Miksi he lähtevät Ruotsin kirkosta?
HERÄTKÄÄ!-LEHDEN RUOTSIN-KIRJEENVAIHTAJALTA
”RUOTSIN kirkko on menossa alamäkeä, useammat eroavat, vähemmän kastetaan.” ”Kirkkoa uhkaa vakava kriisi.” ”Kirkko tuntee suurta huolta tulevaisuudestaan.” ”Kirkko on menettänyt otteensa Ruotsin kansaan.”
Ruotsin sanomalehdissä on ollut paljon tällaisia otsikoita ja lausuntoja. Ne ovat osoituksena siitä, että Ruotsin virallinen kirkko on monien sen piirissä olevien mielestä nyt toistaiseksi pahimmassa kriisissään. Eräs pappi arvioi tilannetta erään päivälehden palstoilla näin: ”Tällä hetkellä tilanne Ruotsin kirkon piirissä on äärimmäisen synkkä. Itse asiassa on syytä uskoa, että me olemme saavuttaneet kirkossa pohjan.”
Mitä on tapahtunut kirkolle, jolla historiallisesti on ollut vahva asema Ruotsissa? Vuonna 1593 se julistettiin virallisesti uskontunnustukseltaan evankelisluterilaiseksi. Vuonna 1686 se yhdistettiin valtioon, jolloin siitä tuli Ruotsin valtionkirkko. Se merkitsi käytännössä sitä, että kaikista syntyperäisistä ruotsalaisista tuli kirkon jäseniä.
Alussa jäsenyys oli pysyvä. Kukaan ei voinut erota kirkosta. Vuoden 1686 kirkkolain nojalla kaikenlainen irrottautuminen tai luopumus julistettiin kielletyksi, ja niistä rangaistiin perintöoikeuden menetyksellä ja maasta karkotuksella. Kirkosta eroaminen tuli mahdolliseksi vasta 1. tammikuuta 1952, jolloin saatiin uusi uskonnonvapauslaki.
Jehovan todistajat ensimmäisinä eroamassa
Sitä seuranneina ensimmäisinä vuosina harvat käyttivät eroamisoikeuttaan. Ruotsalaiset yleensä eivät välittäneet koko asiasta. Jehovan todistajat olivat yksi poikkeus: he erosivat melkein heti. Todistajat selittivät, että he halusivat osoittaa kuuluvansa yhteen kansainväliseen kristilliseen veljesseuraan, kirkkoon joka on vapaa poliittisen valtion tai hallituksen vaikutuksesta ja jota yksistään Jumala hallitsee Poikansa Jeesuksen Kristuksen välityksellä. Tähän mennessä Ruotsissa on yli 17000 Jehovan todistajaa eronnut kirkosta.
Ruotsin kirkon viranomaisia huolestuttaa nyt se, että hyvin monet muutkin ovat eronneet viimeisen vuosikymmenen aikana. Noin 110000 on jättänyt eroamisilmoituksen omalle papilleen. Sitä paitsi erään tuoreen tutkimuksen mukaan kymmenen prosenttia kirkon jäsenistä suunnittelee eroamista. Se merkitsisi 800000 ihmistä.
Naispappeus
Eräs Ruotsin uskontososiologian tutkimuslaitoksen tutkimus osoittaa suurimmaksi syyksi ihmisten kirkosta eroamiselle sen, että he ovat menettäneet uskonsa ja kiinnostuksensa kirkkoon. Monesti syynä siihen on ollut se katkera kamppailu, joka kirkossa raivoaa naispappeudesta.
Vuonna 1958 Ruotsin eduskunta päätti sallia naisille pappisvihkimyksen. Ruotsin kirkon noin 2900:sta palveluksessa olevasta papista on nyt noin 330 naisia. Se on nostattanut myrskyn sekä pappien että maallikkojen keskuudessa. Suurin osa papeista, noin 58 prosenttia, kannattaa naispappeutta etupäässä sukupuolten tasavertaisuuden vuoksi. Mutta noin 42 prosenttia piispoista ja papeista vastustaa ajatusta, osa hyvin pontevastikin, ja he viittaavat apostoli Paavalin 1. Korinttolaiskirjeen 14:34:ssä oleviin sanoihin: ”Pysykööt naiset vaiti seurakunnissa.”
Viikkolehti Vecko-Journalen sanoi 20. maaliskuuta 1978: ”Kirkko on saanut naispappeuskysymyksestä pahanlaatuisen vatsahaavan.” Ja saman lehden haastattelussa arkkipiispa Olof Sundby sanoi kirkon jäsenkadon olevan yhteydessä naispappeuteen: ”Kysymys ei ole niinkään asiaan liittyvistä mielipide-eroista kuin siitä usein rakkaudettomuuden ja suvaitsemattomuuden leimaamasta tavasta, jolla olemme reagoineet vastarintaan.”
Päivälehti Smålandsposten sanoi 27. tammikuuta 1979: ”Päättyköön kirkossamme käytävä kamppailu ennen kuin kaikki kunnioitus kirkkoa ja pappejamme kohtaan on mennyttä ja pyhäkkömme ovat tyhjentyneet kaikkein tärkeimmästä: ihmisistä.”
Mutta kamppailu raivoaa edelleen ja ”pyhäköt” tyhjenevät ihmisistä. Erään tuoreen tutkimuksen mukaan vain 1,98 prosenttia Ruotsin väestöstä käy kirkossa, ja Tukholmassa, maan pääkaupungissa, vastaava luku on 0,78 – alle prosentin! Yksi kirkon johtomiehistä ehdotti jonkin aikaa sitten kirkon viranomaisille, että puolet Ruotsin kirkoista suljettaisiin, jotta ainakin tuhat pappia ja kirkkomuusikkoa vapautuisi jumalanpalvelusten valmistamis- ja pitämistehtävästään. Syntynyttä työnsäästöä voitaisiin käyttää ”kirkon ja yhteiskunnan auttamiseksi pois kriittisestä kehitysvaiheestaan”. – Svenska Dagbladet, 20. marraskuuta 1980.
Raamatusta poikkeaminen
Kirkostaeroamisten kasvuun on toinenkin syy. Uskontososiologian tutkimuslaitoksen mukaan monet ovat sitä mieltä, että papit poikkeavat Raamatusta monissa näkemyksissään ja toimissaan. Esimerkiksi monet kiinnittävät huomiota sellaisiin raamatunkohtiin kuin Roomalaiskirjeen 1:26, 27:ään ja 1. Korinttolaiskirjeen 6:9, 10:een ja pitävät inhottavana sitä, että yhä useammat papit hyväksyvät homoseksuaalisuuden ja antavat jopa siunauksensa sille. Toisten mielestä on sopimatonta, että yrittäessään saada ihmiset käymään kirkossa papit ovat avanneet pyhäkkönsä maailmallisille poliitikoille, laulajille, muusikoille ja muille viihdetaiteilijoille ja jopa antaneet heidän ottaa johdon jumalanpalveluksessa. Jonkin aikaa sitten kirkon jäsenet kautta maan järkyttyivät, kun Tukholman tuomiorovasti kutsui Tukholman Suurkirkkoon useita astrologeja ja ennustelijoita kertomaan käsityksistään ja laatimaan kirkossakävijöille horoskooppeja.
Kirkon jäsenet ovat kääntyneet myös sitä vapaamielistä näkemystä vastaan, joka sukupuolimoraalin suhteen on leviämässä pappien keskuudessa. Äskettäin eläkkeelle jäänyt Tukholman piispa neuvoi avoimesti kirkkonsa nuoria asumaan vapaasti yhdessä ja selitti olevansa valmis vihkimään heitä avioliittoon niin pian kuin nämä olisivat tehneet sitä koskevan päätöksen.
Monien pappien myötätuntoinen suhtautuminen vapaisiin abortteihin, joita nykyään tehdään Ruotsissa yksi jokaista kolmea syntynyttä lasta kohden, on sekin pelästyttänyt jäseniä pois kirkosta.
Eräs pastori teki Norra Skåne -päivälehdessä 22. lokakuuta 1980 yhteenvedon siitä, millaisena hän näkee kirkon ’maailmallistumisen’: ”Nykyään kirkkomme sallii lähes kaiken. Ne jotka aikovat papeiksi, voivat kieltää suurimman osan Raamatusta ja silti saada pappisvihkimyksen. Saarnoissa voidaan käsitellä melkein mitä tahansa paitsi puhdasta ja selkeää Jumalan sanaa kenenkään puuttumatta asiaan. Pappien lupaus saarnata Sanaa Raamatun ja kirkon uskontunnustuksen mukaan näyttää olevan tyhjä lupaus, joka ei sido ja jolla ei ole mitään merkitystä.”
On luonnollista, että ruotsalaisilta on häviämässä usko Jumalaan ja Kristukseen, kun he havaitsevat uskon puutetta hengellisten oppaittensa keskuudessa. Tätä mieltä oli myös Växjön tuomiorovasti ja täysinpalvellut Vanhan testamentin dosentti Gustav Adolf Danell katkerassa artikkelissa, joka ilmestyi Smålands Dagblad -päivälehdessä 3. tammikuuta 1980. Hän sanoi: ”Miten voivat papit, jotka on koulutettu epäilemään Raamatun totuuksia, opastaa muita ihmisiä sellaiseen uskoon, jota heillä itsellään ei ole? Kirkosta on tulossa erinomainen väline kansamme jatkuvassa epäkristillistämisessä.”