Huumorintaju – Jumalan lahja

Herätkää!-lehden Etelä-Afrikan-kirjeenvaihtajalta

SAM oli taas myöhästynyt työstä. Tällä kertaa Sam oli todella huolissaan, koska työnantaja oli antanut hänelle jonkin aikaa sitten viimeisen varoituksen. Hän kuvitteli mielessään esimiehensä harjoittelevan erottamispuhetta.

Ja tämä olikin harjoittelemassa sitä! Kun Sam saapui toimistoon 35 minuuttia myöhässä, esimies lähestyi häntä uhkaava ilme kasvoillaan.

Sam ajatteli nopeasti. Hän hymyili, ojensi kätensä ja sanoi: ’Päivää, nimeni on Sam Maynard. Haen työpaikkaa, joka todennäköisesti vapautui 35 minuuttia sitten. Saako ensimmäinen hakija sen?’ Hänen työtoverinsa räjähtivät nauruun. Hänen esimiehensä ei voinut pidätellä hymyään ja palasi toimistoonsa. Samin huumorintaju oli pelastanut päivän.

Epäilemättä hyvä huumorintaju voi usein ”tehdä vaarattomaksi” kireän tilanteen. Huumorin avulla ihminen voi selviytyä jopa vastoinkäymisistä. Huumorintaju auttaa ihmisiä nauramaan ja rentoutumaan, ja siten se voi hyödyttää heidän terveyttään. Tri James J. Walsh selitti kirjassaan Laughter and Health (Nauru ja terveys), että naurun synnyttämä pallean edestakainen liike vaikuttaa sisäelimiin samalla tavalla kuin liikunta. Nauru vaikuttaa edullisesti sydämeen, maksaan ja suolistoon. Se edistää ruoan sulamista ja kuona-aineitten poistumista.

Mitä huumori on?

Huumoria sanotaan kyvyksi nähdä asioitten hullunkurinen tai huvittava puoli. Sitä sanotaan myös siksi ominaisuudeksi, joka vetoaa ihmisen hullunkurisuuden tai naurettavuuden tajuun.

Humoristinen tilanne syntyy silloin kun jokin on asiaan kuulumatonta tai sopimatonta. Esimerkiksi se, että huoliteltu lontoolainen liikemies, jolla on vielä kokoon kääritty sateenvarjo ja sanomalehti, kahlaa meressä, olisi tilanteeseen sopimatonta, eriskummallista ja saisi monet katselijoiden joukossa hymyilemään. Toinen esimerkki: jos koulun luokkahuoneeseen tulisi kissa tai koira, niin moni rupeaisi nauramaan, koska sellaisella eläimellä ei yleensä ole asiaa luokkahuoneeseen.

Tilannehuumori voi perustua johonkin yllättävään tapahtumaan. Jos esimerkiksi mies nostaisi hattuaan naiselle ja sen alta lehahtaisi lentoon kyyhkynen, katselijat nauraisivat tällaiselle odottamattomalle tapahtumalle. Nigeriasta kerrotaan, että sikäläiset afrikkalaiset suhtautuvat hyvin luontevasti yllättäviin tilanteisiin. Niinpä he yleensä nauravat, kun joku liukastuu banaaninkuoreen. Mutta he myös menevät heti auttamaan häntä myötätuntoa ja kiinnostusta osoittaen.

Huumori on useimmiten sanallista. Ja sanoihin perustuvaa huumoria on hyvin monenlaista riippuen kansallisuudesta, sosiaalisista tavoista, ympäristöstä ja muista tekijöistä. Huumori voi olla älyperäistä tai hienovaraista, hullunkurista tai karkeaa ja riehakasta ja joskus pistävää tai purevaa.

Lisäksi se, mikä huvittaa johonkin kansaan kuuluvia, voi olla merkityksetöntä toiseen kansaan kuuluville. Esimerkiksi eräs valkoinen lähetystyöntekijä puhui afrikkalaiselle kuulijakunnalle, ja hänellä oli tilaisuus sanoa vielä sellaista mitä hän piti hieman humoristisena. Oli aivan hiljaista. Myöhemmin hän puhui apinasta. Hänen tulkkinsa ei vaivautunut kääntämään sanaa, vaan pelkästään nosti oikeaa kättään ja raapi kainalokuoppaansa. Kuulijoitten meteli osoitti kaikkien ymmärtäneen sen!

Mistä huumori on saanut alkunsa?

Onko Jumalalla huumorintajua?

Raamattu sanoo meille, että Luoja on ”onnellinen Jumala” ja että hän teki ihmisen ’kaltaisekseen’. (1. Tim. 1:11; 1. Moos. 1:26) Kyvyn olla iloinen, pitää hauskaa ja nauttia huumorintajusta, joka on luontaista kaikille ihmisroduille, täytyy johdonmukaisesti olla lähtöisin Luojasta.

Monet eläimet tekevät humoristisia temppuja. Kuka voi olla hymyilemättä lankakerän perässä juoksevalle kissanpennulle? Kuka voi olla nauramatta peuhaaville koiranpennuille, apinoitten vallattomille kepposille tai papukaijojen koomisille sanoille? Jehova on tehnyt tietyt eläimet sellaisiksi, että ne huvittavat meitä ihmisiä, ja siitä on meille loputtomasti iloa ja huvia. Huumorintaju on selvästikin Jumalan lahja.

Vaikka sanallisen huumorin eri muodot eivät olekaan minkään maan tai kansallisuuden yksinoikeus, moni kansa on enemmän tai vähemmän tunnettu tietyn tyyppisestä huumoristaan. Amerikkalaisten sanotaan pitävän tahallisesta liioittelusta korostuksen tai humoristisen vaikutuksen vuoksi. ”Sataa kissoja ja koiria” on yksi esimerkki. Samoin se, että ”melkein kuolin nauruun” ja että ”yritin tuhat kertaa”. Tällaiset lausunnot eivät tietenkään pidä kirjaimellisesti paikkaansa, ja yleensä kuulija ymmärtää sen.

Englantilaiset ovat tunnettuja kuivasta huumoristaan eli siitä, että puhuja sanoo kuin ohimennen ja totisena jotakin hullunkurista. Englantilaiset pitävät myös vähättelystä. George Mikes sanoo kirjassa Humour in Memoriam tästä näin: ”Vähättely ei ole vain vitsailutapa; Englannissa se on myös elämäntapa. Muutkin kansat käyttävät vähättelyä – se ei ole englantilaisten yksinoikeus. Eräässä New Yorker -lehden pilakuvassa näkyi ilmassa lentävällä trapetsilla kaksi miestä, joista toinen on juuri menettänyt otteensa toverinsa kädestä 30 metrin korkeudessa. Se, joka hieman hajamielisenä teki virheen, sanoi: ’Oho, anteeksi.’ Tämä on varmasti vähättelemistä, ja tässä tapauksessa vähättelivät amerikkalaiset. Muissa maissa vähättely on satunnaista, mutta Englannissa se kumpuaa kansan luonteesta; se on ilmassa. Useimmiten sitä ei edes ole tarkoitettu sukkeluudeksi.”

George Mikes kertoo seuraavanlaisen esimerkin vähättelystä: Hän sanoo, että höyrylaiva oli ylittämässä Englannin kanaalia. ”Meitä oli vain kaksi miestä kannella, ja myrsky raivosi rajuna. Valtavan voimakas tuuli piiskasi suunnattomia aaltoja. Kyyhöttelimme siinä tovin sanomatta ainuttakaan sanaa. Yhtäkkiä hirvittävä tuulenpuuska lennätti toisen miehen yli laidan. Hänen päänsä nousi hetkeksi näkyviin vedestä alapuolellani. Hän katsoi minua tyynesti ja sanoi hieman kuin sivumennen: ’Eikös tuulekin kovasti?’”

Irlantilaisessa huumorissa on oma viehätyksensä. Stephen Leacock kertoo erään esimerkin kirjassaan Humour: ”On määrätty, että ’juniin ei saa kytkeä viimeistä vaunua, koska se aina tärähtelee ja heiluu epämiellyttävästi.’” Myös: ”Pat, älä tule alas tikkaita myöten, sillä minä olen vienyt ne pois.”

Seuraavassa on saman kirjailijan esimerkki skottilaisesta huumorista, jonka väitetään olevan joskus hirtehistä: ”Erään skottilaisen vaimo sairastui, ja näytti siltä, että hän kuoli. Kun hänen arkkuaan kannettiin hautajaisissa hautausmaan portista, kantajat kolauttivat sen vahingossa portinpieleen. Isku sai naisen virkoamaan. Hänet nostettiin arkusta, ja hän eli vielä monta vuotta. Sen jälkeen hän sairastui ja kuoli, tällä kertaa todellisesti. Kun hänen arkkuaan tuotiin hautajaisissa hautausmaan portille, sureva aviomies sanoi kantajille: ’Varovasti, pojat, varovasti, älkää kolauttako häntä.’”

Espanjalainen huumori valaisee usein taipumusta itsensä väheksyntään. Eräässä El Triunfo -aikakauslehdessä olleessa pilapiirroksessa kaksi miestä juttelee. Toinen sanoo: ”Kulttuuri on nyt muotia. Meillä on opetusministeriö . . . kulttuuriministeriö . . . ja presidentillä on kulttuuripoliittinen neuvonantaja.” Toinen vastaa: ”Mainiota! Nyt me tarvitsemme enää kouluja.” Omille heikkouksilleen nauraminen on tärkeä puoli huumorissa.

Koska saksalaiset pitävät syömisestä, siihen liittyvät kaskut ovat suosittuja. Esimerkiksi eräs Saksassa toimiva Jehovan todistajien matkustava valvoja vertasi hengellisen ravinnon säännöllistä nauttimista siihen, että meidän täytyy säännöllisesti nauttia kirjaimellista ravintoa. ”Monet meistä syövät kolmesti päivässä”, hän sanoi. ”Tietenkin on joitakuita, jotka syövät kerran päivässä – aamusta iltaan.” Saksalaiset kuulijat puhkesivat valtavaan nauruun, mutta kun sama kuvaus kerrottiin erään toisen kieliryhmän konventissa, kuulijat eivät reagoineet siihen mitenkään.

Nigerialainen nauttii kerskailusta varsinkin silloin kun hän käyttää pidgin-englantia. Puhuja saa varmasti innostunutta vastakaikua, jos hän viljelee puheessaan kauniita, pitkiä sanoja. Jorubojen keskuudessa riidat voitetaan tai hävitään joskus sen mukaan, kumpi riitapuolista pystyy päihittämään vastustajansa kerskailutaidossa.

Huumori ja väärä uskonto

Huumorilla voidaan hyvin tehokkaasti paljastaa väärän uskonnon typeryys, sen tekopyhyys ja hurskastelu. Raamattu itse käyttää tällaista huumoria joissakin kohdin. Yksi esimerkki: profeetta Jesaja kuvailee, miten puuseppä hakkaa setripuun, tekee osalla puusta tulen, jolla hän paistaa ruokansa ja lämmittelee itseään, ”ja lopusta hän tekee jumalan, jumalankuvan, jonka eteen hän lankeaa maahan, jota hän kumartaa ja rukoilee sanoen: ’Pelasta minut, sillä sinä olet minun Jumalani.’” – Jes. 44:14–17; vrt. Jer. 10:2–5.

Meksikolaisten eloisa huumorintaju ei kaihda uskonnollisia aiheita. Heillä on eräs kasku, joka muistuttaa hyvin paljon edellä olevaa Jesajan kuvausta. Kun joku ei anna toisen, jonka vaatimaton syntyperä tunnetaan, tehdä itseensä vaikutusta, hän voi sanoa: ”Kuinka minä voisin palvoa häntä Kristuksena, jos tunsin hänet guavapuuna?” Kasku juontuu eräästä kertomuksesta, jossa muuan pappi pyysi eräältä paikkakunnan rikkaalta mieheltä puuta Kristuksen kuvan valmistamiseksi. Pappi sai kappaleen guavapuuta, ja kuva tehtiin. Mutta myöhemmin, messun aikana, pappi huomasi tämän rikkaan miehen hymyilevän kuvalle. Kun messu oli ohi, pappi nuhteli rikasta miestä ja sanoi, ettei noin ollut sopivaa palvoa, ja hänelle vastattiin: ”Kuinka minä voisin palvoa häntä Kristuksena, kun tunsin hänet guavapuuna?”

Varo käyttämästä väärin tätä Jumalan lahjaa

Sukupuoliasioista vitsaillaan hyvin paljon monissa osissa maailmaa. Kuitenkin Jumalan sana, Raamattu, tuomitsee ”rivon leikinlaskun”, ja siksi ne jotka haluavat elää sen korkeitten vaatimusten mukaan, karttavat sitä. (Ef. 5:4) Tällaiset sukkeluudet ovat eräänlaista henkistä saastaa, jolla ei ole mitään sijaa kristillisessä yhteisössä.

Puhtaat ja tervehenkiset pilat ja kaskut ovat erinomaisia oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa, ja ne huvittavat ja hauskuttavat, sillä kaikkihan me tarvitsemme virkistystä aika ajoin. Mutta niissä mennään usein liian pitkälle. Joillakuilla on varastossa paljon hauskoja juttuja, ja he käyttävät paljon aikaa niiden kertomiseen. Raamattu varoittaa sellaisestakin. Vaikka viisas kuningas Salomo sanoi Saarnaajan 3:4:ssä, että on ’aika itkeä ja aika nauraa’, silti hän kirjoittaa toisen luvun toisessa jakeessa: ”Naurusta minä sanoin: ’Mieletöntä!’” Mitä hän tarkoitti? Salomo saattoi puhua naurusta ”mielettömyytenä”, sillä ajattelematon nauru sumentaa terveen arvostelukyvyn. Se voi saada ihmisen suhtautumaan kevyesti hyvin vakaviin asioihin ja siten loukkaamaan tai ärsyttämään toisia. Huumorintaju on siis lahja, jota voidaan käyttää väärin, kuten monia muita Jehovan antamia ihmeellisiä lahjoja.

Saarnaajan 7:7 sanoo typerästä naurusta: ”Niinkuin orjantappurain rätinä padan alla, on tyhmän nauru.” Orjantappurat eivät ole parasta polttoainetta, sillä ne leimahtavat äkkiä liekkeihin, rätisevät äänekkäästi, mutta jättävät usein kypsyttämättä padan sisällön. Niiden näyttävä, äänekäs rätinä osoittautuu näin ollen hyödyttömäksi. Samanlaista on tyhmän tyhjänpäiväinen tirskuna. Typerä, remakka nauru ja huonosti ajoitetut leikinlaskuyritykset voivat olla ärsyttäviä ja vaarallisia.

Kun me ajattelemme monia huumorin ilmenemistapoja, voimme päätellä, että se on yksi runsaskätisen taivaallisen Isämme antama ihastuttava lahja. Siitä huolimatta sitä täytyy käyttää kohtuullisesti ja sopusoinnussa terveen arvostelukyvyn kanssa. Kun näin tehdään, huumorintaju voi antaa pikantin lisän arkiseen elämäämme.