Osa 3

Perheen valmistaminen kuoleman vierailun varalle

JOSKUS ihminen tietää etukäteen, että hän on kuoleva pian. Mitä voidaan tehdä muun perheen valmistamiseksi sen varalle?

Monet ovat havainneet hyödylliseksi sen, etteivät ole pitäneet kuolemaa kiellettynä puheenaiheena kotona, silloinkaan kun kaikkien perheenjäsenten terveys on hyvä. Näin on varsinkin silloin, kun perhe ymmärtää oikein kuoleman merkityksen ja sen, miten se tullaan voittamaan.

Kuolemasta voidaan siis aina sopivan tilaisuuden tullen keskustella, kun uutisissa kerrotaan kuolemantapauksista tai kun ystäviä tai sukulaisia kuolee. Tällä tavalla perheenjäseniä ja varsinkin lapsia autetaan olemaan paremmin valmistautuneita jonkun omaisen mahdollisen kuoleman varalta.

Chicagolainen journalisti Jory Graham, jonka itse on täytynyt sopeutua syöpäsairauteensa, selitti: ”Kun perhe voi keskustella kuolemisesta avoimesti, perheessä tapahtuu jotakin suurenmoista, ja olen nähnyt sen yhä uudelleen. Kun perheenjäsenet ovat todella avoimia toisilleen, kiinnostuneita toisistaan ja tukevat toisiaan, syntyy sellainen läheisyys, jota ei voisi saavuttaa millään muulla tavalla.”

Erään perheen kokemus

Eräällä viisihenkisellä australialaisella perheellä oli tällainen kokemus. Syöpää sairastavalle äidille sanottiin, että hän eläisi enää vain muutaman kuukauden. Tuona lyhyenä aikana ennen kuolemaansa hän teki työtä valmistaakseen perhettään sen varalle. Hän halusi nimenomaan valmentaa vanhinta tytärtään, joka oli 13-vuotias, auttamaan kahden nuoremman sisarensa kasvattamisessa. Ja äiti toimi hyvin realistisesti. Vanhin tytär kertoi myöhemmin seuraavaa:

”Muistan kiitollisena, että äitini itse kertoi meille lähestyvästä kuolemastaan eikä pitänyt sitä salassa. Hän selitti ystävällisesti, millaisessa asemassa perhe nyt oli, ja ryhtyi sitten toimenpiteisiin tilanteen helpottamiseksi.

”Sen jälkeen minä valmistin kaikki ateriat hänen ohjauksessaan, vaikka hän olikin vuoteenomana. Me kirjoitimme perusreseptit yhdessä. Sen jälkeen hän opetti minua käyttämään ompelukonetta tehokkaammin, sillä hän tiesi, että suurin osa perheen ompelutöistä jäisi minulle. Me laadimme kotia varten puhdistusohjelman, jaoimme kotityöt, keskustelimme ensiavun ja turvallisuuden aakkosista, jotka tulee muistaa kotona. Se, että isäni uskoi minun voivan selviytyä, kannusti minua suuresti yrittämään parhaani.

”Kuusitoista vuotta äitini kuoleman jälkeen sain seuraavan kirjeen toiselta nuoremmista sisaristani, joka on naimisissa ja jolla on itsellään kolme lasta. Hän sanoo: ’On ilo omistaa kaksi sellaista sisarta kuin sinä ja Bev. Mikään ei korvaa sisaria, jotka rakastavat ja ymmärtävät ja jotka ovat uskollisia. Olen hyvin kiitollinen sinulle siitä, että olet ihmisenä sellainen kuin olet. En ole tainnut koskaan aiemmin sanoa näin, ja olen pahoillani, jos en ole sanonut, mutta olen kiitollinen sinulle siitä, että olet tehnyt parhaasi kasvattaessasi Bevia ja minua ja ottanut äidin paikan. Tajuan nyt sen vaatineen sinulta paljon rakkautta ja vaivannäköä ja uhrautuvaisuutta. Olen usein ajatellut noita vuosia ja rukoillut, että sinut palkittaisiin. Tiedän, että sinut on jo palkittu.’”

Luottamus Jumalan lupaukseen

Vanhin tytär jatkaa kertomustaan: ”Äitini ei antanut koskaan periksi tunteellisuudelle vaan osoitti meille esimerkillään, että hän luotti ja uskoi täysin Raamatun ylösnousemuslupaukseen.

”Äidin kuoltua isäni antoi kullekin meistä äidin kirjoittaman kirjeen. Minun kirjeessäni lukee muiden muassa näin: ’Lynette, rakkaani, halusin jättää sinulle viestin kiittääkseni sinua siitä, että olet ollut hyvin suloinen ja rakkaudellinen tytär minulle. Sinun on vaikea olla ilman äitiä, rakkaani, mutta toiset auttavat, ja isäsi pitää sinusta erittäin hyvää huolta. Auta pikkusiskojasi – tiedän että autat – sillä he turvaavat yhä enemmän sinuun. Haluan kiittää sinua, kultaseni, kaikesta siitä, mitä olet tehnyt minun hyväkseni, ja siitä, että olet ollut hyvin suloinen, tottelevainen pikkutyttö etkä ole koskaan aiheuttanut minulle huolia. Rukoilen, että Jehova muistaa minua ja että me kaikki tapaamme jälleen uudessa maailmassa. Paljon terveisiä rakastavalta äidiltäsi.’”

Anita Brownin tavoin tämä äiti ei jättänyt maailmaa hapuillen ja miettien tulevaisuuttaan. Hän luotti siihen, että elämä jatkuisi Jumalan uudessa järjestyksessä. Ja ryhtymällä käytännön toimenpiteisiin hän valmensi perhettään sopeutumaan paremmin poismenoonsa.

[Huomioteksti s. 11]

”Äitini ei antanut koskaan periksi tunteellisuudelle vaan osoitti meille esimerkillään, että hän luotti ja uskoi täysin Raamatun ylösnousemustoivoon”