Tulta lietsotaan Caprivissa
Herätkää!-lehden Etelä-Afrikan-kirjeenvaihtajalta
”SYTYTTÄKÄÄ tuli.” Sitä merkitsee Katima Mulilo – eteläisen Afrikan syrjäisimpiin kolkkiin kuuluvalla Caprivin maakaistaleella sijaitsevan pienen, alkukantaisen kaupungin nimi.
Lounais-Afrikassa eli Namibiassa toimivana Jehovan todistajien matkustavana valvojana mielessäni oli kysymys: missä määrin totuuden tuli on levinnyt Katima Muliloon – sen alueen etäisimpään nurkkaan, jolla palvelen? Vartiotorni-seura oli saanut useita avunpyyntöjä tältä alueelta: ”Me olemme kiinnostuneita Jehovan sanan kuulemisesta.” ”Milloin meidät voidaan kastaa?” Kaksi aiempaa menoyritystä oli mennyt tulvien vuoksi myttyyn, mutta tällä kertaa tiet olivat auki, ja eräs Windhoekista oleva ystävä oli valmistautunut ottamaan minut Land Roveriinsa.
Länsi-Caprivi on Etelä-Afrikan sotilasviranomaisten valvonnassa oleva vyöhyke. Saisimmeko luvan sen ylittämiseen? Me saimme. Mukanamme ylimääräistä bensiiniä, vettä ja ruokaa me lähdimme Kavangosta (Namibian pohjoisosasta) 580 kilometrin ajomatkalle Katima Muliloon.
Koskemattoman alueen läpi
Noin 200 kilometrin kuoppainen soraamaton tie seurasi Okavangojoen mutkittelua. Joki on Namibian ja Angolan rajana. Kavangon asukkaitten kauniit olkikattoiset majat ja maissia kasvavat peltotilkut reunustivat jokea meidän puolellamme. Mutta pohjoisella rannalla eli Angolan puolella ei näkynyt minkäänlaisia elonmerkkejä.
Pian pääsimme Kavangon itärajalle paikkaan, jossa Okavangojoki kääntyy etelään Botswanaan. Tarkastusaseman vartija päästi meidät läpi. Sen jälkeen me ajoimme koskemattoman syrjäseudun halki – enää ei näkynyt majoja, viljelyksiä eikä muita merkkejä ihmisasutuksesta. Sen sijaan tiellä olleet elefantin ulosteet muistuttivat meitä siitä, että olimme yhdessä niistä harvoista alueista Afrikassa, jossa villieläimet vaeltelevat yhä vapaasti.
Tie muuttui liejuiseksi ja Land Rover juuttui kiinni – siispä kengät pois jalasta ja ulos lapioimaan. Puolen tunnin kuluttua ajoneuvomme irtosi liejusta. Aluksi spoorit (eläinten jäljet) kiinnostivat meitä, mutta sitten ne pelästyttivät meidät – leijonia! Me lähdimme kiireesti pois.
Iltahämärissä tapasimme kokonaisen bušmanniperheen. Bušmannit ovat Afrikan alkukantaisimpia heimoja. Heillä oli koko omaisuutensa mukanaan: kilpikonnankuori vesiastiana, huopia, kananpoika ja vanha säilykepurkki täynnä eläinten sisälmyksiä, jotka saivat meidät siirtymään hieman vastatuuleen.
Vähän kauempana tulimme toiselle tarkastusasemalle, ja meille sanottiin, ettemme voisi matkustaa edemmäksi sinä iltana, koska se olisi vaarallista terroristien vuoksi. Niinpä me yövyimme vanhassa linnoituksessa, jossa vain sääsket hätyyttelivät meitä.
Katima Mulilon ”tuli”
Seuraavana aamuna me pääsimme määränpäähämme, Sambian rajalla sijaitsevaan pieneen Katima Mulilon kaupunkiin. Miten meidät otettaisiin vastaan? Erään paikallisen Jehovan todistajan leveä, säteilevä hymy toivotti meidät tervetulleiksi. Sinä iltana oli 21 hengen ryhmä läsnä valtakunnansalissa, savesta ja oljista tehdyssä rakennuksessa, joka oli rakennettu edellisenä viikonloppuna nimenomaan meidän vierailumme vuoksi!
Kysymyksin ja vastauksin hoidetun kokouksen jälkeen oli selvää, että paikalliset todistajat pystyivät ilmaisemaan uskonsa selvästi perusopeissa ja -periaatteissa. Jumalan sanan tuli paloi todella kirkkaana Katima Mulilossa. Miten Raamatun totuus oli päässyt tähän pimeään kolkkaan?
Se todistaja, joka oli tavannut meidät saapuessamme, oli hankkinut Raamatun tuntemusta Sambiassa, mutta oli muuttanut Katima Muliloon ennen kuin hänet oli kastettu. Hän alkoi heti puhua toisille Jumalan valtakunnasta, ja pian hänellä oli Raamatun tutkimista varten järjestäytynyt ryhmä. Myöhemmin heihin liittyi lisää Sambiasta tulleita, ja he kokoontuivat säännöllisesti suuren puun alle tutkimaan Jumalan sanaa.
Lyhyen vierailumme aikana kävimme henkilökohtaisesti kiinnostuneiden ihmisten kotona puhuaksemme heille Jumalan rakkaudellisesta tarkoituksesta ihmiskunnan suhteen. Emme koskaan unohda harmaapäistä vanhaa miestä, jonka näimme istumassa puun alla läheisessä kylässä ja lukemassa kulunutta Raamattuaan. Koko perhe arvosti niitä Raamatun totuuksia, joista me keskustelimme heidän kanssaan. Vastattuamme erään toisen perheen raamatullisiin kysymyksiin se halusi ehdottomasti meidän jäävän aterialle. Istuimme ruokomatoilla ja kädet ruokailuvälineinä me söimme maissijauhopuuroa ja kalaa yhdessä heidän kanssaan.
Afrikkalaisia avioliittopulmia
Ketään Katima Mulilon ryhmään kuulunutta ei ollut vielä kastettu. Miksi? ”Me kaikki elämme avoliitossa. Avioliittomme täytyy rekisteröidä ennen kuin meidät voidaan kastaa”, he sanoivat meille. He olivat alkaneet ymmärtää kunniallisen avioliiton merkityksen sen mukaisesti, mitä Raamattu opettaa. (Hepr. 13:4) Siviiliviranomaisilla ei ollut mitään sitä vastaan. He rekisteröisivät heidän avioliittonsa heti.
”Mutta, veli, ongelmana on lobola”, he selittivät nöyrästi. ”Lobola” eli morsiamenhinta täytyy maksaa jokaisen morsiamen isälle. Jos sulhanen ei avioituessaan pysty maksamaan sitä, tässä osassa maailmaa morsiamen isä sallii pariskunnan asua yhdessä avoliitossa, mutta laillinen avioliitto sallitaan vasta sitten kun morsiamenhinta on maksettu kokonaan. Jotkut näistä vilpittömistä ihmisistä olivat vielä huomattavasti velkaa vaimostaan. Tarkasteltuamme heidän kanssaan kristillisen vesikasteen tärkeyttä oli sydäntä lämmittävää kuulla heidän sanovan vilpittömästi: ”Meidät voidaan kastaa, kun tulette uudelleen puolen vuoden kuluttua.”
Annettuamme Jehovan sanasta rohkaisua uskossa lujana pysymiseksi me hyvästelimme tämän pienen ryhmän, joka oli tullut meille hyvin rakkaaksi vain muutamassa päivässä.
Jehovan sanaa verrataan Raamatussa tuleen. (Jer. 20:8, 9) Tämän tulen muutamat kipinät sytyttivät kuivaa ruutia Katima Mulilossa. Oli suuri etu käydä sikäläisen ryhmän luona ja lietsoa noita liekkejä. Suokoon Jehova, että totuuden tuli palaa jatkuvasti kirkkaana Caprivissa.