Alfalfa ihmerehu
Herätkää!-lehden Yhdysvaltain-kirjeenvaihtajalta
JUURI niitetyn alfalfan (sinimailasen) tuoksu leijuu peltojen yllä makeana ja lämpimänä. Lämmin tuoksuko? Aivan niin, sillä kun kävelet heinänsängellä auringon paistaessa täydeltä terällä mustan samettimaisen minnesotalaisen savimaan lämmittäessä jalkojasi ja tuulen henkäillessä lämpimästi, sinä yhdistät lämmön heinäntuoksuunkin.
Heinä on aihe, josta en ole aina nauttinut. Se toi mieleeni hikikarpalot, ankaran työn ja häntäänsä heiluttavat nälissään mylvivät lehmät. Palaan heinään liittyvissä muistoissani poikavuosiini Itä-Tennesseessä Yhdysvalloissa, jossa apilaa niitettiin muulien vetämällä kilkattavalla koneella. Heinärattaat tulivat, ja ähkien ja puhkien me nostimme hangolla heinää heinähäkkiin.
Rattailla ajavan kanssa oli aina suukopua, sillä oli helpompaa järjestää heinää ylhäällä keoksi, kuin nostaa sitä korkealle. Tunsimme koston suloisuutta ainoastaan sen kerran, kun nostimme heinähangollisen mukana tietämättämme ison käärmeen ja se kiemurteli tiehensä ajomiehen jalkojen yli. Näen yhä mielessäni kuvan siitä, kun hän loikkasi käheästi kiljaisten alas rattailta, vaikka pudotusta oli kolme metriä.
Mutta se tapahtui kauan sitten ja kaukana muualla. Täällä Minnesotassa lankoni Quen on ostanut ja myynyt ja kasvattanut heinää 30 vuotta. Mutta missään ei näy muuleja eikä rattaita eikä heinähankoja. Täällä tuuhea vihreä alfalfa aaltoilee kuin meri taivaanrantaan asti 40 hehtaarin suuruisina kaistaleina. Edessäpäin meistä etääntyy jättimäinen punainen niittokone, joka sylkee ulos voimakkaan vihreää luokoa.
Yleisrehu
”Alfalfa tuottaa enemmän valkuaisainetta hehtaarilta kuin mikään muu Yhdysvalloissa yleisesti kasvatettavista 25 rehu- ja viljakasvista”, lankoni kertoo minulle. Koska asumme hyvin kaukana toisistamme, tämä on kaikkina näinä vuosina ensimmäinen kerta, jolloin olen käymässä hänen luonaan hänen ollessaan heinänteossa. Kävelemme luo’on ja leikkaamattoman alfalfan reunan välissä. Se on polvenkorkuista ja tiheää, ja kuitenkin kevyt tuuli saa sen herkästi heilumaan. Siellä täällä näkyy kirkas purppuran punainen kukka.
”Meidän olisi pitänyt leikata se ennen kuin missään näkyy ainuttakaan kukkaa”, hän selittää. Hän nyhtäisee pellosta kaksi kourallista alfalfaa. ”Juuri nyt varret ovat ohuita ja lehdet pehmeitä. Tässä vaiheessa se on noin 40 prosenttia ravitsevampaa, kolmanneksen sulavampaa ja tuskin puoleksikaan niin karkeakuituista kuin muutaman vuorokauden kuluttua, jolloin se on täydessä kukassa ja sen varret ovat kovia.”
Hän siirtyy eteenpäin: ”Mitä pehmeämpää ja vihreämpää se on, sitä enemmän lehmät syövät sitä ja sitä enemmän ne antavat maitoa. Tai” – hän työntää kengänkärjen luo’on alle ja potkaisee tukon alfalfaa ilmaan – ”kun kasvattaja ruokkii lihakarjaa maissista tehdyllä säilörehulla, jossa on 40 prosenttia alfalfaa, karja kasvaa paremmin ja nopeammin; ja kahdeksasta kilosta alfalfaa saadaan kilo lihaa.”
Minulle oli aivan uutta kuulla hänen selittävän asiantuntevasti alfalfan etuja ja ansioita. ”Jossakin muualla sitä sanotaan luserniksi. Arabian kielessä al-fac, facah merkitsee ’parasta rehua’.”
Sain tietää alfalfan olevan melkein kaikille kotieläimille sopivaa yleisrehua. Kun lehmää ei ruokita viljalla, se voi syödä korkealuokkaista alfalfaa kolme prosenttia painostaan (ja antaa 23 kiloa maitoa). Tämä on puolitoista kertaa niin paljon, kuin se voi saada maissista tehdystä säilörehusta. Kun sikoja ruokitaan kokonaan tai osaksi jonkinlaisella alfalfavalmisteella (rakeilla, karkealla jauholla jne.), porsaita syntyy enemmän ja useammat niistä jäävät henkiin, ja siitosemakkojen ja myyntikelpoisten sikojen aiheuttamat kustannukset pienenevät. Alfalfa pienentää kustannuksia korvaamalla osaksi viljan karitsoja ruokittaessa. Hevoset pysyvät paremmassa kunnossa alfalfalla kuin millään muulla rehulla. Siipikarjalle tarkoitettu alfalfajauho on valkuaisen, vitamiinien, kivennäisten ja joidenkin toistaiseksi tuntemattomien kasvutekijöiden taloudellinen lähde. Kananmunien tuotannossa se antaa kymmenen kertaa enemmän väriainetta kuin keltainen maissi.
Etelä-Dakotan valtionyliopisto on rehuarvoja vertaamalla todennut, että 5000 kiloa alfalfaa vastaa 4000 litraa vehnää, 4400 litraa maissia tai 9000 litraa kauraa. Wisconsinin yliopiston maataloustieteellisellä osastolla toimivat professorit Rohweder ja Smith ovat tulleet sellaiseen tulokseen, että hehtaarilta hyvää alfalfaa saadaan yli kaksi kertaa niin paljon valkuaista kuin soijapapua kasvavalta hehtaarilta ja kolme kertaa niin paljon kuin maissia kasvavalta hehtaarilta.
Tällaisten seikkojen merkitys kasvaa melkoisesti, kun otetaan huomioon, että Minnesotan yliopiston karjanhoitoa tutkivan osaston arvioiden mukaan lehmää kohti lasketut vuotuiset rehukustannukset ovat nousseet 270 markasta vuonna 1955 395 markkaan vuonna 1965 ja 1260 markkaan vuonna 1977.
Traktorin vetämä niittokone on tullut jälleen näkyviin, ja se piirtää maisemaan taas uuden mutkittelevan herkullisesti tuoksuvan luo’on. Hiessä oleva kuljettaja hymyilee leveästi, pysähtyy ja pysäyttää koneen. Quen osoittaa niittokoneen keltaisissa sisuksissa jotakin, joka on pitkä, paksu ja tumma kuin ratapölkky, mutta joka on uurteinen kuin jättiruuvi, ja sen kierteissä on mankeloituna murskattua alfalfaa. ”Tuo kumitela murskaa karkean kuidun ja silittää lehdet, niin että niistä tulee tiiviitä ja tasalaatuisia. Se on samaa kuin prässäisi ruusua kirjan välissä, jotta se säilyisi. Se estää lehtien murenemisen ja irtoamisen. Se lisää rehun energiapitoisuutta noin 20 prosenttia.”
Korkealuokkaisen alfalfan viljely ja korjuu
Hienolaatuisen alfalfan viljelystä ja korjuusta on tullut sekä eräs tieteen ala että elinkeino. Mistä se alkaa? Valiolaadun siemenistä. Lajikkeita on loputtomasti. Yksi lajike voi tuottaa määrällisesti 40 prosenttia enemmän kuin toinen lajike. Jos valitsee oikean lajikkeen, lannoittaa sen asianmukaisesti ja leikkaa sen sen ollessa kukoistavimmillaan ennen kukintaa, se voi tuottaa 80 prosenttia enemmän valkuaista hehtaarilta kuin huono lajike.
Se siis kylvetään juuri oikeaan aikaan hedelmälliseen, hyvin ojitettuun maahan. Sitä suojellaan tuholaismyrkyillä yli 60 tunnetulta taudilta, joille alfalfa on arka. Ja sen seassa saa olla vain alle 25 prosenttia ruohoa, mutta ei käytännöllisesti katsoen lainkaan rikkaruohoja.
Verrattoman ravintoarvonsa ohella alfalfa on osoittanut erinomaisuutensa maanparannuksessa. Sen pitkät juuret varastoivat maaperään typpeä 70 kiloa hehtaaria kohti. Ja maanviljelijät eivät ole löytäneet alfalfaa ja muita heinälajikkeita parempaa keinoa taistellessaan maan syöpymistä eli eroosiota vastaan. Maan syöpymisestä on tullut vakavan huolen aihe.
Estää maan syöpymisen
Arvioidaan, että Yhdysvalloissa kasvatetaan ainoastaan viidesosa tarvittavasta alfalfan kaltaisesta rehusta. Tämä jättää maan enemmän kuin koskaan alttiiksi kuivuuden aiheuttamille tuhoille. Agronomit syyttävät kuuluisalla maissinviljelyvyöhykkeellä käytettäviä massaviljelysmenetelmiä siitä, että ne kuluttavat suuren osan maaperään varastoituneesta kosteudesta. Eräässä tutkimuksessa tutkittiin 3,6 miljoonaa hehtaaria maata, jolla oli siirrytty heinästä muihin viljelyskasveihin vuosina 1973–1974, ja todettiin, että runsas puolet tuosta pinta-alasta kärsi kasvukerroksen ja vesivarojen kehnosta hoidosta.
Useimmissa tapauksissa maan syöpymisen hillintään kiinnitettiin vähän tai ei lainkaan huomiota. Kasvukerroksesta oli hävinnyt 27 tonnia hehtaarilta. Asiantuntijoiden mielestä on vakavaa, jos kasvukerrosta katoaa yli kymmenen tonnia hehtaarilta. Kasvukerroksen säilymistä seuraavien asiantuntijoiden mukaan varsinaisella maissinviljelyvyöhykkeellä tuuli ja vesi kuljettavat kasvukerrosta pois tuhoisat 35–225 tonnia hehtaarilta.
Kävellessämme pois heinäpelloilta Quen luo tutkivan katseen taivaalle. Hän toivoo, että aurinko ehtisi kuivattaa heinän kosteuspitoisuuden 20 prosenttiin, ennen kuin he puristavat sen koneella lujiksi, siisteiksi paaleiksi. Jos sade tulee ensin, se voisi turmella jopa viidesosan valkuaisarvosta.
Varastoituna alfalfa vaatii kunnollisen ilmanvaihdon lämpenemisen ja homehtumisen ehkäisemiseksi – se voisi turmella toisen viidesosan valkuaisesta.
”Sinä olet varsinainen agronomi”, sanoin lopuksi, ”sillä tällaisen kasvattaminen huippulaatuiseksi ei onnistu ilman maataloustieteellistä asiantuntemusta.”
”Se on sen arvoista riippumatta siitä, mikä minä olen”, hän vastaa. ”Heinänkasvatuspiireissä alfalfa tunnetaan vihreänä kultana.” – Lähetetty.