Kenelle lapsi jää?
KUN Paul odotteli vuoroaan kosteanlämpimässä oikeussalissa Yhdysvaltain New Hampshiressä, hänen mahaansa kouristeli. Viikkoja aiemmin oli hänen vaimonsa puoliväkisin vienyt heidän kaksi nyyhkivää lastaan pois kotoa. Paul ei aikonut luopua 7- ja 13-vuotiaista lapsistaan taistelutta.
Vihdoinkin oli hänen käräjöintinsä päättymäisillään. ”Miten epäreilua tällainen onkaan”, ajatteli Paul samalla kun tuomari teki ratkaisunsa jutussa toisensa jälkeen. ”Tämä tuomari, ventovieras, aikoo päättää sen, missä lapseni tulevat asumaan.”
Paul ja hänen vaimonsa olivat yksi niistä 1187000 amerikkalaisesta avioparista, jotka erosivat vuonna 1985. Lukumäärä oli kolminkertainen verrattuna vuoden 1960 lukumäärään. Yhdysvaltain lisäksi avioerojen määrä on kasvanut huimasti myös kaikkialla muualla maailmassa. Suunnilleen 15–20 prosenttia avioerotapauksista on sellaisia, että niiden yhteydessä tuomioistuin joutuu setvimään myös holhouskysymystä. Paulin tapauksessa holhousriitaa puitiin monta kertaa oikeudessa. Jännitys kohosi. Paul selittää: ”Eräänä päivänä ollessani oikeudessa kaikki nämä asiat kieppuivat päässäni. Minusta tuntui, että tulen kohta hulluksi ja alan käydä kiinni ihmisiin. Olin niin turhautunut.”
Onneksi Paul hallitsi tunnekuohunsa. Etusivun uutisissa on kerrottu murhista ja muunlaisesta raa’asta väkivallasta, joihin on ollut syynä lapsen holhousriitojen synnyttämä katkeruus. Miksi tällaiset tapaukset usein kehittyvät näin rajuiksi yhteenotoiksi?
Vanhemmat sodassa toisiaan vastaan
Lait, joihin tuomioistuin perustaa lapsia koskevan holhouspäätöksensä, ovat erilaisia eri puolilla maailmaa. Useimmissa länsimaissa ovat sekä äiti että isä lain edessä yhdenvertaisia. Tehdessään ratkaisua siitä, kummalle lapsi jää, tuomioistuimet ovat viime vuosikymmeninä pitäneet ensisijaisena ”lapsen etua”. Tämä suo molemmille vanhemmille mahdollisuuden väittää, että juuri hän – isä tai äiti – parhaiten soveltuu holhoojaksi.
Vaikka jotkut vanhemmat ovatkin ryhtyneet taistelemaan lastensa etujen puolesta, toisten vaikuttimena on kauna ja vihamielisyys entistä aviokumppania kohtaan. Lapsesta tulee ”viimeinen kivunaiheuttamisväline”, jonka avulla toinen vanhemmista purkaa vihaansa tai syvää pettymystään. Lapsista voi tulla, kuten eräs tuomari sanoi, ”jalkapalloja, joita potkimalla toisistaan vieraantuneet, täynnä ’kyllä minä vielä näytän’ -asenteita olevat puolisot saavat tyydytystä”.
Jotkut vanhemmat ottavat jopa lain omiin käsiinsä. Vanhempien suorittamista lastensieppaamisista on tullut yleismaailmallinen ongelma. On arvioitu, että yksin Yhdysvalloissa sattuu joka vuosi 100000 tällaista tapausta. Erään sikäläisen yhdistyksen keräämien tietojen mukaan sieppausten määrä kaksinkertaistui vuoteen 1983 päättyneenä viiden vuoden ajanjaksona. Siepatuksi tuleminen vaurioittaa usein kovasti lasten tunne-elämää. Sally Abrahms kirjoittaa: ”Lapsen varastaminen on murheellisin asia 1980-luvulla.” – Children in the Crossfire.
Toteutuuko tuomioistuimessa aina oikeus?
Ammoisista ajoista saakka vanhemmat ovat vedonneet viranomaisiin, jotta nämä puuttuisivat tällaisiin holhouskiistoihin. Viisas kuningas Salomo muistetaan kuuluisasta päätöksestään, jolla hän ratkaisi kahden äidin välisen holhouskiistan. (1. Kuningasten kirja 3:16–28) Nykyään tuomareitten ei kuitenkaan ole helppoa käyttää kuuluisaa ”Salomonin miekkaa”.
Kun perhe hajoaa avioerossa ja molemmat vanhemmat haluavat holhoojaksi, asia jää tuomioistuimen ratkaistavaksi. Tuomarit harkitsevat esimerkiksi sellaisia seikkoja kuin kummankin vanhemman henkistä tasapainoa, lapsen toivomuksia ja sitä, millainen on ollut kummankin vanhemman suhde lapseensa ja miten turvallisen ympäristön kumpikin pystyy tarjoamaan hänelle.
Useimmissa tapauksissa lapsi kuitenkin haluaa ja kaipaa lämmintä suhdetta molempiin vanhempiinsa. Niinpä useimpien tuomioistuinten tavoitteena onkin ”taata alaikäisille lapsille säännöllinen ja jatkuva yhteys molempiin vanhempiinsa”. Alussa mainitussa tapauksessa tuomari otti huomioon sen, että Paulin ”elämä nivoutuu hänen lastensa ympärille”, kun sitä vastoin hänen vaimonsa piti parempana ”käyttää vapaa-aikaansa paikallisessa ravintolassa äitinsä ja ystäviensä kanssa puhelemiseen”. Paul sai lapset holhoukseensa. Silti lasten tunnustettiin tarvitsevan edelleen myös äitiään, joten hänelle myönnettiin lasten ”vapaa tapaamisoikeus”.
Viime aikoina on kuitenkin ollut nähtävissä eräs pahaenteinen suuntaus. Voittaakseen juttunsa jotkut asianajajat ovat nimittäin tehneet holhousriidoista uskonnollisia kiistakysymyksiä. Tällaisella epäeettisellä toiminnalla on joidenkin tuomioistuinten huomio suunnattu pois niiden varsinaisesta tehtävästä: keskittymisestä lapsen etujen turvaamiseen. Tuomarit ovatkin joutuneet arvioimaan uskonnollisia asioita, mihin maallisella tuomioistuimella ei ole valtuuksia. Entä millaisia ovat olleet seuraukset?
Jotkut kansalaisten perusoikeuksista kiinnostuneet uskovat, että uskonnollisten kysymysten liittäminen lapsen holhouskiistoihin vaarantaa jokaisen lapsen ja vanhemman oikeudet. Koska vielä niin moni perhe tulee edessä olevina vuosina hajoamaan avio- tai asumuseron takia, vaikutukset voivat tuntua sinunkin elämässäsi.
[Tekstiruutu s. 4]
Jopa 40 prosenttia kaikista amerikkalaisista lapsiperheistä saattaa hajota seuraavan vuosikymmenen kuluessa avio- tai asumuseron takia