Lukijoitten kirjeitä
Aivohalvaus
Lääkärit kertoivat miehelleni ja minulle kuusi päivää ennen kuin saimme Herätkää-lehden vuoden 1982 elokuun 8. päivän numeron [suomeksi 22.12.1982], että nuorin (vuoden ja neljän kuukauden ikäinen) tyttäremme sairastaa hermotautia, josta myös hänen lihaksensa kärsivät. He sanovat, ettei hän tule koskaan kävelemään eikä seisomaan ja että tauti johtaa kuolemaan. Artikkeli ”Hänestä tulee pikkupoika” on lohduttanut minua suuresti sen tiedon kautta, että Jehova auttaa meidänkin perhettämme selviytymään samankaltaisista koettelemuksista. Kiitos teille tästä artikkelista tällaisena aikana, jolloin tarvitsin ylimääräistä kannustusta.
L. M., Louisiana, USA
Haluamme ilmaista kiitollisuutemme artikkelin ”Hänestä tulee pikkupoika” johdosta. Se liikutti meitä syvästi, siksi että pikkutyttärellämme on aivohalvaus. Jos joskus joudun samankaltaiseen tilanteeseen, toivon voivani vastata yhtä vakaumuksellisesti. Onneksi me löysimme lääkärin, joka havaitsi tyttäremme ongelmien syyn tämän ollessa vasta neljän viikon vanha. Hänen ollessaan yhdentoista viikon vanha me saatoimme aloittaa neurokehitysterapian. Hän on koko ajan edistynyt huomattavasti ja on kohta vuoden vanha. Sydäntämme särkee tietäessämme, etteivät toiset ole saaneet nauttia yhtä miellyttävästä lopputuloksesta. Me kuitenkin uskomme, että Jumala näkee kaiken ja että hän aikanaan korjaa täysin kaikki asiat.
D. N., Kalifornia, USA
Minun on pakko tarttua kynään kertoakseni, miten kiitollinen olin artikkelista ”Hänestä tulee pikkupoika”. Miehelläni ja minulla on kaksi vammaista pikkutyttöä, toinen on kaksi- ja toinen nelivuotias, ja tiedän täsmälleen, miltä tuosta äidistä tuntui hänen lainatessaan 1. Korinttolaiskirjeen 13:8:aa, jossa sanotaan: ”Rakkaus ei koskaan häviä.” Välistä tilanne käy hyvinkin vaikeaksi, ja joinakin päivinä olen miettinyt mistä saisin voimaa voidakseni jatkaa, mutta pelkästään Jesajan 41:10, 13:ssa olevien Jehovan sanojen muistaminen saa minut tuntemaan suurta kiitollisuutta siitä, että palvon Jumalaa, joka pitää lupauksensa.
A. T., Skotlanti
En ole aiemmin lukenut mitään niin riipaisevaa kuin oli artikkeli nimeltä ”Hänestä tulee pikkupoika”. Rukoilin, että Jehova siunaisi pikku Sashan vanhempia sen rakkauden, kärsivällisyyden ja ystävällisyyden johdosta, jota he osoittivat rakasta poikaansa kohtaan. Minäkin odotan näkeväni Sashan uudessa järjestyksessä, jolloin Jehova antaa hänelle täydellisen terveyden.
K. F., Englanti
Olen 12-vuotias. Kun äiti ja minä luimme artikkelin ”Hänestä tulee pikkupoika”, aloimme molemmat itkeä. Se osoittaa, että vaikka emme tunnekaan sen kirjoittajaa, niin ajatuksemme ovat heidän kanssaan. Toivomme, että he jonakin päivänä pian voivat nähdä rakkaan poikansa jälleen, kun ihmisten ei tarvitse kuolla.
C. K., New Jersey, USA
”Haluan vain saada työtä!”
Kiitoksia teille kovasti artikkelistanne nimeltä ”Haluan vain saada työtä!” [Suomeksi 8.9.1982] Käytännölliset ehdotukset ovat erittäin hyödyllisiä. Olen usein ikäisteni nuorten seurassa, jotka pian kohtaavat tämän ongelman. Olen varma, että voin tällaisissa tapauksissa käyttää hyvin tätä lehteä. Kiitoksia teille vielä kerran.
N. S., Länsi-Saksa