Kiinan ovet alkavat avautua
KIINA ei ole enää eristäytynyt, ’uinuva lohikäärme’. Viime vuosina se on murtautunut maailmannäyttämölle. Nykyisenä Kiinan kansantasavaltana se on mahdollisesti tulossa yhdeksi maailman ”supervalloista”.
Kiinan rajojen sisällä asuu 750–800 miljoonaa ihmistä; se on maailman väekkäin kansakunta. Suuren väestönsä, valtavan maa-alueensa, runsaitten luonnonrikkauksiensa ja myös omistamiensa ydinaseitten ja ohjusten ansiosta Kiina vaikuttaa jatkuvasti kasvavassa määrin maailman asioihin.
Kahden vuosikymmenen ajan vuoden 1949 jälkeen, jolloin kommunistijoukot valtasivat mannermaan, Kiina pysyi yleensä ”suljettuna” ulkomaisille vierailijoille. Mutta muutamana viime vuotena tilanne on muuttunut. Kiina on avannut ovensa muiden kansakuntien ihmisille. Heidän huomionsa ovat luoneet valoa siihen, miten tuo maa on kehittynyt kuluneitten 25 vuoden aikana.
Miksi suljettuna niin kauan?
Miksi Kiina on ollut suhteellisen ”suljettu” yhteiskunta kuluneen neljännesvuosisadan ajan? Katsaus menneisyyteen auttaa ymmärtämään sen.
Vuosisatojen ajan Kiina pysytteli lähes täysin eristäytyneenä. Mutta sitten 1800-luvulla Euroopan kansat alkoivat vaatia myönnytyksiä kaupankäynnin ja alueitten suhteen. Vuonna 1839 Englanti taisteli Kiinan joukkoja vastaan niin kutsutussa ”oopiumisodassa”. Britit vaativat oikeutta myydä kiinalaisille oopiumia, ja he voittivat.
Seuraavat sata vuotta osoittautuivat kiinalaisille nöyryytyksen vuosiksi. Vieraat vallat jakoivat keskenään alueita samoin kuin taloudellisia ja poliittisia etuja. Vuoden 1974 Encyclopædia Britannica -tietosanakirja sanoo siitä:
”Vuotta 1950 edeltäneenä vuosisatana . . . se oli avuton vieraitten valtojen näykkiessä sen alueita ja luonnonvaroja ja sen nöyryytetyn kansan taistellessa pelkästä olemassaolostaan.
”Vaikka sitä sanottiin ’itsenäiseksi maaksi’, sen asema ja olosuhteet muistuttivat siirtomaan tilaa.”
Koska hallitsevat vieraat vallat olivat enimmäkseen kristikunnan kansoja, niiden tuoma ”kulttuuri” hylättiin. Tämä selittää sen, miksi kristikunnan uskonnoilla on ollut niin vähän todellista otetta kiinalaisiin.
Suhteellisen mukavissa olosuhteissa kasvaneelle länsimaalaiselle Kiinan matka saattoi ”ennen vanhaan” olla järkyttävä kokemus. Herkkätunteinen vierailija järkyttyi yhä uudelleen köyhyyden, nälän ja likaisuuden tähden. Hän kohtasi alituisesti kerjäläisiä, prostituoituja, kodittomia ja orpoja.
Kun kommunistinen vallankumous onnistui vuonna 1949, seurasi vastavaikutusten hyökyaalto. Lännestä tulleet poliittiset, uskonnolliset, taloudelliset ja yhteiskunnalliset järjestelyt tuhottiin suuressa määrin. Koska Kiinan uudet johtajat eivät halunneet vieraitten valtojen enää puuttuvan maansa asioihin, he pitivät maansa suhteellisen ”suljettuna” ulkopuolisilta viime aikoihin asti.
Mitä vierailijat sanovat
Kiinan-kävijöitten vaikutelmat ovat hämmästyttävän samanlaisia. Tyypillisen johtopäätöksen teki New Yorkissa sijaitsevan Chase Manhattan Bankin johtokunnan puheenjohtaja David Rockefeller:
”Yleinen taloudellinen ja yhteiskunnallinen edistys on . . . vaikuttavaa. Noin 25 vuotta aikaisemmin nälkiintymisen ja äärimmäisen köyhyyden sanottiin olevan Kiinassa pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Nykyään lähes jokaisella näyttää olevan riittävästi, vaikkakin spartalaiseen tyyliin, ruokaa ja vaatetusta sekä asunto.
”Kadut ja talot ovat ehdottoman puhtaita, ja terveydenhoito on suuresti parantunut. Rikollisuudesta, huumeitten väärinkäytöstä, prostituutiosta ja sukupuolitaudeista on päästy käytännöllisesti katsoen eroon. Ovet ovat tavallisesti lukitsematta. Nopeaa edistystä on tapahtunut maanviljelyksen, metsänhoidon, teollisuuden ja koulutuksen alalla.”
Yhdysvaltain senaatissa enemmistönä olevan puolueen johtaja Mike Mansfield lausui niin ikään:
”Kiina on muuttunut siitä, jonka tunsin ja jossa kävin vuosia sitten. Kaduilla ei ole kerjäläisiä; ihmiset näyttävät terveiltä; jokainen näyttää tekevän työtä. On riittävästi ruokaa ja vaatteita, ja yhteiskuntaan kuulumisen tunne on kehittynyt vanhan, pelkästään perhekeskeisen asenteen tilalle. . . .
”He ovat onnistuneet säilyttämään terveen talouselämän pohjan. Heillä ei ole ulkomaista velkaa eikä kotimaista velkaa. Heitä verotetaan vain hieman. . . .
”Nuorison keskuudessa ei ollut merkkejä rikollisuudesta. Kaduilla oli turvallista kävellä, eikä saastumista esiintynyt paljon. He eivät ole sallineet jokiensa saastua, koska he käyttävät ihmisjätteet viisaasti – lannoitteeksi.”
Laajan Kiinan-matkansa jälkeen Wassily Leontief selosti Atlantic-aikakauslehdessä: ”Vastakkaisuus kurjuuteen ja täydelliseen hätään . . . [jota esiintyy] niin kutsutun alikehittyneen maailman muissa osissa, on niin hätkähdyttävä, että se on lähes uskomaton.”
Näyttää siis siltä, että Kiina on epäilemättä edistynyt valtavasti aineellisesti. Monet menneitten aikojen vakavimmista ja masentavimmista epäkohdista on ilmeisesti suuressa määrin korjattu.
Valtava koulutuskampanja
Kiinassa on nykyään ryhdytty valtaviin ponnisteluihin kaikilla koulutuksen aloilla, minkä ansiota on paljolti se, mitä siellä nykyisin tapahtuu. Saturday Review -lehti mainitsee: ”Lähes jokainen Kiinan kansantasavallassa näyttää olevan tekemisissä jonkinlaisen koulutuksen tai uudelleenkoulutuksen kanssa.”
Kiinassa sanotaan olevan noin 150 miljoonaa koululaista ja opiskelijaa. Myös aikuisille, jotka jo ovat työssä, järjestetään paljon lisäkoulutustilaisuuksia. Jopa eläkeläiset saavat usein ”uudelleenkoulutusta”. Kaikessa tässä koulutuksessa painotetaan suuresti käytännön tietoa teoreettisen tiedon sijasta.
Esimerkiksi kiinalaisille lapsille opetetaan mm. korkkiosan poistamista pullonkorkeista näiden uudelleen käyttämisen helpottamiseksi. Heitä opetetaan puhdistamaan katuja, käymään vanhusten asioilla ja tekemään pieniä osia, joita todella käytetään tuotteitten valmistamisessa.
Opetustekniikka korostaa ryhmäkäyttäytymistä yksilön edistymisen sijasta. Kun eräässä koulussa käynyt vierailija huomautti, että leikkipalikat olivat liian suuria ja painavia yhden lapsen käsitellä, kiinalaiset opettajat huudahtivat: ”Täsmälleen! Se kehittää keskinäistä avuliaisuutta.” Yksilö opetetaan siten sulautumaan massaan.
Käsiteltyään kiinalaisten koulutusjärjestelmää Saturday Review -lehti sanoi:
”Nuoret ovat vakuuttuneita siitä, että heillä on oma osansa Kiinan ja maailman tulevaisuuden luomisessa; heidän vaikuttimenaan näyttää olevan palvelemisen henki pikemmin kuin henkilökohtainen hyöty. Ketään ei pidetä arvottomana; jopa kuuromykät ja rammat voivat antaa merkityksellisen osansa yhteiskunnalle.
”Arvot, joita lapsille opetetaan, ovat ylpeys puheenjohtaja Maon johtamaa uutta Kiinaa kohtaan, epäitsekkyys, vaatimattomuus, halukkuus oppia toisilta, kestävyys vaikeuksissa . . .
”He ovat päättäneet olla kehittämättä liikaa koulutusta saanutta eliittiä, joka ei suorita mitään tehtävää yhteiskunnassa.”
Yhteiskunnalliset muutokset
Se, että hallitus valvoo kaikkea koulutusta, on aiheuttanut suuria muutoksia muun muassa yhteiskuntarakenteessa. Yhdysvaltain ulkoministeriön entinen virkailija John S. Service, joka oleskeli aikaisemmin Kiinassa 28 vuotta, kuvailee erästä päämäärää. Hän sanoi:
”[Vierailija] tulee tietoiseksi vallitsevasta asenteesta. Sitä voidaan kutsua hengeksi, mielenvireeksi tai luonteenlaaduksi. Parhaiten sitä ehkä kuvaa nimitys ’tasa-arvoisuutta vaativa’.”
Herra Service toteaa, että tasa-arvoisuuden vaatimus on aiheuttanut sen, että entiset jyrkät luokkaerot ovat lähes täysin hävinneet. Ja hän lisää: ”Ne päivät ovat menneet, jolloin naiset olivat yhteiskunnan alistettuja, syrjittyjä jäseniä.”
Tämän tasa-arvoisuuden vaatimuksen sanotaan vallitsevan jopa Kansan vapautusarmeijan keskuudessa. Arvonmerkit ja sotilasarvot kerrotaan poistetun, ja kaikki käyttävät samanlaista univormua. Tillman Durdin kirjoittaa: ”Ylemmyydentunnon ehkäisemiseksi päälliköt ryhtyvät väliaikaisesti tavalliseksi sotamieheksi. Eri arvoasteen omaavat syövät kaikki samaa ruokaa. Kuitenkin kuri on ankaraa, ja se toteutetaan yhtä paljon ryhmäpainostuksen kuin käskyjen avulla.”
Tämä yritys tasoittaa eroavuuksia, jotka aikaisemmin vallitsivat luokan tai taloudellisen aseman tähden, voidaan nähdä myös terveydenhuollossa. On ryhdytty suunnattomiin ponnisteluihin jokaisen ihmisen terveyden hyväksi, olipa hänen asemansa yhteiskunnassa mikä tahansa. Matkustettuaan noin 5600 kilometriä ja tarkastettuaan kiinalaisia sairaaloita eräs kuudentoista amerikkalaisen terveydenhoitovirkailijan ryhmä tuli seuraavaan johtopäätökseen:
”Matkamme lopussa oli tullut selväksi, että Kiinan uusi yhteiskunta on kehittänyt terveydenhuoltojärjestelmän, johon yksikään muu maatalousmaa ei ole pystynyt, joka voittaa Yhdysvallatkin perusterveydenhuollossa ja jolla on mahdollisuus kehittyä maailman parhaimmaksi. . . .
”Päinvastoin kuin Yhdysvalloissa terveyden hoito on Kiinassa ihmisten oikeus ja 750 miljoonan kiinalaisen saatavilla, asuivatpa he maaseudulla tai kaupungeissa.”
Koska valtio on määrännyt lääkäreitten palkan kiinteäksi ja valvoo sitä huolellisesti, lääkäreillä ei ole tällä hetkellä mitään mahdollisuuksia vaurastua työllään. Sen tähden rahasta ei ole suurestikaan vaikuttimeksi. Tämä newyorkilaisen tri Victor W. Sidelin huomio kiinalaisten lääkäreitten vaikuttimesta on kiinnostava:
”Vaikeinta on saada ihmiset täällä [Yhdysvalloissa] ymmärtämään siellä [Kiinassa] havaittava epäitsekkyyden henki. Yhdysvalloissa ihmistä pidetään kummallisena, jos hän tekee jotakin toisille vaatimatta korvausta. Hänen vaikuttimiaan epäillään.
”Kiinalaisilla epäitsekkyys näyttää nykyään olevan päätavoitteena. Heitä opetetaan auttamaan toisiaan. Juuri siitä luulisin lääketieteessä olevan kysymys.”
Potilaan lääkärinhoidon sanotaan olevan äärimmäisen halpaa. Senkin maksaa tavallisesti tehdas, kommuuni tai muu järjestö, missä potilas työskentelee.
Lännestä tulleet vierailijat huomauttavat toistuvasti, että sukupuolitauteja, huumeitten väärinkäyttöä ja alkoholismia esiintyy hyvin vähän. Miksi? Maailman terveysjärjestön pääjohtaja tri Halfdan Mahler esittää sen johtuvan ”ilmapiiristä, jota joku saattaisi kutsua ’puritanismiksi’.” Esiaviollisten ja avioliiton ulkopuolisten sukupuolisuhteitten sanotaan olevan epätavallisia.
Toinen vierailijoitten havaitsema huomattava muutos oli suhteellisen vähäinen poliisivoimien käyttö. Nähtyjen poliisien sanottiin olevan aseistautumattomia, jopa ilman patukkaa. Liikennettä ohjaavia mies- ja naispoliiseja lukuun ottamatta he olivat huomaamattomia. Kiinassa ei näytä nykyään esiintyvän lainkaan niin paljon rikollisuutta kuin muissa maissa. U.S. News & World Report -lehden kirjeenvaihtaja Robert P. Martin huomautti: ”Mikäli minä saatoin nähdä, tämä on erittäin moraalinen ja lakia ja järjestystä kunnioittava yhteiskunta.”
Palkoista ja hinnoista voitaisiin sanoa, että palkat ovat erittäin alhaiset länsimaisten mittapuitten mukaan. Mutta myös hinnat ovat alhaisia ja ankarassa valvonnassa, niin että inflaatio ei näytä olevan sellainen ongelma kuin se on muualla. Keskitason ihmisillä ei näytä olevan vaikeuksia elämän välttämättömyyksien saamisessa. Entä sitten verotus? New York Times -lehden toimittaja C. L. Sulzberger sanoo:
”[Kiinan] talouselämä ei perustu [tulo]veroihin. . . . Työntekijät eivät maksa tuloveroa. Valtio on määrännyt heille kiinteät palkat, ja tehtaat antavat kaiken voittonsa hallitukselle.”
Voitot, jotka selvästikin menevät valtiolle, auttavat sitä toteuttamaan käytännöllisesti katsoen ilmaisen terveydenhoidon, koulutuksen ja muita sosiaalisia palveluja. Ne tekevät mahdolliseksi myös sen, että naisten eläkeikä on 55 ja miesten 60 vuotta. Vaarallisissa ammateissa työskentelevät jäävät eläkkeelle aikaisemmin. Eläkkeen sanotaan olevan noin 70 prosenttia asianomaisen suurimmista tuloista.
Niinpä nykyään esiintyy ’kehdosta hautaan’ jossakin määrin aineellista turvallisuutta, jota useimmat tavalliset kiinalaiset eivät aikaisemmin ole kokeneet. Tämä on useimpien ulkomaisten vierailijoitten yleinen mielipide.
Millä hinnalla?
Mutta millä hinnalla kaikki tämä on toteutettu? Mitä se on merkinnyt kiinalaisten massojen elämälle?
Koska Kiina on nykyään järjestetty täysin sotilaallisesti, on ilmeistä, että Kiinan kansa on joutunut luopumaan joistakin vapauksista ja maksamaan siten korkean hinnan. On totta, että ”vapauden” käsite ei merkinnyt paljoa useimmille köyhille kiinalaisille ennenkään, sillä tavallaan he olivat joka tapauksessa ”orjia” taloudellisesti.
Mutta miten paljon tahansa nämä köyhät ihmiset edistyvätkin nykyisen järjestelmän alaisuudessa, he tietävät, että he eivät voi koskaan nauttia siitä suhteellisesta vapaudesta, jota useimmat ihmiset kaipaavat. Kiinalaiset eivät esimerkiksi ole nykyään vapaita valitsemaan, millaista kirjallisuutta he lukevat, millaista koulutusta he saavat tai millaista uskonnollista tai poliittista kantaa he pitävät parhaana.
Yksilön valvonta on täydellistä. Hallituksen edustajia on yhteiskunnan kaikilla tasoilla. On jopa ”kuja”- ja ”kortteli”-vahteja, jotka valvovat, mitä ympäristössä tehdään. Kaikki vastakkaiset poliittiset, taloudelliset ja uskonnolliset ajatukset tai toiminnat murskataan nopeasti. Eri mieltä olevat ihmiset lähetetään usein ’uudelleenkouluttamiskeskuksiin’, missä heitä vaaditaan käyttämään paljon aikaa itsetutkisteluun ja Mao Tse-tungin teosten ja kommunistisen ideologian tarkasteluun.
Tehtaissa ja kommuuneissa työskentelevillä on pakollisia ”koulutus”-tilaisuuksia poliittisissa ja muissa asioissa. Usein nämä kokoukset kestävät tuntikausia. Työntekijät eivät ole myöskään vapaita vaihtamaan työpaikkaa, jos he niin haluaisivat. Ihmisten elämää valvotaan niin tarkkaan, että hyvin vähän voidaan tehdä ilman viranomaisten lupaa.
Lisäksi vaikka ravinnontuotanto on hämmästyttävässä määrin kasvanut, niin miten se on toteutettu? Talonpojilta on otettu pois se maa, jonka he ovat saattaneet omistaa, ja se on annettu kommuunille, joka todellisuudessa merkitsee valtiota. Kommuuni on maanviljelysyhteisö, joka käsittää useita tuhansia perheitä. Kukaan yksityinen ei niissä kuitenkaan omista maata, paisi hyvin pieniä maatilkkuja, joilla talonpojat voivat viljellä kasviksia omalla ajallaan. Niidenkin käyttöä kommuuniviranomaiset valvovat tiukasti.
Siten kommunistihallinnon alaisuudessa toteutetut muutokset eivät ole tapahtuneet vapaaehtoisuuden perusteella. Ihmiset on pakotettu hyväksymään muutokset, halusivatpa he niitä tai eivät. Yksilön tahtoa ei näin ollen ole pidetty tärkeänä.
Vapaus palvoa Jumalaa
Vapautta palvoa Jumalaa omantuntonsa mukaan pidetään useimmissa maissa perusoikeutena. Mutta Kiinassa myös tuota vapautta on nykyään suuresti rajoitettu. Itse asiassa useimmat uskonnot on käytännöllisesti katsoen murskattu kokonaan.
On tosin helppo ymmärtää vihamielisyys, jota monet kiinalaiset tuntevat kristikunnan, buddhalaisuuden ja kungfutselaisuuden uskontoja kohtaan. Ne kaikki ovat osallistuneet poliittisiin vehkeilyihin ja painostusyrityksiin, jotka kohdistettiin Kiinaan menneinä aikoina. Sellaisten uskontojen papistolla on raskas syyllisyyden taakka ulkokultaisuutensa ja poliittisten vehkeilyjensä tähden, jotka ovat herättäneet kiinalaisten kaunan.
Mutta Jumala itsekin on vihamielinen sellaisille uskonnoille ja niiden ulkokultaisuudelle! Hän ei varmasti ole vastuussa niiden synneistä, koska ne ovat toimineet vastoin hänen selvästi esittämiään lakeja ja periaatteita, jotka löytyvät hänen Sanastaan, Pyhästä Raamatusta. Tämän tähden hän vaati ne tilille. – Matt. 7:21–23; Ilm. 17:16, 17.
On kuitenkin palvontaa, joka on totuudellista ja vaikuttaa ihmisten parhaaksi. Sellaista tosi palvontaa kaikkien kansallisuuksien ihmiset tarvitsevat. Se vetoaa sydämeen ja saa aikaan todellisia muutoksia, niin että ihmiset elävät parempaa ja rauhaisampaa elämää. Se osoittaa heille, miten he voivat olla hyviä työntekijöitä ja alamaisia esivallalle, eivät pakosta vaan halukkaasti. Se opettaa heitä olemaan sekaantumatta politiikkaan, olemaan toimimatta toisten etuja vastaan ja olemaan sen sijaan rehellisiä, suoria.
Lisäksi tosi palvonta kääntää ihmisten huomion ihmeelliseen toivoon paremmasta maailmasta, josta ei poisteta vain köyhyyttä ja nälkää vaan myös sairaus, suru ja kuolema. Se merkitsee ihmisille ikuista elämää. Yksikään ihmishallitus ei voi luvata sellaista. Jumala on kuitenkin taannut sellaisen uuden järjestyksen juuri tänne maan päälle hänen taivaallisen valtakuntansa hallituksen alaisuuteen, hallituksen, jota ei revi mikään toistuva poliittinen kilpailu. – Ilm. 21:4; Matt. 6:10.
Tähän Jumalan valtakuntaan Jehovan todistajat suuntaavat ihmisten huomion. Heidän sanomansa keskittyy tähän loistavaan toivoon, ja se poikkeaa täysin niiden uskontojen opetuksesta, jotka ovat menneisyydessä aiheuttaneet kiinalaisille paljon surua. Jehovan todistajien toiminta on hyvin tunnettua ja arvostettua monissa maissa, missä he ilmaiseksi ja mielellään auttavat ihmisiä, jotka haluavat oppia Jumalasta ja hänen suurenmoisista tarkoituksistaan ihmiskunnan suhteen.
Jehovan todistajien ei ole kuitenkaan sallittu harjoittaa palvontaansa vapaasti Kiinassa. Heitä on itse asiassa vainottu ankarasti. Monet heistä on vangittu vuosikausiksi. Heidän ei ole sallittu pitää Raamattuja eikä muutenkaan ilmaista palvontaansa, esimerkiksi kokoontumalla yhteen toisten kanssa tutkimaan Raamattua.
Pian Jumala tulee toteuttamaan uuden vanhurskaan järjestyksensä. Hän toteuttaa sen tuhoamalla koko sen pahan asiainjärjestelmän, joka nykyään hallitsee maata ja joka on kaikkialla aiheuttanut paljon surua ihmisille. Tästä kirkkaasta toivosta vilpittömien ihmisten tarvitsee kuulla kaikkialla. Myös kiinalaisten tarvitsee kuulla siitä.
Kiina on äskettäin avannut ovensa muiden kansojen sosiaalisille, taloudellisille ja jopa poliittisille piireille, mutta tuleeko se avaamaan ovensa riittävästi salliakseen tosi palvonnan käydä sisään? Avaako se ovensa salliakseen kiinalaisten osallistua iankaikkisen elämän suurenmoiseen toivoon Jumalan vanhurskaassa uudessa järjestyksessä? Rukoilemme, että se avaisi, mutta koko maailman täytyy odottaa ja katsoa, miten käy.