Varo! Vakoojia!

VAIMO tiesi, että hänen aviomiehensä oli vakooja. Tämä oli jo vuosia välittänyt tietoja vieraalle valtiolle. Aviomies jopa kerskaili vaimolle siitä. Pitäisikö hänen mennä puhumaan poliisille vai pysyä hiljaa? Mitä sinä tekisit sellaisessa tilanteessa? Saisiko uskollisuus periaatteelle vai perheellesi yliotteen? Entä skandaalinpelko? Lopulta nainen ilmoitti viranomaisille. Mutta häntä odotti suuri yllätys.

Yllä oleva tapaus on yksi niin monista vakoilukertomuksista, joista on viime aikoina tullut etusivun juttu. Muistat ehkä myös seuraavat uutiset:

Norja, tammikuu 1984: Norjalainen korkean tason diplomaatti pidätetty, ja häntä syytetään erittäin arkaluonteisten asiapapereiden välittämisestä vieraalle valtiolle.

Intia, tammikuu 1985: Valtion virkamiehiä ja liikemiehiä pidätetty syytettynä virkasalaisuuslain rikkomisesta.

Saksan liittotasavalta, kesä 1985: Muutamia epäilyksenalaisia asiamiehiä, muun muassa vastavakoilun päällikkö, siirtyivät Saksan demokraattiseen tasavaltaan.

Neuvostoliitto ja Englanti, syyskuu 1985: Kumpikin maa karkottaa 31 toisen maan diplomaattia, lehtimiestä ja kaupallista virkailijaa, joista monia syytetään vakoilusta.

Sveitsi, joulukuu 1986: Aviopari syytettynä vakoilusta.

Ranska, maaliskuu 1987: Vakoiluverkon jäseniä pidätettynä salaisen avaruuskeskusta koskevan taitotiedon antamisesta vieraalle valtiolle.

Yhdysvallat, huhtikuu 1987: Yhdysvaltain merijalkaväen sotilaita kutsuttu pois Neuvostoliitosta, Itävallasta ja Brasiliasta vakoilusyytteiden tutkimuksia varten.

Salaisten raporttien tulvan alla sinä saatat jäädä arvailemaan sellaisten sanojen kuin ”myyrien” ja ”vastavakoilun” merkitystä. Onko nykyään tosiaankin enemmän vakoojia kuin ennen vai saadaanko heitä vain enemmän kiinni? Voisiko tähän liittyvistä asioista mikään vaikuttaa sinuun henkilökohtaisesti? Saatat olla yllättynyt tietäessäsi, kuinka paljon vakoilun maailma oikeastaan koskettaakaan elämääsi.

Vakoilun historiaa

Katsaus menneisyyteen kiinnittää huomiomme vanhaan kumppanuuteen: politiikka ja armeija. Nykysuomen sanakirja määrittelee vakoilun olevan ”salaisten asiamiesten (vakoilijoiden) avulla suoritettava tiedustelutoiminta, jonka tarkoituksena on salassa pidettävien, vars. sotilaallisten tietojen hankkiminen vieraan valtion käyttöön”.

Egyptiläiset olivat ensimmäisten joukossa järjestämässä salaista palvelua. Farao Thutmosis III käytti vakoojia salakuljettamaan 200 jauhosäkkeihin ommeltua sotilasta Jaffan kaupunkiin. Noin vuonna 400 eaa. kiinalainen Sun Tzu kirjoitti kirjan nimeltä Ping Fa (Sotataito), jossa hän painottaa hyvän tiedustelujärjestön tärkeyttä. 1400-luvulla Euroopan maat alkoivat käyttää ulkomaiden pääkaupungeissa olevia lähetystöjään vakoiluun. Diplomatia ja vakoilu hiipivät käsi kädessä Euroopan maiden rajojen yli. Kansallismielisyyden värien pöyhistämänä niistä, jotka olivat kerran olleet matkatovereita tuli sukulaisia.

Kansallismielisyys pyyhkäisi yli Euroopan ja sen mukana armeijoiden, diplomaattien ja asiamiesten tarve. Kehitettiin menettelytapoja koodijärjestelmien tekemiseksi ja ratkaisemiseksi. Tiedustelu (tietojen kokoaminen ja analyysi) ja vastavakoilu (joka estää toisia saamasta salaista tietoa) tulivat vakoiluverkon erillisiksi osiksi. Kardinaali Richelieu (Ranska) ja Fredrik II Suuri (Preussi) kehittivät merkittävät vakoiluverkostot. Englannin salaisen palvelun lankoja piti yhteen aikaan kädessään Daniel Defoe, Robinson Crusoen kirjoittaja.

Kaiken kehityksen vastapainona oli kuitenkin yksi iso este: viestintä. Asiamiehet olivat riippuvaisia laivoista, hevosista tai kirjekyyhkyistä sanomien välittämisessä. Vihollisarmeijat pystyivät yhä kokoontumaan tietämättään lähelle toisiaan. Vuonna 1815 Napoleon teki virheelliset johtopäätökset muutaman kilometrin päässä olevan vihollisarmeijan liikkeistä. Hän hävisi Waterloon taistelun ja menetti imperiuminsa. Vasta paljon myöhemmin, meidän vuosisadallamme, tekniikka mullisti tiedustelutoiminnan.

Pois viitta- ja tikariajasta

Tämä selkkausten vuosisata on heittänyt tiedustelupalveluksille uusia haasteita. Salaisen palvelun sivuhaarat kukoistavat epäluottamuksen ilmapiirissä. ”Pelko on vakoilutoiminnan kannattava voima”, sanoo länsisaksalainen viikkolehti Der Spiegel. ”Mitä epävarmempi maailmantilanne on sitä varmemmaksi [vakoilu] ammattikuntana tulee.” Sen seurauksena ”ei ole yhtään maata maan päällä, joka uskoo selviytyvänsä ilman salaista palvelua”. Vakoilu kukoistaa epäluulojen vuoksi ja se herättää niitä; tästä syystä on monia vakoilun lajeja, kuten strateginen (huipputason suunnittelijoiden tarpeisiin), sotilaallinen (maa-, meri- ja ilmavoimia varten), taloudellinen, tieteellinen, maantieteellinen jne. Kukin lisää palasensa palapeliin.

Tiedustelu on tosiaan laajentanut ympyröitään. Aikaisemmin salaiset asiatiedot löytyivät useimmiten poliittisen valtion viraston käytäviltä tai sotilasalueiden sisäpuolelta. Nykyään valtiosalaisuudet ovat kuitenkin laajemmalla pohjalla. Miksi niin?

Suunnaton aseiden kehittely toisesta maailmansodasta lähtien merkitsee sitä, että useat kansat valmistavat pitkälle kehitettyä aseistusta. Mutta se maa, jolla on myös tekniikka salamannopeitten ratkaisujen tekemiseksi tai joka voi suunnata tulivoimansa tarkemmin, pitää selvästi valttikortteja kädessään. Tämä taitotieto on tehtailijoilla, jotka valmistavat kaikenlaista aina kuulalaakereista videopeleihin asti.

Sadat yhtiöt ja miljoonat työntekijät ovat siten tulleet teollisuusvakoojan maalitauluiksi. Yksistään Yhdysvalloissa yli neljä miljoonaa ihmistä pääsee käsiksi noin 20 miljoonaan salaiseen asiakirjaan. Työskenteletkö sinä arkaluonteisen tiedon parissa tai työskenteleekö joku perheesi jäsen? Tällainen tieto saattaa olla arvokasta jollekulle salaisten asiatietojen etsijälle.

Sellaista on salaisen sodankäynnin sotasaalis. Verkosto, joka salakuljettaa toisessa maassa valtavilla kustannuksilla kehitetyn asiantuntemuksen, on saanut arvokkaan sotasaaliin. Tiedustelujärjestelyt voivat kyllä säästää suunnattomia rahasummia. Mutta toisaalta niillä on suunnattoman suuret budjetit. The Sunday Times -lehden kirja-arvostelu lainaa arviota, jonka mukaan tiedustelutoimintaan käytetään kaikkialla maailmassa huikeat 128 miljardia markkaa vuodessa. Sen sanotaan työllistävän yli miljoona ihmistä. Jopa Yhdistyneiden kansakuntien budjetti on kääpiömäinen sellaisten numeroiden rinnalla. Fischerin Weltalmanach arvioi sen alle neljäksi miljardiksi markaksi ja YK:lla olevan henkilökuntaa 40000. Vakoilun jättiläismäiset kustannukset maksetaan julkisista varoista – veroista, joita maksat.

Syyhyävät sormet ja syyhyävät jalat

Aikaisemmin asiamiehet harjoittivat ammattiaan periaatteen vuoksi, maansa tai ideologiansa puolesta. Esimerkiksi Oleg Penkovsky, kuuluisa vakooja 1960-luvulta, niin kutsutusti vuosi lännelle yksityiskohtaisia tietoja Neuvostoliiton sotilaallisesta tilanteesta Kuuban ohjuskriisin aikaan. Der Spiegel kirjoitti silloin, että hän teki sen poliittisten ihanteidensa vuoksi, ja jatkoi: ”Vain kerran hän vastaanotti rahaa. Hänelle annettiin 3000 ruplaa [silloin se vastasi noin 15000:ta markkaa] kuluihin, ja niistä hän palautti 2000.”

Nykyään vakoojilla on alhaisemmat vaikuttimet. Time kirjoitti: ”Ne, joista viime aikoina on tullut vakoojia, eivät paljoa välitä politiikasta ja ovat harvoin kiristyksen uhreja. Pääasiallisesti he ovat joko rahapulassa tai rahanahneita.”

”Kansa on lakannut välittämästä salaisuuksista”, kirjoitti The Sunday Times, ”koska he otaksuvat että ne kaikki on paljastettu kauan sitten.” Mikä on jäytänyt yleistä kunnioitusta luottamuksellisia asioita kohtaan? Osittain se, että jotkut johtavat poliitikot vuotavat salaisuuksia tiedotusvälineille saadakseen henkilökohtaista hyötyä. Ja monet muut seuraavat esimerkkiä. Hiljattain kahden englantilaisen hallituksen ministerin välillä sattuneessa riidassa toinen julkaisi otteita luottamuksellisesta kirjeestä hämmentääkseen toista.

Kirjoituksen alussa mainitussa tapauksessa aviomies ei pettänyt ainoastaan työnantajaansa vaan myös perhettään. Vaimon tietämättä hän oli vetänyt heidän oman poikansa mukaan vakoiluverkkoon. Molemmat miehet joutuivat vankilaan.

Kirjat ja elokuvat esittävät vakoilijoiden maailman päivettyneine sankareineen, pienen pienine kameroineen ja salaisine kohtauspaikkoineen. Sanomalehdet ennustavat uusimman ”myyrän” paljastumista, nimittäin asiamiehen, joka soluttautuu vastapuolen tiedustelupalveluun ja raivaa tiensä avainpaikalle. Tämä tiedotusvälineiden antama kuva on kaukana todellisuudesta. ”Myyriä” ja pienoiskameroita käytetään, mutta hyvin vähäisessä määrin. Vakoilutietojen kokoaminen on enimmäkseen pitkäveteistä puuhaa. Siihen sisältyy kauppalehtiin ja talous- tai tiedelehtiin syventyminen, jotta voisi poimia näennäisen merkityksettömiä pikkutietoja, jotka yhdessä muodostavat ymmärrettävän kokonaisuuden. Ja kuitenkin joitakuita ihmisiä salaisten agenttien maailma vetää puoleensa heidän etsiessään jännittäviä kokemuksia.

Ei enää valheita, ei enää vakoojia

Vakoiluverkko luo suuren varjon jopa synkentäen ulkopuolisten elämää. He maksavat siitä. He elävät siinä epäilyksen ilmapiirissä, jota vakoilu synnyttää ja ruokkii. Sen häikäisevä kuva on heidän edessään. Viisas menettelytapa kristityille on vastustaa täysin vakoilemisen ahnasta, epärehellistä ja moraalitonta maailmaa. – Vrt. 1. Timoteukselle 6:7–10; Kolossalaisille 3:5–10.

Kuinka eri tavalla asiat olisivatkaan, jos meillä olisi yksi maailmanhallitus, joka olisi ilman kansallismielisyyttä ja yhdistäisi kansalaiset eikä jakaisi heitä. Kuinka suurenmoista olisikaan, jos viranomaiset antaisivat loistavan esimerkin luotettavuudessa ja kunniallisuudessa ja jos rakkaus, ei pelko, vallitsisi! Juuri kaiken tämän Jumalan valtakunta saa aikaan. – Ilmestys 7:9, 10, 16, 17; 2. Pietari 3:13.

[Tekstiruutu s. 12]

Vakoojat Raamatussa

Ilmaus ”vakoileminen” tunnettiin Egyptissä ja Kanaanissa viimeistään 1700-luvulla eaa. Saadakseen selville kymmenen velipuolensa vaikuttimet Joosef, joka oli silloin Egyptin pääravinnonjakaja, käytti juonta ja väitti heitä vakoojiksi. – 1. Mooseksen kirja, 42. luku.

Yli 200 vuotta myöhemmin Mooses suostui israelilaisten pyyntöön ja lähetti 12 miestä vakoilemaan Kanaanin maata. – 4. Mooseksen kirja, 13. luku; 5. Mooseksen kirja 1:22–25.

Joosua lähetti israelilaisia tutustumaan Jerikon ja Ain kaupunkeihin ennen kutakin taistelua. – Joosua 2:1; 7:2.

Vakoojan odotettiin katselevan perinpohjaisesti maata kerätäkseen siitä tietoa. Heprealainen sana, joka on käännetty sanalla ”vakooja”, kuvaa sellaista, joka vaeltaa jalkaisin maan läpi tarkkaillen keskittyneesti kaikkea, mitä hän näkee.

Pane merkille, että kun Joosefin heimo halusi yksityiskohtaista tietoa Beetelin kaupungista ennen kuin he yrittivät vallata sen, he käyttivät vakoojia. (Tuomarien kirja 1:22, 23) Eri raamatunkäännökset kertovat meille, että he ”lähettivät tiedustelijoita” (The Living Bible), ”tekivät tiedusteluretken” (The Jerusalem Bible) tai ”lähettivät miehiä tiedustelemaan” (Moffatt).

Niinpä Raamatussa mainittu vakoileminen poikkeaa huomattavasti nykypäivän karkean moraalittomasta vakoilun maailmasta.

[Kuva s. 11]

Napoleon teki virheelliset johtopäätökset. Hän hävisi Waterloon taistelun ja menetti imperiuminsa