Miten protestantismi on jäytänyt Raamatun arvovaltaa

SE, ETTÄ katolinen kirkko oli vuosisatojen ajan yrittänyt estää tavallista kansaa lukemasta Raamattua omalla kielellään, on saanut monet vilpittömät katolilaiset pitämään Raamattua ”protestanttisena kirjana”. Ja tietenkin protestantit itse pitävät uskontoaan täysin Raamattuun perustuvana. Eräs tietolähde sanoo: ”Ei ole väärin sanoa, että sen [protestantismin] pohjana on edelleen Raamattu, joka sisältää Jumalan sanan, tai että se on kirkon, kodin ja yksilön kirja, kirja josta protestantti etsii käytännön neuvoja siveelliseen elämäänsä, yhteiskunnalliseen elämäänsä ja siihen, millaisena hän näkee ihmisen, hänen luontonsa, kohtalonsa ja suhteensa Jumalaan.”a

Eräässä protestantismin historiaa tarkastelevassa artikkelissa sanotaan väliotsikon ”Raamatun osa” jälkeen: ”Yhteisenä tekijänä protestantismissa on ollut se, että se hyväksyy Raamatun ylemmyyden kirkkoihin nähden; se käsitys että papistoja eli hierarkioita tuli tarkastella Jumalan sanana pidettävän Raamatun valossa; oppi jonka mukaan kaikki pelastuksen saamiseksi tarvittava löytyy Pyhästä Raamatusta.” – Encyclopædia Britannica, 1979.

Niinpä tavallinen protestantti yleensä tuntee olevansa lähempänä Raamattua kuin tavallinen katolilainen, joka tietää, että hänen odotetaan uskovan yhtä paljon kirkon perinteisiin kuin Pyhään Raamattuun. Mutta onko Raamattu tosiaan protestantismin oppien ”pohjana” ja etsiikö tavallinen protestantti (joko pappi tai maallikko) yhä Raamatusta ”käytännön neuvoja siveelliseen elämäänsä”?

Raamattuun nojautumisesta liian hyvä kuva

Tosiasiat osoittavat, että protestantismin nojautumista tiukasti Raamattuun uskonpuhdistuksen alusta asti on suuresti liioiteltu. Vaikka Lutherin nimi on liitetty lähtemättömästi hänen raamatunkäännökseensä, teologiassaan hän asetti ”yksilön näkemyksen” sen yläpuolelle, mitä on selvästi kirjoitettu Raamattuun. Yrittäessään todistaa sen, että ”ihminen vanhurskautetaan armosta uskon välityksellä”, Luther korosti esimerkiksi Roomalaiskirjeen ja Galatalaiskirjeen merkitystä mutta väheksyi muita kanonisia kirjoja, kuten Heprealaiskirjettä, Jaakobia, Juudasta ja Ilmestyskirjaa, ja loi siten niin sanotun ”kaanoninsisäisen kaanonin”.

Samaten Jean Calvin kyllä puhui kauniisti Raamatusta, mutta pääteoksessaan Institutio religionis christianae (Kristinuskon opetus) hän muokkasi ja syvensi sellaisia epäraamatullisia oppeja kuin kolminaisuutta (osassa 1), sitä että ihminen syntyy vailla vapaata tahtoa (osassa 2), ehdotonta ennaltamääräämistä (osassa 3) ja lapsikastetta (osassa 4). Lisäksi Calvin oli osaksi vastuussa siitä, että Michael Servet, joka myös oli uskonpuhdistaja mutta ei hyväksynyt Calvinin kolminaisuuskäsitystä, vangittiin ja poltettiin kuoliaaksi roviolla. Oliko tällainen ”Raamatun ylemmyyden” tunnustamista, kun se esimerkiksi neuvoo Roomalaiskirjeen 12:17–21:ssä olemaan kostamatta? Tuskinpa.

Sitä paitsi uskonpuhdistajat ja heidän luomansa protestanttiset kirkkokunnat hyväksyivät edelleen aiemmissa katolisen kirkon ekumeenisissa kirkolliskokouksissa julkaistut uskontunnustukset, kuten Nikean ja Athanasioksen uskontunnustukset, jotka selittävät sellaisia epäraamatullisia oppeja kuin kolminaisuutta ja helvetintulta. Protestantismi on tuottanut omia uskontunnustuksiaan, kuten luterilaisen Augsburgin tunnustuksen, reformoitujen kirkkojen Toisen sveitsiläisen uskontunnustuksen ja anglikaanisen kirkon Kolmekymmentäyhdeksän artikkelia, jotka kaikki vaativat uskomaan esimerkiksi sellaiseen epäraamatulliseen oppiin kuin kolminaisuuteen. Protestanttisen Kirkkojen Maailmanneuvoston jäseneksi voivat sen äskettäin antaman ilmoituksen mukaan päästä ne kirkot, jotka tunnustavat Jeesuksen ”Jumalaksi”. Kun siis tarkastelemme protestantismia aivan sen alusta meidän päiviimme saakka, voidaan todeta, että sen opillista nojautumista Raamattuun on suuresti liioiteltu. – Ks. Johannes 17:3, 1. Korinttolaisille 8:6, Apostolien teot 3:23 ja Psalmit 146:4, joissa Raamattu osoittaa selvästi, että ”ainoa tosi Jumala” ei ole Jeesus vaan hänen Isänsä ja että sielu ei jää ihmisen kuollessa eloon.

Protestantismi ja raamatunkritiikki

Perinteitä ja Rooman paavin valtaa vastaan suunnatusta kapinasta syntynyt protestantismi oli luonnostaan vanhoillista katolista kirkkoa suojattomampi rationalismia ja raamatunkritiikin kielteisiä puolia vastaan. Tässä yhteydessä on varmasti paikallaan selittää, mitä raamatunkritiikillä tarkoitetaan. Se jakautuu oikeastaan kahteen osaan: tekstikritiikkiin ja historialliseen kritiikkiin. Tekstikritiikki on tiedettä, joka tutkii Raamatun käsikirjoituksia, niiden alkuperää, säilymistä ja suhteellista arvoa verrattuna alkuperäisiin käsikirjoituksiin, joita ei enää ole. Historiallinen kritiikki, jota raamatunkritiikillä tavallisesti tarkoitetaan, taas tutkii arkeologian ja historian valossa Raamatun alkuperää, kirjoitusaikaa ja historiallista tarkkuutta.

Tekstikritiikki on lisännyt suuresti raamattutietoa, korjannut tekstistä väärennöksiä ja muutoksia ja tuottanut luotettavia pohjatekstejä, joista on sitten voitu valmistaa parempia raamatunkäännöksiä. Toisaalta raamatunkritiikki, jolla seuraavassa tarkoitetaan historiallista kritiikkiä, on avannut portit näennäistieteellisten teosten tulvalle, mikä on jäytänyt ihmisten luottamusta Raamattuun.

Encyclopædia Britannica (1979) sanoo protestantismin suojattomuudesta rationalismia ja tuhoisaa raamatunkritiikkiä vastaan näin:

”Kysymys raamatunkritiikistä pulpahti ensi kerran pinnalle Saksan yliopistoissa; toisin sanoen voiko ihminen olla kristitty ja hyväkin kristitty, vaikkei hän uskoisikaan kaikkiin Raamatun osiin. 1800-luvulla tästä tuli suuri kysymys protestantismille ellei suorastaan koko kristikunnalle. . . . Lopulta Saksan protestantsimi osoitti uuden tiedon edessä sellaista joustavuutta tai ennakkoluulottomuutta, että se vaikutti kristillisten kirkkojen kehitykseen yhtä paljon kuin uskonpuhdistuksen alkuperäiset käsitykset. Osittain tämän Saksan esimerkin johdosta perinteiset protestanttiset pääkirkot – luterilaiset, reformoidut, anglikaaniset, kongregationalistiset ja metodistiset ja monet baptistiyhteisöt – sopeutuivat (henkisesti katsottuna) melko helposti tieteen saavutuksiin, evoluutiokäsitykseen ja antropologian tai vertailevan uskontotieteen kehitykseen.”

Luokittelemalla eräitä Raamatun osia taruiksi monet protestanttiset papit ovat heittäneet epäilyksen varjon koko Raamatun ylle. Kaksitoistaosainen protestanttinen Interpreter’s Bible menee johdannossaan otsikon ”Raamattu: sen merkitys ja arvovalta” alla jopa näin pitkälle: ”Tämän lyhyen tarkastelun perusteella ei olisi lainkaan vastoin itse Raamattua vaan pikemminkin sopusoinnussa sen kanssa eikä ristiriidassa minkään kristilliselle uskolle välttämättömän kanssa, jos me lakkaisimme tykkänään puhumasta Raamatusta Jumalan sanana.”

Tällaiset lausunnot tuhoavat Raamatun vaikutuksen ihmisten elämästä vielä tehokkaammin kuin paavin virkakirjelmät, joilla kiellettiin lukemasta Raamattua.

Fundamentalistit eivät ole todellisia Raamatun ystäviä

Eräs protestantismin haara on kuitenkin pitänyt pintansa raamatunkritiikin hyökkäystä vastaan. Sitä kutsutaan fundamentalismiksi. Se on määritelty ’1900-luvun alussa syntyneeksi taistelevaksi vanhoilliseksi liikkeeksi, joka vastustaa modernistisia virtauksia ja korostaa Raamatun kirjaimellista tulkintaa ja ehdotonta erehtymättömyyttä kristillisyyden olennaisena osana’.

Fundamentalistit ovat oikeassa väittäessään Raamatun olevan Jumalan henkeyttämä, ja heidän taistelunsa tuhoisaa raamatunkritiikkiä ja evoluution kaltaisia näennäistieteellisiä teorioita vastaan on kiitettävää. Mutta lisäävätkö he todella Raamatun arvoa järkevien ihmisten silmissä väittäessään, että kaikki Raamattuun kirjoitettu on ymmärrettävä kirjaimellisesti? Edistävätkö he Raamatun etuja sanoessaan, että maapallo luotiin kuudessa 24-tuntisessa päivässä, kun sitä vastoin Raamattu itse käyttää sanaa ”päivä” tarkoittamaan eripituisia ajanjaksoja? – Vrt. 1. Mooseksen kirjan 1. lukua 1. Mooseksen kirjan 2:4:ään (”siihen aikaan” = ”sinä päivänä”, UM) ja myös Pietarin 2. kirjeen 3:8:aan.

Sitä paitsi vaikka fundamentalistit väittävätkin nojautuvansa tiukasti Raamattuun, niin ovatko he Raamatun todellisia ystäviä opettaessaan epäraamatullisia oppeja, kuten kolminaisuutta (vrt. 5. Mooseksen kirjan 6:4:ään ja Johanneksen 14:28:aan), sielun kuolemattomuutta (Hesekiel 18:4) ja helvetintulta (Jeremia 7:31; Roomalaisille 6:23)? Tulkitsemalla Raamattua kirjaimellisesti ja opettamalla tällaisia Jumalaa häpäiseviä oppeja protestanttiset fundamentalistit heikentävät Raamatun voimaa monien ihmisten mielessä.

Protestantismi ja maailmallisuus

Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Jos te kuuluisitte maailmaan, maailma rakastaisi teitä kuin omiaan. Mutta te ette kuulu maailmaan, sillä minä valitsin teidät sen keskeltä. Siksi maailma teitä vihaa.” (Johannes 15:19, Uusi testamentti nykysuomeksi) On kuitenkin selvä tosiasia, että protestanttiset pääkirkkokunnat ovat aktiivisesti mukana tämän maailman poliittisissa järjestelmissä, jotkin niistä jopa ”valtionuskontoina”. Eräs hakuteos sanoo: ”Protestantismin voidaan sanoa osaltaan edistäneen nykyistä kansallismielisyyttä. . . . Kaikki muut paitsi radikaalit olivat helposti hyvin lojaaleja olemassaolevalle valtiolle, ja usein protestantit tarjosivat ideologisen perustan jokaiselle uudelle valtiolle sen kasvaessa tietoiseksi itsestään – kuten tapahtui Preussissa tai Yhdysvalloissa.” – Encyclopædia Britannica.

Tämän artikkelin alussa erään protestanttisen kirjailijan mainittiin sanoneen, että Raamattu on ”kirja, josta protestantti etsii käytännön neuvoja siveelliseen elämäänsä”. Voidaanko tähän yhä luottaa, kun otetaan huomioon se, että protestanttisissa pääkirkkokunnissa pappi toisensa jälkeen antaa esiaviollisia sukupuolisuhteita, aviorikosta, homoseksuaalisuutta ja aborttia suvaitsevia lausuntoja? Ranskalaisessa Le Monde -päivälehdessä ollut artikkeli ”Monet kirkkokunnat avaavat homoseksuaalisuudelle oman mapin” perustui Kirkkojen Maailmanneuvoston Genevessä Sveitsissä julkaisemaan tietoon, jonka mukaan monet suuret protestanttiset kirkkokunnat suvaitsevat jopa homoseksuaaleja pappeja. Silti Raamattu sanoo: ”Älkää eksykö. Eivät haureelliset, eivät epäjumalanpalvelijat, eivät avionrikkojat, eivät luonnottomia tarkoituksia varten pidetyt miehet, eivät miehet, jotka makaavat miesten kanssa, . . . peri Jumalan valtakuntaa.” – 1. Korinttolaisille 6:9, 10.

Vaikka protestantismin historialle ei siis olekaan tyypillistä Raamatun ja niiden vihaaminen, jotka lukevat sitä kansankielillä, mikä kyllä on tyypillistä katolisen kirkon satojen vuosien historialle, niin siitä huolimatta protestantismilla on raskas vastuu Raamatun vaikutuksen heikentämisestä miljoonien ihmisten elämässä siksi että se on uskonut epäraamatullisiin oppeihin, hyväksynyt raamatunkritiikin ja näennäistieteellisiä teorioita, maailmallistunut ja hyväksynyt sallivaisen moraalin.

Mutta vaikka katolilaisuus onkin vuosisatoja vastustanut sitä, että tavallinen kansa saisi lukea Raamattua, ja protestantismi on salakavalammin mutta silti tuhoisasti jäytänyt Jumalan sanaa, Raamattu on edelleen sellainen kirja, joka ei jätä juuri ketään kylmäksi. Sitä joko rakastetaan tai vihataan. Sitä, miksi on näin ja miten se vaikuttaa sinuun, tarkastellaan tämän artikkelisarjan viimeisessä osassa, joka on seuraavana.

[Alaviitteet]

[Kuva s. 9]

Käsitystensä tueksi Luther korosti eräitten Raamatun kirjojen merkitystä mutta väheksyi toisia