Varoitusta noudattamalla voi pelastaa henkensä
LIIKENNEMERKKI voi varoittaa pahasta tienmutkasta, rautatien tasoristeyksestä tai tietyöstä. Keltainen vilkkuvalo kehottaa myös varovaisuuteen. Lääke- ja myrkkypullojen kylkiin on liimattu lippusia, joissa varoitetaan sisällön vaarallisuudesta. Tällaisten varoitusten noudattaminen ei tuota suuria hankaluuksia, ja niiden ansiosta voi säilyttää henkensä.
Joissakin tapauksissa varoitus saattaa kuitenkin sekoittaa suunnitelmat tai merkitä omaisuuden menetystä. Myrskyvaroitusten takia kalastajien on ehkä pakko palata maihin tai tyytyä myrskypäivänä joutenoloon sataman tarjoamassa suojassa. Varoitukset voivat merkitä paitsi suunnitelmien päälaelleen kääntymistä myös sitä, että joutuu jättämään kotinsa ja omaisuutensa tai sietämään tilapäismajoitukseen liittyviä hankaluuksia. Joskus tällaisista varoituksista ei välitetä, ja seurauksena on ihmishenkien menetyksiä.
Esimerkiksi vuoden 1902 keväällä elämä soljui normaalia rataansa Martinique-nimisellä kauniilla Karibianmeren saarella. Sitten tilanne muuttui. Noin kahdeksan kilometrin päässä saaren tärkeimmästä kaupungista Saint-Pierrestä sijaitseva tulivuori Mont Pelée heräsi levostaan, ja alettiin puhua tuhon mahdollisuudesta. Kun vuori alkoi kitkerien kaasujen lisäksi syytää savua, tuhkaa ja kivenmöhkäleitä, kaupunkilaiset tulivat levottomiksi. Olosuhteitten jatkuvasti huonontuessa olisi pitänyt olla selvää, että todellinen vaara oli jo uhkaavan lähellä.
Varoituksia, joista ei välitetty
Koska sokeriruo’on korjuuaika oli lähellä, Saint-Pierren liikemiehet vakuuttivat asukkaille, ettei ollut mitään vaaraa. Poliitikkoja taas kiinnostivat lähestyvät vaalit, eivätkä he halunneet ihmisten lähtevän pois kaupungista, joten hekin puhuivat samaan tapaan. Uskonnolliset johtajat olivat yhteistoiminnassa liikemiesten ja poliitikkojen kanssa ja kertoivat seurakuntalaisilleen, että kaikki oli hyvin. 8. toukokuuta Mont Pelée purkautui valtavasti jylisten. Polttavan kuumat mustat pilvet kiitivät nopeasti kohti Saint-Pierreä, ja noin 30000 ihmistä menetti henkensä.
Yhdysvaltain länsirannikolla Washingtonin osavaltiossa sijaitseva Saint Helens -vuori oli ollut monille sukupolville rauhan ja tyyneyden vertauskuva. Alueella eli paljon erilaisia villieläimiä, ja se oli ihanteellista retkeilymaastoa ja kalastusseutua. Mutta sitten vuoden 1980 maaliskuussa ilmaantui varoitusmerkkejä: maa tärähteli useaan otteeseen ja vuoresta purkautui muutaman kerran vähän höyryä. Toukokuun alussa vuori oikutteli entistä voimakkaammin. Paikalliset ja osavaltion viranomaiset alkoivat varoitella tulivuoren läheisyydessä asuvia näitä uhkaavasta vaarasta.
Monet lähitienoitten asukkaista jäivät kuitenkin paikoilleen, eivätkä toiset välittäneet varoitustauluista, joissa kiellettiin menemästä vaaralliselle alueelle. Yhtäkkiä, varhain sunnuntaiaamuna 18. toukokuuta, tapahtui valtavan voimakas räjähdys, joka lennätti vuoren laesta niin suuren osan ilmaan, että sen jälkeen vuori oli 400 metriä matalampi. Räjähdys kylvi tuhoa kasvillisuuden ja eläinten sekä niiden 60 ihmisen päälle, jotka eivät olleet noudattaneet annettuja varoituksia.
Tilanne Oshiman saarella Japanissa oli kuitenkin toinen, sillä Mihara-vuori purkautui viime marraskuussa äkisti. Purkaus uhkasi koko saarta ja sen 10000:ta asukasta sekä siellä olleita turisteja. Kun annettiin evakuointimääräys, niin miten he suhtautuivat siihen? Seuraavissa artikkeleissa Herätkää!-lehden Japanin-kirjeenvaihtaja kertoo, mitä tapahtui.