Okavango – Afrikan aavikkoparatiisi
Herätkää!-lehden Etelä-Afrikan-kirjeenvaihtajalta
ÖLJYLAMPUN luoma valopiiri oli laiha lohtu norsulauman hiljaa liikuskellessa meitä ympäröivässä pimeydessä. Norsujen syvät huokaukset ja oksien kahina paljastivat lauman. Tyynen afrikkalaisen yön saapuessa tiesimme, että lukuisat silmäparit tarkkailivat meitä.
Autiomaa
Automme oli juuttunut kiinni Okavangon suistoalueella – se on ainutlaatuinen vetinen maailma, joka alkaa ja päättyy yhtä yllättäen Kalaharin autiomaan laajalla hiekka-aavikolla Pohjois-Botswanassa. Vaikka suistomaa-alue on Pohjois-Irlannin kokoinen, se on hyvin pieni verrattuna 260000 neliökilometrin suuruiseen raivaamattomaan, koskemattomaan Kalahariin. Etelä-Afrikan rajalta lähdettyämme olimme ajaneet vaivalloisesti 600 kilometrin matkan läpi piikkipensaikkojen, ruohoalueiden ja suola-altaiden tasaista 20 kilometrin tuntivauhtia. Vain kimmeltävä kangastus väreili hämäävästi taivaanrannalla.
Neljäntenä päivänä ilmaantui selvästi näkyviin jotakin rohkaisevaa. Taivas alkoi muuttua kirkkaan akvamariininsiniseksi. Jossain edessäpäin oli vettä. Paljon vettä! Jättiläiskäden sormien tavoin marskimaa ulottuu laajalle alueelle ja saa näin rutikuivan autiomaan muuttumaan viheriöiväksi puutarhaksi. Okavangojoki saa alkunsa Keski-Angolan ylängöiltä, ja valtamerta etsiskellessään se mutkittelee 1600 kilometrin matkan Afrikassa. Matka on hyödytön, sillä joki tyrehtyy Kalaharin autiolle lakeudelle. Ennen kuin ikääntynyt joki täysin sammuu, se antaa kuitenkin olemassaolon edellytykset ainutlaatuiselle ekosysteemille.
Suistomaa
Ryöpyten vesi leviää hiekkakerroksen päälle ja muodostaa haaroittuneita uomia, puolikuunmuotoisia järviä ja papyruskaislan reunustamia väyliä. Puiden ja kasvien monimuotoisuus ja väriloisto vangitsevat huomiomme. Norsunluupalmut, viikuna-, eeben- ja makkarapuut ympäröivät sisämaasuistoa. Korkea puhveli- eli guineanheinä, lumpeet ja sinipunaiset kukkaset taittavat talviaamun himmeää valoa. Olemme kuitenkin yhä Afrikassa, ja ennen pitkää voidaan tuntea päivän polttava kuumuus. Mieluisaa huojennusta tarjoavat korkeat metsiköt, joissa kasvaa haaraisia kopaivapuita. Juuri nämä puut mahdollistavat tämän matkan autiomaan poikki, sillä keinuvat, narisevat puusillat ovat ainoa tieyhteytemme ulkomaailmaan.
Suistomaan asukkaat
Suistomaan asukkaiden suurenmoinen kirjo kiehtoo meitä. Steriilintuntuisen autiomaan jälkeen ilmassa on jonkinlaista huolettomuuden henkeä, kun kaikki elävät olennot hyppelevät ja piehtaroivat uhraamatta ajatustakaan huomiselle. 30 pulleaa virtahepoa tuijottaa meitä kostein silmin; niillä on hyvät oltavat. Niiden lyhyet, matalat tuhahdukset varoittavat meitä häiritsemästä niiden nautinnonhaluista elämäntyyliä. Yli sata norsua käsittävä lauma on juuri nostattanut niin paljon pölyä, että tanssivat valonsäteet tekevät kepposia silmillemme.
Okavangon suistomaalla asuu ällistyttävän paljon eläimiä. 20000 kafferipuhvelia, jotka muodostavat jopa 200 puhvelin laumoja, laiduntavat tyytyväisinä ruohoisella kaistaleella. Saalistajat – leijona, leopardi, hyeena ja hyeenakoira – järkyttävät rauhaa silloin tällöin. Häiriö ei tavallisesti kestä kauan, ja aamun sarastaessa vain korppikotkien kaarteleva jono kertoo yön verisestä näytelmästä.
Suuret termiittiyhdyskunnat työntävät suistomaata kasoiksi, jotka kasvavat koko ajan. Kun Okavangon vedenpinta nousee, näistä termiittikeoista tulee hedelmällisiä saarekkeita. Monet erilaiset antiloopit – sassabiantilooppi, gnu, kudu, liki, isohevosantilooppi sekä harvinainen sitatunga eli suoantilooppi – löytävät rauhallisen turvapaikan näiltä hajallaan sijaitsevilta suistomaan saarekkeilta. Arka suoantilooppi elelee ruoikossa omissa oloissaan ja uskaltautuu harvoin näkösälle. Pienimmänkin vaaran uhatessa se uppoutuu veteen kuononnipukkaa myöten.
Vesi – elähdyttävä vesi! Okavangon suistomaa on kaikkea muuta kuin nuiva suo. Tutkija ja lähetyssaarnaaja-lääkäri David Livingstone, joka tuli tälle alueelle vuonna 1849, huudahti: ”Saavuimme suuren virran rantaan – –. Kyselin, mistä se mahtoi tulla. ’Voi, paljojen jokien maasta – –.’ Havaitsimme veden olevan niin kirkasta, kylmää ja pehmeää – –, että mieleemme tuli ajatus sulavasta lumesta!” Tuon afrikkalaisen suistomaan asukit voivat herkutella tilapia- ja juovatiikerikaloilla – niitä on vaikka millä mitalla.
Juuri mikään ei ole muuttunut vuosien saatossa, ja vaikuttaa siltä, että tsetsekärpänen ja moskiitto ovat onnistuneet estämään nykyihmisen kättä tekemästä tuhojaan tässä villieläinten ja luonnonkasvien paratiisissa. Jokibušmannit olivat aikoinaan Okavangojoen todellisia kippareita. Myöhemmin bayei-kansa liittyi heidän seuraansa. Nykyäänkin voit onnistua näkemään, kun nämä taitavat veneilijät sauvovat mekoroksi kutsuttuja kanoottejaan auringon laskiessa. Heidän keskuudessaan on vanha sananparsi: ”Se, joka työntää sauvansa liian syvään, jää sen luo.” Seuraavan kerran, kun katsot, he ovat kadonneet ruokojen sekaan raivattuja salaisia kulkuväyliä pitkin.
Okavango on myös lintuharrastelijan paratiisi. Sadat lintulajit oleskelevat suistomaalla ainakin osan vuodesta. Yöllä kuuluva terävä ulvonta saattaa ohjata sinut harvinaisen, yöaikaan kalastelevan kalapöllön luo. Päivällä kalasääsken läpitunkeva, kauas kaikuva huuto sekoittuu sarvilintujen hupsuun sirkutukseen. Täällä on afrikankääpiösorsia, goljathaikaroita, pyhäiibiksiä ja koreita afrikanjassanoita. Vaihtelua on loputtomasti. Korkealla sijaitsevista tähystyspaikoistaan hännystakkiin pukeutuneet hurskaannäköiset marabuhaikarat näyttävät mulkoilevan paheksuvasti joutavanpäiväistä touhuilua.
Laskeva afrikkalainen aurinko saa veden liekehtimään ja saattelee hellävaroin mailleen jälleen yhden päivän tässä aavikkoparatiisissa. Jostain laguunien toiselta puolelta kantautuu tuulen mukana rytmikästä kalimballa (mbira eli afrikkalainen käsipiano) soitettua musiikkia. Seepra, kirahvi ja norsu tulevat ruohoalueelta sammuttamaan janonsa rinnatusten.
Kuinka kauan se säilyy?
Pölystä ja hiestä syntyneet mutanorot valuivat pitkin vartaloamme, kun ähelsimme Land-Rover-maastoautomme akselin kimpussa. Pyörät olivat uponneet vanteitaan myöten hiekkaan, joka oli yhtä hienoa kuin talkki. Juuri silloin akseli oli napsahtanut poikki. Miellyttävästi kilahtaen uusi akseli luiskahti paikoilleen.
Olimme niin työn touhussa, ettemme häiriintyneet ympärillämme olevista norsuista, eivätkä nekään näyttäneet olevan peloissaan. Se sai meidät ajattelemaan aikaa, jolloin ihminen ja eläin ovat taas täydellisessä sopusoinnussa. (1. Mooseksen kirja 2:19; Jesaja 11:6–9) Olimme pahoillamme vain siitä, että pian meidän olisi lähdettävä pitkälle, pölyiselle vaellukselle kotia kohti.
Kasvavana huolenaiheena on kuitenkin se, miten ihminen ja hänen uudenaikaiset metsästysmenetelmänsä vaikuttavat tähän alueeseen, kuten muihinkin maapallon luonnonkauniisiin paikkoihin. Creina Bond kirjoittaa kirjassa Okavango – Sea of Land, Land of Water: ”1300 heimometsästäjää ja 200 huvimetsästäjää tappavat 8000 eläintä suistomaalla joka vuosi.” Lisäksi jotkut haaveilevat Okavangon vesien johtamisesta toisaalle ihmisen käyttöön.
Tekeepä ihminen mitä tahansa, tunsimme olevamme entistä vakuuttuneempia siitä, että tämän luonnonihmeen Luoja täyttää lupauksensa tehdä koko maasta paratiisi. Silloin alue tulee olemaan entistä viehättävämpi, sillä ”aromaa riemuitsee ja kukoistaa kuin lilja. Hehkuva hiekka tulee lammikoiksi ja kuiva maa vesilähteiksi.” – Jesaja 35:1, 7.
[Kartta/Kuvat s. 24, 25]
(Ks. painettu julkaisu)
ANGOLA
SAMBIA
ZIMBABWE
NAMIBIA
BOTSWANA
ETELÄ-AFRIKKA
ATLANTIN VALTAMERI
INTIAN VALTAMERI