Voiko kukaan estää kolmatta maailmansotaa?
”RAKKAUDESTA Jumalaan, lapsiinne ja siihen kulttuuriin, johon te kuulutte, lopettakaa tämä hulluus!” Nämä kiihkeät sanat osoitettiin jonkin aikaa sitten Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain johtajille, jotka maat ovat nykyään mukana historian suurimmassa varustelukilvassa. Puhuja ei ollut mikään asioista huonosti perillä oleva pelon lietsoja. Hän oli George F. Kennan, Yhdysvaltain entinen Moskovan-suurlähettiläs.
Kennan sanoi: ”Kukaan ei käsitä, millaisessa vaarassa me kaikki olemme nykyään, ellei hän tajua, etteivät nykyisen maailman hallitukset ole vielä oppineet luomaan ja kehittämään suuria sotalaitoksia, varsinkaan sellaisia sotalaitoksia, joissa joukkotuhoaseet ovat mukana, tulematta ennemmin luomustensa rengeiksi kuin isänniksi.”
Monet muut ovat yhtä mieltä Kennanin kanssa hänen synkästä tämän hetken maailmanpolitiikan arviostaan. Eräs Kiinan kansantasavallan viranomainen sanoi supervaltojen välisen sodan ’olevan väistämätön’ ja jatkoi: ”Seuraavat kymmenen vuotta ovat hyvin, hyvin vaarallisia. Ne ovat pelottavia. Me emme saa unohtaa tätä tosiasiaa.”
Mistä kaikki tällainen pelko?
Useitten viime vuosien aikana on puhuttu paljon ”liennytyksestä” eli maailman supervaltojen, Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain, välisen jännityksen lieventämisestä. Tuona aikana monet saivat sen vaikutelman, että maailmansota oli tullut vähemmän todennäköiseksi. Neuvostoliitto ja Yhdysvallat allekirjoittivat ensimmäisen strategisten aseiden rajoittamissopimuksen eli Salt 1:n vuonna 1972, minkä jälkeen Salt 2 allekirjoitettiin vuonna 1979, ja ihmiset puhuivat toiveikkaina ”rauhan sukupolvesta”.
Eivät enää. ”Poliittinen jännitys ei ole ollut kolmeenkymmeneen vuoteen yhtä vaarallisessa pisteessä kuin tänään”, sanoi Kennan vuoden 1980 lopulla, vain puolitoista vuotta Salt 2 -sopimuksen allekirjoituksen jälkeen. ”Koko tänä aikana ei ole ollut niin paljon erimielisyyksiä, epäluuloisuutta, hämmennystä ja silkkaa sotilaallista pelkoa.”
Mikä on luonut tällaisen jännityksen? Miksi kolmas maailmansota, joka aiemmin tuntui etäiseltä, onkin yhtäkkiä uhkaavan lähellä? Vaikuttamassa ovat yhtaikaa poliittiset, taloudelliset ja teknologiset tekijät. Niiden yhteen nivoutuminen on luomassa varustelukilvan, jonka pysäyttäminen on asiantuntijoitten mielestä ehkä mahdotonta. Mutta ellei sitä pysäytetä, monet sanovat tämän varustelukilvan voivan vain johtaa sotaan.
”Nykyajan historia ei tarjoa yhtään sellaista esimerkkiä suurimittaisesta kilpailevien sotilasmahtien kehittymisestä, joka ei olisi lopulta johtanut vihollisuuksien puhkeamiseen”, varoitti Kennan. ”Eikä ole syytä uskoa siihen, että me olemme parempia tai viisaampia kuin esi-isämme.”
Miksei varustelukilpaa voida pysäyttää?
Ydinaseajan alussa ohjukset eivät olleet kovin tarkkoja. Niiden voitiin luottaa osuvan hyvin suuriin kohteisiin, kuten kaupunkeihin, mutta ei pieniin kohteisiin, kuten vihollisen ohjussiiloihin. Seurauksena oli tilanne, jota Winston Churchill kutsui ”kauhun tasapainoksi”. Kumpikin puoli suuntasi ohjuksensa kohti toistensa suurkaupunkeja ottaen itse asiassa toistensa kansalaisia panttivangeikseen. Kumpikin puoli tiesi, että ydinsodan aloittaminen tietäisi niiden omien suurkaupunkien tuhoa.
Tämä niin sanottu ”taatun molemminpuolisen tuhon” strateginen oppi on voinut osaltaan aiemmin estää kolmannen maailmansodan puhkeamisen yhdestä tärkeästä syystä. Ei ollut väliä, kumpi puoli iskisi ensin. Ydinsota olisi silti tuhoisa molemmin puolin. Siksi aiempina jännityksen aikoina, kuten esimerkiksi Kuuban ohjuskriisin aikaan vuonna 1962, ensimmäisen pommin pudottaminen oli vähemmän houkuttelevaa.