YK – onko se yhdistänyt kansakunnat?

”KUKA saa aikaan kestävän rauhan, ja milloin?” kysyivät Jehovan todistajat kirjasessa ”Rauha – voiko se kestää?”, joka julkaistiin vuonna 1942. Kansainliitto oli tuolloin toisen maailmansodan vuoksi valekuollut eli ”syvyydessä”, niin kuin Raamattu asian ilmaisee. (Ilmestys 17:8) Siksi herätettiin myös kysymys, jäisikö Liitto tuohon [toimettomuuden] kuiluun?

Jo tuolloin Jehovan todistajat löysivät vastauksen Raamatusta. Toisen maailmansodan riehuessa Rauha-kirjanen ennusti: ”Maailman kansojen välinen yhteenliittyminen muodostuu jälleen.” Toteutuiko tuo ennustus?

Vuoden 1945 huhtikuussa pidettiin San Franciscossa konferenssi Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan laatimiseksi. Cornelia Meigs kertoo kirjassaan The Great Design, mitä tapahtui, kun tuli aika avata kokous: ”Washingtonin katedraalissa pidettiin suuri ja innoittava jumalanpalvelus, jossa rukoiltiin Jumalalta apua uudelle yritykselle. – – Silmiinpistävän monet varsinaisen konferenssin pääpuhujista pyysivät avaus- ja loppupuheissaan Jumalaa auttamaan heitä siinä, mihin he olivat ryhtymässä.”

Jotkut halusivat, että Jumala mainittaisiin peruskirjassa, mutta toiset eivät halunneet sitä. Valtiot eivät olleet yksimielisiä, joten sana ”Jumala” jätettiin pois. Tämän mielipide-eron olisi pitänyt olla ennakkovaroitus tulevista erimielisyyksistä. Joka tapauksessa 51 perustajavaltiota allekirjoitti YK:n peruskirjan, ja niin jo kuollut ja kuopattu Kansainliitto nousi haudastaan.

Miten YK on poikennut Kansainliitosta? Entä onko se onnistunut paremmin rauhan säilyttämisessä? Onko se todella yhdistänyt kansakunnat?

Pääsihteeri

Perustan voimakkaammalle ja tehokkaammalle järjestölle loivat Franklin D. Roosevelt, Winston Churchill ja Josef Stalin sekä heidän neuvonantajansa. Nuo miehet edustivat kolmea suurvaltaa – Yhdysvaltoja, Englantia ja Neuvostoliittoa – Moskovassa, Teheranissa, Jaltalla ja Washingtonissa (D.C.) pidetyissä konferensseissa. Itse asiassa presidentti Roosevelt valitsi lopulta nimen ”Yhdistyneet Kansakunnat”.

YK:n yleiskokous piti ensimmäisen istuntonsa vuoden 1946 tammikuussa. Helmikuun 1. päivänä YK:lle oli nimitetty ensimmäinen pääsihteeri, norjalainen Trygve Lie. Mitä hän ajatteli nimityksestään? ”Minut oli kerrassaan lennätetty pääsihteeriksi tähän uuteen kansainväliseen järjestöön, jonka tehtävänä oli pitää voimassa rauhantilaa ja ajaa edistyksen asiaa rauhattomuuden, köyhyyden ja suurvaltain keskinäisen kilpailun maailmassa. Tämä oli työhaaste, joka ylitti huimimmatkin unelmani. Mutta se oli samalla kuin painajainen. – – Kyselin mielessäni toisenkin kerran, miksi tämä pelottava urakka oli osunut norjalaisen työväenlakimiehen harteille.”

Järjestön pääsihteeriltä ei odotettu paljoakaan, niin kuin ei ollut odotettu Kansainliiton aikoihinkaan. Kirjailija Andrew Boydin mukaan Yhdistyneiden Kansakuntien perustajat eivät käsittäneet, kuinka laajat pääsihteerin valtuudet tulisivat olemaan. Boyd toteaakin kirjassaan Fifteen Men on a Powder Keg: ”Niiden [kolmen suurvallan] mieleen ei edes juolahtanut se mahdollisuus, että uuden maailmanjärjestön korkein virkamies joutuisi johtamaan sen kansainvälisiä sotajoukkoja.” Hän jatkaa: ”Ne näkivät hänet omana luomuksenaan, joka oli sitä paitsi varsin vaatimaton.”

Kuitenkin YK:n peruskirjan 99. artikla sanoo selvästi: ”Pääsihteeri voi kiinnittää turvallisuusneuvoston huomion jokaiseen seikkaan, joka hänen mielestään saattaa uhata kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämistä.” (Kursivointi meidän.) Trygve Lie kirjoitti: ”Tämä artikla antaa YK:n pääsihteerille maailmanpoliittisia tehtäviä ja velvollisuuksia, jollaisia ei kenelläkään yksityisellä henkilöllä eikä kenelläkään yhden ainoan kansakunnan edustajalla ole koskaan ennen ollut.” Sen vuoksi hän aikoi olla tekijä, jonka merkitys oli syytä tunnustaa.

Pääsihteerin vaikutusvalta sovittelijana kasvoikin siinä määrin, että kun Kongon kriisi puhkesi vuonna 1961, Trygve Lien seuraaja Dag Hammarskjöld kokosi 20000 sotilaan ja teknisen asiantuntijan joukon 18 maasta auttamaan tuon selkkauksen selvittämisessä. Vuonna 1964 U Thant, joka silloin hoiti pääsihteerin virkaa, oli vastuussa kolmesta samanaikaisesti toimivasta YK:n rauhanturvajoukosta.

Nykyinen pääsihteeri, perulainen Javier Pérez de Cuéllar, johtaa YK:n rauhanturvajoukkoja, jotka toimivat yhä Kyproksella ja Lähi-idässä. Hän johtaa myös sihteeristöä, johon kuuluu nykyään noin 7400 virkamiestä YK:n päämajassa New Yorkissa. Lisäksi noin 19000 henkeä työskentelee YK:n alaisuudessa muissa maissa. Mutta vaikka YK:lla on käytössään näin paljon työvoimaa, niin onko se onnistunut tehokkaasti ehkäisemään sotia kuluneitten 40 vuoden aikana?

Haukkuu vaan ei pure

Vastaus tähän kysymykseen on sekä myönteinen että kielteinen. 20 vuotta sen jälkeen kun Kansainliitto oli perustettu vuonna 1919, se alkoi käydä kuolinkamppailua toisen maailmansodan syttyessä. YK:n perustamisesta on kulunut jo 40 vuotta, mutta se on yhä jaloillaan. Vaikka kolmas maailmansota ei olekaan vielä syttynyt, on kuitenkin käyty monia hirvittäviä sotia ja miljoonat ihmiset ovat saaneet kärsiä niiden seurauksista. Mieleen muistuu oikopäätä sodat Koreassa (1950–1953), Lähi-idässä (1948–1949, 1967 ja 1973) ja Indokiinassa (1945–1954) ja Vietnamissa (1959–1975). On johdonmukaista kysyä, miksi YK ei pystynyt estämään noita sotia.

YK:n virkailijat vastaavat, että heidän järjestönsä on vain niin tehokas kuin sen jäsenvaltiot sallivat sen olla. Puolan ulkoministeri Stefan Olszowski totesikin 9.5.1985 päivätyssä kirjeessään: ”Järjestön toteuttamiskelpoisetkaan päätökset eivät voi johtaa odotettuihin käytännön tuloksiin, ellei jäsenvaltioiden poliittisesta tahdosta löydy niille vastakaikua ja kannatusta eikä ennen kuin niitä kumpaakin on löytynyt. Luotan siihen, että ihmiskunta onnistuu pysäyttämään ja kääntämään suuntansa ennen jyrkänteen reunaa.”

Sen vuoksi YK voi vain antaa kehotuksia, mutta se ei voi toimia poliisina, koska sillä ei ole pidätysvaltuuksia. Se on oikeastaan vain kansainvälinen foorumi, keskustelukenttä, jossa valtiot voivat esittää huoliaan ja valituksiaan, mikäli haluavat. YK:n entinen pääsihteeri Kurt Waldheim kirjoitti: ”Jos ne eivät ole valmiita esittämään ongelmiaan turvallisuusneuvostossa, niin Yhdistyneet Kansakunnat eivät voi juuri auttaa niitä – –. Välinpitämätön suhtautuminen turvallisuusneuvostoon jäytää sen arvovaltaa ja heikentää sen asemaa – –. Mielestäni tämä on mahdollisesti vaarallisimpia suuntauksia Yhdistyneiden Kansakuntien historiassa.”

Jos valtiot kuitenkin tuovat ongelmiaan YK:n käsiteltäväksi, niin ne tekevät sen usein vain esittääkseen syytöksiä ja vastasyytöksiä. YK:sta tulee poliittisen propagandan foorumi. Herääkin näin ollen kysymys, miten YK voi käyttää vaikutusvaltaansa rauhan hyväksi.

YK:n virkailijat vastaavat, että YK julkaisee päätöslauselmiaan ja yrittää vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen niin, että valtiot toimisivat niiden mukaan. Mutta se ei itse voi ryhtyä sotilaallisiin toimenpiteisiin estääkseen sotien syttymisen tai jarruttaakseen niiden syttymistä. Sillä on kuitenkin omat sotajoukot, joten mikä on niiden tehtävä?

Eräässä YK:n julkaisussa sanotaan: ”Nämä joukot [mikäli turvallisuusneuvosto tai yleiskokous on valtuuttanut ne toimimaan] pyrkivät luonteensa mukaisesti osaltaan ehkäisemään taistelujen syttymistä sekä palauttamaan järjestyksen ja ylläpitämään sitä ja edistämään olojen normalisoitumista. Tätä varten rauhanturvajoukoille on annettu valtuudet tarvittaessa neuvotella, suostutella, tarkkailla ja tehdä havaintoja. – – Vaikka joukot onkin aseistettu, ne saavat käyttää aseitaan vain itsepuolustukseksi.” (Kursivointi meidän.) Niiden tarkoitus on siis saada toiset luopumaan selkkauksista ja karttaa niitä itsekin.

Mikä YK siis oikeastaan on? Se on vahtikoira, jonka annetaan haukkua muttei purra. Mutta haukkuva koira ainakin varoittaa vaarasta. Miksi YK näyttää sitten olevan niin voimaton?

Kenellä on todellinen valta

Andrew Boydin mukaan kolme edellä mainittua suurvaltaa kylvivät YK:n ongelmien siemenet jo hahmotellessaan sen perusperiaatteita. Hän selittää: ”Ne ilmoittivat tylysti pienemmille valtioille, että ne olivat jo tehneet päätöksen sellaisesta YK:n turvallisuusjärjestelmästä, joka olisi täysin suurvaltojen valvonnassa. – – Roosevelt, Churchill ja Stalin olivat täysin yksimielisiä siitä, että ehdotetun Yhdistyneiden Kansakuntien järjestön tuli olla niiden päätösten toimeenpanoväline, joita nuo kolme suurvaltaa yhdessä tekisivät (Kiinan ja Ranskan kanssa, jotka olivat saaneet edun toimia niiden kumppaneina).”

Boyd jatkaa: ”Aivan ilmeisesti noiden kolmen vallan laatimasta järjestelmästä ei ollut määrä tulla sellaista, että niiden olisi sen puitteissa täytynyt alistaa jokin osa valtavasta sotilasmahdistaan pienempien maiden muodostaman ryhmän valvontaan tai YK:n pääsihteerin valvontaan – – tai Kansainväliselle tuomioistuimelle tai millekään muullekaan.” Miten ne sitten pystyivät säilyttämään vallan ja valvonnan omissa käsissään?

Boyd selittää: ”Nuo kolme valtiota eivät luottaneet toisiinsa. Veto-oikeus suojelisi niitä toisiltaan ja pienempien valtioiden enemmistövallalta.” Mikä veto-oikeus on? Se on oikeus tehdä jokin päätös tyhjäksi äänestämällä se kumoon. Tämä oikeus on 15-jäsenisen turvallisuusneuvoston viidellä pysyvällä jäsenellä (Englannilla, Kiinalla, Neuvostoliitolla, Ranskalla ja Yhdysvalloilla). Jotta turvallisuusneuvosto voisi siis tehdä jonkin suuren päätöksen, päätöksen täytyy saada taakseen ainakin yhdeksän puoltavaa ääntä, ja niihin täytyy sisältyä kaikkien viiden pysyvän jäsenen äänet. Äänestyksestä pidättymistä ei kuitenkaan pidetä veto-oikeuden käyttämisenä.

Veto-oikeuden sisällyttäminen YK:n peruskirjaan siis ”heijasti olettamusta, että suurvallat todennäköisesti tulisivat riitelemään”. Tällaiset alkuvaiheet eivät tarjonneet ”yhdistyneitten” kansakuntien toiminnalle kovinkaan hyviä lähtökuoppia.

Nyt elämme kuitenkin vuotta 1985, ja toistaiseksi kolmas maailmansota on vältetty. YK:lla on edelleen aktiivinen osa maailman asioissa. Onko sen vuoksi syytä uskoa, että YK voisi sittenkin olla Jumalan välikappale tiellä rauhaan?

[Tekstiruutu s. 6]

YK:n pääsihteerit ja joitakin heidän ongelmiaan

[Kuva s. 4]

Trygve Lie Kysyi: ’Miksi tämä pelottava urakka on osunut minun harteilleni?’

[Lähdemerkintä]

Yhdistyneet Kansakunnat

[Kuva s. 5]

U Thant johti samanaikaisesti kolmea YK:n rauhanturvajoukkoa

[Lähdemerkintä]

Yhdistyneet Kansakunnat

[Kuva s. 7]

Kurt Waldheim kirjoitti ’yhdestä YK:n historian vaarallisimmasta suuntauksesta’

[Lähdemerkintä]

Yhdistyneet Kansakunnat

[Kuva s. 7]

Javier Pérez de Cuéllarilla on noin 26000 alaista

[Lähdemerkintä]

Yhdistyneet Kansakunnat