Sain tutustua ”Keskiseen valtakuntaan”
OLIN vuosia uneksinut siitä, että pääsisin joskus käymään ”Keskisessä valtakunnassa”. ’Missä se on?’ kysynet. ”Keskinen valtakunta” on Kiinan kiinalainen nimi. Se ilmaisee perinteisen kiinalaisen käsityksen Kiinasta maailman keskipisteenä, jota kaikki muut valtiot ympäröivät.
”Keskinen valtakunta” on vaikuttanut useampaan ihmiseen kuin nämä itse tajuavatkaan. Kiinalaiset keksivät paperin ja painannan. Leijoja, jotka riemastuttavat lapsia tuulisina kevätpäivinä, lennätettiin ensimmäiseksi Kiinassa. Spagetti ja ravioli kutkuttivat ensimmäiseksi kiinalaisten makuhermoja. Myös upeat savitavarat ja ruuti ovat ”Keskisen valtakunnan” lahjoja muulle maailmalle.
Vaimoni ja minä olimme olleet neljä vuotta lähetystyössä Taiwanissa, mutta Manner-Kiina oli ollut aina mielessäni. Lopulta sain tilaisuuden tyydyttää uteliaisuuttani, sillä vuoden 1978 lopussa sain Kiinan hallitukselta kaapelisähkeenä viisumin, jonka turvin voisin tehdä liikematkan tuohon maahan. Ensin oli pitkä lento yli Tyynenmeren, ja koneen lähestyessä lopulta Pekingiä sydämeni alkoi lyödä hieman nopeammin siitä ajatuksesta, että pääsisin pian Pekingiin syömään pekinginankkaa, kävelemään Kiinan muurilla ja – pienessä määrin – tutustumaan maahan, joka käsittää neljäsosan ihmiskunnasta. Vihdoinkin saisin tilaisuuden tutustua ”Keskiseen valtakuntaan”.
Miljardikansa
Ensimmäisestä käynnistäni on nyt kulunut muutama vuosi. Mutta Ming-hallitsijasuvun haudoilla ja Kielletyssä kaupungissa viettämäni päivät ovat painuneet unohtumattomasti mieleeni. Samoin risteilyt Jangtsejoella ja Himalajalla kiipeily ovat huomattavia tapahtumia elämässäni. Kuitenkin löysin tästä vanhasta maasta jotakin paljon merkittävämpää kuin etelässä sijaitsevan Mount Everestin tai pohjoisessa sijaitsevan Kiinan muurin: noiden kahden monumentin välissä asuvan ”Keskisen valtakunnan” miljardikansan.
Vuosikausiin kiinalaiset puhuivat vain harvoin niiden muutamien ulkomaalaisten kanssa, joiden sallittiin tulla heidän maahansa. Se ei johtunut siitä, etteivät he olisi halunneet puhua. Kiinalaiset ovat luonnostaan seurallisia ja vieraanvaraisia. Mutta poliittinen tilanne oli tehnyt heidät pelokkaiksi. Onneksi tuo aika on nyt yleensä ohi. Pienestä päivällisen jälkeisestä kävelyretkestä tulee nopeasti suuri tapaus. Muutamassa minuutissa paikalla on paljon ihmisiä, jotka haluavat nähdä ulkomaalaisen ja puhua hänen kanssaan. Nähtävyyksiin tutustuva vieras muuttuukin itse nopeasti nähtävyydeksi.
Mikään ei lumoa tätä uusien ystävien joukkoa enemmän kuin siitä Polaroid-kameralla otettu pikakuva. Jos sinulta loppuu filmi, ole valmistautunut selittämään syntynyt tilanne noin 400 pettyneelle kiinalaiselle.
Eräänä iltana ollessamme Sichuanin maakunnassa ystäväni ja minä päätimme käydä oopperassa – tietenkin kiinalaisessa oopperassa. Heti saavuttuamme huomasin, että olin nähnyt tämän oopperan aiemmin. Koska tiesin jokaisen huomion olevan kiinnittyneenä näyttämölle, päätin jäädä istumaan aivan taakse matalan, tilapäiseksi rakennetun muurin päälle ja pelkästään katsella paikallisia asukkaita, jotka nauttivat esityksestä. Katsellessani heidän iloisia, hymyileviä kasvojaan en voinut olla ajattelematta heidän kestävyyttään ja sitkeyttään. He ovat läpäisseet erittäin vaikeita aikoja ja ovat edelleen hyvin köyhiä. Silti he ovat myönteisiä. He pitävät itseään varakkaina verrattuna vain muutaman vuoden takaiseen aikaan.
Ei kestänyt kauan, kun eräs korkeakouluopiskelija tuli luokseni ja sanoi: ”Sir, saanko kysyä, mistä te tulette?” Kerroin hänelle sen, ja hän jatkoi puhuen siitä, miten iloinen hän olikaan, kun olimme voineet tulla Kiinaan, ja miten paljon kiinalaiset nauttivatkaan siitä, että voivat nähdä meidät maassaan. Hänen mielestään se, että olimme kiinnostuneita heidän tavoistaan ja kulttuuristaan, oli heitä kohtaan suuri kunnianosoitus.
Tämä on tietenkin vain tiivistelmä pitkästä ja kiintoisasta keskustelusta, mutta nuoren miehen vilpittömyys tuntui miellyttävältä. Keskustelumme päättyi aivan liian pian, mutta vasta sen jälkeen kun hän oli välttämättä halunnut tarjota minulle kupillisen kuumaa teetä.
Mieleenpainuvia keskusteluja
Vaikka ”Keskisessä valtakunnassa” vierailevan onkin usein vaikea puhua todella syvällisesti ihmisten kanssa, sekin voi onnistua. Parhaita tilaisuuksia tarjoavat ruoka-ajat – eivät viralliset juhlat vaan sellaiset tilaisuudet, joissa nautitaan yksinkertaista ateriaa vain muutaman ihmisen kanssa jossakin syrjäisessa paikassa.
Muistan unohtumattoman keskustelun, josta nautin yhtenä talvena ylhäällä eräällä vuorella Keski-Kiinassa. Pieni ryhmämme oli kiivennyt koko päivän, ja iltahämärissä etsimme suojaa eräästä puoliksi hylätystä buddhalaisesta temppelistä. Temppeliä käytti ainoastaan silloin tällöin joku jostakin kaukaa patikoiva tiibetiläinen, joka halusi palvoa siellä muutamia hallituksen rauhaan jättämiä pyhäinjäännöksiä käyttäen. Tervehdittyään meitä temppelin hoitaja loihti esiin yksinkertaisen mutta herkullisen aterian, ja ryhmämme alkoi keskustella.
Käsittelimme monia aiheita, mutta eloisimmat keskustelut kiertyivät Raamatun ympärille. Ryhmäämme kuuluva nuori opiskelija oli täynnä poliittisia lainauksia, joita hän lateli kaiken aikaa kuin papukaija aina kun keskustelu näytti etääntyvän ”puhdasoppisuudesta”. Kun hän lopulta oli käyttänyt kaikki lainauksensa, kaikki muut saivat tilaisuutensa puhua ja tehdä kysymyksiä.
Oli sykähdyttävää saada puhua Jehovasta noille ihmisille. Vanhemmat ihmiset tunsivat Jehovan Jumalan nimenä kommunistivallankumousta edeltäneeltä ajalta. Syynä on se, että kiinalainen Raamattu käyttää Jumalan nimeä tuhansia kertoja Heprealaisissa kirjoituksissa. Oli suurenmoista nähdä heidän kasvojensa kirkastuvan meidän keskustellessamme avoimesti sellaisesta, mistä he eivät olleet puhuneet moniin vuosiin.
Huomasin, että samanlaisia mielenkiintoisia keskusteluja voidaan käydä Kiinassa ulkomaalaisten, varsinkin siellä asuvien ulkomaalaisten kanssa. Monet heistä ovat diplomaatteja. Jotkut ovat hallituksen palkkaamia ”ulkomaisia asiantuntijoita”. Lehdistöllä on siellä reportterinsa, ja tietenkin siellä on vielä sekalainen joukko liikemiehiä.
Pekingissä ja Shanghaissa on vain muutamassa hotellissa ulkomaalaisille tarkoitettu kahvila, ja koska yöelämää ei ole käytännöllisesti katsoen lainkaan, monet ulkomaalaiset kokoontuvat lopulta niihin ilta illan jälkeen. Iltaisin kahvilat näyttävät siltä kuin ne olisivat täynnä jonkin elokuvan henkilöitä. Niistä löytää melkein aina jonkun texasilaisen öljymiehen, jolla on cowboy-hattu päässä ja -saappaat jalassa. Tai sitten voi nähdä turbaanipäisiä intialaisia sikhejä ja afrikkalaisia hyvin erilaisissa kansallispuvuissaan. Minulle sattui mielenkiintoinen kokemus istuessani eräänä iltana tällaisen seurueen keskellä Shanghain kuuluisassa ”Rauha”-hotellissa.
”Rauha” on vanha, tyylikäs hotelli, jonka taiteellinen koristelu tuo mieleen sen ajan, jolloin Shanghailla oli yhtä lailla tenhovoimaa kuin Pariisilla, Roomalla ja New Yorkilla. Kahvilaan saapui kaksi kookasta venäläistä miestä, ja koska jäljellä olevat kaksi vapaata istuinta sattuivat olemaan vieressäni, pyysin heitä istuutumaan niihin. Osoittautui, että he olivat Kiinaan sijoitettuja korkea-arvoisia neuvostodiplomaatteja. Yhteistä meille oli kiinan kieli, ja niinpä aloitimme mielenkiintoisen keskustelun.
Kerrottuani heille hieman itsestäni he halusivat tietää, mikä on minun uskontoni, kun saatoin yhdessä elämäni vaiheessa toimia lähetystyöntekijänä Taiwanissa ja myöhemmin käydä kauppaa heidän mielestään tuon maan vihollisten kanssa. He olivat kokemuksesta oppineet, että useimmilla voimakkaan uskonnollisen vakaumuksen omaavilla ihmisillä oli myös luja poliittinen vakaumus ja että heidän oli mahdotonta olla tällä tavalla joustavia.
Kerroin heille, että olen Jehovan todistaja ja siksi täysin puolueeton poliittisissa kysymyksissä. Selitin rakastavani Taiwanin kansaa ja Manner-Kiinan kansaa. He vastasivat: ”Sanokaa vielä kerran uskontonne nimi, mutta tällä kertaa englanniksi.” Tein niin, ja he jatkoivat: ”Tosiaan, meidän maassammehan on paljon teikäläisiä. Kertokaa nyt meille lisää. Selittäkää, miten te eroatte baptisteista.”
Tarkasteltuamme pitkään myös kristillistä rakkautta ja puolueettomuutta nämä diplomaatit sanoivat kaksituntisen keskustelun jälkeen: ”Ette tiedä, miten kiitollisia olemme saamistamme selvityksistä. Vasta nyt me ymmärrämme täysin Jehovan todistajien asenteen.” Oli jo melkein puoliyö. Saatuani lämpimän kutsun tulla päivälliselle Neuvostoliiton suurlähetystöön hyvästelin heidät ja menin ulos etsimään taksia, jolla pääsisin takaisin hotelliini.
”Vaikuttavampia kuin Kiinan muuri”
On vaikea sanoa paljoakaan tämän päivän Kiinasta kuulostamatta joko hallituksen kannattajalta tai arvostelijalta. Tietenkään en ole kumpikaan. Silti me voimme kirjata sieltä ainakin kaksi hyvin myönteistä seikkaa.
Vaikka Kiina on ollut vuosituhansia maatalousmaa, mielihyvin panee merkille sen, että maa pystyy entistä paremmin tuottamaan tarvitsemansa ravinnon ja siten välttymään suurilta nälänhädiltä, jotka aiemmin pyyhkivät yli Kiinan. Lisäksi on koulutettu tuhansia ”paljasjalkalääkäreitä” huolehtimaan kansan perusterveydenhuollosta. Nämä kaksi saavutusta, ravinnontuotanto ja terveydenhuolto, ovat mielestäni Kiinan suurimpia saavutuksia tällä ajalla, paljon vaikuttavimpia saavutuksia kuin Kiinan muuri ja varmasti tärkeämpiä kuin paperin tai leijan keksiminen.
Kiina on tarttuvaa ”lajia”. Marco Polon päivistä lähtien se on viehättänyt länsimaalaisia. Olin vihdoinkin saanut tilaisuuden tutustua ”Keskiseen valtakuntaan”, mutta huomasin, että tämä joka suuntaan levittäytyvä tiheään asuttu maa oli vuorostaan koskettanut minua. Se oli auttanut minua ymmärtämään paremmin ihmisten jaloja ja arvokkaita ominaisuuksia. Epäilen, palautuuko ajattelutapani enää koskaan aivan entiselleen. – Lähetetty.
[Kuvat s. 24, 25]
”Keskinen valtakunta” on vaikuttanut useampaan ihmiseen kuin nämä itse tajuavatkaan