Aasian ei-toivottu ”venekansa”

Herätkää!-lehden Hongkongin-kirjeenvaihtajalta

ALUKSI taivaanrannassa näkyy vain tumma piste. Mutta kun se tulee lähemmäksi, venepoliisi voi selvästi nähdä, että se vastaa heidän odotuksiaan. Se on toistoa sille kauhistavalle näkymälle, jonka todistajina poliisit ovat olleet satoja kertoja. He näkevät, että Hongkongia lähestyy kapea, vajaat 20 metriä pitkä tuulten pieksämä ränsistynyt veneen tapainen, jonka 180 ei-toivottua ihmistä täyttää ääriään myöten. Näillä ihmisillä on ollut niukasti ruokaa, ja he ovat voineet olla veneessä ajan, joka vaihtelee kahdesta viikosta runsaaseen kuukauteen. Heillä on ollut tuskin istumatilaa ja Vietnamista lähdettyään he ovat purjehtineet noin 1000 kilometriä Etelä-Kiinan merellä.

Epävarma alus hinataan hyvin varovasti ankkuroitavaksi karanteenipaikkaan, jossa sen asukkaat odottavat maihinpääsyvuoroaan valtion telakan luona. ”Venekansa” huokaisee helpotuksesta varmana siitä, että heidän pahimmat kokemuksensa ovat takana. Mutta he eivät tiedä, että heitä odottaa monen kuukauden odotus vähemmän ihanteellisissa oloissa, ennen kuin heillä ehkä jälleen on paikka, jota he voivat sanoa kodiksi.

Keitä ovat nämä kovaonniset matkalaiset, ja mikä on heidän tarinansa?

Pakolaiset

Kautta historian levottomuudet, sodat, kansallismielisyys, ennakkoluulot ja näihin liittyvät ongelmat ovat synnyttäneet pakolaisia. Jotkut ovat voineet paeta itsekkäistä syistä, mutta useimmiten tällaiset pakolaiset ovat viattomia olosuhteiden uhreja. Maailmassa arvioidaan olevan tällä hetkellä yli 11 miljoonaa pakolaista.

”Venekansa” muodostaa enemmistön yli 300000 kodittomasta Kaakkois-Aasian pakolaisesta. Muut ovat enimmäkseen kamputsealaisia, jotka ovat paenneet sotatoimivyöhykkeeltä Kamputseasta Thaimaahan. He ovat rasittaneet Thaimaan auttamismahdollisuuksia, ja joissakin tapauksissa heidän koettelemuksensa ovat vain muuttuneet toisenlaisiksi.

Mutta varsinkin niin sanotun venekansan tarina on kiinnittänyt maailman huomion pakolaisongelmaan. Nämä ovat Vietnamista olevia pakolaisia, jotka ovat lähteneet purjehtimaan muihin aasialaisiin satamiin kaikenkokoisilla ja -tyyppisillä täyteen ahdetuilla ja usein merikelvottomilla aluksilla. Jotkin näistä veneistä suuntasivat etelään ja laskivat maihin Malesiassa, Indonesiassa, Thaimaassa ja jopa Australiassa. Toiset seurasivat Etelä-Kiinan rannikkoa läheltä tai kauempaa ja kenties poikkesivat Hainanin saaressa saadakseen vettä ja täydentääkseen niukkoja elintarvikevarastojaan, minkä jälkeen he matkasivat vaivalloisesti Macaoon ja Hongkongiin. Tällaiset matkat ovat täynnä vaaroja.

On arvioitu, että etelään kulkeneista katosi jopa 70 prosenttia merellä ja niistä, jotka suuntasivat kohti Hongkongia, on voinut hukkua 40–50 prosenttia. Mikä sai nämä ihmiset lähtemään tällaiselle vaaralliselle merimatkalle?

Vietnamin sodan päätyttyä monet maan eteläosassa asuneet pakenivat uuden hallituksen kostotoimien pelosta, ja muita pakeni itsekkäistä syistä. Tämän maastamuuton arveltiin loppuvan suhteellisen nopeasti, ja itse asiassa muuttajien määrä väheni. Mutta sitten 23. joulukuuta 1978 Hongkongin vesille saapui tulevista tapahtumista juoruava edelläkävijä. Maailman huomio kiinnittyi ”Huey Fong” -nimiseen laivaan, jossa oli lähes 3400 pakolaista. Muutaman seuraavan kuukauden aikana ja varsinkin helmikuussa 1979 käydyn Vietnamin ja Kiinan rajasodan jälkeen kymmeniä tuhansia vähemmistönä olleita kiinalaisia ja pieni joukko vietnamilaisia lähti kamppailemaan elämän ja kuoleman kanssa päästäkseen muihin maihin.

Vähäisiä yksityiskohtia lukuun ottamatta kiinalaisten pakolaisten kertomukset olivat samanlaisia. He kertoivat, että Vietnamissa oli käynnissä kampanja kaikkien vähemmistönä olevien kiinalaisten karkottamiseksi sieltä. Yli 200000 pakeni rajan yli Kiinaan ennen kuin rajasota sulki tämän pakotien. Niitä kiinalaisia, jotka yhä olivat Vietnamissa ja varsinkin maan pohjoisosassa, jossa rajasota oli käyty, käskettiin selvästi poistumaan maasta. Eräs mies kertoi: ”Aluksi poliisi kävi luonamme kerran kuussa, sen jälkeen joka viikko ja lopulta joka päivä, kunnes me rupesimme järjestelemään poislähtöä. Meidän oli myytävä omaisuutemme halvalla vietnamilaisille.” Maastapoistumismaksut maksettiin ensin tämän miehen perheestä, joka lähti veneellä Hongkongiin. Hän onnistui haalimaan kokoon niin paljon rahaa, että sai maksetuksi oman poistumisensa muutamaa viikkoa myöhemmin. Saavuttuaan Hongkongiin hän katselee alinomaa toiveikkaana merelle. Hänen perheensä ei ole saapunut vieläkään.

Monet Vietnamin pohjoisosassa yhä jäljellä olleista kiinalaisista olivat työläisiä, eikä heillä siksi ollut paljon säästöjä. Päästäkseen pois maasta ja saadakseen kuljetuksen he kertoivat maksaneensa suhteellisen vähän, noin 2400 markkaa henkeä kohti. Siitä, missä määrin kiristäjillä ja/tai hallitusviranomaisilla oli osuutta tässä, väitellään ja kiistellään yhä. Ne kiinalaiset, jotka eivät ostaneet itselleen poispääsyä Vietnamista, lähetettiin uusille ”talousvyöhykkeille”, joiden sanotaan olevan kehittämättömiä alueita vailla ruokaa tai vettä ja joilla heitä käsketään aloittamaan uusi elämä vain vähäisten varusteiden ja siemenien turvin.

Eteläosassa monet kiinalaiset olivat paremmassa taloudellisessa asemassa, ja he olivat joko keränneet kultaharkkoja tai ostaneet niitä Vietnamin sodan jälkeen. He kertoivat maksaneensa 8–15 kultaunssia, kymmenien tuhansien markkojen arvosta, aikuista kohti saadakseen paikan johonkin veneeseen. Näyttää siltä, että ne jotka maksoivat enemmän, pääsivät suurempiin rahtilaivoihin, jotka olivat etsivinään pakolaisia merellä, mutta jotka todellisuudessa liikennöivät ihmislastissa. ”Huey Fong”, joka purjehti Hongkongiin joulukuussa 1978, oli tällainen laiva.

”Sardiinilaivat”

Kun ”Huey Fong” saapui, sitä pidettiin aivan Hongkongin aluevesirajan ulkopuolella. Hallituksen kanta oli, että laivan ensimmäiseksi poikkeamissatamaksi oli merkitty Taiwanissa sijaitseva Kaohsiung ja että laivan pitäisi siksi jatkaa matkaansa Taiwaniin. Kuitenkin laivaan toimitettiin elintarvikkeita, sairaita hoidettiin ja joitakuita jopa lennätettiin sairaalaan. Laivan lähes 3400 ihmistä eivät halunneet jäädä laivaan pitemmäksi aikaa, eivätkä he halunneet mennä Taiwaniin, joka oli jo ilmoittanut, ettei se ottaisi pakolaisia vastaan missään tapauksessa. Kapteeni sanoi, että pakolaiset uhkailevat häntä, ja hän pelkäsi laivan liikkeelle saattamista. Tilanne näytti olevan umpikujassa.

Kapteeni ja pakolaiset väittivät, että laiva oli pelastanut heidät uppoavista veneistä, ja siksi he pyysivät lupaa päästä maihin Hongkongissa humanitaarisista syistä. Asiaan liittyneiden diplomaattisten ja hallitustason neuvottelujen jälkeen ”Huey Fong” sai tulla satamaan. Aikanaan pakolaiset vietiin täpötäysiin, väliaikaisiin pakolaisleireihin.

Sen jälkeen hallitus käynnisti yksityiskohtaiset tutkimukset. Esitetyissä kertomuksissa oli monia ristiriitaisuuksia, kun niitä verrattiin laivan lokikirjaan. Itse asiassa laivasta löytyi perusteellisen etsinnän jälkeen 52 miljoonan markan arvosta kätkettyä kultaa. Elokuussa 1979 ”Huey Fongin” kapteeni ja miehistö joutuivat oikeuteen. Esitettiin ylenpalttisesti todisteita sen osoittamiseksi, että kysymyksessä oli ollut kullanhankintayritys, jolla oli rikottu monia lakeja ja vaarannettu ihmishenkiä. Kapteeni ja miehistö saivat vankeustuomion osallisuudesta ”vilpilliseen matkaan”, joksi kruununjuristi sitä nimitti.

”Skyluck” oli eräs toinen laiva, joka tuli Hongkongiin. Se saapui 7. helmikuuta 1979 mukanaan 2665 pakolaista. Koska laivan tilat eivät olleet sen paremmat tai huonommat kuin ahtaiden pakolaisleirien tilat, maihinpääsyä ei sallittu. Ruokaa ja muita tarvikkeita lähetettiin päivittäin ankkurissa olevalle laivalle. Tätä jatkui yli neljä kuukautta kesäkuun 29. päivään asti, jolloin pakolaisten kärsivällisyys loppui, ja he ottivat asiat omiin käsiinsä. He ottivat komennon laivassa, katkoivat ankkuriketjut ja antoivat laivan ajelehtia, kunnes se ajoi vaarallisesti karille erään Hongkongin saaren lähellä. Tässä vaiheessa hallitus siirsi pakolaiset eristyslaitokseen, joka oli muutettava vankilasta pakolaisleiriksi.

Erilaiset rahtilaivat, jotka liikennöivät säännöllisesti aasialaisten satamien välillä, todella pelastivat pakolaisia uppoavista veneistä ja jatkoivat sen jälkeen matkaansa seuraavaan poikkeamissatamaansa. Mutta se aiheutti vaikeuksia laivayhtiöille, koska pakolaisten ei yleensä sallita päästä maihin sellaisissa satamissa, ellei laivan alkuperämaa suostu vastaanottamaan näitä pakolaisia uudelleenasuttamista varten. Näin ollen laivaa voidaan viivyttää satamassa päivä- ja joskus viikkokaupalla. Laivan koosta ja tyypistä riippuen tällaiset viivytykset voivat maksaa laivayhtiölle arviolta 20000–80000 markkaa vuorokaudessa menetettyinä tuloina. Pelätään, että tällainen tilanne on voinut saada eräät kapteenit karttamaan pelastustoimia.

Syytä huoleen

Hongkongin tilanne valaisee joitakin niistä syistä, joiden vuoksi pakolaiset on otettu vähemmän tervetulleina vastaan niissä paikoissa, jonne he ovat paenneet. YK:n pakolaisasiain pääkomissaarin virasto (UNHCR) maksoi kustannukset ja järjesti huoltoa niille pakolaisille, jotka olivat saapuneet vuoden 1978 loppuun mennessä. Mutta kun tuhansia alkoi saapua vuonna 1979, Hongkong joutui maksamaan valtaosan kustannuksista ja sai hiukan apua hyväntekeväisyysjärjestöiltä. Oli laadittava kaikenlaisia hätäsuunnitelmia pakolaisten majoittamiseksi tiloihin, joissa olisi jonkinlainen järjestys ja hygieeninen taso.

Mutta Hongkongin pinta-ala on vain 1045 km², josta noin neljäsosa on kelvollista kaupunkimaiseen asutukseen ja maanviljelykseen. Vuoden 1978 puolivälissä asukkaita oli jo 4,7 miljoonaa, ja väentiheys kaupunkialueilla oli noin 26000 neliökilometrillä. Lienee tarpeetonta sanoa, että äkillinen pakolaistulva aiheutti todellista huolestumista.

Tilannetta pahensi vielä se, että Kiinasta muutti laillisesti vuoden 1979 viiden ensimmäisen kuukauden aikana keskimäärin lähes 10000 ihmistä kuukaudessa. Lisäksi kymmeniä tuhansia virtasi rajan yli laittomasti. Näin ollen tähän siirtokuntaan saapui kuukausittain noin 22000 laillista ja laitonta siirtolaista ja pakolaista. Poliisi, armeija ja sosiaalihuolto olivat äärimmilleen rasitettuja. Silti monissa sanomalehtien otsikoissa sanottiin jatkuvasti: ”Ja yhä heitä tulee . . .”

Muut Aasian maat ja niiden asukkaat pelästyivät sitä, miten tällainen ihmistulva vaikuttaisi tulevaisuudessa niiden talouteen, inflaatioon ja siihen, mitä ne kutsuvat ”etniseksi tasapainoksi”. Niinpä kun pakolaiset suuntasivat kohti eräitä rantoja, paikalliset asukkaat heittelivät kiviä ja työnsivät veneet pois rannoiltaan. Malesiassa, jonka talouden yli 70000 venekansaan kuulunutta sai horjumaan, kuvailtiin ”epätoivoisten ihmisten” ryhtyneen ”epätoivoisiin toimenpiteisiin”. Viranomaiset rupesivat korjaamaan pakolaisten veneitä ja hinasivat sen jälkeen monet niistä takaisin merelle. Portugalin pieni erillisalue Macao, joka oli jo tupaten täynnä Kiinasta tulleita maahanmuuttajia, sanoi saavuttaneensa kyllästymispisteen. Kun näitä veneitä siis tuli Macaoon, niihin annettiin elintarvikkeita, vettä ja lääkkeitä, minkä jälkeen ne hinattiin takaisin merelle enemmän tai vähemmän kohti Hongkongia, joka sijaitsee noin 65 kilometrin päässä.

Hongkongin hallitus sanoi kiitettävästi, ettei se käännyttäisi venekansaa pois humanitaarisista syistä. Viranomaisten mukaan heidän poiskäännyttämisensä merkitsisi monien tuomitsemista hukkumiskuolemaan. Mutta ulkomaista apua tarvittiin kipeästi. Vuoden 1979 puolivälissä hallitus käytti noin 200000 markkaa päivässä niiden pakolaisten ruokintaan, vaatetukseen ja majoitukseen, joista UNHCR ei pitänyt huolta Hongkongissa.

Kansainvälinen apu

Aasian maat tekivät kiihkeästi diplomaattisia aloitteita avun pyytämiseksi Yhdistyneiltä Kansakunnilta ja maailman hallituksilta. Niiden mielestä rikkaat maat arvostelivat liikaa niiden pakolaishuoltoa ja tarjosivat liian vähän apua ja jälleenasutusmahdollisuuksia. Monet johtajat korostivat sitä, että tulee heti paikalla kutsua koolle kansainvälinen pakolaiskonferenssi.

Yhdistyneet Kansakunnat järjestikin 20. ja 21. kesäkuuta 1979 konferenssin Indokiinan pakolaisongelman johdosta. Läsnä oli edustajia suuremmista maista ja Kaakkois-Aasian valtioista Vietnam mukaan luettuna. Tämän konferenssin tuloksena oli, että Vietnam suostui rajoittamaan muuttovirtaa niin, että se tapahtuu rauhallisesti ja valvotusti. Lisäksi 26 maata suostui asuttamaan uudelleen 300000 Kaakkois-Aasian pakolaista. South China Morning Post -lehden (22.7.1979) mukaan Kiina tarjoutui ottamaan vastaan vielä 10000 pakolaista niiden 250000 pakolaisen lisäksi, jotka sillä jo oli. Edelleen ne tarjoutuivat avustamaan UNHCR:ää neljällä miljoonalla markalla pakolaisten aiheuttamien kustannusten peittämiseksi.

1. syyskuuta 1979 UNHCR otti täyden vastuun Hongkongissa olevista pakolaisista. On luvattu, että kaikki Aasian pakolaiset saavat uuden kodin puolentoista vuoden kuluessa. On siis laadittu suunnitelmia ja annettu lupauksia. Vain aika näyttää, mitä todellisuudessa tehdään.

Nyt näyttää siltä, että venekansan jäsenet tarvitsevat kärsivällisyyttä sietääkseen epämukavaa olosuhteita, kunnes heidän jälleenasutusvuoronsa tulee. Silloinkin kun he muuttavat toiseen maahan, heidän edessään voi olla vielä kielimuureja, ennakkoluuloja, väärinkäsityksiä ja jopa paikallisten asukkaiden avointa vihamielisyyttä. Eräs hongkongilainen pappismies tiivisti hyvin sen, mitä monet ajattelevat pakolaisongelmasta. Hänen mukaansa sitä ”ei voida ratkaista”. Mutta miksi?

Koska pakolaisongelman pysyvä ratkaisu vaatisi sotien poistamista. Se merkitsisi ahneuden ja vihan raivaamista tieltä ja niiden kansallisten jakaumien poistamista, jotka estävät maan rikkauksien käytön koko ihmiskunnan täydeksi hyödyksi. Ei ole olemassa ihmishallitusta tai ihmishallitusten liittoutumaa, jonka voi toivoa toteuttavan kaiken tämän.

Kuitenkin Raamattu osoittaa, että ihmiskunnan Luoja, Jehova Jumala, tulee aikaansaamaan kaiken tämän. Miten? Puhdistamalla maan kaikista niistä, jotka lietsovat vihaa ja ahneutta, ja niistä, jotka yllyttävät sotaan. (Ps. 46:10, 11; 1. Joh. 3:15; 1. Kor. 6:9, 10) Hän on muodostanut hallituksen, joka hallitsee taivaasta käsin ja jonka valtapiirissä ”kaikki kansat, kansakunnat ja kielet” yhdistyvät. (Dan. 7:13, 14) Sitä mukaa kuin venekansan jäsenet saavat lisää liikkumisvapautta pakolaisleirien ulkopuolella, heillä on mahdollisuus saada tietää tästä ainoasta luotettavasta toivosta. Sama tilaisuus on avoinna sinullekin.

[Huomioteksti s. 13]

’Niistä pakolaisista, jotka suuntasivat Vietnamista etelään, katosi 70 prosenttia merellä, ja niistä jotka suuntasivat pohjoiseen, katosi 40–50 prosenttia.’

[Huomioteksti s. 14]

’Maailmassa on yli 11 miljoonaa pakolaista.’

[Huomioteksti s. 14]

”Kun pakolaiset suuntasivat kohti eräitä rantoja, paikalliset asukkaat heittelivät kiviä ja työnsivät veneet pois.”

[Huomioteksti s. 15]

’Hongkongiin saapui kuukausittain noin 22000 laillista ja laitonta siirtolaista ja pakolaista.’

[Huomioteksti s. 16]

’Mereltä poimittujen pakolaisten ei yleensä sallita päästä maihin missään, ellei laivan alkuperämaa suostu vastaanottamaan heitä uudelleenasuttamista varten.’

[Huomioteksti s. 16]

’Pakolaisongelman pysyvä ratkaisu vaatisi sodan poistamista, ahneuden ja vihan tieltä raivaamista ja niiden kansallisten jakaumien poistamista, jotka estävät maan rikkauksien käytön koko ihmiskunnan täydeksi hyödyksi.’