Pelon vankina

KOLME NELJÄSOSAA niistä, joiden fobiaoireet ovat pahimpia, on naisia, mutta tilastot eivät kerro sitä, miksi on näin. Useimmat fobioista kärsivät miehet ja naiset ovat 25–45-vuotiaita, mutta se taas mistä tämä johtuu, on hämärän peitossa.

”Olemme keskenämme täysin eri mieltä fobioitten syntytavasta”, tunnusti psykiatri Thurlow Oppenheimer puhuessaan New Yorkissa ryhmälle terapeutteja. Hän jatkoi: ”Me harhailemme inhimillisten ristiriitojen kasvattamassa pimeässä metsässä.” Fobiat ovat arvoitus.

Miten fobiat voivat syntyä?

Tutkimusten mukaan fobioita voi kehittyä monista eri syistä. Esimerkiksi paniikkikohtauksen taustana voi olla lähiomaisen kuolema tai jokin muu järkyttävä kokemus. Alussa mainittu Helen oli ollut muutamaa kuukautta aikaisemmin vähällä kuolla asuntovaunupalossa. Antoiko tämä aiempi järkytys alkusysäyksen puhelinkioskissa koetulle paniikille? Tämän teorian mukaan se olisi ollut täysin mahdollista.

Toisaalta monet tutkijat uskovat, että fobiat ovat muilta opittuja. Kun lapset tarkkailevat vanhempiaan, heille voi heidän varttuessaan kehittyä samanlaisia fobioita kuin on heidän vanhemmillaan. Joissakin tapauksissa lapsi kuitenkin voi kehittyessään siirtää pelkonsa sen alkuperäisestä lähteestä toiseen kohteeseen, ja fobia voi ilmetä toisenlaisessa tilanteessa. Helen myöntää: ”Niin kauan kuin muistan, minulla on aina ollut taipumusta lieviin fobioihin.” Oliko hänen pelkonsa opittua, vai oliko hänen pelkonsa kenties siirtynyt alkuperäisestä kohteestaan johonkin muuhun? Tähän ei ole kellään varmaa vastausta.

Sellainen fobia, joka on syntynyt jostakin erikoisesta elämyksestä, on helpommin tunnistettavissa. Esimerkiksi lapselle, jonka koira on pahasti pelästyttänyt tai jota koira on purrut, voi myöhemmällä iällä kehittyä kynofobia eli koirakammo. Vastaavasti voi jonkun hydrofobia eli vedenkammo olla lähtöisin siitä, että hän on joskus ollut vähällä hukkua.

Nykyaikainen psykoterapia jakaa fobiat kolmeen päätyyppiin. On hyvä tietää niiden tuntomerkit. Kaksi ensimmäistä ovat

Sosiaaliset ja tavalliset fobiat

Tunnetko sellaisia, jotka eivät uskalla kirjoittaa nimeään toisten edessä sen takia, että he pelkäävät kätensä alkavan vavista? Tai pelkäävät julkista esiintymistä tai kahvikutsuilla käymistä? Tällaiset pelot ovat tyypillisiä sosiaalisia fobioita. Niitä aiheuttaa muiden ihmisten seurassa oleminen.

Tavalliset fobiat liittyvät tiettyihin asioihin tai tilanteisiin, ja niitä ovat esimerkiksi koirakammo ja vedenkammo. Kohtuuton kissojen, hiirten tai hämähäkkien pelko on myös yleistä, samoin korkean paikan kammo. Asiantuntijat liittävät tähän fobiatyyppiin myös klaustrofobian eli umpinaisen paikan kammon, koska sillekin on jokin tietty asia antanut alkusysäyksen.

Useimmista tuntuu varmasti järjenvastaiselta, että jotkut ovat jatkuvasti jonkin tällaisen pelon vallassa, mutta ei ole kuitenkaan vaikea kuvitella, miten perin turhauttavaa täytyy niiden elämän olla, jotka eivät pysty irrottautumaan peloistaan.

Miksi jotkut ’pelkäävät pelkoa’?

Kolmas fobiatyyppi, agorafobia, on kaikista fobioista vaikeaselkoisin. Nimen kirjaimellinen merkitys on ’torikauhu’. Jotkut asiantuntijat väittävät tämän pelon koostuvan siitä, mitä tori hyvin kuvaa: väenpaljoutta ja turvallisuudentunteen ja turvallisina pidettyjen rajojen hämärtymistä, mitä ei esiinny ihmisen ollessa pienemmissä tiloissa. Agorafobiasta kärsivät luonnehtivatkin tuntemuksiaan eri tavoin, kenties ihmispaljouden peloksi tai jopa kotoa poistumisen peloksi.

Koska agorafobia on ilmiönä hyvin vivahteikas, sitä sanotaan myös ’pelon itsensä pelkäämiseksi’. Se naulitsee monet uhreistaan siinä määrin paikoilleen, että he yrittävät viimeiseen asti välttää tilanteita, joiden he katsovat voivan aiheuttaa heissä paniikkireaktioita. Seurauksena on se, että tämä itsepintainen fobia rakentaa heidän elämänsä ympärille aidan, joka erottaa heidät yhä tiiviimmin muusta maailmasta, ja lopulta voi käydä niin, että he eivät ahdistuneisuutensa takia pysty lähtemään kotoaan minnekään.

Ovatko fobiat psyykkisiä häiriöitä? Joidenkin tutkimusten mukaan agorafobia saattaa olla ruumiillinen sairaus, jonkinasteinen hermostohäiriö. Psykiatri David V. Sheehan väittää: ”On käymässä yhä ilmeisemmäksi, että kyseessä on sairaus, jota voidaan hoitaa lääkkeillä.” (The Anxiety Disease) Joidenkuiden mielestä on hyvinkin perusteltua pitää agorafobiaa tällaisena sairautena, minkä osoittaa sekin, että natriumlaktaattiruiskeet voivat aiheuttaa agorafobiasta kärsivissä paniikkikohtauksia, kuten psykiatrian professori Ferris Pitts Etelä-Kalifornian yliopistosta on todennut. Tämä on kuitenkin vain yksi teoria.

Fobioitten syitä etsitään järjestelmällisesti monilla tahoilla. Jotkut etsivät niiden aiheuttajaa perintötekijöistä. Toisten mielestä fobioitten perimmäisinä syinä voivat olla hormonituotannon häiriöt. Entä meidän ravintomme? Mikä mahtaa olla sen osuus? Dennis Charney ja hänen työryhmänsä Yalen yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta ovat todenneet, että kofeiini voi aiheuttaa joissakin agorafobiaa sairastavissa ”ahdistuneisuutta, hermostuneisuutta, pelkoa, pahoinvointia, sydämentykytystä, levottomuutta ja vapinaa”.

Tosiasiaksi kuitenkin jää, että fobioille ei voida osoittaa yhteistä aiheuttajaa. Ne ovat yhä arvoitus.

Mistä apua fobiasta kärsiville?

Voidaanko fobioita parantaa hoitomenetelmillä ja lääkkeillä, joita nykyään on todella monenlaisia? Joissakin tapauksissa se näyttää mahdolliselta. Erilaisten menetelmien ja lääkkeitten vaikutustavat voivat kuitenkin olla yhtä erilaisia kuin ovat potilaitten fobiat. ”Joitakin pelkotiloja hoidettaessa on kyllä saatu lupaavia tuloksia, mutta ei ole voitu mitenkään osoittaa, että hyvät tulokset olisivat olleet täysin lääkkeitten ansiota”, selittää psykiatri David Burns. Moniin potilaisiin jotkin lääkkeet eivät vaikuta lainkaan, ja jos ne vaikuttavat, niin vaikutusta kestää vain lyhyen aikaa – muutaman kuukauden tai ainoastaan viikon verran.

On myös otettava huomioon lääkkeitten sivuvaikutukset, ja ne voivat olla hyvinkin epämiellyttäviä. Tästä syystä vain noin 70 prosenttia foobikoista voi käyttää lääkkeitä. Unettomuuden, näön sumenemisen ja muiden ongelmien lisäksi jotkin lääkkeet voivat aiheuttaa joissakin tapauksissa paniikinomaisia oireita, mikä voi tehdä potilaan elämän hyvinkin hankalaksi.

Ei siksi ole epätavallista, että apua saadakseen foobinen henkilö turvautuu useammanlaiseen terapiaan. ”Menetelmästä, joka on auttanut jotakuta ihmeen paljon, on ehkä vain vähän apua jollekulle toiselle”, kirjoittaa Muriel Frampton. (Agoraphobia – Coping With the Outside World) Koululääketieteen keinojen lisäksi myös homeopatiasta, osteopatiasta, akupunktuurista ja erilaisista luonnonparannusmenetelmistä tiedetään olleen apua joillekuille.a Hoitokeinon valintaan vaikuttaa sekin, mistä potilas sattuu itse pitämään. Joka tapauksessa on hyvä tietää jotakin erilaisten hoitokeinojen haittapuolista.

Šokkihoito ja hypnoosi

Englannissa käytetään yhtenä hoitomenetelmänä sähköšokkihoitoa. Potilaan aivoihin johdetaan heikkoa sähkövirtaa, mikä aiheuttaa hänelle lievän kouristuksen. Se voi tuoda helpotusta, mutta voi käydä niinkin, että sen vaikutuksesta potilas vapautuu fobiastaan vain tilapäisesti. Sivuvaikutuksista voidaan mainita muistinmenetyksen vaara. Sähköšokkihoito on nykyään kiellettyä tai rajoitusten alaista osissa Yhdysvaltoja ja eräissä Euroopan maissa.

Jotkut lääkärit ovat suositelleet myös hypnoosihoitoa. Frampton kuitenkin kirjoittaa: ”Kokemusten perusteella terapia on silloin lujemmalla pohjalla, kun potilaan oma tahto on siinä tietoisesti mukana.” (Agoraphobia – Coping With the Outside World) Kristityt ovat kuitenkin selvillä niistä vaaroista, joita mielensä alistaminen toisen tahtoon voi aiheuttaa, ja niinpä he karttavat hypnoosia.

Omatoimisuuden arvo

Kun kerran hoitomenetelmillä ja lääkkeillä on omat rajoituksensa, niin voivatko fobioista kärsivät mitenkään itse auttaa itseään? Kyllä voivat, ja monet lääkärit ja terapeutit opettavatkin, että fobioita hoidettaessa oma apu onkin paras apu. Tulokset voivat olla vaivannäön arvoisia ja usein pitkäaikaisia.

Ensinnäkin fobioista kärsivän on opittava rentoutumaan. Perusteellinen ruumiillinen rentoutuminen on välttämätöntä, sillä se johtaa henkisen paineen vähenemiseen – mikä on kaikkein tärkeintä. Psykologi Alan Goldstein kertoo: ”Me opetamme agorafobiasta kärsiviä rentoutumaan, hallitsemaan hengitystään, luopumaan pakokauhua synnyttävistä ajatuksistaan ja keskittymään ’tilanteeseen tässä ja nyt’, jotta he pystyisivät hallitsemaan paniikkikohtauksiaan.”

Kun on päästy näin pitkälle (mikä ei suinkaan aina ole helppoa, sillä voi kulua viikkoja, ennen kuin potilas oppii rentoutumaan riittävästi), voidaan ryhtyä tunnistamaan niitä tilanteita, jotka aiheuttavat ahdistuneisuutta, ja keräämään rohkeutta tällaisten tilanteiden kohtaamiseen. Taitava terapeutti voi auttaa potilastaan havaitsemaan, millaisten vaiheitten kautta paniikkikohtaus syntyy. Sen jälkeen hän asteittain rohkaisee potilastaan voittamaan ne mielikuvituksessaan. Alan Goldstein sanoo: ”Me autamme heitä tunnistamaan kielteiset tuntemuksensa ja tutustumaan niihin.”

Kaikki foobikot eivät kuitenkaan opi tätä ns. systemaattista poisherkistämistä. Sen osaavat voivat kuitenkin lopulta päästä siihen vaiheeseen, että he uskaltavat kohdata alkuperäisen ahdistusta herättäneen tilanteen ja voittaa sen. Vaikka potilaan ahdistuneisuutta ei pystyttäisikään täysin voittamaan, hän voi ainakin sietää paremmin fobiansa aiheuttajaa tai aiheuttajia. Poisherkistämistä käyttävät terapeutit väittävät, että menetelmästä on huomattavan paljon apua 80 prosentille niistä, jotka kokeilevat sitä.

Kamppailu pelon voittamiseksi

Poisherkistämisessä voidaan mennä vielä astetta pidemmälle siten, että potilas pannaan tarkoituksella mahdollisimman pitkäksi aikaa vastatusten pelonaiheensa kanssa. Se kysyy paljon rohkeutta ja voi joissakin tapauksissa tuntua väsyttävältä ja hermostuttavalta. Näistä syistä on monesti parasta, että potilas kohtaa ahdistavan tilanteen mieluummin terapeutin ohjauksessa kuin yksin. Kummassakin tapauksessa päästään usein hyviin tuloksiin.

Eräs tämän menetelmän kehittelijä, Tony Elliott, joka itse aiemmin kärsi agorafobiasta, on perustanut foobikoille Englantiin oman liiton. Junalla matkustamisen pelosta kärsiviä hän auttaa siten, että hän vie heidät käymään rautatieasemalla ja istumaan sivuraiteella seisovaan junanvaunuun. Myöhemmin he pistäytyvät lähtevien junien laiturilla ja monien vaiheitten jälkeen matkustavat junassa muutaman kilometrin seuraavalle asemalle. Lääkärit valvovat junamatkaa valmiina antamaan rauhoittavia lääkkeitä, mikäli se osoittautuu tarpeelliseksi.

Tulokset ovat olleet rohkaisevia. ”Saan noin 90 prosenttia heistä toipumaan”, väittää Elliott. Samaa terapiaa käyttävät nykyään monet erilaiset liitot ja yhdistykset eri maissa linja-auto- ja lentopelon voittamiseen.b

Myötäelämisen taito ja uskonnollinen vakaumus

On helppoa kuitata toisten ihmisten fobiat naurulla. Tällaiset pelot ovat kuitenkin hyvin todellisia ja vaativat toisten puolelta syvää ymmärtämystä ja myötätuntoa. Fobioista kärsivät harvoin liioittelevat tai teeskentelevät. Kauhu voi kouraista heitä lujaa, ja he tuntevat huonommuutensa ja puutteensa hyvin todellisina.

Silti ei ole harvinaista, että ystävät voivat hyvää tarkoittaessaan vähätellä foobisen ihmisen ongelmia ja sanoa hänelle esimerkiksi: ”Älä ole milläsikään”, ”Annat liian helposti periksi” ja ”Älä nyt hassuttele, ei sinulle voi käydä kuinkaan.” Mutta tällainen vain pahentaa tilannetta – ja on epäystävällistä. Foobinen ihminen tarvitsee kärsivällistä apua ja empatiaa, myötäelämistä.

Vahva uskonnollinen vakaumus voi olla suureksi avuksi foobiselle ihmiselle. Lainaamme erästä kirjoittajaa: ”Olen vakaasti sitä mieltä, että uskonnollinen vakaumus vaikuttaa elämän kaikkiin puoliin ja että niiden joilla on tällainen vakaumus, pitäisi ’mobilisoida’ sekin taistelemaan pelkoaan vastaan.”

Kristityn on varmasti hyvä noudattaa tätä neuvoa ja kääntyä rukouksessa Jumalan puoleen, kun näyttää siltä, että fobia on aiheuttamassa hänelle paniikkitilanteen. Luottamus Jumalaan ja hänen rakkauteensa ja voimaansa voi olla vahva hengellinen apukeino. – Filippiläisille 4:6, 7, 13.

Edellä lainattu kirjoittaja varoittaa: ”Minun on kuitenkin pakko lisätä, ettei uskonnollinen vakaumus välttämättä tee ihmeitä eikä heti korjaa tilannetta.” Kukaan ei väitä, että fobiasta irrottautuminen olisi helppoa. Taistelutantereena on potilaan mieli, ja on tärkeää olla peräänantamaton. Samainen asiantuntija jatkaa: ”Jos ihminen antaa heti periksi pakokauhulleen, hän palaa vankilaansa. On vain uskallettava kohdata pelkonsa, kestettävä se ja tajuttava, ettei pelko itsessään voi vahingoittaa ja että ahdistuneisuus vähitellen häviää ja sen tilalle tulee vapaus.”

[Alaviitteet]

[Huomioteksti s. 6]

Fobioille ei voida osoittaa yhteistä aiheuttajaa

[Huomioteksti s. 6]

Perusteellinen ruumiillinen rentoutuminen on välttämätöntä, sillä se vähentää henkistä painetta

[Huomioteksti s. 8]

Fobiansa kohtaaminen kysyy rohkeutta

[Tekstiruutu s. 7]

Erilaisille pelkotiloille on muodostettu satoja nimiä liittämällä kreikkalaisperäiseen fobia (kammo) -sanaan erilaisia kreikasta tai latinasta saatuja etuliitteitä. Seuraavassa muutamia tutumpia fobioita.

agorafobia, torikauhu

ailurofobia, kissakammo

akrofobia, korkeiden paikkojen kammo

astrafobia, salamakammo, ukkoskammo

demonofobia, paholaispelko

gefyrofobia, siltakammo

hematofobia, veren näkemisen kammo

hodofobia, matkustamiskammo

hydrofobia, vedenkammo

klaustrofobia, umpinaisten paikkojen kammo

ksenofobia, vieraitten ihmisten kammo

kynofobia, koirakammo

lalofobia, puhumiskammo

mikrofobia, bakteerikammo

mysofobia, tahriintumis- ja kosketuskammo

nyktofobia, pimeänkammo

ofidiofobia, käärmekammo

pyrofobia, tulenkammo

tanatofobia, kuolemankammo

zoofobia, eläinkammo