaisena tuloksena on perustettu neljä uutta seurakuntaa sekä viisi ryhmää, jotka raportoivat toimintansa ja pitävät kokouksia. Toivottavasti näistä ryhmistä tulee pian seurakuntia.”
◻ Erään öljyn pumppausaseman ympärille, josta öljy johdetaan putkea pitkin Andien yli aina länsirannikolle saakka, kasvoi pieni kaupunki keskelle viidakkoa. Öljyputken työllistämiä miehiä varten tässä kaupungissa oli noin 20 baaria, ja se tuli tunnetuksi paikkana, jossa juopoteltiin ja pidettiin hauskaa. Mutta sen jälkeen kun erikoistienraivaajat antoivat siellä perusteellista todistusta, monet ilmaisivat vastakaikua Valtakunnan sanomalle, ja nyt kaupungissa on jäljellä enää neljä baaria! Kierrosvalvojan hiljattain tekemän vierailun aikana esitelmään tuli 189 henkeä. Kaupungissa on nyt seitsemän julistajan ryhmä ja yli 45 ihmistä käy kaikissa kokouksissa. Jehovan siunauksella siitä pitäisi pian tulla seurakunta.
◻ Yhdessä Perun pääkaupungin, Liman, 221 seurakunnasta eräs 29-vuotias mies kertoo, miten hän sai totuuden. Lähdettyään koulusta 13-vuotiaana hän liittyi huligaanijoukkoon ja alkoi viettää elämää, johon sisältyi tappelemista, huumeiden käyttämistä ja moraalittomuuden harjoittamista. Suoritettuaan kahden vuoden pituisen asevelvollisuuden hänellä alkoi olla mielenterveysongelmia. Sitten vuonna 1983 eräs nöyrä, vaatimaton sisar tapasi hänet ollessaan talosta-taloon-palveluksessa. Ensi kertaa tämä mies kuuli uudesta maailmasta, jossa vallitsee rakkaus ja rauha. Raamatuntutkistelu aloitettiin, ja seurakunnan rakkaudellisen avun turvin ja Jehovan voimistamana hän saattoi voittaa paheensa. Hänet kastettiin vuonna 1986, ja nyt hän palvelee avustavana palvelijana seurakunnassa.
Jeesuksen sanat siitä, että Valtakuntaa saarnattaisiin ”maan ääriin saakka”, täyttyvät tosiaan Perussa suurenmoisin tuloksin niiden monien tuossa maassa asuvien hyväksi, jotka tuntevat totuuden nälkää ja janoa.