YK – erään miehen haave
NELIMOOTTORINEN lentokone DC-6B, Albertina, lensi matalalla afrikkalaisen pensasmetsän yläpuolella. Se oli juuri lentänyt Pohjois-Rhodesiassa (nykyisessä Sambiassa) sijaitsevan Ndolan lentokentän yli. Koneessa oli 16 henkilöä, joista yksi oli siihen aikaan maailman tärkeimpiä miehiä.
Lentäjä käänsi koneen yön pimeydessä ryhtyäkseen laskeutumaan. ”Hiukan myöhemmin potkurit katkoivat puiden latvoja – –. Siivenkärki repeytyi irti ja muutamassa sekunnissa siipi hajosi vähin erin yhä pienemmäksi. – – Albertinan lennettyä lähes 250 metrin painajaismaisen matkan sen jälkeen, kun se oli ensimmäisen kerran pyyhkäissyt puita, sen vasemman siiven tynkä osui muurahaiskeon juureen. Lentokone kierähti ympäri ja jatkoi vierimistään vasemmalle, kunnes se pysähtyi liekehtivänä nokka tulosuuntaan päin.”
Kun pelastajat lopulta pääsivät koneen luo, he löysivät siitä 14:n kuoliaaksi kärventyneen ihmisen ruumiit. Ainoa hengissä säilynyt eli vain viisi päivää. Muutaman metrin päässä koneen hylystä lojui Dag Hammarskjöldin, Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerin, murskaantunut ruumis. Maailman korkein siviilivirkamies, ’herra YK’, kuten jotkut häntä nimittivät, oli kuollut. – Arthur L. Gavshon, The Mysterious Death of Dag Hammarskjöld.
YK ja kirkkokunnat
Dag Hammarskjöldin kuolema tuli maailmalle yllätyksenä. Jotkut pohtivat, miten YK pystyisi toimimaan ilman tämän etäisen, älykkään miehen johtoa, joka oli lyönyt oman leimansa pääsihteerin rooliin.
Hammarskjöldiä on kuvailtu mystikkokristityksi. Hänen kirjoituksistaan saa sen käsityksen, että hän uskoi Jumalan kutsuneen hänet hänen tehtäväänsä Yhdistyneissä Kansakunnissa. Puhuessaan eri kirkkokunnille hän sanoi, että Jumalaan uskomisen ja YK:n pitäisi kulkea käsi kädessä. Kerran hän totesi: ”Tämä [YK:n] järjestö ja kirkkokunnat uskontunnustuksistaan tai palvontamuodostaan riippumatta ponnistelevat rinta rinnan kaikkien hyväntahtoisten ihmisten kanssa rauhan aikaansaamiseksi maailmassa.” Hän väitti myös: ”Huolimatta luonteittensa ja vastuualueittensa erilaisuudesta kirkkokunnilla ja Yhdistyneillä Kansakunnilla on yksi yhteinen päämäärä ja toiminta-alue, jolla ne työskentelevät rinta rinnan.”
Hammarskjöld suunnitteli myös mietiskelyhuoneen, joka sijaitsee YK-rakennuksen vierasaulassa. Se rakennettiin varoilla, jotka oli kerännyt ryhmä muhamettilaisia, juutalaisia, katolilaisia ja protestantteja. Tämän askeettisesti sisustetun huoneen keskellä on kiillotettu rautamalmijärkäle, jota valaisee kapea valojuova.
Miten Hammarskjöld suhtautui tähän rautajärkäleeseen? Hän kirjoitti: ”Me voimme pitää sitä alttarina, joka ei ole tyhjä sen vuoksi, ettei Jumalaa ole, eikä sen vuoksi, että se on alttari tuntemattomalle jumalalle, vaan sen vuoksi, että se on omistettu Jumalalle, jota ihminen palvoo monilla nimillä ja monissa muodoissa.”
Miljardit ihmiset uskovat Jumalaan. Monet heistä ovat nähneet paavien Johannes XXIII:n, Paavali VI:n ja Johannes Paavali II:n sekä protestanttisen papiston antavan tukensa ja siunauksensa tälle rauhanjärjestölle. Vatikaanilla on jopa pysyvä tarkkailija YK:ssa. Uskonnon antaessa tällä tavalla tukensa Yhdistyneille Kansakunnille jotkut uskovat, että se saattaisi itse asiassa olla Jumalan keino rauhan ja turvallisuuden aikaansaamiseksi maailmaan. He odottavat paljon vuodelta 1986, jonka YK on julistanut ”kansainväliseksi rauhanvuodeksi”.
Uskotko sinä, että YK on todella se välikappale, jonka avulla Jumala aikaansaa maailmaan rauhan? Todistavatko ne 40 vuotta, jotka tämä järjestö on toiminut, sinun mielestäsi, että sillä on Jumalan siunaus? Onko YK todella yhdistänyt kansat ja tuonut rauhan?
[Kuva s. 3]
Dag Hammarskjöld yritti saada kirkkokunnat tukemaan YK:ta
[Lähdemerkintä]
Yhdistyneet Kansakunnat