Katsaus Kanadan uuteen perustuslakiin
Herätkää-lehden Kanadan-kirjeenvaihtajalta
”VIIMEINKIN todella kanadalainen”, sanoi puhuja. 30000 ihmisen väkijoukko vastasi innokkain suosionosoituksin. Puhuja oli Englannin kuningatar Elisabet II. Kuulijakunta oli kokoontunut 17. huhtikuuta 1982 Kanadan pääkaupunkiin Ottawaan kuullakseen ”vuoden 1982 perustuslakia” koskevan julistuksen. Kanadalla oli nyt lopultakin oma perustuslakinsa!
Mutta eikö Kanadan valtio ole ollut olemassa yli vuosisadan ajan? Miksi se sai perustuslakinsa vasta näin myöhään? Ne ovat hyviä kysymyksiä. Ymmärtääksemme asian meidän täytyy luoda silmäys Kanadan historiaan nähdäksemme, miten Kanadasta (tavallaan) tuli maa, jolla ei ollut omaa perustuslakia.
Miksi perustuslakia tarvittiin?
Kanadan valtio muodostettiin 1867, jolloin useat Yhdysvaltojen pohjoispuolella sijaitsevat brittiläiset siirtokunnat muodostivat liittovaltion ja pyysivät Ison-Britannian parlamenttia julistamaan tuon valtion laillisesti syntyneeksi. Sitä varten säädettiin ”laki brittiläisestä Pohjois-Amerikasta”. Tämä Kanadan perustamista koskeva laki oli Englannin parlamentin säätämä, ja siksi kaikki sitä koskevat tarpeelliset lainmuutokset oli tulevaisuudessa alistettava Ison-Britannian alahuoneen ja ylähuoneen päätettäväksi.
Muutokset hyväksyttiin tavallisesti vaikeuksitta. Silti se seikka, että Kanadan valtion perustamisasiakirja oli ”vieraan” valtion säädös, ei ajan mittaan ”tyydyttänyt” kaikkia kanadalaisia. Heidän mielestään Kanadalla tulisi olla oma perustuslaki, johon tehtävistä muutoksista päätettäisiin Kanadassa. Oli muitakin syitä, joiden vuoksi he halusivat oman perustuslain.
Kanadan perustuslaki oli vuosien mittaan tehtyjen tuhansien lakien ja sopimusten sekä lukuisien brittiläisten lakien yhdistelmä. Englannista saatuihin lakeihin sisältyi vuoden 1215 Magna Charta, joka oli ensimmäinen Englannin lakiin sisältyvä hallitsijan valtaa rajoittava asiakirja. Yhdysvaltojen perustajat käyttivät hyväkseen Magna Chartaa perustuslakiaan laatiessaan taatakseen maan kaikkien kansalaisten perusoikeudet. Tuomioistuimet voivat siten ratkaista oikeustapauksia perustuslakinsa yleisten periaatteiden pohjalla. Kanadalla ei ollut sellaisia selviä perusoikeudet takaavia lakeja.
Kanadan kansalaisten perusoikeudet
Se kuinka halukkaita kanadalaiset olivat saamaan sellaisen perustuslain, osoitettiin vuonna 1949, jolloin Jehovan todistajat keräsivät nimiä anomukseen, joka koski kanadalaisten perusoikeuksia. Parlamentille esitettiin tuona vuonna 625000 sellaisen henkilön nimet, joiden mielestä kaikkien kanadalaisten vapaudet joutuivat uhatuiksi niiden lukuisien väärinkäytösten vuoksi, jotka kohdistuivat Jehovan todistajiin Quebecin provinssissa. He uskoivat ratkaisun olevan siinä, että perustuslaki takaisi kaikille perusoikeudet.
Elokuun 10. päivänä 1960 hyväksyttiin kanadalainen kansalaisten perusoikeudet turvaava perustuslaki. Siinä ei kuitenkaan ollut sellaista voimaa, jota monet kanadalaiset olivat toivoneet. (Ks. Herätkää 8. 4. 1961.) Professori Bora Laskin (josta myöhemmin tuli Kanadan korkeimman oikeuden presidentti) kuvasi tuohon aikaan tätä uutta kansalaisvapauslakia ”suhtautumistavaltaan pettymystä tuottavaksi, soveltuvuudeltaan tarpeettoman rajoittavaksi ja olennaisen sisältönsä puolesta tehottomaksi”. Niinpä kanadalaiset eivät tuohon aikaan voineet tehdä muutoksia perustuslakiinsa, ja lisäksi he olivat aiheellisesti huolissaan kansalaisvapauksiensa säilymisestä.
Tämä ei merkitse sitä, ettei heillä olisi ollut mitään vapauksia, sillä olihan korkein oikeus vuosien mittaan ratkaissut taitavasti eri tapauksia uskonnonvapauden, kokoontumisvapauden sekä puhe- ja painovapauden hyväksi. Näistä useimmat tapaukset koskivat Jehovan todistajien vapauksia vaikka ne vaikuttivat samalla kaikkiin kansalaisiin. Esimerkiksi erään Jehovan todistajia koskeneen tärkeän päätöksen (Saumur Quebeciä vastaan) johdosta ylituomari Rand sanoi: ”Sananvapaus ja uskonnon vapaus sekä henkilökohtainen koskemattomuus ovat perusvapauksia, jotka ovat samalla ihmisen itsensä ilmaisemiselle välttämättömiä tunnuspiirteitä ja muotoja sekä heidän yhteiskuntansa laillisen järjestyksen perusehto.”
Sen varmistamiseksi, ettei sellaisten oikeuksien kanssa ristiriidassa olevia lakeja säädettäisi, tuntui tarpeelliselta mainita ne erikseen perustuslaissa. Entinen pääministeri Pierre Trudeau tähdensi: ”Perustuslaki ei olisi vain tavallinen laki vaan – – ohje, jonka mukaisesti muut lait tehdään. Takaamalla joidenkin oikeuksien koskemattomuuden se rajoittaisi hallitusten valtaa ja kumoaisi hallituksen toimenpiteet – jopa asianmukaisesti hyväksytyt säädöksetkin – jotka olisivat ristiriidassa noiden oikeuksien kanssa.”
Mitä uusi perustuslaki sisältää
Mitä uuteen perustuslakiin sisältyy? Ensimmäisten 34 pykälän otsikkona on ”Kanadalaisten oikeuksia ja vapauksia koskeva peruskirja”. Sen alla käsitellään sellaisia perusvapauksia kuin ”a) omantunnon- ja uskonnonvapautta; b) ajatuksen-, uskon-, mielipiteen- ja ilmaisuvapautta, johon sisältyy lehdistön ja muiden tiedotusvälineiden käyttöä koskeva vapaus; c) vapautta rauhalliseen kokoontumiseen sekä d) yhdistymisvapautta”. Muissa pykälissä tarkastellaan maan alkuasukkaiden asemaa, alueellisen eriarvoisuuden tasoittamista ja perustuslakiin tehtäviä muutoksia.
Jotkut ovat huolissaan lakiin sisältyvistä ehtolausekkeista, jotka rajoittavat vapauksia joissain suhteissa tai sallivat provinssien säätää lakeja, jotka eivät ole edellä mainitun peruskirjan mukaisia. Yhdysvaltain perustuslaissa ei ole sellaisia rajoituksia. Vasta ajan mittaan nähdään, miten nämä lausekkeet vaikuttavat perusoikeuksiin ja -vapauksiin.
Kauaskantoiset seuraukset
Vuoden 1982 perustuslailla on sen voimaantuloa seuranneiden kahden vuoden aikana ollut kauaskantoiset vaikutukset. Yli tuhat peruskirjan mainitsemiin oikeuksiin ja vapauksiin liittyvää tapausta on käsitelty alioikeuksissa. Ne ovat koskeneet pääasiassa rikoslain muotokysymyksiä ja joitakin oikeudenkäyntiä koskevia asioita. Koska ylempiin oikeusistuimiin valittaminen vaatii aikaa, vain yksi tapaus on viety korkeimpaan oikeuteen, ja siinäkin oli kyse vähäisestä asiasta.
Kanadalaiset ansaitsevat tunnustusta siitä, että he haluavat yhteiskuntansa perustuvan oikeudenmukaisuuden periaatteille, jotka ”tunnustavat Jumalan ylimmän vallan”. On toivottavaa, että he toimivat tulevaisuudessa perustuslakinsa sisältämän hengen mukaisesti. Eräs kanadalainen lakimies ja kansalaisvapauksien asiantuntija sanoi häntä haastateltaessa meille: ”Mikään laki ei ole voimakkaampi kuin sen täytäntöönpanokeinot, ja ne puolestaan riippuvat täysin siitä, mille ihmiset antavat suostumuksensa.” Siksi kanadalaisten täytyy nyt olla valppaita soveltaessaan uuteen perustuslakiinsa sisältyvän oikeuksia koskevan peruskirjan säädöksiä.
[Huomioteksti s. 15]
”Mikään laki ei ole voimakkaampi kuin sen täytäntöönpanokeinot, ja ne puolestaan riippuvat täysin siitä, mille ihmiset antavat suostumuksensa”