Luodut toisilleen

LEPAKKO on perso medelle, agaave tarvitsee pölytystä, ja molemmat yrittävät olla mieliksi toisilleen. Kummankin elämä olisi vaikeaa ilman toista.

Eräs yhdysvaltalainen lepakkolaji muuttaa kesäkuukausiksi Arizonan ja New Mexicon osavaltioihin. Siihen aikaan agaave kasvattaa itselleen noin 6 metrin korkuisen kukintovarren, josta keltaiset kukat haarautuvat. Lepakko ruokailee yöllä, ja keltaiset kukat tuottavat mettä vain yöllä – linnut saavat vain tähteet päiväsaikaan. Kun lepakko laskeutuu kukkaan, sen kieli täyttyy verellä ja työntyy ulos suusta kolmanneksen sen ruumiin pituudesta meden siemaisemiseksi. Lähtiessään se vie mukanaan siitepölyä seuraavaan kasviin. Lepakon elossa säilyminen kesäkuukausien aikana riippuu tästä kasvista; kasvi taas on riippuvainen lepakosta ristipölytyksen suhteen.

Mutta se, että ihminen on tappanut mielivaltaisesti lepakkoja ja tuhonnut niiden elinpaikkoja, tietää huonoa myös luonnonvaraiselle agaavelle. Oppiiko ihminen koskaan elämään ja antamaan toisten elää?

[Kuvan lähdemerkintä s. 31]

Merlin D. Tuttle, Bat Conservation International