Ketkä joutuivat kärsimään?
VIIME kesäkuussa Yhdysvaltain juutalaisten kongressi lähetti avoimen kirjeen paavi Johannes Paavali II:lle. Se julkaistiin New York Times -sanomalehdessä 26. kesäkuuta. Kirjeessä esitettiin vastalause sille, että Itävallan presidentille Kurt Waldheimille myönnettiin pääsy paavin puheille. Presidenttiä syytetään osallistumisesta natsien toimeenpanemaan juutalaisten joukkomurhaan toisen maailmansodan aikana. Waldheim mainitaan esimerkkinä siitä, miten ”nykyään yritetään kaikin voimin vähätellä tuota joukkomurhaa, esittää se väärässä valossa ja unohtaa se”.
Sen jälkeen kun kirjeessä oli myönnetty, ettei joukkomurhan kärsimyksiä voitaisi saada tekemättömiksi, siinä sanottiin: ”Mutta pyhin käsky sukupolvellemme liittyy varmastikin muistamiseen: me emme saa unohtaa, miten vaikeneminen muuttui välinpitämättömyydeksi, välinpitämättömyys rikoskumppanuudeksi ja lopulta johti miljoonien ja taas miljoonien ihmisten painajaismaiseen teurastukseen.” Kirjeessä sanottiin, että Waldheim ”toivoo aiheuttavansa joukkomurhan uhreille lopullisen nöyryytyksen unohtamalla heidät”. Sen jälkeen arvosteltiin ankarasti paavia, koska hän ”sivuutti moraaliperiaatteet” ja otti Waldheimin vastaan Vatikaaniin. Kirje jatkui:
”Teidän Pyhyytenne, onko mahdollista, että Waldheimin huonomuistisuudessa [joukkomurhan suhteen] on kaikua, miten kaukaista tahansa, myös kirkon muistamattomuudesta? Suhtautuuko Teidän Pyhyytenne juutalaisten toisen maailmansodan aikana kärsimään kohtaloon yhtä välinpitämättömästi kuin Euroopan katoliset kirkot? Ainoallakaan paavillisella vierailullanne Euroopan eri maihin ja kuolemanleireihin ei ole lausuttu sanaakaan tästä aiheesta. Hyvin monien yksittäisten katolilaisten harvinaislaatuisesta sankarillisuudesta huolimatta pitänee paikkansa, että muun maailman enemmistön tavoin, viralliset kirkot suurimmaksi osaksi vaikenivat ja hylkäsivät juutalaiset heidän suuressa hädässään. Ja ellei kirkko vieläkään pysty pääsemään sovintoon menneisyydestään ja täyttämään pyhän muiston vaatimuksia, mitä sillä on tarjottavana niille miljoonille, jotka etsivät moraalista opastusta?”
Emme saa tietenkään unohtaa tätä miljoonia juutalaisia kohdannutta murhayritystä. Mutta mietihän hetkinen. Kun kirjeessä puhutaan joukkomurhasta, eikö se esitetäkin yksinomaan juutalaisten joukkomurhana? Eikö katolisia kirkkoja syytettykin välinpitämättömyydestä ainoastaan ”juutalaisten kohtalon” suhteen? Ja eivätkö tämän kirjeen mukaan juuri ’enemmistö muusta maailmasta ja muista kirkoista hylänneet juutalaiset heidän suuressa hädässään’? Koskettiko joukkomurha ainoastaan juutalaisia? Eivätkö ketkään muut juutalaisten lisäksi joutuneet kärsimään?
Kirja The Forgotten Holocaust osoittaa, että joukkomurhan uhriksi joutui kolme miljoonaa ei-juutalaista puolalaista. Kirjassa The History of the Modern World viitataan miljooniin muihin ihmisiin. Ulkopuolisissakin lähteissä on kerrottu, että Saksan Jehovan todistajista ”noin 10000 vangittiin” ja ”yli 2000 heistä sai surmansa keskitysleireillä.”
Toisen maailmansodan aikaista joukkomurhaa ei tule sen vuoksi pitää ainoastaan juutalaisiin kohdistettuna hyökkäyksenä. Hitler oli päättänyt hävittää kaikki ihmisryhmät, jotka eivät alistuneet hänen arjalaisen ylemmyyttä koskevaan oppiinsa. Hänen tarkoituksenaan oli tuhota myös Jehovan todistajat, koska nämä uskoivat Apostolien tekojen 17:26, 27:ssä esitettyyn Raamatun periaatteeseen ja sovelsivat sitä.