Mykät kivet puhkeavat puhumaan

Herätkää!-lehden Meksikon-kirjeenvaihtajalta

HELMIKUUN 21. päivänä 1978 Meksikon pääkaupungin Méxicon keskustassa ojaa kaivaneet kaupungin sähkölaitoksen työmiehet löysivät kivipatsaan kappaleen. Vähitellen paikalta paljastui yksi Meksikon historian tärkeimmistä arkeologisista löydöistä.

Kivipatsas löydettiin alueelta, jolla aikoinaan sijaitsi atsteekkien aikaisen Tenochtitlánin kaupungin päätemppeli. Nyt tuon raunioituneen temppelin jäännökset on saatu kaivetuiksi esiin, ja ne ovat avoinna kävijöille. Jotkut kävijöistä ovat pelkästään uteliaita, mutta jotkut ovat kiinnostuneita näkemään, mitä nämä rauniot voivat kertoa atsteekeista, muinaisen Meksikon valtakunnan perustajista, sillä näillä mykillä kivillä on kiehtova tarina kerrottavanaan.

Päätemppeli

Kaivauksien lähellä on Zocalon metroasema. Siellä olevasta pienoismallista voi nähdä, miltä päätemppelin ajatellaan näyttäneen. Se oli pyramidin muotoinen, ja sen huipulla oli kaksi tornimaista rakennusta. Täällä oli atsteekkien palvontamenojen keskuspaikka, joten sen ympärillä Tenochtitlánin keskusaukiolla seisoi muitakin temppeleitä. Atsteekkien tärkeimpiä jumalia, sodanjumala Huitzilopochtlia ja sateenjumala Tlálocia, palvottiin täällä.

Espanjalaisten tullessa Tenochtitlán oli saari eräässä laaksossa, jossa oli lukuisia järviä. Kaupungin katujen suuntaisesti kulki kanavia, joita pitkin kuljetettiin tavaroita pienillä chalupa-nimisillä veneillä. Kirjassaan Cuauhtemoc Salvador Toscano kuvailee kaupunkia meille: ”Päätemppelin suuri aukio täyttää saaren keskiosan, ja Cortés lisää, ’ettei mikään ihmisten kieli voi kuvailla sen mahtavuutta ja ainutlaatuisuutta; se on niin suuri, että sen rajojen sisälle voitaisiin rakentaa asunnot 500 ihmiselle. Aukiolla oli useita pyramideja palvontaa varten, kenttä pallopelejä varten, pappien asuntoja, korokkeita pääkalloille (tzompantlis) sekä hakatusta kivestä ja hyvänhajuisesta setripuusta tehtyjä temppeleitä. Näiden kaikkien lisäksi siellä sijaitsi sodan aurinkojumalan, Huitzilopochtlin, tärkein temppelipyramidi, joka oli 30 metriä korkea – huipulle oli 116 askelmaa – ja joka hallitsi saaren maisemaa.’”

Vierailu kaivauksilla

Lähtekäämme nyt nämä tiedot mielessämme kävelemään sen kaiteen luo, josta kiinni pitäen pääsee alas kaivauksille, niin saamme kuvan koko alueesta. Mitä sieltä näkyy? Aluksi vain sekalaisia raunioita. Paikka on jätetty samanlaiseksi, jollaisena se löydettiin; entisöintitöitä on tehty hyvin vähän. Lähempi silmäys paljastaa kuitenkin kiinnostavia asioita.

Esimerkiksi kaivausten keskellä voit nähdä ne paikat, joissa Huitzilopochtlia ja Tlálocia palvottiin. Kiinnostavaa kyllä Cortésin kuvailema rakennelma oli paljon suurempi kuin tämä. Espanjalaiset halusivat hävittää perin pohjin atsteekkien kulttuurin ja erityisesti sen, mitä he pitivät verenhimoisena uskontona. Valloitettuaan kaupungin vuonna 1521 he siksi tuhosivat järjestelmällisesti temppelin, kunnes ei ollut enää jäljellä muuta kuin soraa. Sitten he pystyttivät omia rakennuksiaan samalle paikalle.

Espanjalaiset eivät kuitenkaan tienneet, että heidän tuhoamansa temppeli oli ainoastaan viimeinen rakennus useiden rakennelmien sarjassa. Alkuperäistä rakennusta oli laajennettu seitsemän kertaa, ja jokainen laajennus oli haudannut alleen edellisen laajennuksen. Niinpä osia aikaisemmista temppeleistä säilyi espanjalaisten hävitykseltä. Ne kaksi palvontapaikkaa, jotka nykyään ovat nähtävissä, ovat osa toisesta laajennuksesta.

Verenhimoinen uskonto

Näissä palvontapaikoissa uhrattiin ihmisuhreja, ja juuri ihmisuhrit leimasivat atsteekkien uskonnon verenhimoiseksi. Verrattaessa heidän uskontoaan nykyisiin uskontoihin Dominique Verutin lausunto on kuitenkin huomionarvoinen: ”Atsteekkien kulttuuriin liittyvät läheisesti kauhistuttavat, instituutioksi muodostuneet ihmisuhrit. Tällä kulttuuri-ilmiöllä on ollut monia puolustajia, mutta se aiheuttaa yhä inhoa vastustajissaan, jotka unohtavat pyhän inkvisition [ja] natsismin.”

Ei voi kuitenkaan olla tuntematta kylmiä väreitä katsellessaan Huitzilopochtlin kappelin edessä olevaa uhrikiveä. Tälle tasaiselle kivelle uhri asetettiin kasvot ylöspäin, ja hänen sydämensä revittiin pois ja uhrattiin jumalille.

Toinen kivi, jumalatar Coyolxauhquin patsas, paljastaa lisäpiirteen atsteekkien palvontamenoista. Coyolxauhquin sanottiin olevan Huitzilopochtlin sisar, jonka tämä tappoi ja leikkeli kappaleiksi. Sen tähden hänet kuvataan veistokuvassa silvottuna, pää irti ruumiista. Ilmeisesti atsteekit eivät voineet pahoin palvoessaan silvottua jumalatarta.

Vertailuja muinaisen ja nykyisen välillä

Raamattua lukeneet ovat selvillä siitä, että ihmisuhrit ovat usein olleet osa väärää palvontaa. Kanaanilaiset, ja joskus myös luopioisraelilaiset, uhrasivat lapsiaan demonijumalille. (2. Kuningasten kirja 23:10; Jeremia 32:35) Atsteekitkin uhrasivat lapsiaan. Kirja El Templo Mayor (Päätemppeli) kertoo tästä: ”Uhrattujen lasten jäännöksiä löydettiin yhdestä näistä [kuopista] yhdessä sateenjumalan kuvien kanssa. Oliko tämä ehkä erikoisuhri nälänhädän vuoksi?”

Sama kirja lisää sivulla 219: ”Fray Juan de Torquemada kertoo meille jotakin lisää tästä kirjassa Monarquía Indiana (Intiaanimonarkia): ’Lapset vietiin uhripaikalle loisteliaasti puettuina runsaasti kukilla ja höyhenillä koristeltujen lavojen tai kantotuolien päällä, joita papit ja palvelijat kantoivat olkapäillään. Muut kulkivat heidän edellään soittaen ja laulaen ja tanssien. Tällä tavalla heidät vietiin sille paikalle, missä heidät uhrattiin ja esitettiin demonille.’”

Kun etsitään muita samankaltaisuuksia atsteekkien uskonnon ja Vanhan maailman uskontojen väliltä, on huomattava, että Tláloc-jumala oli myös hedelmällisyyden jumala. Yksi pääalttareista oli pyhitetty sille. Temppelissä oli myös kuvattuna kaksi suurta käärmettä; käärme oli hedelmällisyyden vertauskuva. Samoin monilla Vanhan maailman muinaisilla pakanauskonnoilla oli hedelmällisyyden jumalansa, ja käärme oli laajalle levinnyt uskonnollinen symboli. On myös kiinnostavaa, että Huitzilopochtlin sanottiin syntyneen Coatlicuesta, ja tätä äiti-jumalatarta kutsuttiin myöhemmin ”kaikkien jumalten äidiksi”.

Atsteekit mukautuivat uuteen uskontoon

Espanjalaiset yrittivät uutterasti ja usein väkivaltaisin keinoin juuria atsteekkien uskontoa pois Meksikosta. Monessa tapauksessa he rakensivat omat kirkkonsa atsteekkien temppeleiden huipulle ja käyttivät vanhan rakennuksen kiviä rakennustyössään. Jopa atsteekkien epäjumalankuvien kappaleita käytettiin rakennusmateriaalina.

Atsteekkien ei ollut kuitenkaan vaikeata tottua uuteen uskontoon. Heidän kiviset epäjumalankuvansa korvattiin puusta ja savesta tehdyillä epäjumalankuvilla. Nämä uudet kuvat olivat inhimillisemmän näköisiä, mutta ne olivat kaikesta huolimatta epäjumalia. Myös monet vanhat uskonnolliset käsitteet säilyivät osana meksikolaista kulttuuria. Esimerkiksi kuolleita palvottiin edelleen; tuota tapaa vietettiin joka vuosi marraskuun alussa. Uuden uskonnon kannattajat uskoivat sielun kuolemattomuuteen, kuten entisetkin Meksikon asukkaat olivat uskoneet. Cortésin tuoman uskonnon ja sen uskonnon, jonka hän yritti hävittää, välillä oli siis todella monia yhtäläisyyksiä.

Nämä päätemppelin mykät rauniot, jotka ovat nyt avoinna kävijöille, kertovat elävästi siitä valtakunnasta ja kulttuurista, joka on kadonnut iäksi. Ne muistuttavat meitä julmista uskonnollisista tavoista, jumalista joita ei enää palvota ja tavoista jotka ovat silti säilyneet, tosin eri nimellä ja eri uskonnossa. Ja ne muistuttavat meitä niistä merkittävistä yhtäläisyyksistä, joita oli Vanhan ja Uuden maailman väärien uskontojen välillä.

[Kuva s. 23]

Jumalatar Coatlicue

[Lähdemerkintä]

Nat’l Institute of Anthropology and History, Meksiko

[Kuva s. 24]

Jumalatar Coyolxauhqui

[Lähdemerkintä]

Nat’l Institute of Anthropology and History, Meksiko