Iguaçun suunnattomat putoukset

Herätkää!-lehden Brasilian-kirjeenvaihtajalta

TURISTIBUSSI saapuu kansallispuistoon, ajaa useita minuutteja tiheässä trooppisessa sademetsässä ja pysähtyy jarrut kirskuen aukealle. Syvältä kanjonista kantautuu korviimme mahtava pauhu. Sen jälkeen me näemme vesimassojen putoavan 66 metriä alhaalla oleville kallioille – ensimmäinen niistä 300 jylisevästä putouksesta, jotka muodostavat Etelä-Amerikassa sijaitsevat kuuluisat Iguaçun putoukset.

Kuvittele mielessäsi puitteita ja värien runsautta: sinistä taivasta, vyöryvien vesien häikäisevää valkoisuutta, tummanruskeita basalttijyrkänteitä ja kaiken tämän kehyksinä rehevänvihreää suunnatonta sademetsää, joka ulottuu taivaanrantaan asti.

Brasilian puolella oleva laskeutuva polku vie meidät yhä syvemmälle rotkoon. Huomaa, miten pensaat ja ruohomättäät takertuvat kallioilla oleviin mataliin harjanteisiin aivan kuohuvien vesien äärellä. Ja katso, kuinka kirkas auringonvalo valaisee rotkon pohjalta kohoavaa valkoista sumua. Yhtäkkiä näemme sateenkaaria koko pohjoisen reunan pituudelta, joka on Argentiinan puolta.

Pääsemme yhä lähemmäksi kuuluisaa Garganta do Diaboa (’Paholaisen kurkkua’) – tämän suurten ja pienten putousten monimutkaisen järjestelmän pääosaa. Ympärillä on useita putouksia, jotka kaikki sijaitsevat hevosenkengän muotoisen kanjonin loppupäässä. Ne saavat valtaosan Iguaçu-jokea tulevasta vedestä, ja tällä kohtaa joki on lähes neljän kilometrin levyinen.

Kuljemme muutaman sata metriä takaisin pääväylälle johtavaa polkua ja näemme ensi kerran kaikkien näiden runsaiden vesien lähteen, ”Suuren veden” eli Iguaçun guaraani-intiaanien kielellä. Täältä käsin me voimme tehdä ”kiertomatkan Paholaisen kurkussa”, jota eräässä matkailulehtisessä kuvaillaan seuraavasti: ”Tämä suotuisia sääolosuhteita edellyttävä kiertomatka tehdään kanootilla suurimman vesiputouksen – Paholaisen kurkun – partaalle, jolla on korkeutta 90 metriä!”

Seuraavana aamuna menemme Argentiinan puolelle ja lähdemme 2,5 kilometrin patikointiretkelle pitkin rotkon reunaa. Brasilian puolelta saimme alueesta yleiskuvan, mutta täällä Argentiinan puolella me voimme ihailla jokaista yksittäistä pisaraa. Suurin osa matkasta on saarelta toiselle kulkua betonisia kävelyteitä pitkin.

Edellisenä päivänä emme olleet panneet merkille näin paljon kaikenkokoisia ja -värisiä perhosia. Eräs laji leijailee matalan veden yläpuolella valtavina keltaisina pilvinä. Värikkäitä papukaijoja lentää ohi parvissa kovaa vauhtia pitäen meteliä. Ruskeat pääskyset eivät näytä väsyvän syöksymästä rotkosta suihkuna korkealle kohoaviin sumupilviin, vain ilmestyäkseen näkyviin muutamaa sekuntia myöhemmin.

Oppaamme kertoo meille, että metsässä on yhä runsaasti jaguaareja, villikissoja, apinoita ja käärmeitä. Mutta ei syytä huoleen. Tavallisesti matkailija näkee kallioilla vain pieniä harmaita sisiliskoja!

Nyt me seisomme kasvotusten ”Paholaisen kurkun” pauhaavien vesien kanssa ja olemme paljon lähempänä kuin eilen, niin lähellä, että voimme tuntea sen imun, jonka kaikkialla ympärillämme putoavat vedet aiheuttavat. Täällä putoaa vettä keskimäärin 2000 kuutiometriä sekunnissa! Mikä mahtava osoitus Jehova Jumalan luomakunnan dynaamisesta energiasta!

Vuonna 1940 Brasilian hallitus varasi putousten lähellä olevasta viidakosta 205000 hehtaaria luonnonpuistoksi. Argentiinan puolella oli tehty muutamia vuosia aiemmin samalla tavalla. Tänä päivänä nykyaikaiset tiet ja lentokentät yhdistävät tämän henkeäsalpaavan kauniin nähtävyysalueen muuhun maailmaan.

Jos joskus käyt Etelä-Amerikassa, älä jätä näkemättä hämmästyttäviä Iguaçun putouksia!