Jouluna antaminen – ilon vai masennuksen aikaa?
SEURAAVASSA tyypillinen joulupukille osoitettu kirje. Tällaisia monet lapset kirjoittavat, ja he antavat niitä vanhemmilleen ja opettajille siinä uskossa, että ne lähetetään edelleen joulupukille. Kirje kuuluu näin:
”Kiltti joulupukki:
”Mitä sinulle kuuluu? Minä voin hyvin. Toivottavasti sinulla on tänä vuonna kiva joulu. Toivottavasti sinulla on paljon kivoja leluja, sillä haluan saada monenlaista kivaa. Ensimmäiseksi haluaisin saada pikkuveljen. Isä sanoo, että joulupukin pajassa ei tehdä lapsia, joten voithan sinä tuoda minulle vaikka koiranpennun. Haluan haulikon, konepistoolin, kymmenvaihteisen pyörän ja nauhurin. Tämä on muuten sitten viimeinen kirje, jonka kirjoitan sinulle, joulupukki, sillä ensi vuonna en enää usko joulupukkiin. Mutta tänä vuonna minä vielä uskon.”
Tunnistatko tämän kirjeen? Kuulostaako se jotenkin tutulta? Kuulostaako se kenties samanlaiselta kuin ne kirjeet, joita olet itse kirjoitellut lapsena? Joka vuosi tulee monissa maissa postitoimistoihin miljoonia tällaisia toiveikkaitten lasten kirjeitä, jotka on osoitettu tälle tarunomaiselle lahjojen toimittajalle, heidän rakkaalle ”joulupukilleen”.
Vain harvat liittävät kirjeeseensä sanat ”ole hyvä ja – –”, ja vielä harvemmat sanan ”kiitos”. Jotkut vetoavat joulupukin hellään luontoon, toisten pyynnöistä paistaa selvä ahneus. Mitä nuorempi lapsi on, sitä vähemmän hän pyytää. Toisaalta mitä vanhempi lapsi taas on, sitä enemmän hän haluaa lahjoja tullakseen tyytyväiseksi, ja näin hänen odotuksensa kasvavat, niin että seuraavana vuonna hän haluaa entistä enemmän ja entistä kalliimpia lahjoja.
Lapsen jokaiselle ikäkaudelle on nykyään tarjolla omat lelunsa. Jotkin lelut opettavat häntä, toiset testaavat hänen taitojaan ja jotkin taas suuntaavat hänen ajatuksensa väkivaltaan. On leluja, jotka kestävät kovaakin käyttöä, ja leluja, jotka hajoavat muutaman päivän käytön jälkeen. On turvallisia leluja ja leluja, jotka ovat niin vaarallisia, että viranomaiset koettavat kaikin keinoin saada ne pois myynnistä. Sitten on leluja, jotka ovat sen näköisiä, että on aivan kuin pahat henget olisivat olleet suunnittelemassa niitä. Ne ovat palloja, joihin kuvatut irvokkaan näköiset naamat ovat niin pelottavia, että ne aiheuttavat lapselle painajaisia, mutta silti ne – vanhempien vastarinnasta huolimatta – olivat viime vuonna eniten myytyjä leluja. Yli kaksi kuukautta etukäteen lapset alkavat jo hiljalleen virittäytyä joulutunnelmaan. Näyttää siltä kuin antamisen ja saamisen ilo kyllästäisi ilmapiirin.
Masentuminen
Valitettavasti tunnelma jo muutaman päivän kuluttua lopahtaa. Riippumatta siitä, oliko lahjoja tullut paljon tai vähän, lapsi on ottanut niistä irti kaiken niistä saatavan huvin ja ilon. Todellisuus ei vastaakaan odotuksia. Alkaa ikävystyminen. Joulun prameus ja kaikki saadut lahjat eivät olleetkaan se yleislääke, jota hän oli odottanut. Lapsipsykologi Nancy Hayes selittää, että joulu ”on aikaa, jolloin lasten keskuudessa esiintyy eniten masennusta ja tehdään eniten itsemurhia”. Hänen mukaansa monet lapset masentuvat jouluna, kun se ei tarjoakaan ”ongelmiin taianomaista ratkaisua”. On myös helppoa kuvitella, miten heihin vaikuttaa tieto siitä, että joulupukki onkin vain satua, ja sen oivaltaminen, miten pitkälle heidän vanhempansa olivat olleet halukkaita menemään pitääkseen tällaisen valheen hengissä.
Lapsia opetetaan siis jo aivan pienestä pitäen paitsi odottamaan myös pyytämään – sekä suullisesti että kirjallisesti – lahjoja joulun lähestyessä. Mutta eivät ainoastaan lapset ole tällaisia. Aikuisten maailmassa ystävyyttä mitataan joskus annettujen ja saatujen lahjojen perusteella. Ystävyyssiteet joutuvat usein kovalle koetukselle, jos saatu lahja onkin vähäarvoisempi kuin annettu lahja.
Luottokortteja käytetään niiden ostovoiman äärirajoille asti. Sekeillä maksellaan suurempia ostoksia kuin pankkitileillä on loppujen lopuksi rahaa. Asiointi liikkeissä, jotka ovat niin täynnä asiakkaita, ettei niissä tahdo päästä eteen- eikä taaksepäin, on hermoja raastavaa. Se kirjaimellinen taistelu, jota asiakkaat käyvät päästäkseen käsiksi kaupan oleviin, hupeneviin tavaroihin, voi saada rohkeankin ihmisen perääntymään. Kun jalkoja särkee ja on vaikea päättää, mitä pitäisi ostaa, tästä talvisesta ostosrituaalista tulee hermoja repivä koettelemus. Kaikki se vaatii ostosten tekijöiltä veronsa.
Eräs myyjä sanoi kerran: ”Näen ihmisten juoksevan ympäriinsä, hankkivan lahjan sille, toisen tälle, ja he ovat todella happamia. Ihmiset eivät anna lahjoja iloisin mielin.” Onko siis ihme, jos eräs pappi nimitti joulua ”jokavuotiseksi masennus- ja neuroosikaudeksi”?
Turhautumista pahentaa sekin, että moni lahja ostetaan ja annetaan vain velvollisuudesta, usein itsekkäistä syistä. Eräs sosiologian professori selittää: ”Antaja ei ole ainoastaan kiinnostunut arvaamaan, mitä saaja haluaisi, vaan hän on lisäksi kiinnostunut antamaan itsestään soveliaan kuvan.”
Mikä on joulunajan vilkkain päivä? Usein ensimmäinen joulun jälkeinen arkipäivä. Silloin liikkeet ovat ääriään myöten täynnä niitä, jotka ovat tulleet palauttamaan saamiaan lahjoja, ja monet heistä haluavat vaihtaa lahjansa rahaksi. Jos he kuitenkin olisivat saaneet lahjaksi selvää rahaa, he olisivat panneet sen pahakseen ja pitäneet sellaista moukkamaisuutena. On turhauduttu kertakaikkisesti, oltu hermot kireällä, kierretty kauppoja väsymykseen asti, katseltu tungeksivia happaman näköisiä ihmisiä, valittu lahjoja kirjaimellisesti satojen erilaisten kauppatavaroiden joukosta, tehty paketteja ja solmittu niiden päälle rusetteja – ja kaikki tämä usein aivan turhaan. Milloin muulloin otetaan vastaan yhtä paljon lahjoja yhtä vähäistä kiitollisuutta tuntien?
Paljon on siis niitä, joille joulu ei ole ”iloista aikaa”.
Antamiseen ei tarvita erityisiä aikoja
On iloinen asia, kun sukulaiset voivat kokoontua yhteen nauttimaan toistensa seurasta ja siitä rakkaudesta, jota he tuntevat toisiaan kohtaan. Lahjojen antaminen voi myös olla näkyvä osoitus sydämestä lähtevästä rakkaudesta. Jeesus itse kannusti kristittyjä ’harjoittamaan antamista’. Entä millainen kristitty tai ei-kristitty sellainen on, joka ei usein lainaisi seuraavia Jeesuksen sanoja: ”Onnellisempaa on antaa kuin saada”? (Luukas 6:38; Apostolien teot 20:35) Antamiseen ei varmastikaan tarvita mitään erityisiä aikoja. On olemassa toinenkin syy, miksi jouluna antamista voidaan pitää kyseenalaisena.
Joulun pahin vika on siinä, että se perustuu perättömiin väitteisiin. Jeesuksen nimittäin sanotaan syntyneen jouluna. Miten se kuitenkaan voi olla mahdollista, kun Raamatussa ei mainita hänen syntymäaikaansa? Todellisuudessa joulu on sovitettu ajallisesti yhteen auringonpalvonnan rituaaleihin kuuluneen auringon ”syntymän” kanssa.
Michael Harrison kirjoittaa: ”Ennen kaikkea on todettava, että lukemattomien tutkijoitten ponnisteluista huolimatta ei ole vielä todistettu, minä päivänä – – Kristus syntyi.” (The Story of Christmas) Raamatussa on ilmaistu selvästi pelkästään Jeesuksen kuolinpäivä, ja ainoastaan tätä päivää Jeesus käski seuraajiaan, tosi kristittyjä, viettämään. Onko sen tähden mikään ihme, että eräässä uskonnollisessa tietosanakirjassa todetaan näin: ”Ei ole mitään historiallisia todisteita siitä, että meidän Herramme syntymäpäivää vietettiin apostolien aikana tai pian sen jälkeen?” – The New Schaff-Herzog Encyclopedia of Religious Knowledge.
Lukija voi nyt miettiä seuraavia kysymyksiä raittiisti: Hyväksyisikö Jeesus juhlan, jota sanotaan vietettävän hänen kunniakseen, mutta joka kuitenkin on täynnä pakanallisia palvontamenoja ja tapoja? Suvaitsisiko hän tällaista juhla-aikaa, jolloin tehdään enemmän murhia kuin minään muuna aikana vuodesta ja jolloin ei-kristillistä juopottelua ja irstailevaa elämää pidetään asiaan kuuluvina? Hyväksyisikö hän juhla-ajan, joka tunnetaan siitä, että se aiheuttaa masentuneisuutta, neurooseja ja itsemurhia? Tosi kristityt tietävät varmasti, miten näihin kysymyksiin pitää vastata.
Sen sijaan että antelias ihminen varaisi iloiseen antamiseen jonkin tietyn ajan vuodesta, hän huomaa, että sellainen antaminen, joka tuottaa mielihyvää antajalle ja iloa vastaanottajalle, on sopivaa milloin vain. Kun me lahjoitamme aikaamme, voimiamme, myötätuntoamme, huomaavaisia ja ystävällisiä sanoja ja tarpeen vaatiessa tietenkin myös aineellista, niin kaikki tällainen tuottaa iloa ja mielihyvää sekä antajalle että vastaanottajalle.