Miksi jotkut eivät lue
LUKEMINEN on monien mielestä vastenmielistä. Miksi? Yksi syy on se, että jotkut eivät koskaan todella opi lukemaan koulussa. Eräs 34-vuotias nainen sanoi, että aina kun hän katsoi painettua sivua, hän näki vain ”yhtä sekasotkua”, jossa ei ollut mitään järkeä. Toisinaan häneltä kului jopa kaksi minuuttia yhden ainoan virkkeen lukemiseen.
Jonkin aikaa sitten muuan lukiosta valmistunut nuori mies vaati San Franciscon koulupiiriltä puolen miljoonan dollarin (n. 3 milj. mk:n) korvausta siksi, että hänelle oli annettu lukion päästötodistus, vaikka hän oli töin tuskin lukutaitoinen. Selvityksen mukaan hänen lukutaitonsa oli viides- tai kuudesluokkalaisen tasolla, kun hän sai päästötodistuksensa. Hän havaitsi, ettei hän tämän vuoksi kyennyt käsittelemään kunnolla työnhakulomakkeita etsiessään työpaikkaa. Miten tällaista saattoi tapahtua?
Erilaisia opetusmenetelmiä
Jotkut menetelmät lukemaan opettamisessa näyttävät ikävä kyllä osoittautuneen erittäin puutteellisiksi. Etenkin englanninkielisillä alueilla käytettävä analyyttinen ns. ”näe ja sano” -menetelmä on saanut viime vuosina osakseen paljon arvostelua. Suomessa tätä menetelmää käytetään hyvin vähän. Tässä oppilaita opetetaan tunnistamaan kokonaisia sanoja, ilman että he pystyisivät ääntämään yksittäisiä tavuja ja kirjaimia, joista sanat muodostuvat. Tämän menetelmän pahin vika on se, että se tuottaa lukijoita, jotka arvaavat sanoja, joiden on vaikea ääntää uusia sanoja ja jotka lukevat epätarkasti, koska he sekoittavat samannäköiset sanat toisiinsa.
Valaisemme asiaa: Kirjassaan Why Johnny Still Can’t Read (Miksi Johnny ei vieläkään osaa lukea) Rudolf Flesch julkaisi kirjeen, jonka hän oli saanut naiselta, joka kertoi joutuneensa ”näe ja sano” -menetelmän uhriksi. Nainen kirjoitti: ”Me saatoimme katsoa kuvia, esimerkiksi omenaa. Opettaja kehotti meitä muistamaan sanan omena siitä, että se alkaa o-kirjaimella. Siksi aina kun näin o-kirjaimella alkavan sanan, luulin, että siinä lukee omena.”
On arvioitu, että ”näe ja sano” -menetelmän avulla lapsi pystyy ensimmäisen kouluvuoden lopussa tunnistamaan vain noin 350 sanaa. Toisen luokan loppuun mennessä hän osaa noin 1100 sanaa lisää, kolmannen vuoden lopussa 1200 uutta sanaa ja vielä 1550 sanaa lisää neljännen luokan loppuun mennessä. Tämä edustaa yhteensä 4200:aa sanaa lapsen sanavarastosta.
Vastaavasti arvioiden mukaan lapset, joille lukemista opetetaan synteettisellä äänenmetodilla, oppivat yleensä jopa 40000 sanaa peruskoulun neljännen luokan loppuun mennessä. Synteettisessä äänenmetodissa oppilaalle ei opeteta ainoastaan sitä, miksi kirjaimia sanotaan, vaan myös se, miltä ne kuulostavat sanassa. Ensin opetellaan vokaalit ja sitten konsonantit. Sen jälkeen niitä liitetään kaksi-, kolme- tai nelikirjaimisiksi yhdistelmiksi aluksi sanojen, sitten lauseiden ja lopulta virkkeiden muodostamiseksi. (Ks. englanninkielinen Herätkää 8.7.1967, s. 12–16.) Riippumattomat tutkimukset näyttävät puoltavan äänenmetodin käyttöä lukemisen opetuksessa alaluokilla.
Vielä monimutkaisemmaksi asian tekee se, että joillakuilla opettajilla saattaa olla kielteinen käsitys oppilaidensa oppimiskyvystä. Eräs asiantuntija huomautti: ”Se, ovatko lapset ’edullisessa’ vai ’epäedullisessa’ asemassa, mustia vai valkoisia, tai rikkaita vai köyhiä, ei vaikuta siihen, miten hyvin he oppivat lukemaan. Ammatillisen kokemukseni perusteella voin sanoa, että sellaiset väitteet ovat vain tekosyitä sille, ettei lapsia opeteta lukemaan.” – Kursivointi meidän.
Muita lukemiseen vaikuttavia seikkoja
Televisio mainitaan myös yhtenä syynä siihen, etteivät ihmiset lue. On arvioitu, että Yhdysvalloissa 70-vuotiaaksi elävä ihminen katselee elämänsä aikana televisiota keskimäärin 70000 tuntia, mikä on toiseksi eniten heti työhön ja nukkumiseen käytettävän ajan jälkeen! TV Guide -julkaisu mainitsee: ”Yhä suurempi määrä tieteellistä todistusaineistoa vahvistaa, etteivät paljo television katselu ja sellaisten perustaitojen kuin luku- ja kirjoitustaidon hallinta onnistu yhtä aikaa kouluaan aloittelevalta peruskoululaiselta. Tutkimukset – – viittaavat siihen, että jopa lukemista arvossa pitävistä kodeista tulevat lapset, joiden kuitenkin sallitaan myös katsoa paljon televisiota, ovat hyvin alttiita lukemisvaikeuksille.”
Lisäksi joukko muita tekijöitä vaikuttaa suoranaisesti hyvän lukutaidon kehittämiseen. ”Jos lapsen silmät eivät toimi normaalisti, hän saattaa kärsiä päänsärystä, näköväsymyksestä, hermojännityksestä ja muista oireista, jotka saattavat tehdä lukemisen hyvin vastenmieliseksi.” Tavallisessa luokkaopetuksessa kiinnitetään kuitenkin yleensä hyvin vähän huomiota tällaisiin oppilaisiin. – Diagnostic and Remedial Teaching, s. 49.
Toisinaan ongelmana ovat kuulovaikeudet. Huonokuuloiset lapset kärsivät luonnollisestikin, jos opetuksessa käytetään foneettisia menetelmiä.
Myös tunneperäisillä tekijöillä on suuri merkitys. Esimerkiksi ”lapselle, joka on kokenut epäonnistumisen heti alussa lukemaan opetellessaan, kehittyy usein lukemista kohtaan sellainen tunneperäinen asenne, joka vaikeuttaa edistymistä jatkossa”, sanoo eräs asiantuntija ja jatkaa: ”Kirjan näkemisen tai lukeminen-sanan mainitsemisen on todettu aiheuttavan joillekin yksilöille jännitystä ja epämukavan olon.” Myös perheen hajoaminen, kodin turvattomuus tai vanhempien neuroottisuus voivat usein vaikuttaa epäsuotuisasti lapsen edistymiseen lukutaidossa.
Kaikkein voimakkaimmin huonosti lukevaan henkilöön vaikuttaa kuitenkin se, ettei hän lue. Onhan niin, ettei kukaan ole koskaan oppinut lukemaan lukematta. Usein se, ettei henkilö lue, juontaa juurensa yhdestä tai useammasta edellä kuvailluista fyysisistä ja tunneperäisistä syistä.
Olipa syy lukutaidon puutteellisuuteen mikä tahansa, todelliset ponnistelut sen voittamiseksi tuottavat aikanaan tulosta. Seuraavassa kirjoituksessa esitämme joitakin ehdotuksia, joista saattaa olla hyötyä.
[Kuva s. 5]
Lapset, joiden sallitaan katsoa liikaa televisiota, ovat hyvin alttiita lukemisvaikeuksille