Rahan historia ja käyttö
SE MAKSOI heille Suomen rahassa vain noin 100 markkaa, mutta tuota summaa ei maksettu kolikoilla tai seteleillä, jollaisina me tunnemme rahan nykyään. Kaupanteon kohteena oli New Yorkissa sijaitseva Manhattanin saari, joka on nykyään lukemattomien miljoonien dollarien arvoinen. Hollantilaiset uudisasukkaat ostivat sen seudulla asuneilta intiaaneilta vuonna 1626 helmillä, rihkamalla ja kankailla.
Raha on esiintynyt kautta historian monessa eri muodossa. Lähes kaikkia käyttökelpoisia hyödykkeitä on käytetty rahana: nahkoja, viljaa, kotilonkuoria, tupakkaa, suolaa, karjaa, kiviä, höyheniä ja kaakaopapuja. Englannin kielen palkkaa merkitsevä sana ”salary” on peräisin latinalaisesta suolaa merkitsevästä sanasta salarium. Samoin sana ”pecuniary”, joka englannin kielessä merkitsee ’rahallista’ tai ’aineellista’, on peräisin latinan kielen sanasta pecus, joka tarkoittaa suomeksi ’karjaa’. Muinaisessa Roomassa käytettiin sekä suolaa että karjaa rahana, kuitenkin eri aikoina. Otavan suuri ensyklopedia kertoo, että ”suomen kielen rahan on arveltu alun perin tarkoittaneen arvoturkista (oravannahkaa), mikä viittaa metsästyksen merkitykseen ylijäämää (vaihtotavaroita) tuottavana elinkeinona”.
Mutta kun kauppa ja teollisuus alkoivat kukoistaa, rahalle täytyi saada mukava ja yleisesti hyväksytty muoto, ja sillä täytyi olla yhtäläinen arvo kaikkialla. Esimerkiksi kaurikotilon kuoret kelpuutettiin maksuvälineiksi Afrikan länsirannikolla. Ne olivat siellä harvinaisia ja hyvin arvokkaita. Ne olivat myös kevyitä, ja niitä oli mahdoton väärentää, mitkä ominaisuudet ovat tärkeitä rahalle. Mutta niitä ei voitu käyttää kaupankäynnissä Intian kanssa, sillä Intiassa merenrannat olivat täynnä niitä!
Vähitellen jalometallit, esimerkiksi kulta ja hopea, alkoivat korvata muita maksuvälineitä. Ne olivat kestäviä, yleisesti hyväksyttyjä ja suhteellisen harvinaisia (minkä ansiosta niillä oli korkea ja vakaa arvo painoyksikköä kohti), ja niitä voitiin paljon helpommin kuljettaa mukana ja jakaa pienempiin osiin. Kauppiaiden täytyi kuitenkin kantaa mukanaan herkkää vaakaa varmistaakseen sen, että kaikki maksusuoritukset olivat tarkkoja ja ettei kumpaakaan osapuolta petetty. Myöhemmin alettiin käyttää leimattuja metallirahoja, eikä vaakoja siksi enää tarvittu.
Oletko joskus ihmetellyt, miksi kolikoissamme on nykyään pyälletyt (lovetut) reunat ja miksi ne ovat täynnä kuvioita? Syynä on se, että ensimmäiset kolikot eivät olleet täysin pyöreitä ja niistä voitiin helposti leikata tai vuolla palasia ennen niiden antamista eteenpäin. Joku yritteliäs saattoi siksi ottaa pienen palasen jalometallia kustakin ja kerätä melkoisen summan. Tällaisen petkutuksen estämiseksi kolikkoihin lisättiin pyälletyt reunat, ja näin sellaiset temput oli helpompi huomata.
Setelirahan esimuodot luottokirjeinä ja talletustodistuksina tunnettiin Kiinassa jo kauan sitten, mutta nykyisen tyyppisiä seteleitä alettiin kuitenkin käyttää ensimmäiseksi Euroopassa. Lontoolaiset kultasepät alkoivat säilyttää kassaholveissaan muiden omistamaa kultaa ja muita arvoesineitä. Jokaisesta talletetusta esineestä kirjoitettiin kuitti. Kun luottamus kultaseppien rehellisyyteen kasvoi, vain kuitteja vaihdettiin ja käytettiin rahana, sen sijaan että olisi liikuteltu itse esineitä. Lisäksi kultasepille osoitetuista, allekirjoitetuista määräyksistä, joiden perusteella piti antaa jokin tietty määrä kultaa nimeltä mainitulle henkilölle, tuli nykyisten šekkien edeltäjiä.
Niin kauan kuin paperirahalle löytyi varmaa katetta, sitä oli paljon mukavampi käyttää ja vaarattomampi käsitellä – etenkin suuria summia. Valmistettiin jopa kuvitettuja seteleitä lukutaidottomien avuksi. Nykyään paperiraha, kirjanpito ja elektroniset siirrot ovat tärkeitä tekijöitä liiketoimissa kautta maailman.
Mitä sinä nykyään mieluiten käyttäisit ja kuljettaisit mukanasi joka päivä: eläimiä, kiviä, kotilonkuoria, viljaa, metallipaloja vai paperirahaa?