Milloin huvittelu ei kannata
VASTOIN joidenkuiden ajattelua Raamattu ei tuomitse hauskanpitoa. Ensimmäisenä ihmetyönään Jeesus osaltaan edisti eräiden hääjuhlien iloisuutta täydentämällä loppuun kulutettua viinivarastoa. (Joh. 2:1–11) Se, että Jeesus oli usein läsnä juhlatilaisuuksissa, ilmenee siitä, että hänen vastustajansa syyttivät häntä väärin juoppoudesta ja ahmattiudesta. – Matt. 11:19.
Raamattu kehottaa ponnistelemaan elämästä nauttimiseksi. ”Minä ylistin iloa”, sanoo viisas raamatunkirjoittaja, ”koska ei ihmisellä auringon alla ole mitään parempaa kuin syödä ja juoda ja olla iloinen; se seuraa häntä hänen vaivannäkönsä ohessa hänen elämänsä päivinä, jotka Jumala on antanut hänelle auringon alla.” – Saarn. 8:15.
Mutta entä jos vapaa-ajan pyrkimyksissä ja huvituksissa mennään ylettömyyksiin? Entä jos nautinnoista tulee päätavoite ihmisen elämässä? Silloin huvi ei maksakaan toivottuina osinkoina lepoa, virkistystä ja iloa. Se voi koitua pikemminkin vahingoksi ihmiselle itselleen ja toisille.
Vahinko ihmiselle itselleen
Monien vapaa-aika kuluu alkoholin liiallisessa juomisessa. Sananlaskujen kirjassa Raamatussa kuvaillaan havainnollisesti, millaista vahinkoa se aiheuttaa:
”Kenellä on voivotus, kenellä vaikerrus? Kenellä torat, kenellä valitus? Kenellä haavat ilman syytä? Kenellä sameat silmät? Niillä, jotka viinin ääressä viipyvät, jotka tulevat makujuomaa maistelemaan. Älä katsele viiniä, kuinka se punoittaa, kuinka se maljassa hohtaa ja helposti valahtaa alas. Lopulta se puree kuin käärme ja pistää kuin myrkkylisko. Silmäsi outoja näkevät, ja sydämesi haastelee sekavia. Sinusta on kuin makaisit keskellä merta, on kuin maston huipussa makaisit. ’Löivät minua, mutta ei koskenut minuun; pieksivät minua, mutta en tiennyt mitään. Milloinkahan herännen? Tahdonpa taas hakea tätä samaa.’” – Sananl. 23:29–35.
Mutta alkoholin väärinkäytön vahingolliset vaikutukset eivät ole ainoa alue, josta ihminen saa itselleen vahinkoa, kun nautinnolle pannaan liikaa painoa. Jon Nordheimer kertoo: ”Vapaa-aika ja keskiluokan lisääntyvä varallisuus ovat paisuttaneet niiden amerikkalaisten määrää, jotka etsivät psyykkistä uudistumista, liikuntaa tai pelkästään jännittäviä elämyksiä asettumalla alttiiksi jonkinasteiselle vaaralle virkistyksen varjolla.” – New York Times.
Sama toimittaja selittää, että ”Metropolitan-vakuutusyhtiön tilastomiesten laskelmien mukaan joka vuosi kuolee arviolta kymmenentuhatta amerikkalaista jonkin huvin tai seikkailun vuoksi otetun tahallisen riskin vuoksi, ja heidän lukumääränsä kasvaa”.
’Henkinen luhistuminen lomalla’
Vapaa-aika voi johtaa myös psykologisiin ongelmiin. Eräs Parade-aikakauslehdessä (11.6.1978) ollut artikkeli alkaa seuraavasti: ”Mistä johtuu, että monet ihmiset luhistuvat henkisesti lomallaan? Mitä on sanottava loma-ajasta, joka aiheuttaa psykologisia järkytyksiä? Tri Heinz Brokop Innsbruckin klinikalta Itävallasta pitää tällaisten häiriöiden syynä monien lomalaisten yksinäisyyttä, uuden ympäristön aiheuttamia sopeutumisvaikeuksia, ikävystymistä ja lomavalmistelujen aikaa seuraavaa herpaannusta. Hän selittää: ’Meillä täällä Itävallassa käy vuosittain kaikkialta maailmasta yli 2,5 miljoonaa lomailijaa, jotka näennäisesti levähtävät ja rentoutuvat. Silti minulla riittää työtä niissä, joille loma on kaikkea muuta kuin lepoa ja rentoutumista.’”
Se, että pelkästään on käytettävissä vapaata aikaa, ei selvästikään johda onnellisuuteen. Sitä paitsi monet niistä tavoista, joilla ihmiset käyttävät vapaahetkensä, aiheuttavat sekä ruumiillisia että henkisiä häiriöitä. On surullista sanoa, etteivät vapaa-ajan toimintojen haitalliset vaikutukset rajoitu yleensä ainoastaan niihin, jotka vahingoittavat itseään.
Seuraukset toisille
Se, mitä teet vapaa-ajallasi, vaikuttaa toisiin. Ajattele esimerkiksi, mitä seurauksia matkailusta on ollut monin paikoin. Koska matkailijat tarvitsevat hotelleja, uima-altaita, leirialueita ja maanteitä päästäkseen niihin, usein kyseisen alueen ekologia ja talous kärsii. Kirjailija Guy Mountfort selittää:
”Biologisesti arvokkaita soita kuivataan, jokien suuntaa muutetaan, epätasaista maastoa tasoitetaan huolellisesti, ja luonnollinen kasvillisuus hävitetään tai korvataan muualta tuoduilla koristeellisemmilla lajikkeilla. Pian paikka näyttää täysin samanlaiselta kuin mikä tahansa ihmiskäsin tehty lomakeskus – nykyaikaiselta, tehokkaasti toimivalta ja keinotekoisesti hilpeältä vailla viehättävyyttä ja tunnetta. Vaikka se antaakin jonkin verran työtä paikkakuntalaisille, lyhytaikainen erikoistyövoima tuodaan yleensä muualta, ja suuri osa voitosta menee joko ulkomaisille sijoittajille tai muualle maahan.”
Monet lomanviettäjät eivät välitä lainkaan luonnollisen maiseman rumentumisesta. Mountfortin mukaan Galápagossaarilla ”monia kiviä ja kallioita on pilattu täysin sadoilla kaiverruksilla, joista jotkin on tehty 30 senttimetrin korkuisilla kirjaimilla”. Tähän voidaan lisätä ilman ja veden piittaamattoman saastuttamisen huonot vaikutukset, päihtyneenä ajaminen autolla ja muita todisteita nautinnonhaluisten ihmisten välinpitämättömyydestä, ja lopputulos on todella surkea.
Miten ihmiset voivat välttyä menemästä vahingollisiin äärimmäisyyksiin nautinnonhalussaan? Seuraava artikkeli tarjoaa hyödyllisiä periaatteita.