Työssä käyvien avioparien pitkä historia

RICHARD ei vaikuta lainkaan kiusaantuneelta kietoessaan esiliinan eteensä. Hääriessään keittiössä hän korjaa ruoan pöydästä, lakaisee lattiaa ja pesee astiat – taloustyöt näyttävät sujuvan häneltä varsin tottuneesti. ”Nyt on minun vuoroni siistiä paikat”, hän selittää. ”Carol ottaa parin tunnin torkut, koska hänen täytyy illalla mennä töihin.”a

Richard ja Carol ovat naimisissa ja käyvät molemmat työssä; heidän elämäntapansa on nykyään monin paikoin pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Yhdysvalloissa työssäkäyvien vaimojen määrä on käytännöllisesti katsoen kolminkertaistunut vuodesta 1950. Ja tuoreiden arvioitten mukaan yli kolme viidesosaa Yhdysvaltain aviopareista on sellaisia, että sekä mies että vaimo käyvät työssä. Suomessa on työssä käyvien perheenäitien määrä lähes kolminkertaistunut vuoden 1950 jälkeen, ja joka toisessa perheessä käyvät molemmat puolisot työssä. Samanlainen suuntaus on havaittavissa myös muiden muassa Ranskassa, Australiassa, Kanadassa, Belgiassa, Ruotsissa ja Japanissa.

Monet lehtemme lukijat ns. kehitysmaissa saattavat kuitenkin ihmetellä, miksi tämä asia synnyttää niin vilkasta keskustelua. Siellä naisten harteille nimittäin lankeaa varsin suuri osa perheen elatuksen hankkimisesta. (Ks. s. 4.) Joka tapauksessa se, että molemmat aviopuolisot käyvät työssä, on saavuttanut länsimaissa ilmiömäiset mitat. Miksi niin on tapahtunut?

”Taloudelliset taakat”

Käsitys, jonka mukaan miehen tulisi olla perheen ainoa elättäjä, on vallalla ainoastaan länsimaissa, ja niissäkin se on varsin uusi käsitys. Kirjassa The Individual, Marriage, and the Family (Yksilö, avioliitto ja perhe) sanotaan, että useimmiten ihmiskunnan historian aikana ”naiset ovat huolehtineet perheen toimeentulosta siinä missä miehetkin”.

Raamatussa kerrotaan, miten naiset muinoin osallistuivat perheen toimeentulon turvaamiseen. Sananlaskujen 31. luvussa kuvaillaan ”kelpo vaimoa”. Sen lisäksi, että hän huolehti taloustöistä, hän hankki tuloja. Hän ansaitsi rahaa muun muassa ostamalla kiinteistöjä, viljelemällä maata sekä valmistamalla ja myymällä vaatteita. (Sananlaskut 31:16, 24) Apostolien tekojen 18:2, 3:ssa kerrotaan Akylaasta ja hänen vaimostaan Priskillasta, jotka harjoittivat yhdessä samaa ammattia. Raamatunselittäjä Adam Clarke huomauttaa: ”Kreikkalaisten, roomalaisten ja israelilaisten korkea-arvoisimmatkin naiset tekivät kaikenlaista käsityötä perheen elättämiseksi.”

Vuosisatojen ajan miehet ja naiset olivat taloudellisessa yhteistyössä keskenään. Työ keskittyi silloin kuitenkin kodin läheisyyteen. Sitten tapahtui teollinen vallankumous, ja miehet hakeutuivat töihin suurten kaupunkien tehtaisiin. Mutta jättäessään kotiteollisuuden ja maanviljelyksen miehet joutuivat ”pois kotoa työpaikkoihin, joissa ei tarvittu vaimon ja lasten työpanosta”. Joidenkuiden mielestä naisista tuli tämän vuoksi ”taloudellisia taakkoja”. – Scientific American.

Teollistuminen toi kuitenkin mukanaan myös jonkin verran hyvinvointia. Niinpä kun länsimaat olivat toipuneet lamasta ja toisesta maailmansodasta, keskiluokan (ja korkeammastakin) elintasosta tuli monien perheiden hartaasti tavoittelema päämäärä. Jonkin aikaa korkeat palkat, alhaiset hinnat ja helposti saatava luotto tekivät mahdolliseksi sen, että jotkut miehet saattoivat turvata perheelleen kodin sekä ostaa auton ja jopa joitakin niistä monista uusista ja hämmästyttävistä tuotteista ja laitteista, joita heitä houkuteltiin hankkimaan.

Keskiluokan unelma osoittautui kuitenkin monille salakavalaksi ansaksi, kun suunnaton inflaatiokierre alkoi. Kirjailija Marvin Harrisin mukaan jo 1960-luvulla ”vanhemmat havaitsivat olevan yhä vaikeampaa saavuttaa ja ylläpitää keskiluokan elintasoa”. Esimerkiksi vuonna 1965 uusi omakotitalo maksoi Yhdysvalloissa keskimäärin 20000 dollaria. Vuoden 1984 toisella puoliskolla omakotitalon hinta oli kivunnut noin 100000 dollariin! Suomessa keskikokoinen uusi omakotitalo maksoi vuonna 1965 55000 markkaa, mutta vuonna 1984 sen hinta oli jo 300000 markkaa. Myös elintarvikkeiden ja vaatteitten hinnat karkasivat valvonnasta. Niinpä ennätysmäärä vaimoja alkoi virrata työmarkkinoille.

’Me tarvitsimme lisää rahaa’

Richardilla ja Carolilla (jotka mainittiin kirjoituksen alussa) on miellyttävä, mutta Yhdysvaltain mittapuiden mukaan vaatimaton koti. Monien muiden avioparien tavoin myös he havaitsivat kuitenkin joutuneensa inflaation otteeseen. Carol sanoo: ”Me yksinkertaisesti tarvitsimme enemmän rahaa, mikäli aioimme selvitä laskuistamme. Tajusin, ettei Richard pystynyt ansaitsemaan paljoakaan enempää kuin hän jo ansaitsi, joten minulla ei oikeastaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin mennä kokopäivätyöhön.” Naisten vapautusliikkeen filosofia ei siis suinkaan ole ollut se pääsyy, joka on ajanut naisia työmarkkinoille. Kun aviopareilta kysytään, miksi sekä mies että vaimo käyvät työssä, useimmat heistä vastaavat: ’Koska tarvitsemme rahaa!’ (Ks. s. 5.)

Jotkut naiset ovat harmissaan, kun heidät riuhtaistaan kotoaan. ”Kodin ulkopuolella työskenteleminen tekee minusta vähä vähältä lopun”, valitti eräs nainen. On kuitenkin monia naisia, jotka ottavat työpaikan avosylin vastaan. ”Minusta on suurenmoista käydä työssä”, sanoi eräs toinen nainen, joka huolehtii huonekalujen näyttelyhuoneistosta. ”En kerta kaikkiaan ole kotirouvatyyppiä.” Myös pilviä hipovat avioeroluvut ja leskeksi jäämisen vaara ovat osaltaan houkutelleet naisia työhön. ”Jos en kävisi töissä, olisin hyvin peloissani ”, muuan nainen sanoo. ”Menetin ensimmäisen aviomieheni, kun olin 22-vuotias – –. Nyt minulla on mieleni taustalla ajatus, että jos Stephen kuolisi tai karkaisi jonkun heitukan kanssa, olisin kamalassa kiipelissä, jos minulla ei olisi työpaikkaa.”

Useimmissa perheissä molempien puolisoiden työssä käyminen johtuu kuitenkin siitä, että he haluavat säilyttää taloudellisen tasapainonsa. Mitä haasteita he sitten joutuvat kohtaamaan, ja miten he voivat selviytyä niistä?

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu s. 4]

Työssä käyvät naiset kehitysmaissa

”Kaakkois-Aasian naiset keittävät palmusokeria. Länsiafrikkalaiset naiset valmistavat olutta. Joissakin Meksikon osissa ja muuallakin naiset tekevät saviastioita. Useimmissa maissa naiset kutovat kangasta ja valmistavat vaatteita. Useimpien kulttuurien naiset myyvät ylimääräiset elintarvikkeensa paikallisella torilla. Näistä toimista koituva tuotto kuuluu yleensä naisille itselleen.” – Irene Tinker kirjassa Women and World Development (Naiset ja maailman kehitys).

Ajatellaanpa esimerkiksi Etelä- ja Keski-Ghanassa asuvia akaneja. Rae André kirjoittaa heistä: ”Naiset istuttavat, miehet korjaavat sadon; naiset käyvät kauppaa torilla, miehet käyvät kauppaa kauempana. Perinteisesti aviomiesten ja vaimojen säästöt ja sijoitukset on pidetty erillään, ja heillä on ollut oikeus omasta työstään tai kaupankäynnistään mahdollisesti saamaansa voittoon.”

Vanha elämäntapa on kuitenkin nopeasti väistymässä kansojen pyrkiessä teollistumaan. Tämä johtuu siitä, että teollisuusmiehet eivät tuo tullessaan ainoastaan länsimaista tekniikkaa vaan myös länsimaisen kulttuurin. Sen mukaisesti kehitystyöntekijät opettavat uuden viljelytekniikan miehille, vaikka maanviljely onkin naisten ala. Teollisuuden tarjoamat työpaikat ovat samalla tavoin lähes yksinomaan miesten ulottuvilla. Mitä seurauksia tästä on ollut?

Tarkastelehan Indonesiaa. Riisin kuoriminen oli siellä perinteisesti naisten työtä. Mutta 1970-luvun alkupuolella otettiin käyttöön pieniä Japanissa valmistettuja riisinkuorimia, ja näin naisilta riistettiin heidän elinkeinonsa.

Guatemalassa sijaitsevassa San Pedron kaupungissa naiset työskentelivät kutojina, kun taas miehet olivat maanviljelijöitä ja kauppiaita. Tri T. Bachrach Ehlersin mukaan naiset olivat siellä ”kiihkeän ylpeitä” siitä, että he olivat taloudellisesti tuottoisia. Yhtäkkiä otettiinkin sitten käyttöön uudet kutomakoneet. Mutta vain miehille myönnettiin luottoa, jota niiden ostamiseen tarvittiin. Naisilla ei ollut enää mitään sanomista kutomateollisuudessa, ja nyt he tekevät työtä tehtaiden johtajien maksamaa pientä palkkaa vastaan.

Keniassa jotkut naiset jätetään ”perheen maatilkulle elää kituuttamaan lastensa kanssa” sillä välin, kun heidän aviomiehensä etsii työpaikkaa kaupungista. Kun naiset lopulta pääsevät asumaan miehensä luo korkeisiin kerrostaloihin, he eivät erään kenialaisen virkailijan mukaan löydä ”muuta kuin paikan, jossa ajaudutaan itsemurhaan”. Kuinka niin? Mies selittää: ”Kenialaiset ovat maanläheistä kansaa; he haluavat omistaa maatilkun, jota he voivat sanoa omakseen.”

Intiassa naisilla on perinteisesti ”alhainen sosiaalinen asema”. Niinpä paremmin palkattuja työpaikkoja pidetään usein sopimattomina naiselle. (Jopa Gandhi, joka puhui naisten tasa-arvosta, sanoi kerran, että ”sukupuolten tasa-arvo ei merkitse ammattien tasa-arvoa”.) Naisten asemasta nykyajan Intiassa kertova kirja huomauttaa kuitenkin, että keskiluokan työssäkäyvillä naisilla on nyt ollut ”tilaisuus päästä tavaroiden makuun”. (Women in Contemporary India) Kulttuuriin ja uskontoon liittyvät tabut saattavat sen vuoksi joutua väistymään vielä yhden länsimaistumisen tunnuspiirteen, nimittäin materialismin, tieltä.

On ironista, että kolmannen maailman naiset joutuvat työskentelemään ankarammin kuin koskaan, mutta jäävät vaille sitä taloudellista riippumattomuutta – tai turvallisuutta – josta he kerran saivat nauttia.

[Tekstiruutu s. 5]

Miksi molemmat käyvät työssä

Yhdysvallat: Eräässä 41000 naista käsittäneessä tutkimuksessa 82 prosenttia työssä käyvistä naisista sanoi käyvänsä ansiotyössä, koska he tarvitsivat rahaa juoksevien kulujensa kattamiseen.

Ranska: Tässä maassa ”käy enemmän naisia työssä kodin ulkopuolella kuin missään muussa Länsi-Euroopan maassa”. Noin 84 prosenttia käy työssä ”pelkästään taloudellisesta pakosta”.

Kanada: Toronton yliopiston tekemässä tutkimuksessa kävi ilmi, että ”kokopäivätyössä käyvien naisten aviomies ansaitsee yleensä vähemmän kuin muut miehet. Miesten keskitulot perheissä, joissa vaimo käy kokopäivätyössä, olivat 18240 dollaria ja – – 22273 dollaria perheissä, joissa aviomies on perheen ainoa elättäjä.”

Intia: Sosiologi Zarina Bhatty sanoo: ”Naiset käyvät työssä, koska heidän täytyy, eivätkä suinkaan siksi, että he pyrkivät sen avulla saamaan enemmän vapautta, taloudellista riippumattomuutta tai tilaisuuksia toteuttaa itseään.”

[Kuva s. 5]

Teollinen vallankumous vei miehet maatiloilta ja antoi heille työtä tehtaissa. Joistakuista tuntui, että naisista tuli ”taloudellisia taakkoja”