Miksi papit osallistuvat politiikkaan?
TÄTÄ voidaan hyvällä syyllä kysyä, koskapa se vaikuttaa sinuunkin.
On ymmärrettävää, etteivät kaikki ne papit ja muut uskonnolliset johtajat, jotka ovat sekaantuneet politiikkaan, ole liikkeellä samoista syistä. Joidenkuiden motiivin useimmat tuomitsisivat. Toisilla voi olla ihailtavia syitä, kuten esimerkiksi hätä köyhien puolesta.
Kun sinulla on selvempi käsitys heidän motiiveistaan, sinun on helpompi tarkastella Jumalan mielipidettä asiasta ja ymmärtää, mitä hän on luvannut tapahtuvaksi tulevaisuudessa.
Asema, taloudelliset edut ja politiikka
Tarkastelemalla eräitä ensimmäisen vuosisadan uskonnollisia johtajia saamme tietää yhden syyn siihen, miksi papit osallistuvat politiikkaan. Nämä miehet – ylimmäinen pappi ja muut, jotka olivat fariseuksia ja saddukeuksia – muodostivat yhdessä juutalaisten korkeimman tuomioistuimen. He olivat poissa tolaltaan sen johdosta, että Jeesus oli herättänyt Lasaruksen kuolleista, ja pohtiessaan tilannetta he tulivat seuraavaan johtopäätökseen: ”Jos annamme hänen [Jeesuksen] olla tällä tavoin, niin kohta kaikki uskovat häneen, ja roomalaiset tulevat ja ottavat pois sekä palvontapaikkamme että kansamme.” – Johannes 11:48.
”Palvontapaikkamme ja kansamme.” He olivat siis huolissaan ennen muuta asemastaan, vaikutusvallastaan ja auktoriteetistaan ja sen jälkeen kansallisista eduista. (Matteus 23:2–8) Liehittelemällä poliitikkoja jotkut papit ovat saavuttaneet huomattavan aseman. Näin monille on avautunut myös tie ylelliseen elämään. Raamatun viimeisessä kirjassa kerrotaan ”Suuri Babylon” -nimisestä ”naisesta”, joka tunnetaan ”hänen häpeämättömän ylellisyytensä voimasta”. Raamattu ja historia osoittavat hänen kuvaavan kaikkialla maailmassa vallitsevaa väärää uskontoa. – Ilmestys 17:1–5; 18:3.
Harkitsehan todisteita sen puolesta, että juuri tämän takia jotkut papit sekaantuvat politiikkaan. Lainaamme erästä kirjaa: ”Vuosina 1774–1790 kuului Ranskan 192 piispasta 173 aatelistoon. Piispoista noin puolet asui Pariisissa nauttien Ranskan pääkaupungin tarjoamasta loistosta. Kun kardinaali Polignac kuoli vuonna 1741, hän ei ollut kertaakaan käynyt arkkihiippakunnassa, johon hänet oli nimitetty 15 vuotta aiemmin. Velttouden henki sai yhä enemmän sijaa myös luostareissa, joista monet olivat hyvin rikkaita.” (Religion and Revolution) Samalla kun ylempi papisto eli yltäkylläisyydessä, moni seurakuntapappi eli köyhyydessä.
Meksiko on toinen esimerkki. Vuonna 1810 kyläpappi Miguel Hidalgo aloitti vapaussodan Espanjan herruutta vastaan. Professori Guenter Lewy selittää: ”Rooman paavi ja lähes kaikki piispat tuomitsivat [nämä] isänmaanystävät. Se farisealainen luontevuus, jolla ylempi papisto [myöhemmin] kääntyi itsenäistymisen kiihkeäksi kannattajaksi – – oli liian läpinäkyvää ja oli osaltaan luomassa kirkosta kuvaa eturyhmänä, johon ei voitaisi luottaa. – – Kirkolla oli valtavasti kiinteää omaisuutta – maata ja rakennuksia – joka joidenkin arvioitten mukaan käsitti yli puolet Meksikon kaikesta kiinteästä omaisuudesta.”
Emmekö olekin kaikki yhtä mieltä siitä, että papit eivät saisi sekaantua politiikkaan taatakseen itselleen ylhäisen aseman, olimmepa sitten protestantteja, katolilaisia, juutalaisia tai jonkin muun uskonnon kannattajia? Silti juuri näin papit usein tekevät.
Natsi-Saksasta meidän päiviimme
Kansallissosialistien valtakausi Saksassa luo lisävaloa siihen, miksi uskonto sekaantuu politiikkaan. Moni ajattelevainen ihminen onkin miettinyt sitä, miten katoliset ja luterilaiset papit olivat tekemisissä Hitlerin ja hänen raakojen käskyläistensä kanssa.
Pohjimmiltaan siten, että he joko tukivat tai ainakin myötäilivät heitä. Vain harvat korottivat näissä kirkkokunnissa äänensä tällaista vastaan. Professori T. A. Gill mainitsee yhden poikkeuksen: ”[Teologi Dietrich] Bonhoeffer oivalsi vihdoinkin sen, mitä hänen isänsä ja veljensä olivat kertoneet hänelle aina siitä saakka, kun hän oli 15-vuotias: kirkko ei ollut enää riittävän tärkeä sellaisissa mitä merkityksellisimmissä asioissa, joiden takia hän olisi voinut perustellusti uhrata sille elämänsä.” Tympääntyneenä kirkkojen Hitlerille antamaan tukeen tai niiden passiivisuuteen Bonhoeffer liittyi Hitlerin tappamista suunnitteleviin salaliittolaisiin. Mutta Bonhoeffer olikin poikkeus.
Paul Johnson kertoo kristillisyyden historiaa käsittelevässä kirjassaan, millainen oli normaali käytäntö: ”Molemmat kirkot pääasiallisesti antoivat suurta tukea hallitukselle. – – 17000 luterilaisesta papista ei ollut koskaan kerralla 50:tä enempää kärsimässä pitkiä vankeusrangaistuksia [sen takia, että he eivät olleet tukeneet natsihallitusta]. Mitä katoliseen papistoon tulee, niin yksi piispa karkotettiin hiippakunnastaan ja toinen sai lyhyen vankeustuomion valuuttamääräysten rikkomisesta.” Mitä on sanottava niistä, jotka pitivät kiinni periaatteistaan? Johnson jatkaa: ”Rohkeimpia olivat Jehovan todistajat, jotka alusta pitäen julistivat suoraan vastustavan kantansa oppinsa mukaisesti, ja sen mukaisesti he myös saivat kärsiä. He kieltäytyivät kaikesta yhteistoiminnasta natsivaltion kanssa.” – A History of Christianity.
Sen jälkeen ovat toiset papit olleet yhteistyössä raakojen hallitusten kanssa voidakseen säilyttää huomattavan ”paikkansa” eli asemansa, valtansa ja vaurautensa. Lehti National Catholic Reporter sanoi taannoin pääkirjoituksessaan: ”Katolisen kirkon syntilista Argentiinassa kertoo vaitiolosta ja rikoskumppanuudesta säälimättömän sotilashallituksen kanssa, joka on pahimpia, mitä oman aikamme historia tuntee. – – Kirkon prelaatit olivat silloin sellaisissa asemissa, että he olisivat voineet lausua mielipiteensä suoraan ja kenties jopa riistää siltä mahdollisuuden hakea uskontoon vetoamalla tukea omille päämäärilleen. Silti juuri kukaan heistä ei avannut suutaan. Jotkut heistä, kenttäpapit mukaan luettuina, hyväksyivät kidutukset ja tappamisen.” – 12.4.1985.
Kansalaisoikeudet, yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus
Kuten edellä tuli mainituksi, joitakuita kirkonmiehiä ihaillaan suuresti sen takia, että he ovat muista syistä olleet aktiivisesti mukana politiikassa.
Esimerkistä käy amerikkalainen baptistipappi Martin Luther King, kansalaisoikeusliikkeen johtohahmoja pitkässä kamppailussa rotusyrjintää vastaan. Toiset papit ovat olleet eturivissä taistelemassa naisten ja eräitten vähemmistöjen oikeuksien puolesta. Papit ovat astuneet mukaan politiikkaan ryhtymällä ajamaan esimerkiksi äänestysoikeuksia, samapalkkaisuutta ja tasapuolisia työnsaantimahdollisuuksia. Niin sanottu ”vapautuksen teologia” on melko uusi ilmiö, ja se pyrkii lievittämään köyhän väestönosan kärsimyksiä esimerkiksi siten, että köyhtyneille ihmisille jaetaan maata.
Miltä sinusta tuntuu se, että kirkonmiehet sekaantuvat politiikkaan edistääkseen sosiaalista toimintaa tai ”maallista humanismia”, jollaisia nimityksiä tällaisista kiistanaiheista joskus käytetään? Jotkut papitkin ovat kiusaantuneita sen johdosta, mitä he näkevät tapahtuvan. Fundamentalistinen pappi Keith Gephart totesi: ”Poikasena kuulin aina sanottavan, että kirkkojen tulee pysyä erossa politiikasta. Nyt näyttää melkeinpä siltä, että on synti olla sekaantumatta politiikkaan.” Eräs uskonnollisiin kysymyksiin perehtynyt toimittaja kirjoittaa: ”1970-luvun alusta lähtien fundamentalistikristityt ovat vähitellen alkaneet uskoa, että poliittinen aktiivisuus kuuluu heidän velvollisuuksiinsa.”
Tällaisten asioitten ajaminen tuntuu ehkä ansiokkaalta, mutta jos tarkastelemme sitä, miten pitkälle papit niitä ajaessaan ovat menneet, lukija joutuu ehkä arvioimaan tilanteen uudelleen.
Mitä vapautuksen teologia saa aikaan?
Yleisesti katsotaan, että ”vapautuksen teologian” on kehittänyt perulainen katolinen pappi Gustavo Gutiérrez kamppailussa köyhien ahdinkoa vastaan. Tämä suuntaus on saanut paljon kannatusta pappien keskuudessa Latinalaisessa Amerikassa ja muuallakin. Englantilainen lehti Manchester Guardian Weekly kertoi, miten Durhamin piispa oli hyökännyt maansa hallituksen poliittisia periaatteita vastaan ja kehottanut sen vuoksi ”edistämään ’vapautuksen teologian’ asiaa”.
Tähdentääkö tällainen teologia yksinomaan köyhien tarpeitten huomioon ottamista, kuten Raamattu kehottaa? Tuskinpa. Durhamin piispa myöntää, että ”englantilainen vapautuksen teologia suhtautuu hyvin vakavasti eräisiin marxilaisuuden piirteisiin”. Tähän sisältyy köyhien luokkataistelun selittäminen marxilaisilla aatteilla. Mihin tällainen on johtanut?
National Catholic Reporter -lehdessä (4.7.1986) oli otsikkona ”Brasilian maasota nostattaa kirkon valtiota vastaan”. Yhtenä perussyynä tähän selkkaukseen on se, että pienellä osalla ”suurmaanomistajista on hallussaan 83 prosenttia maasta”. Osana ”maasotaa” ovat papit järjestäneet joukkokokouksia ja marsseja. ”Sota” on todellakin sopiva sana. Samaisen artikkelin mukaan ”viime vuonna menetti 700 maaselkkauksessa 218 ihmistä henkensä, heidän joukossaan myös isä Josimo Tavares, brasilialainen pappi ja maareformin johtaja, joka murhattiin 11. kesäkuuta”.
Vapautuksen teologia saa yhä enemmän kannatusta. New York Times myönsi eräässä pääkirjoituksessaan Vatikaanin virallisena kantana olevan, että papit eivät saa osallistua puoluepolitiikkaan, mutta että Vatikaani samalla ”myös hyväksyy sen vapautuksen teologian perusperiaatteen, että kristillinen evankeliumi antaa köyhille oikeuden taistella poliittisen vapautensa ja henkilökohtaisen riippumattomuutensa puolesta”.
Yhdysvaltain Maryknoll-nimistä katolista ulkolähetysseuraa syytetään samaten siitä, että se on ”levittänyt vapautuksen teologiaa ja sosialistista politiikkaa”. Eräässä vuonna 1985 julkaistussa tutkimuksessa esitettiin seuraavanlainen syytös: ”Maryknoll on saanut yleisön hyväksymään marxilais-leniniläisen sanoman väkivaltaisesta vallankumouksesta yksinkertaisesti siitä syystä, että se on saanut toimia osana katolista kirkkoa. Sen sanoma on tavoittanut paitsi tavallisen kirkossakävijän myös Yhdysvaltain johtavat hallituspolitiikan suunnittelijat.” – The Revolution Lobby.
Hyväksyykö Jumala tällaisen?
Uskonto on selvästikin sekaantunut kaikkialla maailmassa politiikkaan, ja siihen on monia syitä. Mitä toisaalta Jumala ajattelee tällaisesta? Raamatun mukaan hän aikoo pian tehdä kantansa täysin selväksi. Miten se tulee vaikuttamaan sinuun ja omaisiisi? Entä miten tämän tiedon pitäisi puolestaan vaikuttaa nykyiseen asenteeseesi ja toimintatapaasi?
[Tekstiruutu s. 6]
”[Hitlerin aikana] Saksan katolinen kirkko oli läpeensä saksalainen ja protestanttisen kirkon tavoin kannatti valtiota ja sen määräysvaltaa.” – The German Churches Under Hitler.
”Venäjän ortodoksinen kirkko asettui eilen koko arvovallallaan tukemaan Mihail Gorbatšovin aseidenriisuntaehdotuksia – –. Se sanoi [niiden] ’vastaavan täysin kristillistä menettelytapaa’.” – Sanomalehti Guardian, Lontoo, 9.4.1986.
[Kuva s. 7]
Martin Luther King oli huomattava uskonnollinen johtaja kamppailussa rotusyrjintää vastaan
[Lähdemerkintä]
UPI/Bettmann Newsphotos
[Kuva s. 8]
Köyhyys ja epäoikeudenmukaisuus ovat synnyttäneet vapautuksen teologian
[Lähdemerkintä]
J. Viscarrs/WHO