Millaista lähetystyöntekijöitten työn pitäisi todellisuudessa olla?
ERÄÄSSÄ Keski-Amerikan maassa ammuttiin kuoliaaksi neljä lähetystyöntekijää, ja laukausten ääni kiiri yli maailman. Näiden naisten tappaminen vuonna 1979 toi etusivuille vanhan kysymyksen: millaista kristittyjen lähetystyöntekijöitten työn pitäisi todellisuudessa olla?
Näiden neljän lähetystyöntekijän tehtävästä on käyty kiivasta väittelyä. Näkemykset eroavat sen suhteen, mitä lähetystyöntekijän pitäisi tehdä. Erään katolisesta lähetyskoulusta valmistuneen kerrotaan selittäneen: ”Me emme halua muuttaa ihmisiä – me haluamme vain auttaa heitä.” Monien mielestä lähetystyöntekijöitten tulee auttaa sairaaloitten, koulujen, pakolaiskeskusten tai orpokotien perustamisessa, siis etupäässä huolehtia ihmisten aineellisista tarpeista.
Toiset uskovat nykyään, että heidän tulee saada ne köyhät ihmiset, joita he palvelevat, tietoisemmiksi olosuhteistaan ja oikeuksistaan. ”Aiemmin Jumala halusi meidän hyväksyvän kärsimisen”, sanoi eräs eteläamerikkalainen katolinen lähetystyöntekijä. ”Nyt Jumala haluaa meidän tuomitsevan kärsimisen.” Tällainen asenne on saanut lähetystyöntekijät törmäämään yhteen eräitten maitten hallitusten kanssa.
Onko tällainen toiminta todella kristityn lähetystyöntekijän työtä? Onko se paras tapa ihmisten auttamiseksi?
Toisenlainen lähetystyöntekijä
Ainakin yksi lähetyskoulu on vakuuttunut siitä, että kristityn lähetystyöntekijän tehtävänä on opettaa ihmisille Raamattua. Lähes neljäkymmentä vuotta sitten toisen maailmansodan vielä raivotessa perustettu Vartiotornin Raamattukoulu Gilead alkoi tuottaa lähetystyöntekijöitä, jotka omistautuisivat pelkästään raamatulliseen opetukseen. Silloinen rehtori N. H. Knorr sanoi koulun avajaispäivänä: ”Teidän tärkein tehtävänne on saarnata Valtakunnan evankeliumia talosta taloon Jeesuksen ja apostoleitten tavoin.” – Matt. 28:19, 20.
Kurssin läpäisseitten saamassa todistuksessa sanotaan, että koulusta valmistunut on ”pätevä osallistumaan opetustyöhön, edistämään hyvää tahtoa ja työskentelemään pysyvän rauhan hyväksi”. Siksi nyt kurssinsa päättäneen luokan (katso kuvaa) tehtävänä on edistää rauhaa, ei epäsopua. ”Lähetystyöntekijöittemme on määrä olla Raamatun opettajia”, sanoi koulun ensimmäinen kirjaaja A. D. Schroeder. ”Heidän tulee Jumalan sanan avulla antaa ihmisille parhainta sydämen tavoittavaa opetusta.” Jotta oppilaat voisivat täyttää tämän tehtävän, kurssin ohjelmassa on raamattutunteja. Jokaisen Raamatun kirjan perusteellisella tutkimisella on tärkeä sija opetussuunnitelmassa.
Mutta onko tällainen raamatullinen opetus käytännöllistä? ’Monet tarvitsevat nykyään lääkärinhoitoa, kunnollista ruokaa ja kunnon asunnon’, huudahtavat perinteisten uskontojen lähetystyöntekijät. ’Heitä täytyy auttaa ensin aineellisesti. Sen jälkeen me voimme hoitaa heidän hengellisiä tarpeitaan.’ Onko siis Gilead-koulutuksen saaneitten lähetystyöntekijöitten tehtävä epärealistinen? Mitä ovat lähes neljänkymmenen vuoden ajalta saadut tulokset osoittaneet?
”Kasvatusta elämäntavoissa”
”Määräpaikkani oli eräässä Keski-Amerikan maassa, ja ensimmäisinä päivinä tulin kotiin kyyneleet silmissä työskenneltyäni köyhillä alueilla, joilla elinolot olivat todella surkeat”, sanoi Charlotte Bowin Schroeder, ensimmäisen kurssin oppilaita. Charlotten toveri Julia Clogston jatkoi: ”Mutta kun ihmiset alkoivat noudattaa Raamattua, heidän perhe-elämänsä parani, heidän kotinsa muuttuivat siistimmiksi ja he jopa pukeutuivat paremmin. Eräässä konventissamme maan entisen presidentin tytär teki työtä monien muitten nuorten todistajatyttöjen kanssa. Silti tyttöjä ei voinut erottaa toisistaan pukeutumisensa perusteella. Huonoista oloista lähtöisin olevilla oli yhtä puhtaat ja siistit vaatteet kuin entisen presidentin tyttärellä!”
Mutta miten raamatullinen opetus on aikaansaanut tämän? Julia kertoo esimerkin: ”Eräs mies, jonka vaimo jo tutki Raamattua Gilead-koulun käyneen lähetystyöntekijän kanssa, kysyi minulta: ’Mitä ihmisen täytyy tehdä tullakseen todistajaksi?’ Näytin hänelle Galatalaiskirjeen 5. luvun [jakeet 19–21], jossa käsketään luopumaan esimerkiksi sukupuolisesta moraalittomuudesta, vihanpuuskista, juoppoudesta ja vastaavista. Hänkin alkoi tutkia Raamattua.
”Tuolloin osa hänen niukoista ansioistaan meni ’toiselle naiselle’. Tällainen avionrikkoinen elämäntapa oli yleinen. Jotkut miehet elättivät jopa useita perheitä. Soveltamalla Raamattua hän lopetti aviorikoksessa elämisen. Hänen perheellään oli enemmän rahaa, sillä vaikka hän ansaitsikin vähän, kaikki raha meni nyt yhteen paikkaan! Todistajana hän oli nyt ylpeä perheestään. Olen nähnyt kymmeniä samanlaisia tapauksia”, sanoi Julia.
Raamatullinen opetustyö ei ole rajoittunut köyhiin. Gileadin ensimmäisen kurssin käyneet ovat opettaneet esimerkiksi erästä hallitusviranomaista, joka varmastikaan ei tarvinnut aineellista apua keneltäkään lähetystyöntekijältä. Miksi raamatullinen tieto kuitenkin oli niin arvokasta hänelle?
”Raamattu auttoi perhettämme ymmärtämään paremmin elämän tosiasioita ja olemaan elämättä haavemaailmassa”, muisteli tämän viranomaisen poika, Baltasar Perla nuorempi. ”Isä ymmärsi Raamatusta, ettei ’suuri nimi’ tee ihmistä muita paremmaksi. Sen vuoksi kehitimme lämpimiä, kestäviä ystävyyssuhteita, sillä me saatoimme nähdä toisten ihmisten todellisen arvon. Opimme kohtelemaan kaikenlaisen taustan omaavia ihmisiä kunnioittavasti.” Sen jälkeen Baltasar piti tauon ikään kuin olisi muistellut mennyttä aikaa, kunnes hän jatkoi: ”Ajattelen niitä maamme varakkaita, jotka menettivät kaiken yhdessä yössä. Tai niitä korkeissa asemissa olevia, joita työ sitoo niin etteivät he ehdi nauttia perheestään ja joiden lapsia kenties kotiapulaiset hoitavat. Miten tyhjää elämäni olisikaan, jos varallisuus olisi ollut tärkeintä elämässämme! Vaikka kotiapulaiset tekivät meillä taloustyöt, olen iloinen siitä, etteivät vanhempani panneet heitä huolehtimaan meistä lapsista, vaan antoivat meille aikaansa. Lähetystyöntekijöiltä saatu raamatullinen opetus antoi perheellemme oikeita elämänarvoja!”
Onko raamatullinen opetus käytännöllistä?
Vasta päättyneen Gilead-kurssin, 71. kurssin, 27 oppilaan joukossa oli Filippiineillä syntynyt ja kasvanut pariskunta, Jamir ja Rufina Dela Paz. Ennen Gilead-kurssille tuloaan Jamir oli opettanut ihmisille Raamattua alueella, jolla toimi toisten kirkkokuntien lähetystyöntekijöitä. ”Jos sinun uskontosi on todella kristillistä, mikset anna köyhille ruokaa, kuten me annamme?” sanoi yksi näistä lähetystyöntekijöistä. Jamir vastasi: ”Minähän annan ’ruokaa’, mutta en sellaista ruokaa kuin te annatte, vaan hengellistä ’ruokaa’.” Hän jatkoi: ”Odottakaa, kunnes teillä ei ole enää antaa ruokaa näille ihmisille; silloin me tiedämme, ketkä suorittavat Jumalan työtä.” Kumpi menetelmä oli todellisuudessa käyttökelpoinen?
”Ruoka tosiaankin loppui”, kertoi Jamir. ”Yksi toisensa jälkeen ihmiset lakkasivat käymästä kirkossa, jossa ei nykyään käy juuri ketään. Millainen vastakohta tämä onkaan sille yhä kukoistavalle seurakunnalle, jota minäkin olin perustamassa sinne käyttäen Raamattua!
”Ennen kuin erään perheen jäsenistä tuli todistajia, he olivat saaneet ruoka-almuja lähetysasemalta. Miehellä oli monta naista, eikä hän ollut naimisissa asuinkumppaninsa kanssa. He olivat köyhiä, eikä heillä eikä heidän lapsillaan ollut kunnollisia vaatteita ja kunnon kattoa päänsä päällä”, selitti Jamir. ”Sen jälkeen aloin tutkia Raamattua miehen kanssa. Pian hän halusi oikaista elämäänsä, ja niinpä hän pyysi naista, jonka kanssa hän asui, menemään naimisiin kanssaan.” Nainen vastasi: ”En varmasti mene!” Nainen sanoi Jamirille: ”Ei tuollaiseen mieheen voi koskaan luottaa. Tiedän, että heti kun käännän selkäni, hänellä on toinen nainen!”
Nainen suostui avioliittoon vasta sen jälkeen, kun hän oli vuoden seurannut miehen uskollista käytöstä. ”Mutta millaisia muutoksia olikaan tapahtunut!” huudahti Jamir. ”Molemmista tuli Jehovan todistajia, ja he lopettivat tupakoinnin, juopottelun ja arpojen ostamisen. Nyt heillä oli varaa ostaa kunnollisia vaatteita ja kunnollista ruokaa – jopa korjata kotiaan. Heidän naapurinsa puhuivat heidän paremmasta elämäntavastaan. Nyt heillä ei ole ainoastaan välttämättömyyksiä, vaan he myös viettävät täysipainoista perhe-elämää, heillä on itsekunnioitusta ja luja tulevaisuuden toivo.”
Mutta voiko raamatullinen opetus luoda aitoa sopua? Voiko se edistää ihmisten keskeistä hyvää tahtoa, kuten Gileadin käyneille lähetystyöntekijöille annetussa todistuksessa luvataan?
Avain todelliseen rauhaan
”Koska sodat syntyvät ihmismielissä, myös rauhan puolustus on rakennettava ihmismieliin”, sanotaan YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestön (UNESCO:n) perussäännön esipuheessa. Siinä siis myönnetään sopivan rauhankasvatuksen tarve. Monet valtionpäämiehet tajuavat, että vahva moraalinen voima voi edistää kansallista sopua. Charlotte Schroeder muistelee käyneensä monta kertaa palvelusmaansa presidentin luona keskustelemassa lähetystyöntekijöitten toiminnasta. ”Sanoimme hänelle, että työmme auttaa maata”, selitti Charlotte, ”sillä se opettaa ihmisiä tulemaan toimeen toisten kanssa ja välttämään väkivallan käyttöä.” Tämä teki presidenttiin sellaisen vaikutuksen, että hänkin alkoi tutkia Raamattua todistajien kanssa toimikautensa päätyttyä.
”Kun yli 7500 kaikista sosiaaliryhmistä olevaa ihmistä kieltäytyy tappamasta, pettämästä tai varastamasta ja he puhuvat näistä korkeista periaatteista lähimmäistensä kanssa maassa, jossa on noin 4,5 miljoonaa asukasta, se varmasti vahvistaa maan moraalista voimaa ja edistää rauhaa”, todisteli Julia Clogston.
Koska Gileadin käyneet lähetystyöntekijät antavat epäitsekkäästi itseään, paikallisten asukkaitten kanssa on syntynyt monia lämpimiä ystävyyssuhteita. Rufina Dela Paz muisteli suhdetta, joka hänellä ja hänen vanhemmillaan oli Gileadin käyneisiin lähetystyöntekijöihin, jotka auttoivat heitä Raamatun periaatteitten soveltamisessa, kun he olivat tulossa todistajiksi vuosia sitten. ”Lähetystyöntekijät tulivat hyvin läheisiksi perheellemme, koska he tekivät muutakin kuin vain tutkivat Raamattua kanssamme”, sanoi Rufina. ”He kävivät luonamme usein vain kannustaakseen meitä ja auttaakseen vanhempiani heidän ongelmissaan.”
Silti rakkaus ei ole ollut yksipuolista. Ollessaan Gilead-koulussa Rufina sai kirjeen entiseltä lähetystyöntekijältä, joka oli auttanut hänen perhettään. Vaikka kolmekymmentä vuotta on kulunut, tämä kirjoitti: ”Äitisi on yksi niistä monista äideistä, jotka Jeesus lupasi niille, jotka jättäisivät kotinsa ja perheensä hyvän uutisen tähden. Miten paljon arvostankaan sitä, että hän hoiti minua, kun olin hyvin sairas rauskun pistettyä minua! En unohda koskaan hänen rakkauttaan.” – Mark. 10:29, 30.
’Unohtumaton rakkaus.’ Niin, tätä samaa rakkautta aikovat Gilead-koulusta 13. syyskuuta 1981 valmistuneet antaa ja saada, kun he lähtevät neljääntoista maahan. Heidän työnsä: raamatullisen opetuksen antaminen – ainoaa aidon kristillisen lähetystoiminnan tuntemaa ja Raamatun viitoittamaa käytännöllistä työtä.
[Kuva s. 17]
Vartiotornin Raamattukoulu Gilead – 71. kurssi syyskuussa 1981
Rivit on numeroitu alla olevassa luettelossa edestä taakse, ja nimet on lueteltu kussakin rivissä vasemmalta oikealle.
1) Boissiere, D., MacNerland, K., Dela Paz, R., Weathers, B., Widen, S., Kaemmer, L. 2) Larsson, L., Larsson, E., Smith, S., Dela Paz, J., Guttau, G., Larsson, E., Larsson, W. 3) Boissiere, P., Palviainen, A., Rehurek, J., Dalcius, A., Du Raan, M., Moreau, D., Widen, D. 4) Forster, D., Guttau, B., Welch, J., Weathers, J., Du Raan, R., Rehurek, P., Tipton, S.