”Onko lapseni liiallinen vilkkaus epänormaalia?”

Herätkää-lehden Australian-kirjeenvaihtajalta

”SYNTYMÄSTÄÄN lähtien hän nukkui vain muutamia tunteja kerrallaan ja senkin hyvin kevyesti; hän näki pahoja painajaisia, huusi unissaan ja takoi päätään seinään. Hän ei pystynyt seisomaan hiljaa, häntä ei voinut pitää sylissä eikä hyväillä. Hän huusi ja potki yöllä tuntikausia. Lääkäri antoi hänelle unilääkeseoksia, mutta ne eivät tehonneet.” Näin valittaa Deanne-nimisen tytön äiti, tytön joka määritettiin hyperkineettiseksi.a

Hän jatkaa: ”Oli ilmeistä, että hän oli erilainen kuin toiset, mutta kun hän aloitti koulunsa, lapset ja opettajat valittivat. Hän oli häirikkö, hyvin riidanhaluinen ja joutui aina paniikin valtaan, jos jokin pikkuasia meni vikaan, hän koski kaikkea ohi kulkiessaan, repi rikki toisen lapsen piirustuksen, särki esineitä, raapi tai nipisteli. Opettajat valittivat, että hän ei pystynyt keskittymään pitempään kuin muutamaksi minuutiksi. Kun hän oli pahimmillaan, näytti siltä kuin jokin hänen sisällään olisi ajanut häntä hulluuteen, sillä hän raapi ja riuhtoi itseään.”

Kursiivilla kirjoitetuilla sanoilla kuvaillaan joitakin käyttäytymismalleja, jotka liittyvät seuraaviin oireyhtymiin: hyperkineettisyys, aivojen vähäinen toimintahäiriö (MBD, Minimal Brain Dysfunction), hyperkineettisyyteen liittyvät oppimisvaikeudet (H-LD, Hyperkinesis-Learning Disability), erityiset oppimisvaikeudet (SLD, Specific Learning Disability), tarkkaavaisuuden puutteena ilmenevä häiriö (ADD, Attention Deficit Disorder). Hyperkinesia tulee uuslatinan ja kreikan sanoista hyper ’yli’ tai ’liika’ ja kinesis ’liikunta’ tai ’liike’. Kouluikäisestä väestöstä noin 5 prosentin sanotaan kärsivän hyperkinesiasta, ja joillakin alueilla heidän määränsä arvioidaan jopa 35 prosentiksi. Siksi monet huolestuneet vanhemmat haluaisivat tietää: onko MINUN lapseni hyperkineettinen?

Millaisia ovat sen oireet?

Joidenkin tyypillisten hyperkinesian oireiden tarkasteleminen voi auttaa sinua saamaan selville, onko lapsellasi tämä ongelma. (Ks. kehystettyä luetteloa.) Kysy itseltäsi: Onko lapsesi jatkuvasti levoton, heiluttaako tai hakkaako hän päätään tai onko hänen mahdotonta pysyä paikallaan? Onko hän tavallisesti turhautunut, hetken mielijohteesta toimiva tai poikkeuksellisen kömpelö, sellainen jolla ei ole mitään käsitystä vaarasta tai joka alituisesti häiritsee toisia lapsia ilman mitään näkyvää syytä? Onko hänellä vaikeuksia nukkumisessa, kiintymyksen osoittamisessa tai hänen tehtäväkseen annettujen töiden loppuun suorittamisessa? Onko hän kykenemätön keskittymään mihinkään muutamaa minuuttia pitemmäksi ajaksi? Onko hänellä nimenomaisia oppimisvaikeuksia? Ovatko hänen koulutuloksensa huonot siitä huolimatta, että hänen älykkyytensä on keskitasoa parempi?

Jos lapsellasi on yksi tai useampia näistä oireista, niin hän on mahdollisesti hyperkineettinen. Muista kuitenkin, että jokainen lapsi on erilainen. Hyperkineettisyyttä esiintyy myös eriasteisena – joskus se on tuskin huomattavaa, kun taas toiset tapaukset ovat vakavia ja selvästi havaittavia.

Epänormaalia vilkkautta vai kurin puutetta?

Mutta ennen kuin luokittelet lapsesi hyperkineettiseksi, on aiheellista muistaa yksi seikka: vanhempien tulisi ottaa selvää siitä, johtuuko heidän lapsensa huono tai tottelematon käytös siitä, että he itse ovat laiminlyöneet johdonmukaisen ja lujan mutta samalla rakkaudellisen kurin antamisen. Monista lapsista tulee turhautuneita, kärttyisiä ja uppiniskaisia häiriköitä, kun he eivät saa tahtoaan läpi. Yksi maailman parhaista ihmisen käyttäytymisen asiantuntijoista sanoi: ”Lapset menettelevät luonnostaan tyhmästi ja huolettomasti, mutta kunnon selkäsauna opettaa heitä käyttäytymään.” – Sananlaskut 22:15, Today’s English Version.

Selkäsauna ei ehkä kuitenkaan ratkaise hyperkineettisen lapsen ongelmaa, vaan voi todellisuudessa aiheuttaa entistä pahemman kiukunpuuskan, koska, kuten eräs lääkäri sanoi: ”He eivät pysty hallitsemaan käytöstään.” Lapsen suhtautumisesta kuriin voidaan siis saada jälleen yksi vihje hänen tilastaan. Erään sellaisen lapsen äiti selittää: ”Ihmiset tulivat luokseni sanoen: ’Poikasi teki sitä ja poikasi teki tätä.’ Ystävämme olivat yleensä sitä mieltä, että hän tarvitsi kunnon selkäsaunan. Miten naurettavaa se olikaan! Poikaparkahan oli saanut niin monta selkäsaunaa, että on ihme, että hän on selvinnyt niistä hengissä.”

Hyperkineettiset lapset eivät näytä suhtautuvan kuriin niin kuin muut lapset, tulkoonpa tuo kuri sitten keskustelun, jonkin asian kieltämisen tai selkäsaunan muodossa. He jatkavat samaan tapaan heti kuria saatuaan. Vanhemmat huomaavat tämän helposti, jos heillä on useita lapsia ja kaikkiin sovelletaan samanlaista kuria. Kurista ei siis välttämättä ole apua epänormaalin vilkkaalle lapselle.

Yksilapsisen perheen vanhempia, jotka haluavat tietää, onko heidän lapsensa epänormaalin vilkas vai tarvitseeko hän vain kuria, voi auttaa seuraava ehdotus: jätä lapsesi koko päiväksi jonkun ystäväsi luo, kenties sellaisen äidin luo, jolla itsellään on useita lapsia, ja pyydä häntä jälkeenpäin sanomaan rehellisesti mielipiteensä. Joskus lapset, jotka ovat koettelevia ollessaan kotona äidin kanssa, ilmaisevat hämmästyttävää yhteistoiminnallisuutta ja tottelevaisuutta, kun heidät jätetään lujan mutta rakkaudellisen ystävän huostaan. Jos tilanne on tällainen, näyttäisi siltä, ettei lapsenne ehkä olekaan hyperkineettinen. Ehkä hän tarvitseekin sen sijaan vain lujaa mutta rakkaudellista kuria.

Voiko ruokavalio muuttaa tilannetta?

Jos teistä kuria koskevan asian rehellisen arvioinnin jälkeen yhä tuntuu, että lapsenne voisi olla hyperkineettinen, teidän olisi ehkä hyödyllistä noudattaa joidenkuiden lääkäreiden ehdotusta ja muuttaa hänen ruokavaliotaan. Tämä edesmenneen tri Ben Feingoldin suunnittelema ruokavalion muutos perustuu teoriaan, jonka mukaan epänormaali vilkkaus aiheutuu tiettyjen ruoka-aineiden syömisestä – joista jotkin ovat luonnosta saatavia, jotkin keinotekoisia – joiden oletetaan vaikuttavan noin 50 prosenttiin hyperkineettisistä ihmisistä. Pohjimmiltaan nämä aineet ovat myrkyllisiä joillekuille, ja ne häiritsevät eräitä käytökseen vaikuttavia aivotoimintoja.

Tri Feingoldin tutkimusten mukaan syyllisiä löytyy luonnossa joistakin hedelmistä ja vihanneksista ja niitä on merkittävämmässä määrin myös keinotekoisia väriaineita ja mausteita sisältävissä elintarvikkeissa. Epänormaalista vilkkaudesta kärsiville suositellaan siksi sellaista ruokavaliota, joka ei sisällä mahdollisesti vahingollisia yhdisteitä, jotka voisivat aikaansaada hyperkineettistä käyttäytymistä. Saatujen tietojen mukaan jotkut vanhemmat ovat saaneet hyviä tuloksia tällä menetelmällä. Tri Feingoldin mukaan ruokavalion muuttaminen auttaa kuitenkin vain noin 50:tä prosenttia hänen hyperkineettisistä potilaistaan.

Tätä ruokavaliota noudatettiin Deannen tapauksessa, josta kerrotaan tämän kirjoituksen alussa. Mainittuaan, että lääkäri totesi Deannen olevan hyperkineettinen, hänen äitinsä jatkaa: ”Noin neljä vuotta sitten meille kerrottiin Feingoldin ruokavaliosta. Havaitsimme vaikeaksi valvoa sen noudattamista, mutta huomasimme, että se vaikutti. Viime vuonna hänessä tapahtui suuri muutos. Hän on paljon rauhallisempi, hän voi istua ja lukea tai työskennellä noin tunnin ajan. Hän pystyy myös leikkimään toisten lasten kanssa ja keskittymään, eivätkä kaikki vastoinkäymiset saa häntä pois tolaltaan. Hän on kärsivällisempi.”

Vaikuttaako sokeri?

Ruokavalion yhteydessä on saatu selville, että lapset, joissa havaitaan hyperkineettisyyteen viittaavia piirteitä, kuten väsymystä, jännitystä, hermostuneisuutta, uupumusta, ärtyisyyttä, tunneperäistä tasapainottomuutta ja hillitöntä käytöstä, voisivat kärsiä ainakin lievästä hypoglykemiasta eli verensokerin niukkuudesta.b Glukoosivajauksen katsotaan yleensä johtuvan liiallisesta insuliinimäärästä, joka poistaa verestä glukoosia nopeammin kuin sitä ehtii tulla tilalle. Aivojen toiminta on riippuvainen siitä, että veressä on jatkuvasti glukoosia. Verensokerin niukkuus haittaa aivojen toimintaa, ja siksi ilmenee käytöshäiriöitä. Tärkkelyspitoisen ja makean ravinnon haluaminen voi olla merkki alhaisesta verensokerista.

Verensokerin niukkuudesta kärsivälle tarkoitetussa ruokavaliossa ei vältetä ainoastaan keinotekoisia väriaineita ja mausteita, vaan myös useimpia sokereita, erityisesti ruokosokeria. Sokeri on vaarallista hypoglykemiasta kärsivälle, koska se nostaa nopeasti veressä olevan sokerin määrää ja se puolestaan käynnistää liian runsaan insuliinin erityksen sen vastapainoksi. Tri Allan Cott sanoi tästä kirjoituksessaan ”Oppimisvaikeuksien hoito”: ”Lapsen ravitsemustilaa arvioivien tutkijoitten yleinen havainto on ollut se, että lasten ruokavalioon kuuluu erittäin runsaasti sokeria, makeisia, jälkiruokia ja ruokia, joiden valmistuksessa on käytetty sokeria. Tällaisten ruoka-aineitten pois jättäminen johtaa hyperkineettisyyden huomattavaan vähenemiseen.” Jotkut lääketieteen asiantuntijat neuvovat siis, etteivät runsaasti sokeria sisältävät ruoat ja juomat ole suositeltavia hyperkineettisille lapsille.

Ottakaamme esimerkiksi nelivuotias Beky – hän oli kärsimätön, ärtyisä ja turhautunut, varsinkin iltaisin. Tytölle suositeltiin sokeritonta ruokavaliota. Hänen äitinsä kertoo: ”Se vaatii vanhemmilta enemmän valvontaa kuin lapselta. Mutta kannattaa nähdä vaivaa, kun tuloksena on onnellinen ja rauhallinen tytär. Koko perhe hyötyy! Pelkästään sokerin pois jättäminen paransi tyttäreni käytöstä.”

Voiko elinympäristön saastuminen olla yksi syy?

Englantilainen lääketieteellinen lehti The Lancet mainitsee: ”Näyttää järkevältä päätellä – – että pitkäaikaiset korkeammat lyijypitoisuudet (joita ei välttämättä pidetä myrkyllisinä), saattaisivat aiheuttaa hyperkineettiseen oireyhtymään mahdollisesti liittyvän vähäisen aivovaurion.” Myös myöhemmin tehdyt havainnot vahvistavat tätä.

Ympäristösaaste, varsinkin vilkkaasta moottoriajoneuvoliikenteestä johtuva ilman erityisen korkea lyijypitoisuus, voisi siis mahdollisesti olla kaupungeissamme asuvien lasten hyperkineettisyyden lisääntymisen yksi syy.

Voivatko syntymää edeltävät ja siihen liittyvät kokemukset aiheuttaa hyperkineettisyyttä?

Joihinkin lapsiin ei ruokavaliolla ole vaikutusta. On etsittävä jotakin muuta syytä kuin niitä, joita olemme jo tarkastelleet. Kirjan ”Elämä ennen syntymää” tekijä Ashley Montagu viittaa ihmisyksilön ratkaisevaan muovautumisvaiheeseen sanoessaan: ”Elämä ei ala syntymästä vaan hedelmöitymisestä. Tämä merkitsee sitä, että kehittyvä lapsi ei ole elossa ainoastaan siinä merkityksessä, että hän koostuu elävistä kudoksista, vaan myös siinä merkityksessä, että hän saa erilaisia kokemuksia hedelmöitymishetkestään lähtien. – – Nuo ennen hänen syntymäänsä saadut kokemukset ja hänen suhtautumisensa niihin vaikuttavat häneen koko hänen loppuelämänsä ajan.” (Life Before Birth) Hedelmöitymisen jälkeisten kolmen ensimmäisen kuukauden aikana, jolloin tärkeimmät elimet muodostuvat, äidin tunteet, esimerkiksi pelko tai epätavallinen paine ja huoli, voivat vaikuttaa lapsen fyysiseen kehitykseen.

Vauvan syntymään liittyvillä kokemuksilla on myös ajateltu olevan merkittävä vaikutus hyperkineettisyyteen. Eräs tutkija kirjoitti: ”Sikiötä uhkaavat vaarat kohoavat huippuunsa synnytyksen tunteina. Syntymä on useimmille vaarallisin kokemus, minkä he joutuvat koskaan kohtaamaan.” Vaikeaan ja vaaralliseen syntymävaiheeseen liittyvän hypoksian eli hapen niukkuuden uskotaan aiheuttavan vaikeasti havaittavia neuroottisia seurauksia, jotka saattavat ilmetä myöhemmin elämässä, kun ihminen joutuu tavallista suuremman paineen alaiseksi.

Onko lääkkeistä sitten apua hoidettaessa syntymää edeltävään stressiin tai syntymänaikaiseen hapenpuutteeseen liittyvää vähäistä aivovauriota? On totta, että piristäviä lääkkeitä käytetään vakavien hyperkinesiatapausten hoidossa. Hyperkinesian lääkehoidosta eräs yhdysvaltalainen 15 asiantuntijasta koostunut neuvoa-antava paneeli ”oli yhtä mieltä siitä, että lääkehoito ’ei parantanut’ lapsen tilaa, mutta sen ansiosta lasta voi olla helpompi opettaa ja neuvoa”. He tulivat kuitenkin myös siihen johtopäätökseen, että ”piristävistä lääkkeistä on hyötyä vain noin puolessa tai kahdessa kolmasosassa tapauksista, joissa lääkkeitten käyttöön on aihetta”. Toisaalta psykologi James Swanson varoittaa, että 40 prosentille hyperkinesiaa potevista ei tulisi antaa lainkaan lääkkeitä. Vanhempien tulisi siksi olla varovaisia suhtautumisessaan lääkehoitoon, joka ei todellisuudessa paranna hyperkineettisyyttä. Eräs henkilö, jonka poika oli ollut lääkehoidossa kuusi kuukautta ennen siirtymistään rajoitettuun ruokavalioon, sanoi: ”Ymmärrämme nyt, etteivät lääkkeet olleet taikasauva, jonka avulla olisi parannettu Richardin oppimiskykyä. Tilanne vaati sen sijaan sitä, että me itse uhrasimme aikaamme auttaaksemme häntä.”

Käytösterapia, joka korostaa rohkaisua, kiitosta ja palkintoa silloin, kun on saavutettu järkeviä tavoitteita, voi olla hitaampi mutta kuitenkin tehokkaampi ja pysyvämpi keino hyperkineettisten lasten auttamiseen. Vanhempien täytyy luoda perheeseen sopiva ilmapiiri ja olla johdonmukaisia. Aivan yhtä tärkeää on osoittaa syvää rakkautta kärsivää lasta kohtaan, sillä ilman sitä kaikki hoidot on tuomittu epäonnistumaan.

Mikä on loppujen lopuksi vastaus? Onko lapsesi epänormaalin vilkas? Hän saattaa hyvinkin olla. Varmistaudu kuitenkin ensin siitä, ettei oletettu hyperkineettisyys todellisuudessa ole vain kurin puutetta. Luo kotiin rakkaudellinen ja yksimielinen ilmapiiri ja yritä antaa lujaa ja johdonmukaista kuria. Varmistaudu sitten siitä, ettei lapsesi nauti vain kioskiruokaa, elintarvikkeita joissa on runsaasti keinotekoisia väriaineita, mausteita ja sokeria. Jos nämä keinot eivät auta, voidaan tarvita lääkärintutkimuksia sen selville saamiseksi, mistä lapsesi liiallinen vilkkaus todellisuudessa johtuu.

[Alaviitteet]

[Huomioteksti s. 24]

Onko lapsesi epänormaalin vilkas vai kaipaako hän kuria?

[Tekstiruutu s. 26]

JOITAKIN HYPERKINEETTISYYDEN OIREITA

1) Alituinen liikehtiminen ja levottomuus; lapsena sängyn keikuttaminen ja pään hakkaaminen.

2) Oikullinen käytös, lapsi on helposti turhautuva; hyvin vaativa.

3) Vaikea saada unta; uni kevyttä; pahoja painajaisia.

4) Heikko keskittymiskyky ja lyhytjännitteisyys.

5) Hyökkäävä ja häiritsevä käytös toisia kohtaan; haluaa koskettaa kaikkea ja kaikkia.

6) Tekee itsepäisesti jopa sellaista, mikä vahingoittaa häntä itseään; kurituksenkin jälkeen saattaa tehdä samaa uudelleen.

7) Puree kynsiään; nyppii ja repii ihoaan; raapii itseään.

8) Epäsosiaalisia taipumuksia: valehtelee, varastaa, tappelee, on tottelematon, syrjään vetäytyvä, pahasuinen.

9) Kykenemätön hillitsemään käytöstään.

(Luettelo perustuu The Feingold Handbook -julkaisuun)

[Kuva s. 25]

Raskauden ja synnytyksen aikaiset paineet voivat aiheuttaa lapsessa epänormaalia vilkkautta