Miten maailma joutui sen orjuuteen?
AMERIKKALAINEN senaattori polttaa kaksi askia savukkeita päivässä. ”Tiedän, että se lyhentää elämääni – –. Todennäköisesti kuolen siihen”, sanoi hän keskustelussa, joka koski tupakanviljelijöille annettavia tukipalkkioita. ”Kadun syvästi sitä päivää, jolloin tulin riippuvaiseksi tästä kamalasta aineesta.”
Tämä senaattori ei ole ainoa, jolla on tällaisia murheita. Joidenkin arvioiden mukaan 90 prosenttia hänen tupakoivista maanmiehistään on joko yrittänyt lopettaa tai haluaisi lopettaa tupakoinnin. Yksistään vuonna 1983 kaksi miljoonaa japanilaista todella lopetti tupakanpolton. Eräs lähdeteos sanoo: ”Lähes kaikki piintyneet tupakoitsijat tuntuvat olevan pahoillaan siitä, että he koskaan ryhtyivät polttamaan, ja he varoittavat jälkeläisiään seuraamasta heidän esimerkkiään.”
Mutta miten tämä pahe on vetänyt mukaansa kaikki nämä katuvat tupakoitsijat? Jotenkin se on sen tehnyt, sillä kuten tutkija Robert Sobel sanoo tästä maailmasta: ”Johtaapa se minkälaiseen hyvään tai pahaan tahansa, meidät on kulttuurimme mukana aivan kuin avioliiton sitein liitetty noihin paperihylsyihin, jotka sisältävät pieniä määriä murennettua rikkaruohoa.” Yksi savuketeollisuuden kuudesta jättiläisestä työllistää neljännesmiljoona ihmistä. Joka vuosi se myy tuotteitaan 78 maahan kuuteen eri maanosaan yhteensä noin 55 miljardin markan arvosta. Miten tällainen yleisesti epämieluisana pidetty tapa saattoi luoda niin suuren kysynnän, että sen tyydyttämiseen tarvitaan suurteollisuutta?
Tupakan tarina saattaa itse asiassa olla sadan viime vuoden suurimpia yllätyksiä. Kipinän tälle niin sanotun savukkeiden vuosisadan luomalle valtaisalle tupakan kysynnälle antoivat kaksi 1800-luvulla käytyä sotaa. Vastasyntynyt teollisuudenhaara ja mainonta lietsoivat tulta. Ja odottamaton, uusi tupakkalaji, joka oli kirkkaankeltaista, entistä miedompaa ja kemialliselta koostumukseltaan erilaista, antoi tupakoitsijoille rohkeutta vetää keuhkoihinsa sen savua. Tämä merkittävä muutos tupakointitottumuksissa, savun vetäminen suun kautta henkeen, takasi sen, että useimmat tupakoitsijat pysyisivät sen orjuudessa lopun elämäänsä.
Sodat joista kysyntä alkoi
Tupakka pysyi kalliina ylellisyytenä vuoteen 1856 asti, jolloin savukkeille avautui ensi kertaa laajat markkinat. Silloin palasivat englantilaiset ja ranskalaiset sotilaat Krimin sodasta mukanaan ”paperisikareita” ja siellä opittu uusi tapa. Savukkeet tulivat muotiin kaikkialla Euroopassa tuoden mukanaan odottamattoman turkkilaisten savukkeiden ja niiden englantilaisten jäljitelmien kysynnän.
Tämä ”Krimin villitys” vakiinnutti savukkeen aseman sodanaikaisena halpana piipun ja sikarin korvikkeena. Mutta villitys laantui. Lisäksi, kuten Robert Sobel huomauttaa, ”1860-luvun alkupuolella ei tuntunut olevan mitään keinoa, jolla keskiluokkaan kuuluvat amerikkalaiset miehet – tupakan pääasiallinen markkina-alue – olisi saatu mieltymään savukkeisiin”. Näiden varhaisten savukkeiden savu ei ollut aivan yhtä houkuttelevaa kuin nykyisten savukkeiden. Se oli sikarin savun tapaan hieman emäksistä, ja tupakoijat pitivät sitä suussa. Sitä ei voitu mitenkään mukavasti vetää henkeen, niin kuin savukkeita polttavat yleensä nykyään tekevät. Oli seuraavan yllättävän kehitysvaiheen aika.
Yhdysvaltain sisällissota (1861–1865) toi tullessaan enemmän riippuvuutta aiheuttavan savukkeen ja teki sen ”räjähdysmäisellä voimalla”, kuten tupakka-alan asiantuntija Jerome E. Brooks asian ilmaisee. Jälleen kerran sota toi sotilaiden suupieliin edulliset savukkeet, ensin etelävaltioissa ja sitten pohjoisvaltioissa. Mutta tällä kertaa se ei ollut mikään ohimenevä villitys.
Näihin savukkeisiin käytettiin amerikkalaista tupakkaa, ja niissä oli jotakin erilaista. Amerikkalaiset viljelijät olivat ottaneet käyttöön uusia tupakkalajeja, jotka kasvoivat hyvin heidän niukasti typpeä sisältävässä maaperässään. Eräällä Pohjois-Carolinassa sijaitsevalla maatilalla tapahtuneen omituisen sattuman avulla he myös keksivät kuivausmenetelmän, joka muutti tupakanlehdet kirkkaankeltaisiksi, miedoiksi ja makeiksi. Vuonna 1860 Yhdysvaltain väestönlaskentatoimisto sanoi sitä ”yhdeksi maanviljelyksen epänormaaleimmista kehitysvaiheista, mitä maailma on koskaan nähnyt”. Poltettuaan muutaman tästä uudenlaisesta tupakasta tehdyn savukkeen uudet tupakoijat tunsivat pakottavaa tarvetta sytyttää jälleen uuden savukkeen.
Orjuudessa!
Silloin ei ymmärretty, että tämä pieni mutta itsepintaisesti kasvava kuluttajakunta oli tullut fyysisesti riippuvaiseksi erittäin orjuuttavasta aineesta. ”Useamman kuin kahden tai kolmen savukkeen satunnainen polttaminen nuoruudessa” johtaa lähes väistämättä ”riippuvaisuuteen ja säännölliseen tupakointiin”, sanoo riippuvuutta tutkiva tri Michael A. H. Russell. ”Toisin kuin nuori, joka aluksi ottaa heroiinia suoneensa kerran tai kahdesti viikossa, nuori tupakoitsija on saanut parisensataa perättäistä nikotiini-’piikkiä’ siihen mennessä, kun hän on polttanut ensimmäisen askillisen savukkeita.”
Savun vetäminen henkeen oli tosiaan menestyksen salaisuus. Näyttää siltä, että nikotiini läpäisee limakalvot ja ärsyttää niitä vain emäksisessä ympäristössä. Koska savukkeiden savu on hieman hapanta, se on ainoa tupakansavu, joka on niin mietoa, että sitä voidaan pitää suussa ja kurkussa savun vetämiseksi henkeen. Mutta keuhkoissa happamuus neutralisoituu, ja nikotiini pääsee vapaasti vereen. Nikotiinia sisältävä veri saapuu jo noin seitsemän sekunnin kuluttua aivoihin, niin että jokainen haiku tuo aivoihin nikotiiniannoksen lähes silmänräpäyksessä. Englannin hallituksen teettämän tutkimuksen mukaan nuorilla, jotka polttavat enemmän kuin yhden savukkeen, on vain 15 prosentin mahdollisuus pysyä tupakoimattomina.
Näin ollen savuketeollisuus oli luonut voimakkaan uuden tavan samalla vuosikymmenellä kuin Krimin sota oli käyty. 20 vuodessa tupakkakauppiaat saivat idean käyttää iskeviä sanomalehtimainoksia ja suosituksia uusien asiakkaitten houkuttelemiseksi. Vuonna 1880 patentoidulla koneella aloitettiin savukkeiden massatuotanto, mikä piti hinnat alhaisina, ja samaan aikaan urheilusankarien ja hymyilevien naisten kuvat myivät savukkeesta luomansa vaikutelman miespuoliselle yleisölle. Mutta mikä sai heidät hakemaan jatkuvasti lisää? Nikotiiniriippuvuus! Terveydenhoidosta kirjoittava lääket. tri William Bennet, ilmaisee sen seuraavin sanoin: ”Koneistus, nokkela mainonta ja markkinointitekniikka tekivät oman osansa, mutta [ilman nikotiinia] ei kuivattuja lehtiä olisi koskaan myyty paljon.”
1900-luvulle tultaessa nykyaikainen savuke, joka oli jo saavuttanut kansainvälistä mainetta, oli valmis tiukentamaan otettaan ihmismaailmasta.
[Huomioteksti s. 5]
Uusi tupakoitsija saa 200 nikotiini-’piikkiä’ jo ensimmäisestä askillisestaan savukkeita