4. osa
Alkoholiriippuvuus – toinen maailmanlaajuinen ongelma
MAAILMAN TERVEYSJÄRJESTÖN mukaan alkoholin väärinkäyttö on ”levottomuutta herättävää” kaikkialla maailmassa. Seuraavassa hieman siitä, mihin kehitys on viemässä:
Vuosina 1950–1976 alkoholin kulutus henkeä kohden on kasvanut 25 maassa alkaen Portugalin 30 prosentista aina Länsi-Saksan huimaaviin 500 prosenttiin asti.
Englannissa ja Walesissa ovat sairaalaanpassitukset alkoholismin takia kasvaneet 20-kertaisiksi kuluneitten 25 vuoden aikana.
Brasiliassa ensipassitukset [sairaalaan] alkoholismin ollessa syynä ovat kolminkertaistuneet vuosina 1960–1970.
Kolmasosaan kaikista kuolemaan johtaneista liikenneturmista Sambiassa ja jopa kahteen kolmasosaan samanlaisista turmista Venezuelassa on ollut syynä juopottelu.
”Alkoholiongelmat ovat kasvaneet . . . niin nopeasti, että ne ovat nykyään maailman pahimpia terveysongelmia ja uhkaavat hidastaa taloudellista kehitystä kolmannessa maailmassa ja rasittaa ylen määrin terveyspalveluja useimmissa maissa.” – Eräs WHO:n raportti.
Alkoholilla on osuutensa rikollisuudessa kautta maailman. Samaisessa raportissa sanotaan, että tutkimukset ”osoittavat alkoholilla olevan osuutta 13–50 prosentissa raiskauksista, 24–72 prosentissa pahoinpitelyistä ja 28–86 prosentissa tapoista”.
”Me olemme hyvin huolissamme tästä selvästi kasvavasta ongelmasta – juomisen ja väkivaltarikollisuuden välisestä kytkennästä. On täysin selvää, että noin puolet tässä maassa tehdyistä murhista on ollut juopuneitten työtä.” – Lordi Harris, vankien ehdonalaisuuskysymyksistä lausuntoja antavan englantilaisen viraston (Parole Board of Britain) puheenjohtaja.
ÄLÄ JUO, JOS OLET RASKAANA!
Eräs 38000 naisesta tehty kalifornialainen tutkimus osoitti, että naisilla, jotka joivat kaksi drinkkiä eli ryyppyä päivässä, oli kaksi kertaa suurempi keskenmenon vaara kuin niillä naisilla, jotka karttoivat alkoholia.
Erään New Yorkissa tehdyn tutkimuksen mukaan alkoholi näyttää olevan ”varsin todennäköisesti voimakasta sikiömyrkkyä” ja jo unssi [28 grammaa] alkoholia viikossa voisi olla vaaraksi sikiölle.
Muutama drinkki päivässä raskausaikana voi suuresti lisätä sen vaaraa, että lapsella on syntyessään niin sanottu sikiöalkoholioireisto, joka voi aiheuttaa ruumiillista epämuotoisuutta ja henkistä jälkeenjääneisyyttä.
”Kenen tahansa naisen, joka suunnittelee raskautta, pitäisi karttaa kaikkia alkoholijuomia sekä ennen raskautta että koko sen aikana.” – Lääketieteellinen perinnöllisyystutkija tri Patrick MacLeod ja lastenlääkäri tri David F. Smith.