Vesi – poikkeuksellista ainetta
”SE ON poikkeuksellista ainetta. Lähes kaikki sen fysikaaliset ja kemialliset ominaisuudet ovat tavallisuudesta poikkeavia”, sanovat luonnontieteilijät. Puhuvatko he jostakin äskettäin löydetystä oudolta kemikaalista?
Eivät. He puhuvat tavallisesta vedestä!
Miksi vesi on sitten niin erikoista? Ajatelkaamme esimerkiksi vesimolekyylin muotoa. Kaksi vetyatomia ovat kiinni happiatomissa kuin korvat teddykarhun päässä, niin että molekyyli on vinokylkinen. Sen ansiosta jokainen vesimolekyyli on kuin pikkuriikkinen magneetti, jonka negatiivinen napa on alhaalla happiatomin luona ja positiivinen napa ylhäällä lähellä vetyatomeja.
Jos esineitä magnetoidaan, ne voivat tarttua toisiinsa, ja niin tekevät vesimolekyylitkin. Se antaa vedelle suuren pintajännityksen. Siksi vesi helmeilee sileällä pinnalla muodostaen pieniä vesivuoria, jotka näyttävät uhmaavan painovoimaa. Yritäpä saada jokin toinen neste, jonka pintajännitys on vähäisempi, kuten esimerkiksi alkoholi, käyttäytymään samoin!
Lämpö saa kaikki molekyylit värisemään ja irtoamaan toisistaan, mutta ”tahmeat” vesimolekyylit voivat imeä itseensä paljon lämpöä irtoamatta toisistaan eli höyrystymättä. Olettakaamme, että voisit poistaa kaiken lämmön jäälohkareesta ja kultakimpaleesta jäädyttämällä ne niin sanottuun absoluuttiseen nollapisteeseen eli –273 asteeseen. Sen jälkeen alat lämmittää sekä kultaa että jäätä yhtä nopeasti. Sama lämpömäärä nostaa kullan lämpötilaa paljon nopeammin kuin jään lämpötilaa. Kun kulta sulaa, jää on yhä ”jääkylmää” –184 asteessa!
Koska vesi voi imeä itseensä hyvin paljon lämpöä, voimme olla iloisia siitä, että se peittää suurimman osan maapallosta. Päiväsaikaan runsas lämpö pommittaa maan pintaa. Illalla lämmönsaanti lakkaa äkisti. Tällaiset 24 tunnin välein tapahtuvat voimakkaat muutokset voisivat tehdä elämän kurjaksi, ellei valtamerten vesi imisi itseensä suurinta osaa lämmöstä ja luovuttaisi sitä vähitellen tasoittaen auringon vaikutusta.
Vesimolekyylin muoto vaikuttaa myös sen jäätymiseen siten, että jäätynyt vesi vaatii enemmän tilaa kuin sula vesi – siksi jää kelluu.
Kuvittele mitä tapahtuisi, jos vedellä ei olisi tällaista epätavallista ominaisuutta. Joka talvi jäätä vajoaisi yhä enemmän valtamerten pohjalle, jossa auringonsäteet eivät voisi sulattaa sitä seuraavana kesänä. Pian valtameret voisivat olla umpijäässä lukuun ottamatta pinnalla kesäisin olevaa ohutta vesikerrosta. Koska vettä pääsisi vähemmän haihtumaan, maa-alueet kärsisivät kuivuudesta. Ihmissuku ja eläimistö kutistuisivat vähiin.
Elämämme riippuu siis monin tavoin vesimolekyylin epätavallisesta muodosta. Tuliko siitä sattumalta sen muotoinen? Vai ilmentääkö se rakkaudellisen Luojan verratonta viisautta?
[Kuva s. 25]
VESIMOLEKYYLI