Mihin paavin suosio perustuu?
”PAAVI Johannes Paavali II:n vierailu Espanjan maaperällä on ollut kuin ihmisten tunteitten ja innostuksen synnyttämä pyörremyrsky – –. Käyttääksemme monien kieltä – – Johannes Paavali II on vierailullaan lyönyt kaikki tämän maan ennätykset.” – Madridissa ilmestyvä päivälehti ABC.
Paavin kansansuosioon on tietenkin yksinkertainenkin selitys: hän on yli 600 miljoonan eri puolilla maailmaa asuvan katolilaisen hengellinen johtaja, joten melkein maassa kuin maassa, jossa on katolilaisia, hän kerää taatusti aina suuret kuulijakunnat. Tällainen olisi kuitenkin ilmiön liiallista yksinkertaistamista. Mitkä seikat sitten selittävät paavin kansansuosion juuri tänä ajankohtana?
”Hän ei jätä käyttämättä tilannetta hyväkseen”
Osittaisen vastauksen tarjoavat hänen nuoruusvuotensa, jolloin hän hankki näyttelijänkokemusta. Lordi Longford, jolle paavi Johannes Paavali II antoi luvan elämäkertansa kirjoittamiseen, kirjoittaa: ”Koulutoverit kuitenkin muistavat hänet parhaiten näyttelijänä. Eräs vieraileva ohjaaja sanoi hänelle: ’Sinusta tulee joskus vielä suuri näyttelijä.’” Hän jatkaa: ”Ei ole epäilystäkään etteikö näyttämötaide – – olisi muovannut ja innostanut Karol Wojtylaa [paavin oikea nimi] aina nuoruusvuosista lähtien.”
Miten tämä liittyy hänen suhteeseensa yleisöön? Longford jatkaa: ”Se näkyi lopulta siinä, millaisen hämmästyttävän vaikutuksen tuleva paavi oli tekevä monilla eri kielillä lukemattomiin miljooniin kaikkialla maailmassa.” Katolinen pappi ja kirjailija Andrew M. Greeley kirjoittaa: ”Hän on nyt ollut tehtävässään kuusi viikkoa ja hoitanut sitä hioutuneen ammattinäyttelijän ja ammattipoliitikon ottein. Ei voi olla ihailematta hänen rikkeetöntä esiintymistään.”
Tämä paavi osaa varmasti elehtiä tunteisiin vetoavasti ja vaikuttavasti voittaakseen kansanjoukot puolelleen. Esimerkiksi paavin esiintyessä 200000 ihmiselle Roomassa ”pikkupoika ryntäsi tuomaan paaville kukkia, ja eräs kiusaantunut prelaatti koetti hätyyttää häntä pois. Paavi kuitenkin tarttui pikkupoikaan ja syleili häntä.” Greeley jatkaa: ”Joku sanoi minulle: ’Hänestä huomaa, että hän on ollut näyttelijän opissa. Hän ei jätä käyttämättä tilannetta hyväkseen.’” Greeley oli samaa mieltä.
”Kaikkien aikojen mahtavin show ja suurin uskonnollinen juhla”
Nykyisen paavin menestys selittyy myös joukkopsykologialla. Eräs Newsweek-lehden kirjoittaja vertasi paavia ”lahjakkaaseen kiertelevään näyttelijään, joka osaa lumota yleisönsä”. Tästä saatiin näyte hänen vieraillessaan Meksikossa vuonna 1979. Kerrotaan, että lentokentällä häntä oli vastassa ”kokonainen kansanmusiikkiyhtye”, joka ”alkoi soittaa meksikolaisten suuresti rakastamaa nopeatempoista ’Cielito Lindoa’ – –. Sellainen tuntui jo totunnaiselta, mutta kukaan ei välittänyt siitä. Paavin vierailusta oli tuleva kaikkien aikojen mahtavin show ja suurin uskonnollinen juhla. Johannes Paavali II ei ollut isäntiään huonompi tehokeinojen käyttäjänä. Hän laskeutui arvokkaasti koneen portaita alas ja polvistui suutelemaan Meksikon maaperää. (Siitä oli jo tullut tapa, jota kaikki osasivat odottaa. – – Mutta se ei ole kertaakaan menettänyt tehoaan.)” – The Man Who Leads the Church.
Katolinen kirjailija Peter Hebblethwaite kuvailee kaiken tämän vaikutusta ihmisjoukkoihin eri puolilla maailmaa: ”Mitä heille jäi mieleen jännittävän uuden paavin puheesta? – – Johannes Paavali II:n matkojen synnyttämässä yleisessä innostuksessa ihmiset eivät yksinkertaisesti muistaneet tai huomanneet keskittyä siihen, mitä hän todellisuudessa sanoi. – – Se, että hänen paaviutensa uutuus ja suuri vetovoimansa käänsivät huomion pois siitä mitä hän todellisuudessa sanoi, auttoi häntä selviytymään melkein mistä tahansa tilanteesta.” Näyttää siis siltä, että nauttiessaan paavin esiintymisestä kansanjoukoilta on jäänyt huomaamatta se, mitä hän tarkoitti suorilla puheillaan. Toisaalta monien vapaamielisten katolilaisten mielestä hänen saarnansa ovat hyvin karvaita, liian kovalinjaisia ja uudistuksia vierovia.
’Valtiomiesten ja poliitikkojen kumppani’
Paavin kansansuosio johtuu myös siitä, että meidän sukupolvemme on tottunut jumaloimaan ihmisiä ja hyväksymään ihmisten jumaloinnin. Ihmisillä on kaikkialla maailmassa televisio- ja elokuvatähtensä, urheilusankarinsa ja poliittiset pelastajansa. Miksei heillä siis olisi myös uskonnollisia idoleja? Jos protestanteilla on Billy Grahaminsa ja pastori Mooninsa, miksei katolilaisille suotaisi Johannes Paavali II:ta? Jos joku pitäisi tällaista liioitteluna, hänen kannattaa panna merkille, mitä katolinen kirjailija Hebblethwaite sanoo: ”Kun miehestä tulee paavi, hänestä aletaan tehdä myyttiä tavalla jota on vaikea vastustaa. Hänen siihenastisista elämänvaiheistaan laaditaan ’tarkistettu laitos’ sen osoittamiseksi, että kohtalo alkoi kuljettaa häntä kohti tehtävää [paaviutta], jonka hän lopulta sai. Hänestä tulee yhdessä yössä koko maailman tuntema henkilö, valtiomiesten ja poliitikkojen ja kaikenlaisten kirkonjohtajien keskustelukumppani.” – The Year of the Three Popes, kursivointi meidän.
Nykyinen paavi on siis tullut parrasvaloihin olemalla jatkuvasti kosketuksissa ja yhteydessä ”valtiomiehiin ja poliitikkoihin”. Hänestä tulee uusi koko maailman tuntema TV-kasvo. Koska hän on myös maallisen valtion, Vatikaanivaltion, päämies, valtionpäämiehet ja poliittiset johtajat – jopa kommunistisissa maissa – ottavat hänet vastaan kaikin kunnianosoituksin. ”Vaikka Vatikaanivaltio on mitättömän pieni, sillä on sanottu olevan paljon enemmän vaikutusvaltaa kuin Italialla itsellään”, sanoo Encyclopaedia Britannica.
Mutta muutkin tekijät ovat suuresti vaikuttaneet siihen, että nykyinen paavi on tällä tavalla joutunut julkisuuden valokeilaan. Katolinen toimittaja Rowanne Pascoe antaa yhden johtolangan: ”Siitä huolimatta ettei paavilla ole divisioonia – tai kenties juuri siksi – paavi on ainut, jota voidaan kutsua maailman johtajaksi. Hänestä on tullut poliittisten kääpiöitten aikakaudella maailman moraalinen johtaja.” Hän siis pitää maailman huomattavia poliitikkoja moraalisesti niin alimittaisina, että paavi näyttää heidän rinnallaan jättiläiseltä.
Paavi, politiikka ja Puola
Suuri yleisö on ihastunut paaviin myös siksi, että hän ilmi selvästi käyttää kansalliskiihkoa hyväkseen ja puuttuu poliittisiin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Hän on mitellyt voimiaan monien hallitusten ja poliittisten johtajien kanssa. Tässä yhteydessä hänestä saatuun kuvaan syntyy särö: hän käskee pappeja pysymään erossa politiikasta mutta puuttuu samalla kuitenkin omissa puheissaan poliittisiin ongelmiin.
Esimerkiksi lordi Longford pani merkille, että vieraillessaan Filippiineillä paavi ”varoitti sikäläisen kirkon hallituksenvastaista siipeä sekaantumasta politiikkaan ja muistutti sitä sen roolista yhteiskunnassa: ’Te olette pappeja ja uskotte Jumalaan. Te ette ole yhteiskunnallisia tai poliittisia johtajia ettekä maallisen vallan edustajia.’” Silti hänen mainitaan Brasilian piispainkokoukselle puhuessaan sanoneen, että ’vaikka kirkko voisikin liittyä kumoukselliseen yhteiskunnalliseen uudistustoimintaan, poliittista väkivaltaa ei voitaisi suvaita’. 13-päiväisen Brasilian-vierailunsa aikana paavi ”kehotti köyhiä tekemään voitavansa sen varmistamiseksi, että he saavat ne oikeudet, jotka valtio on heille velkaa”, kirjoittaa Longford. ”Universe-lehden mukaan hänen vierailunsa oli ’Brasilian hallitusta vastaan singottu syytös rikollisista laiminlyönneistä’.”
Hyvänä esimerkkinä paavin poliittisesta vaikutusvallasta on hänen hiljattain tekemänsä Puolan-matka, joka lehtitietojen mukaan suunniteltiin hyvin huolellisesti siinä toivossa, että Puolan poliittiseen ja taloudelliseen kriisiin löytyisi jokin ratkaisu. Kolumnisti William Safire kirjoittaa: ”Kirkko ja valtio ovat päässeet jonkinlaiseen salaiseen sopimukseen, ja Moskovan valitsema Puolan johtaja sai kiihkeästi haluamansa poliittisen siunauksen. – – Voidakseen säilyä kirkon on joskus pakko tehdä sopimuksia totalitaarisen järjestelmän kannattajien kanssa.” – New York Times.
Se, että paavin Puolan-matkaan oli myös poliittisia syitä, saa lisävahvistusta. Presidentti Reagan nimittäin haastatteli Philadelphiasta olevaa kardinaali Krolia, joka oli ollut paavin mukana Puolassa. Syynä oli se, että ”Reagan halusi tietää, mitkä olivat kardinaalin vaikutelmat Puolan tilanteesta paavin vierailun jälkeen ja vierailun selvistä poliittisista seuraamuksista”. (Kursivointi meidän.) Kuka voi väittää, ettei paavin ulkomaanmatkoilla olisi ollut poliittisia taka-ajatuksia, minkä johdosta ihmiset myös pitävät hänestä, vaikkakaan samaa ei aina voida sanoa hallitsijoista?
On hyvä tietää, mistä nykyisen paavin kansansuosio johtuu, mutta monet tärkeämmät kysymykset ovat vielä vastausta vailla: Miksi hänen maailmanmatkansa ovat olleet tarpeellisia juuri nyt? Mikä on ollut hänen sanomansa? Miten syvällekäypiä ovat sen vaikutukset? Näihin paneudutaan seuraavissa artikkeleissa.
[Kuva s. 5]
’Paavista tulee valtiomiesten ja poliitikkojen keskustelukumppani’