Tarkkailemme maailmaa
Verensiirtoja koskevia neuvoja
Verensiirtoja pitäisi ”tehdä mahdollisimman vähän”, kuuluu Yhdysvaltain kansallisen terveysinstituutin asiantuntijapaneelin antama neuvo. Ja tarkastellessaan leikkausmenetelmien alalla tapahtunutta kehitystä paneeli suositteli ”veren perinteisten käyttömahdollisuuksien uudelleenarvioimista”. Kyseessä oli ensimmäinen amerikkalaisten terveysviranomaisten antama varoitus, joka koski verensiirtojen aiheuttamaa aids-vaaraa. Verensiirtoihin sisältyy ”todistettavasti tartunnan saamisen ja immunologisten muutosten riski”, sanoi puheenjohtajana toiminut Tibor Greenwalt. Vaikka paneeli piti aidsin verensiirrossa saamisen vaaraa pienenä, raportin mukaan ”on epätodennäköistä, että riski huomattavasti pienenisi lähitulevaisuudessa, vaikka käyttöön otettaisiinkin uusia luovutusveren seulontatestejä”.
Vaarallisia tietokoneita
”Hallituksen tiedemiehet uskovat, että seuraavien neljän vuoden kuluessa tulee ’väistämättä’ tapahtumaan vakava viallisten mikropiirien aiheuttama onnettomuus”, kirjoittaa lontoolainen sanomalehti Times. Syy: äskettäin tehdyissä tutkimuksissa on paljastunut, että suuri osa sotilaslaitteissa käytettävistä mikropiireistä on viallisia. Tietokoneasiantuntijat pelkäävät, että vastaavanlaisia heikkouksia tulee ilmenemään myös niissä mikroprosessoreissa, joita käytetään siviililaitteissa, kuten voimaloissa, lentokoneissa, eräissä henkilöautoissa jne. Englantilaiset tiedemiehet ovat osaltaan pyrkineet estämään katastrofin syntymisen, ja niinpä he väittävät kehittäneensä ”ensimmäisen mikroprosessorin, josta voidaan matemaattisesti todistaa, ettei siinä ole suunnitteluvirheitä”, kirjoittaa Times.
Käärmeitä kissojen tilalla
Eräillä Kreetan saaren vuoristoseuduilla ihmisillä on kotonaan käärmeitä. Syy on aivan sama kuin joillakuilla on kissojen pitämiseen: Käärmeet pitävät hiiret loitolla. ”Useimmista käärmelajeista on maalaisväestölle korvaamatonta apua”, kirjoittaa Ateenassa ilmestyvä sanomalehti Ethnos. ”Ne suojelevat viljelyskasveja jyrsijöiltä, syövät vahingollisia eläimiä ja hävittävät hyönteisiä.” Lehden kirjoituksessa sanotaan käärmeittenpitoa ”todella merkilliseksi ilmiöksi”.
Aids-tartunta ei aina näy testeissä
Tutkijat ovat havainneet, että aids-viruksen kantaja ei aina paljastu tavallisilla testausmenetelmillä, joita on kehitetty löytämään vasta-aineita, joita tartunnan saaneen elimistö muodostaa viruksen vaikutuksen torjumiseksi. ”Havainto on huolestuttava, sillä se antaa viitteitä myös siitä, että jotkut, joille yleisesti käytetyissä testeissä on annettu puhtaat paperit, ovatkin todellisuudessa aids-viruksen kantajia ja suuressa aidsiin sairastumisen vaarassa, ja että he voivat tartuttaa sen toisiin”, toteaa sanomalehti New York Times. ”Havainto merkitsee myöskin sitä, että aids-virusta ei testein pystytä tunnistamaan kaikesta verensiirtoihin tulevasta luovutusverestä.” Tiedemiehet ovat havainneet aids-viruksen voivan piiloutua makrofageihin – elimistön immuunijärjestelmään kuuluviin syöjäsoluihin – tai jopa uinua T-4-soluissa, jotka normaalisti panevat alulle vasta-aineiden muodostumisen. Tämä voi selittää, miksi joillekuille aids-tartunnan saaneille muodostuu vasta-aineita vasta vuoden kuluttua tai myöhemmin. Tutkijat alkoivat heti työskennellä uudentyyppisten testausmenetelmien kehittelemiseksi.
Tietotoimisto AP:n samoihin aikoihin julkaiseman uutisen mukaan eräs lääketieteen dosentti Cornellin yliopistosta väittää, että ”tässä maassa [USA:ssa] luovutusveri on paljon saastuneempaa kuin yleisölle on uskoteltu”, ja edelleen hän väittää, että ”yksi kymmenestä verensiirrosta johtaa jonkin taudin saamiseen, maksatulehdus ja aids mukaan luettuina”. AP:n uutisessa mainittiin myös tri Joseph Feldschuhin kertoneen eräässä lääkäreitten konferenssissa, miten ”yleisöä on johdettu harhaan, varsinkin puhuttaessa aidsin saamismahdollisuudesta verensiirron mukana”. Hän sanoi, että vaikka Yhdysvaltain kansallinen tartuntatautienehkäisykeskus CDC onkin arvioinut yhden veriyksikön 40000:sta voivan testeistä huolimatta sisältää aids-virusta, ”yleisölle on tarjottu ilmeisen vääriä arvioita, joiden mukaan aidsin saamisriski on suurimmillaan yksi mahdollisuus 250000:sta ja pienimmillään yksi miljoonasta”. Feldschuh mainitsi tutkimuksia, joiden perusteella hän on tullut siihen tulokseen, että suunnilleen yksi 3600 veriyksiköstä saattaa sisältää aids-virusta, vaikka vasta-aineet eivät ole sitä paljastaneetkaan.
Toinen maailmansota vaatinut jälleen uhreja
Toinen maailmansota on vaatinut jälleen uhreja. Mersa Matrûhin provinssissa, joka sijaitsee noin 500 kilometriä Kairosta luoteeseen, miinaräjähdys tappoi yhden ihmisen ja aiheutti kahdelle vammoja. Egyptin läntisille aavikoille on kätketty tiettävästi satojatuhansia miinoja vuosina 1942–1943, jolloin nämä alueet olivat yhtenä liittoutuneitten ja akselivaltojen taistelukenttänä.
Intian huima väestönkasvu
”Intian väkiluku on ylittänyt 800 miljoonan rajan”, tietää New York Times kertoa, ”ja ylimmät hallitusviranomaiset sanovat olevansa levottomia sen johdosta, että syntyvyyttä ei ole saatu maassa voimakkaasti vähenemään”. Kun väestönkasvu on ollut Intiassa kuluneitten vajaan kahdeksan vuoden aikana yli 120 miljoonaa, se voi merkitä sitä, että vaikka Kiinassa on nykyään 1,1 miljardia asukasta, niin Intia lopulta ohittaa sen maailman väekkäimpänä maana. Väestönlisäys on tehnyt tyhjäksi valtiovallan yritykset elintason nostamiseksi ja köyhyyden poistamiseksi. Intian sosiaali- ja terveysministeri Saroj Kharpade on varoittanut maan olevan menossa kohti tilannetta, jolloin ”ei olisi tarpeeksi asuntoja, ei juomavettä, ei kouluja eikä riittävää terveydenhuoltoa huolehtimaan kasvavan väestön tarpeista”.
Muurahaisen tuottama hyönteismyrkky
Tutkijat ovat kovasti kiinnostuneita eräästä uudesta termiittien ja heinäsirkkojen hävittämiskeinosta. Tarkoitukseen sopivaa hyönteismyrkkyä tuottaa pieni musta Monomorium-sukuinen muurahainen – ja jo pienen pieni annos sitä riittää. ”Pisara myrkkyä [uhrin päälle] ja kuolema seuraa muutamassa sekunnissa”, kertoo ranskalainen päivälehti Le Monde. Tämä myrkky on sikäli erilaista kuin ihmisen kehittämät sumutettavat hyönteismyrkyt, että sitä vastaan tuhohyönteiset eivät näy pystyvän kehittämään tehokasta immuniteettia. Myrkkyä on jo pystytty valmistamaan keinotekoisesti, ja eräs laboratorio aikoo ryhtyä tuottamaan tätä hyönteismyrkkyä – johon malli on siis saatu eräältä muurahaiselta.
Viisi kuukautta tuuliajolla
Viime kesäkuussa tehtiin ilmeisesti uusi merelläolon kestävyysennätys viiden costaricalaisen kalastajan ajelehdittua viisi kuukautta Tyynellämerellä. He olivat lähteneet Costa Ricasta kahdeksanpäiväiselle pyyntimatkalle, kun heidät yllätti kaksi viikkoa kestänyt myrsky. Se rikkoi heidän radionsa ja työnsi heidän kymmenmetrisen veneensä kauas merelle, missä heiltä loppui polttoaine. Hengenpitimikseen he joivat keräämäänsä sadevettä ja söivät kaloja ja kilpikonnia. Japanilainen tonnikaloja pyytämässä ollut laiva pelasti heidät paikasta, joka sijaitsee noin 1000 kilometriä Honolulusta kaakkoon, eli lähemmäs 6000 kilometrin päästä paikasta, josta he alun alkaen lähtivät merelle. Se oli ainoa laiva, jonka he näkivät koko tuona aikana. Jollei auringonpolttamia kasvoja ja jonkinasteista raajojen turpoamista oteta lukuun, heidän todettiin olevan yllättävän hyvässä kunnossa.
Lääkkeiden syöminen omin päin
”Amerikkalaiset uskovat, että jokaiseen vaivaan on oma pillerinsä – että kaikkea voidaan hoitaa”, sanoo lääketieteen professori Harvey Klein Cornellin yliopistosta. Erilaisia hyväksyttyjä tehoaineita on olemassa vain 725, ja niitä käytetään lääkkeissä ja vitamiinivalmisteissa, joita myydään ilman reseptiä Yhdysvalloissa noin 300000:lla eri kauppanimikkeellä. Viime vuonna amerikkalaiset ostivat niitä mainonnan kannustamina 12 miljardilla dollarilla yrittäessään parantaa terveyttään – eli he käyttivät tähän tarkoitukseen 43 prosenttia enemmän rahaa kuin vuonna 1982. Siinä on kuitenkin omat vaaransa. ”Ei ole olemassa yhtään täysin turvallista lääkettä”, selittää tri James S. Todd Yhdysvaltain lääkäriliitosta, ”eikä maallikolla ole mahdollisuuksia arvioida tällaisia asioita”. Erityisen suurta huolellisuutta tulee noudattaa käytettäessä useampia lääkkeitä samanaikaisesti, sillä yhdistelmät voivat olla vaarallisia. On syytä lukea tavaraselosteet ja varoitukset tarkkaan ja kääntyä epäilyttävissä tapauksissa lääkärin puoleen.