Pois äänettömästä maailmasta

OLI aikaista, kello oli viiden paikkeilla aamulla. Olimme aviomieheni Basilin kanssa peittojen alla lämpimässä, kun hän tönäisi minua ja kuiskasi: ”Kultaseni, ulkona sataa.” Minusta oli todella ihanaa maata vuoteessa ja kuunnella, kun sade ropisi hiljaa taloa vasten. Mutta kahdeksan vuoden ajan Basilin oli täytynyt kertoa minulle, milloin satoi, koska en voinut kuulla sadetta. Tällä kertaa oli kuitenkin toisin. Nousin äkkiä istumaan. Saatoin kuulla sateen! Ensimmäistä kertaa vuosikausiin saatoin kuulla tuon kauniin äänen!

En kuullut nyt ensimmäistä kertaa vanhoja, tuttuja ääniä, joita en ollut kuullut vuosiin. Edellinen viikko oli ollut täynnä äänien sinfoniaa – pyörivän liesituulettimen hyrinää, puhelimen itsepintaista soimista, omien askelteni kevyttä kopinaa kävellessäni keittiön lattian poikki. Nämä useimmille ihmisille hyvin arkipäiväiset äänet olivat musiikkia korvilleni. Kuuloni oli palautunut! Tarinani on seuraavanlainen.

Varhainen diagnoosi

Nuorena ja vihkiytyneenä antauduin kokoaikaisen Raamatun opettajan uralle vuonna 1958. Nyt, 30 vuotta myöhemmin, jatkan yhä samaa elämäntapaa. 1970-luvun alussa, kun me Basilin kanssa autoimme ihmisiä saamaan hengellisen näön ja poistamaan tulpat korvista, jotka olivat kuurot Jumalan sanan ihmeellisille totuuksille, oma fyysinen kuuloni tuli kiusallisen huonoksi.

Vuonna 1977 otin yhteyden San Pedrossa Kaliforniassa toimivaan lääkäriin, joka tutustutti minut sanaan ”otoskleroosi”. Hän sanoi, että se on yleinen perinnöllinen sairaus ja että leikkaus voisi parantaa kuuloni. Mutta kun hän oli kertonut minulle leikkauksen mahdollisista sivuvaikutuksista, kävelin ulos hänen vastaanottohuoneestaan ja sanoin itselleni omahyväisenä: ’En minä! Sellaista ei tapahdu minulle.’

Siirtyminen äänettömään maailmaani

Seuraavien kolmen vuoden aikana aloin luisua hiljalleen pehmeään, äänettömään maailmaan – maailmaan vailla minkäänlaista taustamelua. Ihmiset näyttivät hiipivän takaapäin luokseni ja ilmestyvän yhtäkkiä. Aviomieheni auton tuttu putputus sen pysähtyessä pihatielle oli mennyttä; hänkin ilmestyi yhtäkkiä kotiin ja säikäytti minut pahanpäiväisesti! Kun ihmiset puhuivat enkä voinut nähdä heidän huuliaan, se kiusasi minua, koska heidän äänensä tuntuivat tulevan väärästä suunnasta. Huomasin tarkkailevani jännittyneenä heidän kasvonilmeitään heidän puhuttuaan varmistautuakseni siitä, etten ollut reagoinut väärällä tavalla. Jos pureskelin ruokaa, minun oli lopetettava kuullakseni keskustelun. Pahinta oli kiusaantuneisuus ja miltei pelko, jota tunsin johtaessani raamatuntutkisteluja oppilaille, jotka puhuivat pehmeällä äänellä, sillä en voinut aina ymmärtää heidän vastauksiaan. Tunsin itseni liikarasittuneeksi – aivan uupuneeksi – jo tunnin kuluttua.

Käännekohta tuli vuonna 1980, jolloin Vartiotorni-seura kutsui minut tienraivaajien palveluskouluun, joka on tiivis kaksiviikkoinen Raamatun opettamiskurssi. Olin odottanut useita vuosia tätä etua, mutta jos en kuulisi selvästi, en sitten voisi hyötyä koulusta. Silloin päätin mennä toisen lääkärin luo.

Minut vastaanotti tällä kerralla pitkä, kellertävätukkainen korvalääkäri. Hänellä oli ystävälliset kasvot ja sellainen käytös, että häntä oli helppo lähestyä. ”Olen samaa mieltä kuin San Pedrossa toimiva lääkäri”, hän sanoi. ”Teillä on otoskleroosi.” Aloin luottaa häneen, koska hän kuunteli kysymyksiäni ja varmistautui siitä, että hän ymmärsi mitä kysyin, ennen kuin hän vastasi. Hän oli kuuntelija! Hän käytti aikaa selittääkseen, mikä otoskleroosi on, ja antoi minulle kirjallisuutta luettavaksi. Koska hän näytti olevan kiinnostunut minun auttamisestani, tunsin oloni rauhalliseksi.

Otoskleroosi – mikä se on?

Sanat oto (kreikkaa, ”korva”) ja sklerosis (kreikkaa, ”kovettuma”) antoivat minulle johtolangan siitä, mitä oli tapahtumassa korvassani. Oletko kuullut pikkuruisista välikorvassa olevista luista – vasarasta, alasimesta ja jalustimesta? Olet ehkä minun tavoin ollut välinpitämätön näiden pienten rakenteiden suhteen, ja kuitenkin me olemme niin paljossa riippuvaisia niistä. Vasta sitten kun itse sairastuin, opin niiden latinalaiset nimet – malleus, incus ja stapes. Stapes (eli jalustin) on viimeinen lenkki välikorvan kuuloluuketjussa. Tavallisesti otoskleroosi leviää jalustimeen, ja tämän luun liikkuvuuden vähetessä sen sisäkorvan nesteeseen välittämät värähdykset tulevat yhä heikommiksi, mikä johtaa kuulon menetykseen. Jalustimen kiinniluutumisesta aiheutuva kuulon heikkeneminen on tavallisesti korjattavissa leikkauksella.

Ensimmäisiä oppimiani asioita oli se, mitä merkitsee konduktiivinen kuulovika. Se merkitsee yksinkertaisesti sitä, että äänet eivät johdu välikorvan läpi, koska jokin vika estää sen. Mutta jos kuulohermo on edelleen kunnossa, leikkaus onnistuu todennäköisesti hyvin. Onneksi minun kuulohermoni toimi hyvin.

Jalustimen poistaminen

Olin kuvitellut, että kaikki olisi hiljaista jalustinleikkauksen aikana, mutta kävikin aivan päinvastoin. Leikkaus tehtiin paikallispuudutuksessa, ja kuulin kovia ääniä, kun lääkäri mikroskooppia apunaan käyttäen poisti jalustimen korvakäytäväni kautta ja korvasi sen lankaproteesilla. Sitten odottamatta, ollessani vielä leikkauspöydällä, kuulin äänen, joka oli kirkas kuin kellon ääni – lääkäri puhui leikkauksessa avustaneelle hoitajalle. Seuraavaksi hän kysyi minulta: ”Miltä tuntuu?” ”Voin kuulla kaiken!” tokaisin. Hän kuitenkin varoitti minua, että pian kuuloni taantuisi korvan sisäisen turvotuksen vuoksi ja että saattaisi kulua muutama viikko ennen kuin kuuloni paranisi jälleen selvästi.

Ennen poistumistaan leikkaussalista lääkäri antoi minulle poistamansa kuuloluun, joka oli pienessä muovipurkissa. Olin hämmästynyt. Se oli niin pieni! Ajattelin hetken sitä, miten suuri Jehova Jumala on, kun hän tekee tällaisia pikkuruisia mutta tärkeitä asioita. Muistin psalmistan sanat: ”Luuni eivät olleet sinulta kätkössä, kun minut salassa tehtiin, – – Sinun silmäsi näkivät jo minun alkioni, ja sinun kirjaasi olivat kirjoitetut kaikki sen osat.” Jopa tämä pieni jalustin, ihmisruumiin pienin luu, otettiin jo siinä vaiheessa lukuun. – Psalmi 139:15, 16, UM.

Kyky kuulla hyvin ja pystyä keskustelemaan on ihmeellinen lahja Luojaltamme. Sen menettäminen on todellakin suuri menetys. Kun on menettänyt kuulonsa ja saa sen takaisin, se on jopa suurempi elämys. Kuinka kiitollinen olenkaan, kun saatoin jättää äänettömän maailmani! – Kertonut Bette E. Sterrett.

[Tekstiruutu s. 19]

Oletko kuullut?

Oletko kuullut seuraavista edistysaskeleista kuurouden hoidossa?

◼ Ménièren tauti, sisäkorvan sairaus, joka tuo mukanaan vaikeita tasapaino-ongelmia ja lopulta kuurouden, hoidetaan nykyään ohitusputken asettamisleikkauksella. Menetelmän on kehittänyt tri William House ja Housen korvainstituutti Los Angelesissa.

◼ Täysin kuuroille saattaa olla toivoa siinä, mitä saadaan aikaan simpukkaistutteilla. Istute on pikkuruinen elektroninen laite, joka istutetaan leikkauksessa korvaan. Keholla kannettava mikrofoni ja puheentunnistin saavat sen toimimaan. Nämä laitteet muuttavat ääniaallot sähkövirraksi. Istutteen välityksellä virta saa kuulohermon säikeet välittämään sanomat aivoihin, jotka puolestaan tunnistavat nämä ärsykkeet ääneksi. Siten istutepotilas pääsee hiljaisuuden maailmasta äänien maailmaan. Vaikka potilas saakin vain hyvin rajallisen puheenerottamiskyvyn, hän joka tapauksessa pääsee kosketukseen ympäristönsä kanssa. Se auttaa häntä keskustelemaan, erottamaan ympäristön ääniä ja valvomaan omaa ääntään. Tähän mennessä arviolta 400 potilasta on saanut jonkinmallisen simpukkaistutteen. Näyttää siltä, että tulevaisuudessa tulee yhä suurempia istutteen käyttämiseen liittyviä parannuksia.

[Tekstiruutu s. 20]

Miten keskustella huonokuuloisen kanssaa

◼ Aloita kertomalla hänelle viestisi aihe ja anna lisäksi kirjoitettu muistio erityisen tärkeistä kohdista.

◼ Puhu selvästi ja vähän hitaammin mutta tavallisella äänensävyllä.

◼ Puhu kasvotusten hänen kanssaan, mieluummin siten että kasvosi ovat kirkkaassa valossa.

◼ Älä pureskele tai pane käsiäsi kasvojen eteen puhuessasi.

◼ Vältä puhumasta toisesta huoneesta tai vältettävissä olevan taustamelun, kuten esimerkiksi juoksevan veden, yli.

[Alaviitteet]

[Kaaviot s. 21]

(Ks. painettu julkaisu)

Jalustinleikkaus

Kuva 1: Jalustimen otoskleroosi

Kuva 2: Jalustin poistettu

Kuva 3: Jalustimen korvaava lanka