Maailma vuoden 1914 jälkeen

2. osa: 1929–1934 Maailmanlaajuinen lama ja kohti uutta sotaa

”TUONA päivänä, jos koskaan, näytti onni hymyilevän Yhdysvalloille.” Näin kuvailee historioitsija David A. Shannon sitä päivää vuonna 1929, jona Yhdysvaltain presidentti Herbert Hoover vannoi virkavalansa. Shannon selittää: ”Se oli rauhallinen vuosi, taivaanrannalla ei näkynyt sodan pilviä, ja Amerikan hyvinvointi levisi vilkkaasti ulkomaille ja muutti olosuhteita maailman taloudellisesti vähemmän onnekkaissa maissa.”

Mutta Hooverin presidenttikauden loppuvaiheilla ”kansan mieliala oli muuttunut täysin. Optimismin tilalla oli pessimismi, epätoivo, ahdistava toivottomuus.” Mitä oli tapahtunut?

’Musta torstai’ – erään aikakauden loppu

Keskiviikkona 23. lokakuuta 1929 joukko keinottelijoita alkoi ilman näkyvää syytä myydä ylihintaisia osakkeita New Yorkin pörssissä. Seuraavana päivänä, torstaina, osakkeenomistajat olivat halukkaita myymään osakkeensa, ennen kuin ne menettivät enemmän arvoaan, ja he päästivät valloilleen ryntäyksen, joka pyyhkäisi viikon kuluessa yli 15 miljardia dollaria pörssiosakkeiden kokonaisarvosta ja seuraavina kuukausina vielä monia miljardeja lisää. Tästä alkoi suuri lamakausi.

Taloustieteilijöillä ja historioitsijoilla on monia teorioita siitä, mikä meni vikaan. Mutta, kuten muuan heistä huomauttaa, on ilmeistä, että laman monet syyt ”juontuivat syvältä vauraasta kaksikymmenluvusta”. Koska sen vauraus ”oli rakennettu horjuvalle perustalle – –, pörssiromahdus – – paljasti yhtäkkiä pohjana olleen taloudellisen mädännäisyyden”. – The United States in the Twentieth Century, s. 10, 12.

Iloisen kaksikymmenluvun vauhdikkaat vuodet olivat joka tapauksessa menneet; mennyttä olivat myös sen synnyttämät huimaavat toiveet. ”Vuoden 1929 suuri pörssiromahdus puhkaisi kuplan”, sanovat historioitsijat F. Freidel ja N. Pollack. ”Kun rikkaudet kaikkosivat ja miljoonat ihmiset jäivät kärsimään puutetta, kaksikymmenluku ei näyttänyt juuri muulta kuin epätodelliselta välinäytökseltä tai julmalta pilalta – moraalittomalta jazzin aikakaudelta, kultaisen vasikan aikakaudelta.” – American Issues in the Twentieth Century, s. 115.

Yhtäkkiä miljoonat ihmiset joutuivat työttömiksi. Velkaantuneet ihmiset menettivät kaiken, minkä he olivat ostaneet luotolla, myös kotinsa. Perheitä muutti asumaan yhteen kustannusten säästämiseksi. Osakkeiden hintojen romahtaessa kokonaisia omaisuuksia hävisi yhdessä yössä. Liikeyrityksiä meni vararikkoon. Itsemurhien aalto järkytti kansakuntaa, kun tuhannet Yhdysvaltain pankit sulkivat ovensa. Muuan koomikko sai ihmiset nauramaan, kun hän sanoi, että ennen hänelle palautettiin šekkejä, joihin oli merkitty ”katteeton”. Mutta nyt hän sai takaisin šekkejä, joihin oli merkitty ”ei pankkia”.

Talousromahdus ulottui kaikkialle maailmaan, ja sen vaikutukset olivat kauaskantoisia. Itse asiassa kirja The United States and Its Place in World Affairs 1918–1943 (Yhdysvallat ja sen paikka maailman asioissa vuonna 1918–1943) väittää, että ”tämä taloudellinen murhenäytelmä kosketti jokaista maata ja elämän jokaista puolta, niin yhteiskunnallista kuin poliittistakin, niin paikallisia kuin kansainvälisiäkin asioita”.

Samaan aikaan Japanissa sotilasvallan kannattajat käyttivät taloudellista tilannetta hyödykseen. The New Encyclopædia Britannica kertoo: ”Se ajatus, että laajeneminen sotilaallisten valloitusten välityksellä ratkaisisi Japanin taloudelliset ongelmat, levisi vuoden 1929 suuren lamakauden aikana.” 1930-luvun epävakaisuuden takia nämä militaristit saivat niin suuren vallan, että he pystyivät – jopa ilman hallituksen hyväksymystä – hyökkäämään Mantšuriaan ja valloittamaan sen vain viidessä kuukaudessa. Vastalauseeksi sille, että Kansainliitto nimitti Japania hyökkääväksi osapuoleksi, Japani vetäytyi Kansainliitosta muttei Mantšuriasta.

’Minä ensin!’

Korostamalla nautintoja ja edistämällä materialismia iloinen kaksikymmenluku oli vaalinut ’minä ensin’ -asennetta, joka tukahdutti hengellisyyden. Mutta ”vuonna 1929 alkanut taloudellinen maanjäristys”, kuten edellä mainittu historiankirja The United States and Its Place in World Affairs 1918–1943 kutsuu sitä, teki nyt tämän asenteen vielä ilmeisemmäksi. Miten niin? Koska lama ”tuhosi täysin kaiken sen kiinnostuksen toisten ihmisten etuja kohtaan, mitä saattoi kasvaa, ja sai kunkin perheen keskittymään vain omaan selviytymiseensä, vaikuttipa se toisiin miten tahansa. Oma suu lähinnä ja kukin pelastakoon oman nahkansa, jääpä viimeiseksi kuka tahansa!”

Sellaista yksilöiden itsekästä, itsekeskeistä ja tahditonta asennetta pidetään yleensä halveksittavana. Mutta kansallisten ryhmien ilmaisemaa samanlaista asennetta pidetään isänmaallisuuden varjolla usein oikeutettuna, toisinaan jopa haluttavana. Suuri lamakausi edisti sellaista henkeä.

Historioitsija Hermann Graml sanoo, että ”maailman taloudellinen kriisi antoi kuoliniskun kansainvälisen ymmärtämyksen hengelle ja Kansainliitossa osoitetulle yhteistyölle” ja että se avasi tietä ”häikäilemättömän itsekkyyden kehittymiselle yksittäisissä kansoissa”. Hän sanoo, että ”useimmat kansat ajautuivat mielettömään – mutta ymmärrettävään – itsesuojeluvaiston aikaansaamaan tahdittomuuteen; tuo vaisto saa kansanjoukon pakokauhun valtaan”. – Europa zwischen den Kriegen (Sotien välinen Eurooppa), s. 237.

Tämä asenne ei ole ehkä missään ilmennyt niin suoraan kuin natsi-Saksan Heinrich Himmlerin joitakin vuosia myöhemmin pitämässä puheessa. ”Rehellisyyttä, soveliaisuutta, uskollisuutta ja toveruutta”, hän sanoi, ”tulee osoittaa, kun on tekemisissä samaa verta olevien kanssa, mutta ei kenellekään muulle. Mitä tapahtuu jollekin venäläiselle tai tšekille ei kiinnosta minua vähääkään. – – Elävätkö kansakunnat hyvinvoinnin vallitessa vai kuolevatko ne nälkään kuin juhdat, kiinnostaa minua vain sikäli että me tarvitsemme niitä orjina omaa kulttuuriamme varten – –. Nääntyykö kymmenentuhatta venäläistä naista kuoliaaksi kaivaessaan panssariestekaivantoa, kiinnostaa minua vain sikäli että este on Saksan puolesta kaivettava valmiiksi.”

Kun sekä yksilöt että kansat osoittavat tällaista itsekeskeistä asennetta ja kun Jumalan käsky rakastaa ”lähimmäistään niin kuin itseään”, jätetään huomioon ottamatta, niin miten rauhan aikaansaaminen tai säilyttäminen voisi olla mahdollista? (Luukas 10:27) ”Suuri rauha on niillä, jotka rakastavat sinun lakiasi”, sanoo Raamattu Psalmissa 119:165. Mutta koska tätä rakkautta ei ollut, kansat saatettiin helposti ohjailla tilanteeseen, joka johti uuteen sotaan. On merkittävää, että sekä rakkauden puutteen että ’minä ensin’ -asenteen oli määrä olla tunnusomaisia Saatanan pahan järjestelmän ”viimeisille päiville”. – 2. Timoteukselle 3:1–5; Matteus 24:3, 12.

Keneen pitäisi luottaa?

Saiko maailman selvästi paheneva tilanne ihmiset kääntymään takaisin sen Jumalan puoleen, jolle he olivat kääntäneet selkänsä iloisen kaksikymmenluvun aikana? Joissakin tapauksissa kävi niin. Monet ihmiset tulivat vastaanottavaisiksi sille sanomalle, jota Vartiotorni-seuran yhteydessä olleet kristityt julistivat. Vuonna 1931 nämä omaksuivat nimen Jehovan todistajat. Mutta kansat yleensä olivat välinpitämättömiä; he luottivat ”suurmiehiin” eivätkä Jumalaan.

Esimerkiksi 1930-luvun alussa Mohandas Gandhi sai Intiassa yhä enemmän kannatusta tehostuneelle, väkivallattomalle kansalaistottelemattomuuskampanjalleen. Monet toivoivat, että hänen tavoittelemansa itsenäistyminen Englannin vallasta aikaansaisi vakaan ja rauhallisen Intian. Aikaansaiko se?

Tuona samana vuonna Kiinan presidentistä Tšiang Kai-šekistä tuli metodistikirkon jäsen. Monet toivoivat, että hänen kääntymisensä kristillisyyteen avaisi tietä läheisen liiton solmimiselle Kiinan ja läntisen maailman niin kutsuttujen kristittyjen valtioiden välille. Avasiko se?

Vuonna 1932 Mussolini juhli Vatikaanissa pidetyssä tilaisuudessa vallassaolonsa kymmenvuotispäivää. Monet toivoivat, että paavin siellä antama siunaus takaisi uskonnollisille italialaisille, heidän johtajalleen ja heidän maalleen kestävän turvallisuuden ja suojeluksen. Takasiko se?

Myös vuonna 1932 Franklin D. Roosevelt, Yhdysvaltain vastavalittu presidentti, lupasi maanmiehilleen ’uuden jaon’ (engl. ’New Deal’) saadakseen asiat luistamaan. Vuotta myöhemmin hän hahmotteli Yhdysvaltain aseidenriisuntasuunnitelmia ja kehotti maailmaa tuhoamaan kaikki hyökkäysaseet. Monet toivoivat, että tämä ’uusi jako’ johtaisi työttömyyden ja köyhyyden loppumiseen sekä rauhaan. Johtiko se?

Vuonna 1933 Hitleristä tuli Saksan uusi valtakunnankansleri. Pian sen jälkeen niin kutsutussa ’rauhanpuheessaan’, joka oli hänen vaikuttavimpia puheitaan, hän piti sotaa ”rajattomana mielettömyytenä”, joka johtaisi ”nykyisen yhteiskunnallisen ja poliittisen järjestelmän romahtamiseen”. Hän korosti Saksan halukkuutta aseidenriisuntaan Rooseveltin ehdotuksen mukaisesti ja sanoi: ”Saksa on valmis suostumaan mihin hyvänsä juhlalliseen hyökkäämättömyyssopimukseen, koska se ei aio hyökätä ketään vastaan vaan haluaa ainoastaan saada turvallisuutta.” Monet toivoivat, että tämä politiikka palauttaisi Saksan kansan kunnian ja arvokkuuden ja takaisi rauhanomaisin keinoin sen dynaamisen johtajan hallinnon tuhanneksi vuodeksi. Kävikö niin?

Oli myös olemassa ’suuri’ järjestö, Kansainliitto, josta Vartiotorni sanoi vuoden 1932 heinäkuun 15. päivän numerossaan: ”Maan kuninkaat liittyvät – – pappien kehoituksesta – – yhteen Kansainliitossa ja turvaavat siihen ja ihmisen nerokkuuteen hämmästyneen ja kärsivän maailman vapauttamiseksi sen nykyisestä pulasta.” Monet toivoivat – Jehovan todistajat eivät kuitenkaan olleet heidän joukossaan – että Kansainliitto todella vapauttaisi maailman sen pulasta. Vapauttiko se?

Yli 2000 vuotta sitten psalmista kirjoitti: ”Älkää luottako suurmiehiin, pelkkiin kuolevaisiin, jotka eivät voi auttaa.” Etkö sinäkin nähtyäsi kaiken, mitä on tapahtunut, myönnä näiden sanojen viisauden? – Psalmi 146:3, Moffatt.

Jos ei vain olisi ollut lamaa, niin ...

”Olisi typerää yksinkertaistamista asettaa kaikki vastuu kolmikymmenluvun tapahtumista ja suuntauksista laman niskoille.” Näin sanovat kirjan The United States and Its Place in World Affairs 1918–1943 tekijät. ”Kuitenkin”, he myöntävät, ”puutteen aikojen laajalle levinnyt köyhyys ja turvattomuus järjesti lavasteet, toimitti näyttelijät voimakkaine vuorosanoineen, lisäsi suuria kohtauksia traagiseen juoneen ja antoi yleisölle uusia sankareita ylistettäväksi tai uusia roistoja joille viheltää”. He tekevät sen johtopäätöksen, että jos ei olisi ollut lamaa, olisi ollut hyvin mahdollista, ettei toinen maailmansota olisi syttynyt.

Mutta maailmanlaajuinen lamakausi tuli, ja toinen maailmansota syttyi. Uskonnollisista tukijoistaan huolimatta Kansainliitto selvästikin siis epäonnistui pyrkimyksissään saada aikaan rauha, jota se oli suunniteltu säilyttämään. Kansainliitto oli tuhon oma alusta saakka. Mutta se ei tuhoutunut nopeasti, vaan horjui hitaasti kohti tuhoaan. Voit lukea siitä lehtemme seuraavasta numerosta.

[Tekstiruutu s. 26]

Muita uutisia

1930 – Planeetta Pluto löydetään

Uruguay voittaa jalkapalloilun ensimmäisen maailmanmestaruuden

Yli 2000 kuolee Nicaraguan maanjäristyksessä

[Kuva s. 25]

Hyvin lyhyessä ajassa miljoonat ihmiset jäivät työttömiksi

[Lähdemerkintä]

A. Rothstein/Dover