Uskomisen tiellä olevien esteiden voittaminen
MONET huomaavat, että heillä on esteitä, jotka täytyy voittaa, ennen kuin he voivat todella uskoa Jumalaan ja ottaa vastaan Raamatun hänen Sananaan. Se piti paikkansa eräästä japanilaisesta ateistista, joka myöhemmin sanoi:
’Vanhempani ovat piintyneitä ateisteja, ja kaksi sisartani on Sokagakkain innokkaita palvojia. Isoäitini palvoi Kukai-nimistä kuuluisaa muinaista buddhalaista, povasi ja suoritti joskus uskolla parantamista. Sen vuoksi saimme tavallisesti paljon rahaa ja runsaasti riisiä, vihanneksia ja muita välttämättömyyksiä. Tällainen tausta vaikutti minuun syvästi. Tiesin, että isoäitini jumalan palvominen oli keino aineellisten rikkauksien saamiseksi. Koska uskoviksi tunnustautuvien ihmisten tekopyhyys oli minulle hyvin tuttua lapsuudesta lähtien, en ollut henkilökohtaisesti kiinnostunut Jumalasta.
’Samaan aikaan yksityiselämäni oli häpeällistä. Kävin joka ilta pelaamassa mahjongia (erästä kiinalaista uhkapeliä) ja keilaamassa. Kun tulin aamunkoitteessa kotiin, olin humalassa. Nousin ylös keskipäivän paikkeilla ja puuhasin jotakin talon lähettyvillä. Sen jälkeen ilta kului tuttua rataa. Elämäntapani johti esimerkiksi siihen, että sairastuin ja minulle tehtiin vaikea vatsaleikkaus. Riitelin alinomaa vaimoni kanssa.
’Suunnilleen näihin aikoihin kuulin, että eräs ystäväni, joka on vakavamielinen mies, tutki Raamattua. Kun hän ensi kerran puhui minulle Raamatun Jumalasta, vihastuin. Koska pelkäsin, että ystävääni petettäisiin uskonnon avulla, yritin vilpittömästi saada hänet lopettamaan Raamatun tutkimisen. Vaikka yritin yhä uudestaan, hän oli päättäväinen eikä lakannut tutkimasta. Niinpä minäkin rupesin tutkimaan Raamattua, mutta en siksi, että halusin ymmärtää sitä. Tarkoitukseni oli löytää Raamatusta vikoja, jotta saisin ystäväni vakuuttuneeksi tutkimisen lopettamisesta.
’Mutta sitä mukaa kuin tutkin aloin ymmärtää totuutta. Tulin vakuuttuneeksi siitä, että Jehova on erilainen kuin kaikki muut jumalat, että hän on rakkaudellinen ja armollinen Jumala ja että hän on Kaikkivaltias ja Luojamme samoin kuin Elämänantajamme. Heprealaiskirjeen 4:12:ssa Raamattu sanoo, että ”Jumalan sana on elävä ja voimaa uhkuva”. Olen täysin varma siitä, sillä tutkimalla sitä pääsin eroon entisestä kohtuuttomasta elämäntavastani. Kun lakkasin riitelemästä vaimoni kanssa, hän huomasi muutoksen ja alkoi käydä kanssani Jehovan todistajien kokouksissa. Nykyään hän sanoo usein minulle, että hän todella luottaa minuun, ja perhe-elämämme on onnellista.”