Raamatun näkökanta

Kuuluvatko uskontunnustukset tosi palvontaan?

”MINÄ uskon Isään Jumalaan, kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan. Minä uskon Jeesukseen Kristukseen . . .”

Tuntuvatko nämä sanat tutuilta? Miljoonat katolilaiset ja protestantit lausuvat ne tai niiden muunnelmia esittäessään julistuksen uskonnollisista käsityksistään. Tätä kutsutaan yleensä apostoliseksi uskontunnustukseksi, ja se on muiden uskontunnustusten, esimerkiksi Athanasiuksen ja Nikean uskontunnustuksen, tavoin saanut merkittävän sijan kristikunnan kirkkojen julkisessa palvonnassa.

Tilanteen ollessa tällainen herää seuraavia kysymyksiä: Vaatiiko kristillinen usko ja ykseys uskontunnustuksia? Toistivatko Jeesus Kristus ja apostolit uskontunnustuksia? Mainitseeko Raamattu niitä?

Arvostetut hakuteokset, esimerkiksi Hastingsin Encyclopædia of Religion and Ethics ja McClintockin ja Strongin Cyclopedia, mainitsevat kirkon uskontunnustusten, sellaisina kuin me nykyään ne tunnemme, olevan peräisin varhaisissa kirkoissa käytetyistä kastetunnustuksista. Kastettavien piti osoittaa omaksuneensa ainakin perususkomukset lausumalla niistä jokin muodollinen yhteenveto. Oli olemassa useita sellaisia tunnustuksia, ja eri alueiden kirkossa oli omat muunnelmansa. Vasta 300-luvulla jotkin uskontunnustukset tulivat muita huomattavammiksi.

Tämä tausta huomioon otettuna on selvää, että uskontunnustuksia käytettiin yhden kirkon käsitysten määrittelemiseen sen erottamiseksi muista kirkoista. Uskontunnustukset kehittyivät opillisten muutosten myötä. Esimerkiksi Nikean kirkolliskokouksessa lisättiin aikaisempaan kastetunnustukseen lausunto, että Poika oli ”yhtä olemusta” Isän kanssa. Ja Konstantinopolin kirkolliskokouksessa lisättiin edelleen lausunto, että pyhää henkeä ’palvellaan ja kunnioitetaan yhtenä Isän ja Pojan kanssa’.

On kiinnostavaa, että vaikka uskontunnustukset kehittyivät pitkän ajanjakson kuluessa, niin Amerikan katolisessa yliopistossa toimivan Avery Dullesin mukaan ”luultavasti mikään historian aikakausi ei ole nähnyt sellaista uusien uskontunnustussanamuotojen kukoistusta kuin meidän aikakautemme”. Nykyään kristikunnan kirkoissa ”on yli 150 virallisesti hyväksyttyä uskontunnustusta”, sanoo Encyclopædia Britannica.

Käyttivätkö Jeesus ja apostolit uskontunnustuksia?

Kärsimistään edeltäneenä iltana Jeesus Kristus rukoili taivaallista Isäänsä opetuslastensa puolesta: ”Pyhitä heidät totuudella; sinun sanasi on totuus.” (Johannes 17:17) Hän rukoili, että hänen opetuslapsensa pyhitettäisiin eli asetettaisiin erilleen. Mutta viittasiko hän mihinkään kirjoitettuun säännöstöön tai uskontunnustukseen? Ei! Pikemminkin hän osoitti, että Raamattuun muistiin merkityt Jumalan sanat asettivat heidät muista erilleen.

Käsitellessään rukousasiaa Jeesus sanoi: ”Älkää – – sanoko samoja asioita yhä uudelleen.” (Matteus 6:7) Koska Jeesus ei hyväksynyt kirjoitettujen tai ulkoa opeteltujen rukousten toistamista, eikö ole itsestään selvää, ettei hän hyväksyisi myöskään uskontunnustusten toistamista julkisessa palvonnassa? Tosiasia on, ettemme voi löytää mistään raamatunkohdasta viittausta siihen, että Jeesus olisi käyttänyt tai opettanut ketään käyttämään uskontunnustuksia palvonnassa. Hän sanoi: ”Jumala on Henki, ja häntä palvovien täytyy palvoa hengessä ja totuudessa.” – Johannes 4:24.

Mitä sitten on sanottava apostolisesta uskontunnustuksesta? Sen nimen vuoksi monet uskovat, että Jeesuksen Kristuksen apostolit tosiaan laativat sen. Itse asiassa jotkut jopa väittävät kunkin apostolin kirjoittaneen oman lauseensa tätä uskontunnustusta laadittaessa.

Professori G. C. Stead kirjoitti tästä Expository Times -lehteen: ”Kuka tahansa varhaiskristillistä kirjallisuutta vähänkään laajemmin lukenut tulee väistämättä erilaiseen johtopäätökseen.” Hän perusteli käsitystään sillä, että jos olisi olemassa apostolien muodollisesti laatima ja hyväksymä uskontunnustus, olisi vaikea selittää, miksi varhaisissa kirkoissa oli niin monia erilaisia ’tunnustuksia’ ja ’uskonjulistuksia’. Tosiasia on, että ”kristillisen uskon julistusta, jonka sanamuoto pitää suunnilleen yhtä apostolisen uskontunnustuksen kanssa, ei voida löytää mistään säilyneistä kirjoituksista vuotta 340 varhaisemmalta ajalta”.

Apostolien tekojen 15. luvussa Raamattu kyllä puhuu Jerusalemissa pidetystä apostolien ja vanhinten kokouksesta. Mutta tuon kokouksen tarkoitus ei ollut laatia eikä korjata uskontunnustusta, vaan harkita, oliko pakanakristittyjä tarpeellista ympärileikata.

Miten todistan, että ”minä uskon”

Uskontunnustuksen alkusanat kuuluvat aina: ”Minä uskon” tai ”Me uskomme”. Tämä ilmaus on käännetty latinalaisesta sanasta ”credo”, ja monissa kielissä uskontunnustusta merkitsevä sana on johdettu siitä. Mutta todistaako noiden sanojen toistaminen, että ihminen todella uskoo?

Jeesus sanoi kuuluisassa vuorisaarnassa: ”Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra’, tule menemään taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee taivaissa olevan Isäni tahdon.” Hän tuomitsi myös aikansa uskonnonharjoittajat siitä, että he pitivät kiinni ihmisten perinteistä. – Matteus 7:21; 15:8.

Mitä opimme Jeesuksen sanoista? Sen, että Jumalan silmissä on arvotonta vain toistaa sitä, mihin väittää uskovansa. Pikemminkin Jeesuksen ’Isän tahdon tekeminen’ saa osakseen Jumalan hyväksymyksen.

Jumalan tahdon selville saamiseksi on välttämätöntä kääntyä Raamatun puoleen ja tutkia ahkerasti sitä. Sen sijaan että opettelisimme ulkoa tai toistaisimme uskontunnustuksia, meidän tulee pikemminkin menetellä niin kuin Jeesus sanoi rukouksessa Isälleen: ”Tämä merkitsee ikuista elämää, että he hankkivat sinun tuntemustasi, ainoan tosi Jumalan, ja hänen tuntemustaan, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.” – Johannes 17:3.

[Kuva s. 21]

Minä uskon . . . Minä uskon . . .